"Terveysvero" saa sokerilimpparien litkijät vaihtamaan
Makeutusaineita sisältäviin, jotka ovat vähintään yhtä epäterveellisiä, ellei jopa epätervellisempiäkin, koska tietoa kaikkien terveysvaikutuksista ei tunneta.
Tosi fiksua
Kommentit (47)
Ne vaihtaa keinomakeutettuihin joilta puuttuu makuaisti. Ne makeutusaineet maistuu järkyttävälle ja peittää tuotteen varsinaisen maun alleen. Itse olen vaihtanut aikoja sitten vissyihin, ei sokeria eikä makeutusaineita. Jos kuitenkin haluan limsaa niin ostan ihan sokerillista versiota, maksoi mitä maksoi.
Olen lihava ja toivon kovasti, että herkkujen hinnat nousisivat pilviin, jotta en voisi ostaa niitä enää.
Vierailija kirjoitti:
Laskisivat vihannesten ja hedelmien verotusta. Ainoa mikä vois ehkä toimia.
Eikä haittaisi, vaikka myös kananmunien, lihan ja kalan verotusta laskettaisiin.
Kummallisesti ihmisten lihavuus on lisääntynyt siitä hetkestä alkaen kun erilaiset light versiot ovat tulleet markkinoille! Ensin keksittiin epäterve laihuusmuoti, sitten epäterveelliset laihdutuskeinot ja siihen päälle light-tuotteet, niin saatiin aikaan lihavuusepidemia.
Länsimainen ihminen on ihan itse sekoittanut kehonsa tasapainon yrittämällä muokata siitä jotain mitä se ei ole. Ja mitä enemmän siihen tungetaan keinotekoisia aineita, sen enemmän keho sekoaa.
Itse olen vaihtanut kaikki keinotekoiset light jutut pois, käytän rehellisesti voita, sokeria ja kermaa. Kun käyttää aitoja tuotteita, myös kylläisyys tulee nopeammin. Ei sokerilimsaa voi juoda kun lasillisellisen, keinomakeutettua saattoi mennä litra helposti kerrallaan. Aitoa kermaa ja sokeria sisältävää jäätelöä syö pienen annoksen. Voita leivän päällä huomattavasti vähemmän kuin kevytversiota.
Makeutusaineet tuhoavat suoliston bakteerikannat ja niitä ei ole vieläkään kielletty. Aika ihmeellistä toimintaa, jos THL nyt ajattelee yhtään suomalaisten terveyttä.
Alkoholisteja on niin huikeet määrät ja siitä ei puhuta koska niitä on kaikkialla.
Joka ammattikunnassa on juoppoja,miks hyväksytään myrkyn käyttäjät.
Vierailija kirjoitti:
Kummallisesti ihmisten lihavuus on lisääntynyt siitä hetkestä alkaen kun erilaiset light versiot ovat tulleet markkinoille! Ensin keksittiin epäterve laihuusmuoti, sitten epäterveelliset laihdutuskeinot ja siihen päälle light-tuotteet, niin saatiin aikaan lihavuusepidemia.
Länsimainen ihminen on ihan itse sekoittanut kehonsa tasapainon yrittämällä muokata siitä jotain mitä se ei ole. Ja mitä enemmän siihen tungetaan keinotekoisia aineita, sen enemmän keho sekoaa.
Itse olen vaihtanut kaikki keinotekoiset light jutut pois, käytän rehellisesti voita, sokeria ja kermaa. Kun käyttää aitoja tuotteita, myös kylläisyys tulee nopeammin. Ei sokerilimsaa voi juoda kun lasillisellisen, keinomakeutettua saattoi mennä litra helposti kerrallaan. Aitoa kermaa ja sokeria sisältävää jäätelöä syö pienen annoksen. Voita leivän päällä huomattavasti vähemmän kuin kevytversiota.
korrelaatio on kausaatio öhöhöhöhööhööhöööhööhhö
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laskisivat vihannesten ja hedelmien verotusta. Ainoa mikä vois ehkä toimia.
Eikä haittaisi, vaikka myös kananmunien, lihan ja kalan verotusta laskettaisiin.
Idiootti. Kala on noista ainoa jonka terveellisyyttä tutkimukset tukee.
Vierailija kirjoitti:
Energiajuomille kunnon verot , loppuu sekin turhanpäiväinen lipitys koska pelkkää sokeria ja kofeiiniia.
Ne voisi kieltää kokonaan.
Aivan sama, janoon juodaan vettä ja muuta ei tarvita. Mitään lisäainelitkuja en juo, jos herkkupäivänä nappaan limsapullon niin siinä on sokeria.
Vierailija kirjoitti:
Laskisivat vihannesten ja hedelmien verotusta. Ainoa mikä vois ehkä toimia.
Verot kokonaan pois terveellisistä RAAKA-AINEISTA.
Makeisvero ei vaikuttanut kulutukseen.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laskisivat vihannesten ja hedelmien verotusta. Ainoa mikä vois ehkä toimia.
Eikä haittaisi, vaikka myös kananmunien, lihan ja kalan verotusta laskettaisiin.
Ne voisi olla myös verottomia RAAKA-AINEINA. Ei siis veroalea eineksille.

Sä oot vaan vähän tyhmä. Ei voi kun yrittää ymmärää
Eli vaikkapa mehu jossa ei lainkaan lisättyä sokeria saa lisäveroa koska on niin terveydeydelle vaarallista. Kun taas keinotekoisella sokerilla makeutettu ja veroale.
PT:n tutkimusjohtaja Tuomas Kososen ja Riikka Savolaisen tekemän tutkimuksen mukaan makeisvero siirtyi lähes täysimääräisenä kuluttajahintoihin. Vero vaikutti jäätelön hintaan enemmän kuin makeisiin tai virvoitusjuomiin. Tulosten mukaan veromuutokset eivät kuitenkaan vaikuttaneet tuotteiden kulutukseen.
Vierailija kirjoitti:
Eli vaikkapa mehu jossa ei lainkaan lisättyä sokeria saa lisäveroa koska on niin terveydeydelle vaarallista. Kun taas keinotekoisella sokerilla makeutettu ja veroale.
Ei tuollaista terveysveroa tulla ikinä onnistuneesti lätkäsemään. Johan sen täällä näkee kuinka jotkut idiootit väittää taas punasen lihan olevan jotain yltiöterveellistä kun kerta ihmiset sitä ilmeisesti syö liian vähän ja veroa pitäs laskea.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laskisivat vihannesten ja hedelmien verotusta. Ainoa mikä vois ehkä toimia.
Eikä haittaisi, vaikka myös kananmunien, lihan ja kalan verotusta laskettaisiin.
Idiootti. Kala on noista ainoa jonka terveellisyyttä tutkimukset tukee.
Mitähän tutkimuksia olet lukenut? Arvaan, ettet yhtään mitään :)

Tässä puhuttiin laajasta tutkimusnäytöstä. Uskon että itse olet kyllä löytänyt ne pari todennäköisesti lihateollisuuden rahoittamaa tutkimusta jonka mukaan liha on terveellistä tai "haitatonta"
Sekä- että on internetissä mahdottomuus. Se on perkele joko tai ja asiasta väitellään vaikka maailmanloppuun saakka.