Minkälaisen " hoitovirheen" lääkäri/muu on sinulle/lapsellesi/tutullesi tehnyt ja mitä siitä on seurannut?

luultavasti epparihaavasta johtuen ja tikeistä, ja kätilöiltä kuulin jos jonkinmoista hoito-ohjetta.

Ensimmäinen kätilö sanoi että kylmällä vedellä pitää ehdottomasti puhdistella ja levätä paljon, ja toinen kätilö sanoi että haalean lämpimällä vedellä puhdistellaan, ja paljon kävelyä, se saa veren kiertämään.

Uskoin kätilö numero kakkosta kun se kuulosti enemmän järkeenkäyvältä.

Sitten sanoi joku että kastele kuukautissuoja ja laita pakkaseen ja sitten jäätyneenä housuihin hetkeksi, se ei auttanut paranemiseen sitten ollenkaan mutta kipuun kyllä.

Tämän kaiken hematooma-episitomia-häpyhuuli-tikkienompelu-" hyvät neuvot" seurauksena toinen häpyhuuleni jäi aavistuksen isommaksi kuin toinen, ja joka kerta kun on menkat ja olen seisaallani niin tunnen painetta siinä kohtaa jonne tuli hematooma sekä tikit.



Alapääni oli kipeämpi kuin ikinä ja itkeä vollotin miehelleni että alapääni ei koskaan parane.

Ja se paraneminen vei aikaa.

Isäni sairastui eturauhassyöpään vuonna -97. Se hoidettiin, mutta syöpä uusiutui 2002. Isäni kävi kontrolleissa jne. Ja silloin -02 syksyllä nuo arvot olivat selvästi koholla ja viittasivat syövän uusiutumiseen, mutta tuon kusipää lääkärin mielestä, ne olivat ihan hyvät vielä (ja tuo ei ollut mikään pikku nousu vaan arvot olivat selvästi nousseet yli sallitun arvon). Lääkäri ei myöskään välittänyt isäni puheista, kun hän kertoi toista kättään ja lonkkaa särkevän. Otti kuvat vasta paljon myöhemmin ja niissä näkyi aivan selvästi, että luissa oli jotain muutakin mitä ei pitäisi olla, mutta lääkärin mielestä kuvat olivat puhtaat.

Syöpä todettiin niin, että hän meni tavalliselle terkkakeskuksen lääkärille, joka laittoi hänet heti keskussairaalaan ja sanoi, että nyt on kiire. Hoidot aloittettiin ja ne näyttivät ensin tepsivän, mutta kuinkas kävikään. Jouluna isäni kunto heikkeni ja helmikuussa kunto huononi silmissä, kunnes sitten hän luovutti ja syöpä vei voiton. Syöpä oli levinnyt luista aivoihin. Isäni jaksoi taistella kuukauden, josta hän oli kaksi viimeistä viikkoa armeliaassa tajuttomuuden rajamailla.

Isäni kuoleman jälkeen, äitini lähetti isäni paperit ym. serkulleni, joka on lääkäri ja jonka mies on myöskin lääkäri ja joka on erikoistunut syöpiin. Tuloksena oli, että jos hoidot olisi aloitettu heti, kun nuo arvojen nousu huomattiin tai viimeistään niiden kuvien oton jälkeen, niin isäni olisi saattanut selvitä.

Äitini teki valituksen kyseisetä äijästä ja vastaus oli ainoastaan:" Emme saa herätettyä kuolleita henkiin...." .

määrättiin närästyslääkettä aina vaan uudelleen ja uudelleen ankaraan mahakipuun. Tämä siis paikallisessa arvauskeskuksessa. Tyttärensä sitten vei tuttavan erikoislääkärille, jossa todettiin mahasyöpä ja suorinta reittiä leikkaukseen, jossa koko mahalaukku jouduttiin poistamaan.

Toinen, ei suoranaisesti hoitovirhe, mutta itselle vähemmän kiva kokemus oli, kun neuvolan lastenlääkäri sanoi vauvallamme olevan selkärangassa vikaa ja että hänet joudutaan leikata ennen vuoden ikää. Laittoi sitten lähetteen asiantuntijalle (aikaa piti odotella yli kuukausi), joka totesi tyttäremme olevan aivan terve, eikä selkärankaa vaivaa mikään. Tuskallinen kuukausi oli odotella kaikenlaisten kauhukuvien pyöriessä päässä.

Ei tullut heillekään siis kuin yksi lapsi, vaikka isoa perhettä toivoivat. Puolustukseksi voi sanoa vain sen, että lääkäri ei olisi halunnut leikkaamaan ruveta. Ei ollut työvuorossa ja oli jokseenkin juovuksissa. Mutta toista lääkäriä ei ollut vapaana ja lapsen ja äidin henki oli pelastettava. Jotenkin näin tarina kulkee, tapahtunut joskus vuonna 1960.

keikkalääkäri alkoi paasata siitä, kuinka hänen mielestään kroonisesti sairaiden ei pitäisi tehdä lapsia periytymisen vuoksi. Tein valituksen, tuota lääkäriä ei sen jälkeen näkynyt.



Toisen lapsen sektiossa puudutus loppui kesken leikkauksen eikä katetria ollut jätetty paikalleen vaikka piti. Sain sitten morfiinia vaan kipuun. Asia ei edennyt siitä mihinkään, tuskin siitä valittaminen olisi mihinkään johtanutkaan. Sain kuitenkin terveen lapsen, ei sitä kipua paljon enää muistanut sen jälkeen, kun osastolle vauvan luo pääsi!

Lääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä revähdys. Vuoden sisällä kivut kovenivat niin, että mentiin lopulta päivystykseen. Kyseessä oli kasvain, onneksi hyvänlaatuinen.

Kandi käski ottaaa buranaa ja mennä kotiin lepäämään. Isoäiti sai seuraavana yönä aivoinfarktin ja kuoli.

Leikkauksessa äänihermoni katkaisttiin ja toinen äänihuuli halvaantui. Puhuin kähisemällä pitkään ja muutamia vokaaleja en osannut ensin sanoa lainkaan. Nykyisin ääni toimii, mutta liikkumaton äänihuuli haitta esim. liikuntaa, koska vaikuttaa hapenottoon, ns. " pienentää henkireikää" ...

Tk-lääkäri (ulkomaalainen, todella huono kielitaito) kirjoitti vauvalleni reseptilääkkeen. Apteekkari ihmetteli kovasti, että ai vauvalle tälläistä, eihän tätä saa lapsille edes antaa. Apteekista sitten soittivat lääkärille ja saimme uuden reseptin.

mutta arveluttavaa käytöstä kun lääkäri kehoitti minua liittymään babtistiseurakuntaan. Peloitteli myös vaikka millä sairaudella, koska hb arvoni oli viimeisillään 80.

Mieheni äiti oli käynyt lääkärillä vatsakipujen vuoksi. Lääkäri kuittasi kivut vaihdevuosivaivoina ja passitti tämän kotiin asiaa sen paremmin tutkimatta. Kyseessä oli vatsasyöpä, eikä mitään ollut enää tehtävissä kun kipujen todellinen syy selvisi. Tästä on aikaa vuosikymmeniä, että ei ehkä olisi mitään voitu tehdä muutenkaan, mutta silti melkoista tumpelointia lääkäriltä.

lähtikin.

Perheesemme on kohdistunut 3 hoitovirhettä.

jopa kuolemantuottamuksia, mutta toisaan ei ole koskaan pahoiteltu sairaalan puolesta, on vaan alettu irvailla omaisille ja oltu oikeen tylyjä ja vihaisia ja inhottavia.

Ikävää mutta totta!

ja muutaman päivän kuluttua käveli sieltä omin jaloin kotiin...



Lääkärit ja hoitsut onnittelivat isääni ihmeparantumisesta.

ennen kuin päästettiin sektioon. Lapsi syntyi lääkärin pahoinpitelystä pää ja ylävartalo aivan mustelmilla. JA tämä on totta.

Tulosten piti tulla kotiin joten tiesin, että jotain ikävää oli tiedossa kun piti vastaanotolle tulla. Lääkäri oli ensiksi tunnin ajastaan myöhässä, kun pääsin sisään totesi vain että syöpäähän se on ja jatkoi että sinähän tämän varmasti hanskaat kun sinulla on näitä syöpiä ollut, sinulla taitaa olla kromosomihäiriö kun on noita syöpiä siunaantunut, plaaplaaplaa. Sain änkytettyä väliin että tämä on kyllä ihan ensimmäinen kokemus minulle mistään syövästä. Lääkäri meni vähän hämilleen ja selitti sitten että on varmaan lukenut jonkun toisen papereita. Mietin jo että kenenkähän papereista on sen mun diagnoosin lukenut, mutta se oli ikävä kyllä minulla...



Tämä nyt ei ollut mikään hoitovirhe, mutta tuntui jotenkin ikävältä siinä tilanteessa.

normaalia

(vaikka sanoi ettei ole migreeniä)

Sitten lopulta löytyi aivoverisuonen pullistuma joka oli jo ehtinyt revetäkin, se yritettiin leikata, mutta äiti kuoli:(

Ikää 48v.

Ukkini oli yskinyt verisiä ysköksiä jo pitemmän aikaa sekä kärsinyt hengenahdistuksesta. Hän " pääsi" alueemme keskussairaalaan tutkimuksiin, mistä sai tulokset, että kaikki on ihan ok. Jatketaan vaan astmalääkitystä jne. No, vaivat jatkuivat ja vihdoin viimein suostui äitini viemänä yksityiselle keuhkolääkärille, joka tilasi S:llä alkavan itäsuomalaisen kaupungin keskussairaalasta (jossa ukki oli ollut tutkittavana) häntä koskeneet paperit ja kuinka ollakaan, ukilla olikin tutkimuksissa todettu keuhkosyöpä, mutta sairaalan mukaan inhimillisen erehdyksen vuoksi sitä ei muistettu/tajuttu hänelle kertoa!! Eli ukin hoidot saatiin aloitettua vuosi diagnoosin tekemisen jälkeen sairaalan inhimillisen erehdyksen vuoksi. Hoidot eivät tehonneet, ukki kuoli puolen vuoden päästä. Onneksi ei tarttenu kitua montaa kuukautta sairaalassa.