Sudanissa soditaan ja ihmiset lähtee pakoon - luvassa siis toisinto vuodelta 2015 persujen hallitustaipaleen alkuun!
Heh, kohtalo on vekkuli kaveri. Aina jotakin pientä jäynää, eikä ihan pientäkään. Tuolta lähtee liikkeelle ihmisjoukkoja taisteluita karkuun ja niitä tulee tännekin kymmeniä tuhansia. Ja tietysti persujen vahtivuorolla.
Kommentit (7)
Sudanissa on asukkaita yhtä paljon kuin Ukrainassa, mutta eihän siellä ole edes sitä vähää infraa yms. Eli varmasti tulee iso vyöry pohjoiseen jos sota jatkuu. Ja koko maa on sotatilassa. Melkein sääliksi käy persuja.. heidän on jälleen kerran avattava veräjän luukut ja laskettava kaikki sisään.
Yllätyin kun näin uutisissa että Sudanin armeijalla on ihan hävittäjiäkin. Sellainen siellä ilmassa lenteli.
Onkohan Wagner tuollakin apajilla? Ei ne kaikki Ukrainassa ole.
USA lienee myös pelipaikoilla. Tästä voi tulla iso rytinä, tuolla asuu 43 miljoonaa ihmistä.
Wakandassa pikku mittelöt. Elokuvista tiedämme sen olevan ominaista eikä aiheuta muuta kuin salaisen teknologian leviämisen valkoisten pölvästien saataville.
Vierailija kirjoitti:
Yllätyin kun näin uutisissa että Sudanin armeijalla on ihan hävittäjiäkin. Sellainen siellä ilmassa lenteli.
Pommittavat tietysti siviilejä siellä.
Nyt äkkiä lainsäädäntöä peliin, jossa sudanialaiset määritellään Haitta-luokan "ihmisiksi" ja samalla rajat kiinni Haitta-luokkaan kuuluvilta.
Eikä nämä ole mitään valkoisia kunniap a k o l a i s i a, vaan oikein yönmustia veijareita. Persujen suosikkeja.