Selkä pettää fyysisessä työssä, ei koulutusta eikä osaamista muuhun
Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa? Työskentelen fyysisesti kuluttavassa matalapalkkatyössä ja nyt, keski-ikäisenä, aiemmin terve ja moitteettomasti toimiva kehoni on pettämässä minut. Selkä ei enää kestäisi. Tämä on meillä sukuvika, ja kammoan ajatusta siitä, että voin olla joskus siinä asemassa, että olen liikuntarajoitteinen ja muiden avun varassa. Taloudellinen tilanne on hyvin huono jo nyt tällä palkalla ja elämä on kädestä suuhun elämistä. Minulla ei yksinkertaisesti ole varaa sairastua ja jäädä tukien varaan.
Mitä minä teen? Ei koulutusta, ei mitään erityisosaamista: ainoat työt, joita voin saada, ovat fyysisiä matalapalkkatöitä. En saa mitään muuta matalapalkkatyötäkään kuin niitä fyysisesti hyvin kuluttavia. Olen yrittänyt hakea muita töitä, esimerkiksi kahvilatyöhön, tuote-esittelyyn, aulatyöntekijäksi, mutta ei näistä hakemuksista ikinä kuulu mitään. Olen kai jo liian vanha ja ruma työhön, jossa ollaan esillä.
Minulla on oppimisvaikeuksia, aika isoja sellaisia, joten vakioneuvo kouluttautumisesta (tai vakiomoite "mitäs et ole laiskuri kouluttautunut, oma vika") ei nyt oikein toimi.
Onko tässä enää mitään muuta tehtävissä kuin odottaa, että selkä sanoo lopullisesti sopimuksen irti? Sitten kyllä eletään köyhyydessä.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Alat harrastaa liikuntaa niin selkä kestää kyllä mitä vaan. Valtaosa selkäongelmista johtuu surkeasta lihaskunnosta.
Höpöhöpö.
Minä jouduin lopettamaan liikunnan sen takia kun selkä ei kestä. On olemassa ihan oikeitakin selkäsairauksia eikä mitään huonosta lihaskunnosta johtuvia.
Miten toimistotyö tai tavallisempi myyjän työ? Myyjän työ jossakin erikoiskaupassa on oletettavasti helpompaa ja ns. hienompaa kun ruokakaupassa.

Sen takia tuossa lukeekin valtaosa eikä kaikki. Olet poikkeus.
Vierailija kirjoitti:
Miten toimistotyö tai tavallisempi myyjän työ? Myyjän työ jossakin erikoiskaupassa on oletettavasti helpompaa ja ns. hienompaa kun ruokakaupassa.
Tai sitten jotkut kirjoitushommat, joita voi tehdä kotonakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alat harrastaa liikuntaa niin selkä kestää kyllä mitä vaan. Valtaosa selkäongelmista johtuu surkeasta lihaskunnosta.
Höpöhöpö.
Minä jouduin lopettamaan liikunnan sen takia kun selkä ei kestä. On olemassa ihan oikeitakin selkäsairauksia eikä mitään huonosta lihaskunnosta johtuvia.Sen takia tuossa lukeekin valtaosa eikä kaikki. Olet poikkeus.
Mistä sinä tiedät mistä ap:n selkäongelma johtuu?
Kertoi olevan sukuvika joten hyvinkin voi olla sairaus.
Tuo kuuluu työterveyshuoltoon, joten varaa aika sieltä. Työkyky kuuluu työterveyden hoidettaviin asioihin olipa työnantajan solmima sopimus miten suppea tahansa. Kela tai eläkevakuutusyhtiö voi maksaa sinulle koulutuksen muihin töihin, jos et nykyiseen enää kykene.
Jos olet tiennyt, että selkäviat sukurasite, mikset opiskellut muuta ammattia, eikä matalapalkka fyysinen selkää rasittava?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten toimistotyö tai tavallisempi myyjän työ? Myyjän työ jossakin erikoiskaupassa on oletettavasti helpompaa ja ns. hienompaa kun ruokakaupassa.
Tai sitten jotkut kirjoitushommat, joita voi tehdä kotonakin?
Mainitse nyt esimerkiksi joitain kirjoitushommia, joista saa itselleen palkan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alat harrastaa liikuntaa niin selkä kestää kyllä mitä vaan. Valtaosa selkäongelmista johtuu surkeasta lihaskunnosta.
Höpöhöpö.
Minä jouduin lopettamaan liikunnan sen takia kun selkä ei kestä. On olemassa ihan oikeitakin selkäsairauksia eikä mitään huonosta lihaskunnosta johtuvia.
Kuule, meillä kaikilla on omat rajoitteemme.
t: Susanna K
Mites joku, mikä ei vaadi lukumäärä ja on aika staattista työtä? Kampaaja, ompelija, suutari tms.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet tiennyt, että selkäviat sukurasite, mikset opiskellut muuta ammattia, eikä matalapalkka fyysinen selkää rasittava?
Mistäs sitä etukäteen tietää, kenelle ne suvussa tulevat ja kenelle ei? Ihan samoin ne olisi voinut tulla olipa ammatti mikä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten toimistotyö tai tavallisempi myyjän työ? Myyjän työ jossakin erikoiskaupassa on oletettavasti helpompaa ja ns. hienompaa kun ruokakaupassa.
Tai sitten jotkut kirjoitushommat, joita voi tehdä kotonakin?
Mainitse nyt esimerkiksi joitain kirjoitushommia, joista saa itselleen palkan?
Kirjailija...
Fysioterapia. Jos et saa selkää kuntoon, niin hakemaan eläkettä.
Vierailija kirjoitti:
Mites joku, mikä ei vaadi lukumäärä ja on aika staattista työtä? Kampaaja, ompelija, suutari tms.
Kylläpä keksit huonot esimerkit.
No mikä estää hakemasta ammattikouluun? Kyllä sinä pärjäät, vaikka sinulla olisikin oppimisvaikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten toimistotyö tai tavallisempi myyjän työ? Myyjän työ jossakin erikoiskaupassa on oletettavasti helpompaa ja ns. hienompaa kun ruokakaupassa.
Tai sitten jotkut kirjoitushommat, joita voi tehdä kotonakin?
Mainitse nyt esimerkiksi joitain kirjoitushommia, joista saa itselleen palkan?
Kirjailija...
Älä viitsi. Harrastuskirjoittajat eivät saa euroakaan mistään.
Vierailija kirjoitti:
Fysioterapia. Jos et saa selkää kuntoon, niin hakemaan eläkettä.
Ei eläkkeelle pääse.
T. Se jonka selkä ei kestä liikuntaa
Aulavartijaksi pääsee kuka vaan. Sinun täytyy tosiaan työllistyä vartiointiliikkeen kautta, joka kustantaa sinulle vartijakurssin.