Kerroin ihmissuhteiden muodostamisen olevan traumojen takia hankalia. Kysyttiin olenko puhunut asiasta ystävilleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isolle osalle ihmisistä ihmissuhde = parisuhde. En tiedä, mistä tuollainen ajattelumalli kumpuaa. Varsinkin aikuisten kohdalla se parisuhde nähdään jostain syystä ainoana "oikeana" ihmissuhteena.

Ihmissuhteella vain nyt yleensä viitataan parisuhteeseen kun ei haluta korostaa seksin osuutta, ystävät on sitten erikseen.  Ap ei ole tainnut huomata tätä vivahde-eroa kielenkäytössä. 

Olen asiasta eri mieltä. Sitä paitsi mainitsin olevani parisuhteessa. Sen sijaan kerroin ihmisiin tutustumisen ja ystävystymisen olevan traumojen takia vaikeaa.

No olet onnistunut parisuteenkin muodostamisessa (läheinen ihmissuhde). Ei siis ollut mitenkään outoa ajatella, että ystäviäkin sinulla vaikauksista huolimatta voisi olla.

Parisuhteessa siedetään yleensä toisten ongelmia paremmin kuin ystävyyssuhteissa.

No joka tapauksessa se, että on vaikeuksia jossain asiassa, ei lähtökohtaisesti tarkoita, ettei se onnistu ollenkaan.

Aloituksessa puhuttiin ihmissuhteiden muodostamisesta, siihen kategoriaan kuuluu niin parisuhde kuin ystävyyssuhteetkin. Kumman muodostaminen kenellekin ja mistä syistä on sitten vaikeampaa tai helpompaa, niin en näe, että siihen on vain yhtä oikeaa vastausta. (Ihmissuhteita on lisäksi myös sukulaisuussuhteet, kaverisuhteet, tuttavat jne.) Eiköhän nämä asiat ole aika yksilöllisiä.

Minusta on hassua olettaa, että kaikilla on sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi käsitellä todella vaikeita asioita.

Olen samaa mieltä. Mutta ei asian kysyminen (onko puhunut ystävilleen) nyt niin kummallista silti ole. En itse asiassa ymmärrä miksi kysymys otetaan niin kovasti itseensä, vaikka vähän ajattelematonta se onkin noin esittää. Useinhan kysytään esim. niin, että "Onko sinulla sellaisia läheisiä, joille voisit puhua tms." En itse näe tällaisen asian kysymisessä itsessään mitään loukkaavaa.

Ei se ehkä ole loukkaavaa, mutta vähän kyseenalaista kysyä ystäville puhumisesta, jos joku on kertonut että on vaikea muodostaa läheisiä ihmissuhteita.

Todennäköisesti niitä ei ole kovin paljon, jos kokee asian olevan ongelma. Ei tuossa ainakaan tule sellainen olo, että kuulija olisi ottanut ongelman tosissaan.

No en ole ollut paikalla aloituksen tilanteessa. Jos sitten kokonaisuudessaan tällainen vaikutelma on jäänyt, ettei toinen ottanut tosissaan tms, niin voihan se tosiaan olla niin. Tuosta ystäville puhumisen kysymisestä pelkästään en suoraan tuota johtopäätöstä itse kuitenkaan tekisi, vaikka olikin tilanteeseen nähden mielestäni myös vähän ajattelematon heitto.

Mutta olisihan hänelle voinut myös vaan vastata ja selventää tilannetta lisää, ja yksinkertaisesti vastata, ettei ole sellaisia ystäviä. Joskus nyt vaan voi kestää toisella vähän aikaa ymmärtää jotain kokonaisuutta tai uutta asiaa, mitä hänelle kerrotaan, varsinkin jos on jotenkin vieras asia itselle lähtökohtaisesti.

Ystävien puuttuminen on yleensä kipeä asia. Tuntuu pahalta vääntää asiaa moneen kertaan rautalangasta.

Toki kaikilla ei tuota ongelmaa ole, jolloin tilanteeseen voi olla vaikea samaistua. Monella yksinäisyys ei ole tilapäinen vaihe elämässä, vaan suhteellisen pysyvä olotila.

Vierailija kirjoitti:

Eikö tilannetta voisi lähestyä kysymällä onko mahdollista keskustella jonkun läheisen kanssa tilanteesta?

Traumoista puhuminen tuntuu saavan ihmisissä outoja reaktioita aikaan. Ne saatetaan helposti kuitata että ei tuo niin pahalta kuulosta, vaikka vaikutus toisen elämään olisi valtava. Eikä kuulija ehkä itse haluaisi olla toisen tukena ystävän roolissa, koska vaikuttaa kokevan traumatisoituneen kuormittavana.

Kukan ei jaksa toisen takoja kantaa tai traumojen puhumista kuunella.Takan jokaisella on ollut raskaat 3 v.korona ymm.Asuit missä päin suomea tahansa. Menen sivulle Helsinki Mission.On numerota mihin voit soitaa ihan nimetömänä ja puida traumasi..Sietä löytyy Chatt.Sama asia nimettömänä.Sivusto on kaiken ikäisille,kaikille sukupuolen katsomatta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tilannetta voisi lähestyä kysymällä onko mahdollista keskustella jonkun läheisen kanssa tilanteesta?

Traumoista puhuminen tuntuu saavan ihmisissä outoja reaktioita aikaan. Ne saatetaan helposti kuitata että ei tuo niin pahalta kuulosta, vaikka vaikutus toisen elämään olisi valtava. Eikä kuulija ehkä itse haluaisi olla toisen tukena ystävän roolissa, koska vaikuttaa kokevan traumatisoituneen kuormittavana.

Kukan ei jaksa toisen takoja kantaa tai traumojen puhumista kuunella.Takan jokaisella on ollut raskaat 3 v.korona ymm.Asuit missä päin suomea tahansa. Menen sivulle Helsinki Mission.On numerota mihin voit soitaa ihan nimetömänä ja puida traumasi..Sietä löytyy Chatt.Sama asia nimettömänä.Sivusto on kaiken ikäisille,kaikille sukupuolen katsomatta

En mitenkään jaksa uskoa koronavuosien olleen kaikille pahasti traumaattisia.

Kukaan ei estä sinua pytämästä kirkolta ystävä.Diakoni järjestää vaikka et kirkon kuulu.Sama asia Punainen risti.Menen netti punasen ristin sivuille. Koulutavat myös ilmasiksi ystävän yksinäiselle. Miksi et esim.Heiltä pyydä ystävää tai Itse kouluttaudu ystäväksi yksinäiselle Heidän kautta?Kirkon diakoni myös kuntelee sinua kahden kesken jos haluat purkautua.Ota vähän itse selvää avuista joita ilmasiksi tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mä vähän ihmettelen kommenttia, vaikka ystäviä olisikin. Mitä ne ystävät voisivat tehdä? Jos kerran syynä on traumatausta, niin ammattilaiselle puhutaan sen vuoksi, että ammattilaiselta voisi saada jotain keinoja, millä käsitellä ja ratkaista ongelma. Ei ystävillä - jos eivät ole alan ammattilaisia - ole tarjota tällaisia keinoja. Sama kuin puhuisi seinälle tai vaikka kissalleen. 

Joskus on paljon jo se, että saa ylipäätään puhua sanoiksi asiansa jollekin. Jollekin, joka kuuntelee ja välittää. Jolle sinä ja hhyvinvointisi merkitsee.

Puhumalla ja peilaamalla toisen kautta, voi saada jäsennettyä omia ajatuksiaan. Myöskään empatian saamista vaikeassa asiassa ei pidä vähätellä. Siitä voi saada uutta voimaa ja jaksamista ongelman kanssa. Jaksamista myös selättää ongelmaa. Joskus ystävällä voi olla jopa antaa jotain uutta näkökulmaa asiaan, josta on apua.

Minusta on outoa, että nykyään niin paljon sanotaan, että pitäisi mennä puhumaan ammattiauttajalle, eikä ystävät olisi sitä varten. Ammattiauttaja ei aina ole myöskään taloudelisesti jokaisessa hetkessä mahdollista. Kautta aikojen ystävillä on ollut valtava merkitys myös ongelmissa seviämisssä ja niissä tukemissa. Toki se kissalle puhuminenkin voi joskus auttaa, kun saa asiat sanoitettua selkeään konkreettiseen muotoon. Hyvä välittävä ystävä on kuitenkin monesti vielä pajon enemmän.

Vaikka mulla onkin sairaanhoitajan koulutus taustalla, en ikimaailmassa lähtisi antamaan mitään "uusia näkökulmia" sellaiselle ihmiselle, jonka ongelmien syy on hänen traumataustansa. On ihan eri asia tukea ystäväänsä jossain tavallisissa asioissa - vaikka sitten ihmissuhdeasioissa - , jos ystävän elämässä noin muuten kaikki on mennyt kohtuullisen normaalisti. Traumat ongelmien syynä on kuitenkin ihan eri mittaluokkaa oleva juttu. Ystävyyssuhde voisi jopa katketa siihen, jos mä koittaisin - hyvää tarkoittaenkin - antaa jotain vinkkejä. 

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei estä sinua pytämästä kirkolta ystävä.Diakoni järjestää vaikka et kirkon kuulu.Sama asia Punainen risti.Menen netti punasen ristin sivuille. Koulutavat myös ilmasiksi ystävän yksinäiselle. Miksi et esim.Heiltä pyydä ystävää tai Itse kouluttaudu ystäväksi yksinäiselle Heidän kautta?Kirkon diakoni myös kuntelee sinua kahden kesken jos haluat purkautua.Ota vähän itse selvää avuista joita ilmasiksi tarjolla.

Olen ollut aika ahdistunut pitkään. Päädyn ihmissuhteissa helposti kannattelemaan muita. Sen myötä alan dissosioida. Viime vuosina olen ollut ihmisten kanssa aika varpaillaan, etten enää päätyisi vastaaviin tilanteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei estä sinua pytämästä kirkolta ystävä.Diakoni järjestää vaikka et kirkon kuulu.Sama asia Punainen risti.Menen netti punasen ristin sivuille. Koulutavat myös ilmasiksi ystävän yksinäiselle. Miksi et esim.Heiltä pyydä ystävää tai Itse kouluttaudu ystäväksi yksinäiselle Heidän kautta?Kirkon diakoni myös kuntelee sinua kahden kesken jos haluat purkautua.Ota vähän itse selvää avuista joita ilmasiksi tarjolla.

Olen ollut aika ahdistunut pitkään. Päädyn ihmissuhteissa helposti kannattelemaan muita. Sen myötä alan dissosioida. Viime vuosina olen ollut ihmisten kanssa aika varpaillaan, etten enää päätyisi vastaaviin tilanteisiin.

Ihan hiljattain tapasin ihmisen, jonka kanssa vaikutti mätsäävän aivan poikkeuksellisen hyvin. Moneen vuoteen en ollut kokenut sellaista hengenheimolaisuutta.

Kaikki kuitenkin lässähti, kun olosuhteet eivät olleet oikein otolliset (aika, paikka, voimavarat). Nyt sitten tuntuu kuin tämä lupaava ihmissuhde olisikin ollut olemassa vain minun päässäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei estä sinua pytämästä kirkolta ystävä.Diakoni järjestää vaikka et kirkon kuulu.Sama asia Punainen risti.Menen netti punasen ristin sivuille. Koulutavat myös ilmasiksi ystävän yksinäiselle. Miksi et esim.Heiltä pyydä ystävää tai Itse kouluttaudu ystäväksi yksinäiselle Heidän kautta?Kirkon diakoni myös kuntelee sinua kahden kesken jos haluat purkautua.Ota vähän itse selvää avuista joita ilmasiksi tarjolla.

Olen ollut aika ahdistunut pitkään. Päädyn ihmissuhteissa helposti kannattelemaan muita. Sen myötä alan dissosioida. Viime vuosina olen ollut ihmisten kanssa aika varpaillaan, etten enää päätyisi vastaaviin tilanteisiin.

Ihan hiljattain tapasin ihmisen, jonka kanssa vaikutti mätsäävän aivan poikkeuksellisen hyvin. Moneen vuoteen en ollut kokenut sellaista hengenheimolaisuutta.

Kaikki kuitenkin lässähti, kun olosuhteet eivät olleet oikein otolliset (aika, paikka, voimavarat). Nyt sitten tuntuu kuin tämä lupaava ihmissuhde olisikin ollut olemassa vain minun päässäni.

Voi tietysti olla että se olikin. Ei voi koskaan tietää mitä joku muu ajattelee.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mä vähän ihmettelen kommenttia, vaikka ystäviä olisikin. Mitä ne ystävät voisivat tehdä? Jos kerran syynä on traumatausta, niin ammattilaiselle puhutaan sen vuoksi, että ammattilaiselta voisi saada jotain keinoja, millä käsitellä ja ratkaista ongelma. Ei ystävillä - jos eivät ole alan ammattilaisia - ole tarjota tällaisia keinoja. Sama kuin puhuisi seinälle tai vaikka kissalleen. 

Joskus on paljon jo se, että saa ylipäätään puhua sanoiksi asiansa jollekin. Jollekin, joka kuuntelee ja välittää. Jolle sinä ja hhyvinvointisi merkitsee.

Puhumalla ja peilaamalla toisen kautta, voi saada jäsennettyä omia ajatuksiaan. Myöskään empatian saamista vaikeassa asiassa ei pidä vähätellä. Siitä voi saada uutta voimaa ja jaksamista ongelman kanssa. Jaksamista myös selättää ongelmaa. Joskus ystävällä voi olla jopa antaa jotain uutta näkökulmaa asiaan, josta on apua.

Minusta on outoa, että nykyään niin paljon sanotaan, että pitäisi mennä puhumaan ammattiauttajalle, eikä ystävät olisi sitä varten. Ammattiauttaja ei aina ole myöskään taloudelisesti jokaisessa hetkessä mahdollista. Kautta aikojen ystävillä on ollut valtava merkitys myös ongelmissa seviämisssä ja niissä tukemissa. Toki se kissalle puhuminenkin voi joskus auttaa, kun saa asiat sanoitettua selkeään konkreettiseen muotoon. Hyvä välittävä ystävä on kuitenkin monesti vielä pajon enemmän.

Vaikka mulla onkin sairaanhoitajan koulutus taustalla, en ikimaailmassa lähtisi antamaan mitään "uusia näkökulmia" sellaiselle ihmiselle, jonka ongelmien syy on hänen traumataustansa. On ihan eri asia tukea ystäväänsä jossain tavallisissa asioissa - vaikka sitten ihmissuhdeasioissa - , jos ystävän elämässä noin muuten kaikki on mennyt kohtuullisen normaalisti. Traumat ongelmien syynä on kuitenkin ihan eri mittaluokkaa oleva juttu. Ystävyyssuhde voisi jopa katketa siihen, jos mä koittaisin - hyvää tarkoittaenkin - antaa jotain vinkkejä. 

Puhuessa toisen kanssa, voi saada toiselta uusia näkökulmia, ja itse oivaltaa sitä kautta jotakin, ja se on ihan eri asia kuin toisen neuvominen, mihin asian ilmeisesti koitat tässä nyt kääntää. Olisin varmastikin kirjoittanut neuvo ja neuvominen, jos olisin sitä tarkoittanut. En tarkoittanut. Ystävää voi todellakin kuunnella ja tukea jaksamisessa ja antaa ymmärrystä ja empatiaa, auttaa, vaikka hänen vaikeutensa johtuisivat traumaattisista kokemuksista. Haitallisempaa sen sijaan on se yleinen trendi, että tällaisten vaikeuksien takia ystävä jätetään yksin, kun häntä ei osaa enää kohdata vaikean asian takia, tai ajatellaan, että tuo on vain ammattilaisen heiniä.

Traumoja on myöskin meillä kaikilla. Toisilla isompia ja toisilla pienempiä, eivätkä ne ole mitään irrallisia asioita elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei estä sinua pytämästä kirkolta ystävä.Diakoni järjestää vaikka et kirkon kuulu.Sama asia Punainen risti.Menen netti punasen ristin sivuille. Koulutavat myös ilmasiksi ystävän yksinäiselle. Miksi et esim.Heiltä pyydä ystävää tai Itse kouluttaudu ystäväksi yksinäiselle Heidän kautta?Kirkon diakoni myös kuntelee sinua kahden kesken jos haluat purkautua.Ota vähän itse selvää avuista joita ilmasiksi tarjolla.

Olen ollut aika ahdistunut pitkään. Päädyn ihmissuhteissa helposti kannattelemaan muita. Sen myötä alan dissosioida. Viime vuosina olen ollut ihmisten kanssa aika varpaillaan, etten enää päätyisi vastaaviin tilanteisiin.

Ihan hiljattain tapasin ihmisen, jonka kanssa vaikutti mätsäävän aivan poikkeuksellisen hyvin. Moneen vuoteen en ollut kokenut sellaista hengenheimolaisuutta.

Kaikki kuitenkin lässähti, kun olosuhteet eivät olleet oikein otolliset (aika, paikka, voimavarat). Nyt sitten tuntuu kuin tämä lupaava ihmissuhde olisikin ollut olemassa vain minun päässäni.

Nk hengenheimolaisuuden löytäminen vieläpä sellaisessa molemminpuolisessa elämäntilanteessa, että molemmilla on aikaa ja voimavaroja uuteen ihmissuhteeseen, on aika epätodennäköistä. Sanoisin, että on melkeinpä lottovoitto. Mä koin tällaisen ihmeen syksyllä 2021. Ihmisestä, jota en ollut koskaan edes tavannut, tuli mun "sielunsiskoni". 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mä vähän ihmettelen kommenttia, vaikka ystäviä olisikin. Mitä ne ystävät voisivat tehdä? Jos kerran syynä on traumatausta, niin ammattilaiselle puhutaan sen vuoksi, että ammattilaiselta voisi saada jotain keinoja, millä käsitellä ja ratkaista ongelma. Ei ystävillä - jos eivät ole alan ammattilaisia - ole tarjota tällaisia keinoja. Sama kuin puhuisi seinälle tai vaikka kissalleen. 

Joskus on paljon jo se, että saa ylipäätään puhua sanoiksi asiansa jollekin. Jollekin, joka kuuntelee ja välittää. Jolle sinä ja hhyvinvointisi merkitsee.

Puhumalla ja peilaamalla toisen kautta, voi saada jäsennettyä omia ajatuksiaan. Myöskään empatian saamista vaikeassa asiassa ei pidä vähätellä. Siitä voi saada uutta voimaa ja jaksamista ongelman kanssa. Jaksamista myös selättää ongelmaa. Joskus ystävällä voi olla jopa antaa jotain uutta näkökulmaa asiaan, josta on apua.

Minusta on outoa, että nykyään niin paljon sanotaan, että pitäisi mennä puhumaan ammattiauttajalle, eikä ystävät olisi sitä varten. Ammattiauttaja ei aina ole myöskään taloudelisesti jokaisessa hetkessä mahdollista. Kautta aikojen ystävillä on ollut valtava merkitys myös ongelmissa seviämisssä ja niissä tukemissa. Toki se kissalle puhuminenkin voi joskus auttaa, kun saa asiat sanoitettua selkeään konkreettiseen muotoon. Hyvä välittävä ystävä on kuitenkin monesti vielä pajon enemmän.

Vaikka mulla onkin sairaanhoitajan koulutus taustalla, en ikimaailmassa lähtisi antamaan mitään "uusia näkökulmia" sellaiselle ihmiselle, jonka ongelmien syy on hänen traumataustansa. On ihan eri asia tukea ystäväänsä jossain tavallisissa asioissa - vaikka sitten ihmissuhdeasioissa - , jos ystävän elämässä noin muuten kaikki on mennyt kohtuullisen normaalisti. Traumat ongelmien syynä on kuitenkin ihan eri mittaluokkaa oleva juttu. Ystävyyssuhde voisi jopa katketa siihen, jos mä koittaisin - hyvää tarkoittaenkin - antaa jotain vinkkejä. 

Puhuessa toisen kanssa, voi saada toiselta uusia näkökulmia, ja itse oivaltaa sitä kautta jotakin, ja se on ihan eri asia kuin toisen neuvominen, mihin asian ilmeisesti koitat tässä nyt kääntää. Olisin varmastikin kirjoittanut neuvo ja neuvominen, jos olisin sitä tarkoittanut. En tarkoittanut. Ystävää voi todellakin kuunnella ja tukea jaksamisessa ja antaa ymmärrystä ja empatiaa, auttaa, vaikka hänen vaikeutensa johtuisivat traumaattisista kokemuksista. Haitallisempaa sen sijaan on se yleinen trendi, että tällaisten vaikeuksien takia ystävä jätetään yksin, kun häntä ei osaa enää kohdata vaikean asian takia, tai ajatellaan, että tuo on vain ammattilaisen heiniä.

Traumoja on myöskin meillä kaikilla. Toisilla isompia ja toisilla pienempiä, eivätkä ne ole mitään irrallisia asioita elämässä.

Sori, mutta tuo kohta kommentissasi kertoi mulle riittävästi. Mä puhuin ihmisistä, jotka tarvitsevat traumojensa vuoksi terapiaa. Joille ne traumat vaikuttavat ihan oikesti elämään. En mistään sellaisesta, että exä jätti tai työkaveri sanoi pahasti. Me puhutaan sun kanssa nyt ihan eri asiasta. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mä vähän ihmettelen kommenttia, vaikka ystäviä olisikin. Mitä ne ystävät voisivat tehdä? Jos kerran syynä on traumatausta, niin ammattilaiselle puhutaan sen vuoksi, että ammattilaiselta voisi saada jotain keinoja, millä käsitellä ja ratkaista ongelma. Ei ystävillä - jos eivät ole alan ammattilaisia - ole tarjota tällaisia keinoja. Sama kuin puhuisi seinälle tai vaikka kissalleen. 

Joskus on paljon jo se, että saa ylipäätään puhua sanoiksi asiansa jollekin. Jollekin, joka kuuntelee ja välittää. Jolle sinä ja hhyvinvointisi merkitsee.

Puhumalla ja peilaamalla toisen kautta, voi saada jäsennettyä omia ajatuksiaan. Myöskään empatian saamista vaikeassa asiassa ei pidä vähätellä. Siitä voi saada uutta voimaa ja jaksamista ongelman kanssa. Jaksamista myös selättää ongelmaa. Joskus ystävällä voi olla jopa antaa jotain uutta näkökulmaa asiaan, josta on apua.

Minusta on outoa, että nykyään niin paljon sanotaan, että pitäisi mennä puhumaan ammattiauttajalle, eikä ystävät olisi sitä varten. Ammattiauttaja ei aina ole myöskään taloudelisesti jokaisessa hetkessä mahdollista. Kautta aikojen ystävillä on ollut valtava merkitys myös ongelmissa seviämisssä ja niissä tukemissa. Toki se kissalle puhuminenkin voi joskus auttaa, kun saa asiat sanoitettua selkeään konkreettiseen muotoon. Hyvä välittävä ystävä on kuitenkin monesti vielä pajon enemmän.

Vaikka mulla onkin sairaanhoitajan koulutus taustalla, en ikimaailmassa lähtisi antamaan mitään "uusia näkökulmia" sellaiselle ihmiselle, jonka ongelmien syy on hänen traumataustansa. On ihan eri asia tukea ystäväänsä jossain tavallisissa asioissa - vaikka sitten ihmissuhdeasioissa - , jos ystävän elämässä noin muuten kaikki on mennyt kohtuullisen normaalisti. Traumat ongelmien syynä on kuitenkin ihan eri mittaluokkaa oleva juttu. Ystävyyssuhde voisi jopa katketa siihen, jos mä koittaisin - hyvää tarkoittaenkin - antaa jotain vinkkejä. 

Puhuessa toisen kanssa, voi saada toiselta uusia näkökulmia, ja itse oivaltaa sitä kautta jotakin, ja se on ihan eri asia kuin toisen neuvominen, mihin asian ilmeisesti koitat tässä nyt kääntää. Olisin varmastikin kirjoittanut neuvo ja neuvominen, jos olisin sitä tarkoittanut. En tarkoittanut. Ystävää voi todellakin kuunnella ja tukea jaksamisessa ja antaa ymmärrystä ja empatiaa, auttaa, vaikka hänen vaikeutensa johtuisivat traumaattisista kokemuksista. Haitallisempaa sen sijaan on se yleinen trendi, että tällaisten vaikeuksien takia ystävä jätetään yksin, kun häntä ei osaa enää kohdata vaikean asian takia, tai ajatellaan, että tuo on vain ammattilaisen heiniä.

Traumoja on myöskin meillä kaikilla. Toisilla isompia ja toisilla pienempiä, eivätkä ne ole mitään irrallisia asioita elämässä.

Sori, mutta tuo kohta kommentissasi kertoi mulle riittävästi. Mä puhuin ihmisistä, jotka tarvitsevat traumojensa vuoksi terapiaa. Joille ne traumat vaikuttavat ihan oikesti elämään. En mistään sellaisesta, että exä jätti tai työkaveri sanoi pahasti. Me puhutaan sun kanssa nyt ihan eri asiasta. 

Puhun itse kyllä myös pahoista traumoista ja myös esim. ptsd. En näe, ettei myös sellaisten kanssa painiessa ystävä voisi olla isona tukena ja apuna, kuuntelevana korvana. Ja tekemässä myös esim. niitä kivoja asioita yhdessä (ja viemässä ajatuksia ongelmista muille raiteille).

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mä vähän ihmettelen kommenttia, vaikka ystäviä olisikin. Mitä ne ystävät voisivat tehdä? Jos kerran syynä on traumatausta, niin ammattilaiselle puhutaan sen vuoksi, että ammattilaiselta voisi saada jotain keinoja, millä käsitellä ja ratkaista ongelma. Ei ystävillä - jos eivät ole alan ammattilaisia - ole tarjota tällaisia keinoja. Sama kuin puhuisi seinälle tai vaikka kissalleen. 

Joskus on paljon jo se, että saa ylipäätään puhua sanoiksi asiansa jollekin. Jollekin, joka kuuntelee ja välittää. Jolle sinä ja hhyvinvointisi merkitsee.

Puhumalla ja peilaamalla toisen kautta, voi saada jäsennettyä omia ajatuksiaan. Myöskään empatian saamista vaikeassa asiassa ei pidä vähätellä. Siitä voi saada uutta voimaa ja jaksamista ongelman kanssa. Jaksamista myös selättää ongelmaa. Joskus ystävällä voi olla jopa antaa jotain uutta näkökulmaa asiaan, josta on apua.

Minusta on outoa, että nykyään niin paljon sanotaan, että pitäisi mennä puhumaan ammattiauttajalle, eikä ystävät olisi sitä varten. Ammattiauttaja ei aina ole myöskään taloudelisesti jokaisessa hetkessä mahdollista. Kautta aikojen ystävillä on ollut valtava merkitys myös ongelmissa seviämisssä ja niissä tukemissa. Toki se kissalle puhuminenkin voi joskus auttaa, kun saa asiat sanoitettua selkeään konkreettiseen muotoon. Hyvä välittävä ystävä on kuitenkin monesti vielä pajon enemmän.

Vaikka mulla onkin sairaanhoitajan koulutus taustalla, en ikimaailmassa lähtisi antamaan mitään "uusia näkökulmia" sellaiselle ihmiselle, jonka ongelmien syy on hänen traumataustansa. On ihan eri asia tukea ystäväänsä jossain tavallisissa asioissa - vaikka sitten ihmissuhdeasioissa - , jos ystävän elämässä noin muuten kaikki on mennyt kohtuullisen normaalisti. Traumat ongelmien syynä on kuitenkin ihan eri mittaluokkaa oleva juttu. Ystävyyssuhde voisi jopa katketa siihen, jos mä koittaisin - hyvää tarkoittaenkin - antaa jotain vinkkejä. 

Puhuessa toisen kanssa, voi saada toiselta uusia näkökulmia, ja itse oivaltaa sitä kautta jotakin, ja se on ihan eri asia kuin toisen neuvominen, mihin asian ilmeisesti koitat tässä nyt kääntää. Olisin varmastikin kirjoittanut neuvo ja neuvominen, jos olisin sitä tarkoittanut. En tarkoittanut. Ystävää voi todellakin kuunnella ja tukea jaksamisessa ja antaa ymmärrystä ja empatiaa, auttaa, vaikka hänen vaikeutensa johtuisivat traumaattisista kokemuksista. Haitallisempaa sen sijaan on se yleinen trendi, että tällaisten vaikeuksien takia ystävä jätetään yksin, kun häntä ei osaa enää kohdata vaikean asian takia, tai ajatellaan, että tuo on vain ammattilaisen heiniä.

Traumoja on myöskin meillä kaikilla. Toisilla isompia ja toisilla pienempiä, eivätkä ne ole mitään irrallisia asioita elämässä.

Sori, mutta tuo kohta kommentissasi kertoi mulle riittävästi. Mä puhuin ihmisistä, jotka tarvitsevat traumojensa vuoksi terapiaa. Joille ne traumat vaikuttavat ihan oikesti elämään. En mistään sellaisesta, että exä jätti tai työkaveri sanoi pahasti. Me puhutaan sun kanssa nyt ihan eri asiasta. 

Puhun itse kyllä myös pahoista traumoista ja myös esim. ptsd. En näe, ettei myös sellaisten kanssa painiessa ystävä voisi olla isona tukena ja apuna, kuuntelevana korvana. Ja tekemässä myös esim. niitä kivoja asioita yhdessä (ja viemässä ajatuksia ongelmista muille raiteille).

Minulla on PTSD-diagnoosi. En katso järkeväksi altistaa muita traumoilleni. Ei olisi vastuullista toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mä vähän ihmettelen kommenttia, vaikka ystäviä olisikin. Mitä ne ystävät voisivat tehdä? Jos kerran syynä on traumatausta, niin ammattilaiselle puhutaan sen vuoksi, että ammattilaiselta voisi saada jotain keinoja, millä käsitellä ja ratkaista ongelma. Ei ystävillä - jos eivät ole alan ammattilaisia - ole tarjota tällaisia keinoja. Sama kuin puhuisi seinälle tai vaikka kissalleen. 

Joskus on paljon jo se, että saa ylipäätään puhua sanoiksi asiansa jollekin. Jollekin, joka kuuntelee ja välittää. Jolle sinä ja hhyvinvointisi merkitsee.

Puhumalla ja peilaamalla toisen kautta, voi saada jäsennettyä omia ajatuksiaan. Myöskään empatian saamista vaikeassa asiassa ei pidä vähätellä. Siitä voi saada uutta voimaa ja jaksamista ongelman kanssa. Jaksamista myös selättää ongelmaa. Joskus ystävällä voi olla jopa antaa jotain uutta näkökulmaa asiaan, josta on apua.

Minusta on outoa, että nykyään niin paljon sanotaan, että pitäisi mennä puhumaan ammattiauttajalle, eikä ystävät olisi sitä varten. Ammattiauttaja ei aina ole myöskään taloudelisesti jokaisessa hetkessä mahdollista. Kautta aikojen ystävillä on ollut valtava merkitys myös ongelmissa seviämisssä ja niissä tukemissa. Toki se kissalle puhuminenkin voi joskus auttaa, kun saa asiat sanoitettua selkeään konkreettiseen muotoon. Hyvä välittävä ystävä on kuitenkin monesti vielä pajon enemmän.

Vaikka mulla onkin sairaanhoitajan koulutus taustalla, en ikimaailmassa lähtisi antamaan mitään "uusia näkökulmia" sellaiselle ihmiselle, jonka ongelmien syy on hänen traumataustansa. On ihan eri asia tukea ystäväänsä jossain tavallisissa asioissa - vaikka sitten ihmissuhdeasioissa - , jos ystävän elämässä noin muuten kaikki on mennyt kohtuullisen normaalisti. Traumat ongelmien syynä on kuitenkin ihan eri mittaluokkaa oleva juttu. Ystävyyssuhde voisi jopa katketa siihen, jos mä koittaisin - hyvää tarkoittaenkin - antaa jotain vinkkejä. 

Puhuessa toisen kanssa, voi saada toiselta uusia näkökulmia, ja itse oivaltaa sitä kautta jotakin, ja se on ihan eri asia kuin toisen neuvominen, mihin asian ilmeisesti koitat tässä nyt kääntää. Olisin varmastikin kirjoittanut neuvo ja neuvominen, jos olisin sitä tarkoittanut. En tarkoittanut. Ystävää voi todellakin kuunnella ja tukea jaksamisessa ja antaa ymmärrystä ja empatiaa, auttaa, vaikka hänen vaikeutensa johtuisivat traumaattisista kokemuksista. Haitallisempaa sen sijaan on se yleinen trendi, että tällaisten vaikeuksien takia ystävä jätetään yksin, kun häntä ei osaa enää kohdata vaikean asian takia, tai ajatellaan, että tuo on vain ammattilaisen heiniä.

Traumoja on myöskin meillä kaikilla. Toisilla isompia ja toisilla pienempiä, eivätkä ne ole mitään irrallisia asioita elämässä.

Sori, mutta tuo kohta kommentissasi kertoi mulle riittävästi. Mä puhuin ihmisistä, jotka tarvitsevat traumojensa vuoksi terapiaa. Joille ne traumat vaikuttavat ihan oikesti elämään. En mistään sellaisesta, että exä jätti tai työkaveri sanoi pahasti. Me puhutaan sun kanssa nyt ihan eri asiasta. 

Puhun itse kyllä myös pahoista traumoista ja myös esim. ptsd. En näe, ettei myös sellaisten kanssa painiessa ystävä voisi olla isona tukena ja apuna, kuuntelevana korvana. Ja tekemässä myös esim. niitä kivoja asioita yhdessä (ja viemässä ajatuksia ongelmista muille raiteille).

Minulla on PTSD-diagnoosi. En katso järkeväksi altistaa muita traumoilleni. Ei olisi vastuullista toimintaa.

Eikä minulla ole voimia ottaa vastaan sitä, että joku ahdistuu kokemuksistani ja minä joudun siksi kannattelemaan häntä. "Älä nyt huolissasi, eihän se ollut kuin piip piip ja yhä täällä hengissä keinutaan. Ei hätää, ei hätää..."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mä vähän ihmettelen kommenttia, vaikka ystäviä olisikin. Mitä ne ystävät voisivat tehdä? Jos kerran syynä on traumatausta, niin ammattilaiselle puhutaan sen vuoksi, että ammattilaiselta voisi saada jotain keinoja, millä käsitellä ja ratkaista ongelma. Ei ystävillä - jos eivät ole alan ammattilaisia - ole tarjota tällaisia keinoja. Sama kuin puhuisi seinälle tai vaikka kissalleen. 

Joskus on paljon jo se, että saa ylipäätään puhua sanoiksi asiansa jollekin. Jollekin, joka kuuntelee ja välittää. Jolle sinä ja hhyvinvointisi merkitsee.

Puhumalla ja peilaamalla toisen kautta, voi saada jäsennettyä omia ajatuksiaan. Myöskään empatian saamista vaikeassa asiassa ei pidä vähätellä. Siitä voi saada uutta voimaa ja jaksamista ongelman kanssa. Jaksamista myös selättää ongelmaa. Joskus ystävällä voi olla jopa antaa jotain uutta näkökulmaa asiaan, josta on apua.

Minusta on outoa, että nykyään niin paljon sanotaan, että pitäisi mennä puhumaan ammattiauttajalle, eikä ystävät olisi sitä varten. Ammattiauttaja ei aina ole myöskään taloudelisesti jokaisessa hetkessä mahdollista. Kautta aikojen ystävillä on ollut valtava merkitys myös ongelmissa seviämisssä ja niissä tukemissa. Toki se kissalle puhuminenkin voi joskus auttaa, kun saa asiat sanoitettua selkeään konkreettiseen muotoon. Hyvä välittävä ystävä on kuitenkin monesti vielä pajon enemmän.

Vaikka mulla onkin sairaanhoitajan koulutus taustalla, en ikimaailmassa lähtisi antamaan mitään "uusia näkökulmia" sellaiselle ihmiselle, jonka ongelmien syy on hänen traumataustansa. On ihan eri asia tukea ystäväänsä jossain tavallisissa asioissa - vaikka sitten ihmissuhdeasioissa - , jos ystävän elämässä noin muuten kaikki on mennyt kohtuullisen normaalisti. Traumat ongelmien syynä on kuitenkin ihan eri mittaluokkaa oleva juttu. Ystävyyssuhde voisi jopa katketa siihen, jos mä koittaisin - hyvää tarkoittaenkin - antaa jotain vinkkejä. 

Puhuessa toisen kanssa, voi saada toiselta uusia näkökulmia, ja itse oivaltaa sitä kautta jotakin, ja se on ihan eri asia kuin toisen neuvominen, mihin asian ilmeisesti koitat tässä nyt kääntää. Olisin varmastikin kirjoittanut neuvo ja neuvominen, jos olisin sitä tarkoittanut. En tarkoittanut. Ystävää voi todellakin kuunnella ja tukea jaksamisessa ja antaa ymmärrystä ja empatiaa, auttaa, vaikka hänen vaikeutensa johtuisivat traumaattisista kokemuksista. Haitallisempaa sen sijaan on se yleinen trendi, että tällaisten vaikeuksien takia ystävä jätetään yksin, kun häntä ei osaa enää kohdata vaikean asian takia, tai ajatellaan, että tuo on vain ammattilaisen heiniä.

Traumoja on myöskin meillä kaikilla. Toisilla isompia ja toisilla pienempiä, eivätkä ne ole mitään irrallisia asioita elämässä.

Sori, mutta tuo kohta kommentissasi kertoi mulle riittävästi. Mä puhuin ihmisistä, jotka tarvitsevat traumojensa vuoksi terapiaa. Joille ne traumat vaikuttavat ihan oikesti elämään. En mistään sellaisesta, että exä jätti tai työkaveri sanoi pahasti. Me puhutaan sun kanssa nyt ihan eri asiasta. 

Puhun itse kyllä myös pahoista traumoista ja myös esim. ptsd. En näe, ettei myös sellaisten kanssa painiessa ystävä voisi olla isona tukena ja apuna, kuuntelevana korvana. Ja tekemässä myös esim. niitä kivoja asioita yhdessä (ja viemässä ajatuksia ongelmista muille raiteille).

Minulla on PTSD-diagnoosi. En katso järkeväksi altistaa muita traumoilleni. Ei olisi vastuullista toimintaa.

Eikä minulla ole voimia ottaa vastaan sitä, että joku ahdistuu kokemuksistani ja minä joudun siksi kannattelemaan häntä. "Älä nyt huolissasi, eihän se ollut kuin piip piip ja yhä täällä hengissä keinutaan. Ei hätää, ei hätää..."

Tuo on ollut minulle vuosien aikana kova paikka. Sen sijaan että itse saisi tukea ja kannattelua, joutuukin lohduttamaan muita, koska heitä alkaa ahdistaa millaista elämäsi on ollut. Eikä heiltä silloin tietenkään saa tukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mä vähän ihmettelen kommenttia, vaikka ystäviä olisikin. Mitä ne ystävät voisivat tehdä? Jos kerran syynä on traumatausta, niin ammattilaiselle puhutaan sen vuoksi, että ammattilaiselta voisi saada jotain keinoja, millä käsitellä ja ratkaista ongelma. Ei ystävillä - jos eivät ole alan ammattilaisia - ole tarjota tällaisia keinoja. Sama kuin puhuisi seinälle tai vaikka kissalleen. 

Joskus on paljon jo se, että saa ylipäätään puhua sanoiksi asiansa jollekin. Jollekin, joka kuuntelee ja välittää. Jolle sinä ja hhyvinvointisi merkitsee.

Puhumalla ja peilaamalla toisen kautta, voi saada jäsennettyä omia ajatuksiaan. Myöskään empatian saamista vaikeassa asiassa ei pidä vähätellä. Siitä voi saada uutta voimaa ja jaksamista ongelman kanssa. Jaksamista myös selättää ongelmaa. Joskus ystävällä voi olla jopa antaa jotain uutta näkökulmaa asiaan, josta on apua.

Minusta on outoa, että nykyään niin paljon sanotaan, että pitäisi mennä puhumaan ammattiauttajalle, eikä ystävät olisi sitä varten. Ammattiauttaja ei aina ole myöskään taloudelisesti jokaisessa hetkessä mahdollista. Kautta aikojen ystävillä on ollut valtava merkitys myös ongelmissa seviämisssä ja niissä tukemissa. Toki se kissalle puhuminenkin voi joskus auttaa, kun saa asiat sanoitettua selkeään konkreettiseen muotoon. Hyvä välittävä ystävä on kuitenkin monesti vielä pajon enemmän.

Vaikka mulla onkin sairaanhoitajan koulutus taustalla, en ikimaailmassa lähtisi antamaan mitään "uusia näkökulmia" sellaiselle ihmiselle, jonka ongelmien syy on hänen traumataustansa. On ihan eri asia tukea ystäväänsä jossain tavallisissa asioissa - vaikka sitten ihmissuhdeasioissa - , jos ystävän elämässä noin muuten kaikki on mennyt kohtuullisen normaalisti. Traumat ongelmien syynä on kuitenkin ihan eri mittaluokkaa oleva juttu. Ystävyyssuhde voisi jopa katketa siihen, jos mä koittaisin - hyvää tarkoittaenkin - antaa jotain vinkkejä. 

Puhuessa toisen kanssa, voi saada toiselta uusia näkökulmia, ja itse oivaltaa sitä kautta jotakin, ja se on ihan eri asia kuin toisen neuvominen, mihin asian ilmeisesti koitat tässä nyt kääntää. Olisin varmastikin kirjoittanut neuvo ja neuvominen, jos olisin sitä tarkoittanut. En tarkoittanut. Ystävää voi todellakin kuunnella ja tukea jaksamisessa ja antaa ymmärrystä ja empatiaa, auttaa, vaikka hänen vaikeutensa johtuisivat traumaattisista kokemuksista. Haitallisempaa sen sijaan on se yleinen trendi, että tällaisten vaikeuksien takia ystävä jätetään yksin, kun häntä ei osaa enää kohdata vaikean asian takia, tai ajatellaan, että tuo on vain ammattilaisen heiniä.

Traumoja on myöskin meillä kaikilla. Toisilla isompia ja toisilla pienempiä, eivätkä ne ole mitään irrallisia asioita elämässä.

Sori, mutta tuo kohta kommentissasi kertoi mulle riittävästi. Mä puhuin ihmisistä, jotka tarvitsevat traumojensa vuoksi terapiaa. Joille ne traumat vaikuttavat ihan oikesti elämään. En mistään sellaisesta, että exä jätti tai työkaveri sanoi pahasti. Me puhutaan sun kanssa nyt ihan eri asiasta. 

Puhun itse kyllä myös pahoista traumoista ja myös esim. ptsd. En näe, ettei myös sellaisten kanssa painiessa ystävä voisi olla isona tukena ja apuna, kuuntelevana korvana. Ja tekemässä myös esim. niitä kivoja asioita yhdessä (ja viemässä ajatuksia ongelmista muille raiteille).

Minulla on PTSD-diagnoosi. En katso järkeväksi altistaa muita traumoilleni. Ei olisi vastuullista toimintaa.

No se on sinun valintasi ja hyvä niin. Toisilla voi olla erilaisia ystävyysyhteita, joissa tällaisiakaan asioita ei suljeta kokonaan suhteen ulkopuolelle, enkä näe siinäkään mitään väärää tai pahaa. Ei sen tarvi olla mielestäni vastuuttomuutta. Eri asia sitten, jos toinen heittäytyy vallan autettavaksi tms. Ja tärkeää mielestäni on, että ystävyyssyhteesta löytyy sitä vastavuoroituutta myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mä vähän ihmettelen kommenttia, vaikka ystäviä olisikin. Mitä ne ystävät voisivat tehdä? Jos kerran syynä on traumatausta, niin ammattilaiselle puhutaan sen vuoksi, että ammattilaiselta voisi saada jotain keinoja, millä käsitellä ja ratkaista ongelma. Ei ystävillä - jos eivät ole alan ammattilaisia - ole tarjota tällaisia keinoja. Sama kuin puhuisi seinälle tai vaikka kissalleen. 

Joskus on paljon jo se, että saa ylipäätään puhua sanoiksi asiansa jollekin. Jollekin, joka kuuntelee ja välittää. Jolle sinä ja hhyvinvointisi merkitsee.

Puhumalla ja peilaamalla toisen kautta, voi saada jäsennettyä omia ajatuksiaan. Myöskään empatian saamista vaikeassa asiassa ei pidä vähätellä. Siitä voi saada uutta voimaa ja jaksamista ongelman kanssa. Jaksamista myös selättää ongelmaa. Joskus ystävällä voi olla jopa antaa jotain uutta näkökulmaa asiaan, josta on apua.

Minusta on outoa, että nykyään niin paljon sanotaan, että pitäisi mennä puhumaan ammattiauttajalle, eikä ystävät olisi sitä varten. Ammattiauttaja ei aina ole myöskään taloudelisesti jokaisessa hetkessä mahdollista. Kautta aikojen ystävillä on ollut valtava merkitys myös ongelmissa seviämisssä ja niissä tukemissa. Toki se kissalle puhuminenkin voi joskus auttaa, kun saa asiat sanoitettua selkeään konkreettiseen muotoon. Hyvä välittävä ystävä on kuitenkin monesti vielä pajon enemmän.

Vaikka mulla onkin sairaanhoitajan koulutus taustalla, en ikimaailmassa lähtisi antamaan mitään "uusia näkökulmia" sellaiselle ihmiselle, jonka ongelmien syy on hänen traumataustansa. On ihan eri asia tukea ystäväänsä jossain tavallisissa asioissa - vaikka sitten ihmissuhdeasioissa - , jos ystävän elämässä noin muuten kaikki on mennyt kohtuullisen normaalisti. Traumat ongelmien syynä on kuitenkin ihan eri mittaluokkaa oleva juttu. Ystävyyssuhde voisi jopa katketa siihen, jos mä koittaisin - hyvää tarkoittaenkin - antaa jotain vinkkejä. 

Puhuessa toisen kanssa, voi saada toiselta uusia näkökulmia, ja itse oivaltaa sitä kautta jotakin, ja se on ihan eri asia kuin toisen neuvominen, mihin asian ilmeisesti koitat tässä nyt kääntää. Olisin varmastikin kirjoittanut neuvo ja neuvominen, jos olisin sitä tarkoittanut. En tarkoittanut. Ystävää voi todellakin kuunnella ja tukea jaksamisessa ja antaa ymmärrystä ja empatiaa, auttaa, vaikka hänen vaikeutensa johtuisivat traumaattisista kokemuksista. Haitallisempaa sen sijaan on se yleinen trendi, että tällaisten vaikeuksien takia ystävä jätetään yksin, kun häntä ei osaa enää kohdata vaikean asian takia, tai ajatellaan, että tuo on vain ammattilaisen heiniä.

Traumoja on myöskin meillä kaikilla. Toisilla isompia ja toisilla pienempiä, eivätkä ne ole mitään irrallisia asioita elämässä.

Sori, mutta tuo kohta kommentissasi kertoi mulle riittävästi. Mä puhuin ihmisistä, jotka tarvitsevat traumojensa vuoksi terapiaa. Joille ne traumat vaikuttavat ihan oikesti elämään. En mistään sellaisesta, että exä jätti tai työkaveri sanoi pahasti. Me puhutaan sun kanssa nyt ihan eri asiasta. 

Puhun itse kyllä myös pahoista traumoista ja myös esim. ptsd. En näe, ettei myös sellaisten kanssa painiessa ystävä voisi olla isona tukena ja apuna, kuuntelevana korvana. Ja tekemässä myös esim. niitä kivoja asioita yhdessä (ja viemässä ajatuksia ongelmista muille raiteille).

Minulla on PTSD-diagnoosi. En katso järkeväksi altistaa muita traumoilleni. Ei olisi vastuullista toimintaa.

No se on sinun valintasi ja hyvä niin. Toisilla voi olla erilaisia ystävyysyhteita, joissa tällaisiakaan asioita ei suljeta kokonaan suhteen ulkopuolelle, enkä näe siinäkään mitään väärää tai pahaa. Ei sen tarvi olla mielestäni vastuuttomuutta. Eri asia sitten, jos toinen heittäytyy vallan autettavaksi tms. Ja tärkeää mielestäni on, että ystävyyssyhteesta löytyy sitä vastavuoroituutta myös.

No ei oikeastaan ole. En ole valinnut traumatisoitumista. Mutta ystäväni eivät pääse hoitoon sen vuoksi, jos sijaistraumatisoituvat kokemuksistani, jos heillä ei ole keinoja käsitellä kuulemaansa.

Yksinäisyys on tietynlainen tabu.

Toisen ihmisen tukeminen on a) vaikeaa (siis siinä mielessä, että onnistuisi saamaan aikaa enemmän pahaa kuin hyvää) ja b) henkisesti rankkaa. Siksi ammattilaisilla on siihen koulutus ja lisäksi he saavat työnohjausta, jottei taakka kävisi kohtuuttoman rankaksi. Tavallisilla ihmisillä ei ole kumpaakaan. Toki ystävyyssuhteisiin kuuluu se, että ollaan toisen tukena, mutta terapeutin ja hoitajan roolia ystävän ei kannattaisi ottaa, kummankaan osapuolen hyvinvoinnin vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Mä vähän ihmettelen kommenttia, vaikka ystäviä olisikin. Mitä ne ystävät voisivat tehdä? Jos kerran syynä on traumatausta, niin ammattilaiselle puhutaan sen vuoksi, että ammattilaiselta voisi saada jotain keinoja, millä käsitellä ja ratkaista ongelma. Ei ystävillä - jos eivät ole alan ammattilaisia - ole tarjota tällaisia keinoja. Sama kuin puhuisi seinälle tai vaikka kissalleen. 

Joskus on paljon jo se, että saa ylipäätään puhua sanoiksi asiansa jollekin. Jollekin, joka kuuntelee ja välittää. Jolle sinä ja hhyvinvointisi merkitsee.

Puhumalla ja peilaamalla toisen kautta, voi saada jäsennettyä omia ajatuksiaan. Myöskään empatian saamista vaikeassa asiassa ei pidä vähätellä. Siitä voi saada uutta voimaa ja jaksamista ongelman kanssa. Jaksamista myös selättää ongelmaa. Joskus ystävällä voi olla jopa antaa jotain uutta näkökulmaa asiaan, josta on apua.

Minusta on outoa, että nykyään niin paljon sanotaan, että pitäisi mennä puhumaan ammattiauttajalle, eikä ystävät olisi sitä varten. Ammattiauttaja ei aina ole myöskään taloudelisesti jokaisessa hetkessä mahdollista. Kautta aikojen ystävillä on ollut valtava merkitys myös ongelmissa seviämisssä ja niissä tukemissa. Toki se kissalle puhuminenkin voi joskus auttaa, kun saa asiat sanoitettua selkeään konkreettiseen muotoon. Hyvä välittävä ystävä on kuitenkin monesti vielä pajon enemmän.

Vaikka mulla onkin sairaanhoitajan koulutus taustalla, en ikimaailmassa lähtisi antamaan mitään "uusia näkökulmia" sellaiselle ihmiselle, jonka ongelmien syy on hänen traumataustansa. On ihan eri asia tukea ystäväänsä jossain tavallisissa asioissa - vaikka sitten ihmissuhdeasioissa - , jos ystävän elämässä noin muuten kaikki on mennyt kohtuullisen normaalisti. Traumat ongelmien syynä on kuitenkin ihan eri mittaluokkaa oleva juttu. Ystävyyssuhde voisi jopa katketa siihen, jos mä koittaisin - hyvää tarkoittaenkin - antaa jotain vinkkejä. 

Puhuessa toisen kanssa, voi saada toiselta uusia näkökulmia, ja itse oivaltaa sitä kautta jotakin, ja se on ihan eri asia kuin toisen neuvominen, mihin asian ilmeisesti koitat tässä nyt kääntää. Olisin varmastikin kirjoittanut neuvo ja neuvominen, jos olisin sitä tarkoittanut. En tarkoittanut. Ystävää voi todellakin kuunnella ja tukea jaksamisessa ja antaa ymmärrystä ja empatiaa, auttaa, vaikka hänen vaikeutensa johtuisivat traumaattisista kokemuksista. Haitallisempaa sen sijaan on se yleinen trendi, että tällaisten vaikeuksien takia ystävä jätetään yksin, kun häntä ei osaa enää kohdata vaikean asian takia, tai ajatellaan, että tuo on vain ammattilaisen heiniä.

Traumoja on myöskin meillä kaikilla. Toisilla isompia ja toisilla pienempiä, eivätkä ne ole mitään irrallisia asioita elämässä.

Sori, mutta tuo kohta kommentissasi kertoi mulle riittävästi. Mä puhuin ihmisistä, jotka tarvitsevat traumojensa vuoksi terapiaa. Joille ne traumat vaikuttavat ihan oikesti elämään. En mistään sellaisesta, että exä jätti tai työkaveri sanoi pahasti. Me puhutaan sun kanssa nyt ihan eri asiasta. 

Puhun itse kyllä myös pahoista traumoista ja myös esim. ptsd. En näe, ettei myös sellaisten kanssa painiessa ystävä voisi olla isona tukena ja apuna, kuuntelevana korvana. Ja tekemässä myös esim. niitä kivoja asioita yhdessä (ja viemässä ajatuksia ongelmista muille raiteille).

Minulla on PTSD-diagnoosi. En katso järkeväksi altistaa muita traumoilleni. Ei olisi vastuullista toimintaa.

No se on sinun valintasi ja hyvä niin. Toisilla voi olla erilaisia ystävyysyhteita, joissa tällaisiakaan asioita ei suljeta kokonaan suhteen ulkopuolelle, enkä näe siinäkään mitään väärää tai pahaa. Ei sen tarvi olla mielestäni vastuuttomuutta. Eri asia sitten, jos toinen heittäytyy vallan autettavaksi tms. Ja tärkeää mielestäni on, että ystävyyssyhteesta löytyy sitä vastavuoroituutta myös.

No ei oikeastaan ole. En ole valinnut traumatisoitumista. Mutta ystäväni eivät pääse hoitoon sen vuoksi, jos sijaistraumatisoituvat kokemuksistani, jos heillä ei ole keinoja käsitellä kuulemaansa.

Oletko tosiaan sitä mieltä, että muiden tulisi toimi samoin kuin sinä ja omat ystäväsi? Ja että se olisi kaikille ja kaikissa suhteissa se paras vaihtoehto? Mielestäni ei voi yleistää, ihmiset ja tilanteet ovat niin erilaisia.