Olipa äsken A-Studiossa Ben Zyskowiczillä argumentit rautaa!
Sanoi, että Suomessa on sellaisia ihmisiä, jotka katsovat, että siirtyminen sosiaaliturvalta työlle ei tuo juurikaan tai ainakaan riittävästi lisää ansioon, eikä sellainen tilanne kannusta niitä ihmisiä työhön. Ben sanoi, että siksipä työnteon veroitusta pitää keventää, sekä lähtölavaa sosiaaliturvan puolella pitää laskea, jotta tarjolla oleva työ olisi kannattavaa. Tuolla jälkimmäisellä Ben tarkoitti mm. ansiosidonnaisen lyhentämistä ja porrastamista, jolloin lopulta pienempipalkkainen työkin on kannustavampaa kuin jäädä ansiosidonnaiselle.
Myös asumistuesta Ben sanoi, että koko nykyinen asumistukijärjestelmä vaatii tuntuvia remontteja ja tuntuvia säästöjä, koska sellainen vaikuttaisi koko vuokratasoa alentavasti ja sillä olisi huomattavia myönteisiä vaikutuksia. Ben sanoi, että yleisen asumistuen reipas alentaminen alentaisi yleistä vuokratasoa. Täysin totta! Asumistuki väärentää vuokramarkkinoita nostamalla vuokratasoa!
Hyvä Ben! Siinä oli faktat ja argumentit täyttä rautaa!
Kommentit (490)
Jos yritys on ulkomaalainen ja palkkaa ulkomaalaisen työntekijän niin tuon työntekijän ei tarvitse maksaa veroja Suomeen 6 kuukauteen ja tehdääkö vain 6 kk työsopimuksia. Nyt tuo asia kuntoon ja kaikki maksamaan verot Suomeen.
Lisäksi voidaan korjata tuo mitä lääkärit tekevät eli tekevät töitä ja palkka pääomatulona, jolloin alempi verotus.
Sitten voidaan korjata rikkaiden rahojen laittaminen vakuutuskuoriin ja ulkomaalaisille tileille.
Ja sitten se, ettei yrittäjät osta kotijuttuja yrituksen nimellä jolloin ei joudu maksamaan ALV veroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomeen on tullut aika, että isolla rahalla ei saa ystävällistä hoitoa. Kun rikas tarvitsee eläkkeellä hoitoa niin mua ei vittuakaan kiinnosta mikä johtaja olet ollut ennen eläkkeelle jääntiä ja paljonko maksat hoidosta.
Työttömillä on paljon mielenterveysongelmia. Pitäisikö hakea yksityiselle hoitajaksi mistä rikkaat ostaa palvelunsa. Mä en kunnioita ihmisiå jotka leikkaa heikommilta.
Vihainen ihminen voi hymyillä ja olla vähän kovakourainen.
Kokoomus leikkaa lapsiperheiden ansiosidonnaista. Jos en saa hoitaa lapsiani parhaalla mahdollisella tavalla niin silloin en hoida eläkeläisiäkään parhaalla mahdollisella tavalla.
Eläkeläinen myös rikas sellainen on huonon hoitonsa ansainnut.
Onpa taas uhoa: jos minä en ....eipä laiteta lapsia ja eläkeläisiä vastakkain. Molempia olemme olleet ja tulemme jokainen olemaan.
Ei voi olla niin , että verorahamme menevät näihin valtaviin moninaisiin tukiin, kyllä ne täytyy kohtuullistaa. Työssäkäyvät sitten elättävät tätä joukkoa. Verotusta saatava alas, ei näin voi jatkua.
Ben Z on ihan oikeassa, toivottavasti tukiasioihin todella tulee nyt muutos.Kyllä, me työttömät luemme hoitajiksi ja menemme töihin niihin yrityksiin mistä rikkaat ostavat hoitonsa.
On tulossa vihainen hoitaja.
Vihainen hoitaja hymyilee ja on kovakourainen.
Mua ei vittuakaan kiinnosta, että olet ollut jonkun yrityksen toimitusjohtaja
Rikkaat on paniikissa, kun ajat muuttuu eikä voikaan enää rahalla ostaa sitä hyvää ja turvallista hoitoa eläkkeellä.
Rikas ostaa hoitonsa isolla rahalla yksityiseltä ja hän saa hoitajaksi entisen vihaisen ja katkeran työttömän, jota ei vittuakaan kiinnosta rikkaiden tittelit ja se että heillä on rahaa.
Työttömät, hoitajista on pula. On tullut meidän aika lukea hoitajiksi ja päättää hoidon laadusta.
Enää ei voi valikoida töitä. Fysioterapeutti sanoi, että mulla on paljon voimaa. Joo, kyllä mä voin lukea hoitajaksi ja tulla verikokeita ottamaan jne.
Ja todellakin muista, että mua on työttömänä haukuttu, leikattu tukia ja että en saa omistusasuntoa.
Oma vika.Ei se ainakaan muita haukkumalla onnistu.
Nimen omaan sun vika, jos otan sulta verikokeen ja sulta silmistä valuu vettä.
Vierailija kirjoitti:
Jos yritys on ulkomaalainen ja palkkaa ulkomaalaisen työntekijän niin tuon työntekijän ei tarvitse maksaa veroja Suomeen 6 kuukauteen ja tehdääkö vain 6 kk työsopimuksia. Nyt tuo asia kuntoon ja kaikki maksamaan verot Suomeen.
Lisäksi voidaan korjata tuo mitä lääkärit tekevät eli tekevät töitä ja palkka pääomatulona, jolloin alempi verotus.
Sitten voidaan korjata rikkaiden rahojen laittaminen vakuutuskuoriin ja ulkomaalaisille tileille.
Ja sitten se, ettei yrittäjät osta kotijuttuja yrituksen nimellä jolloin ei joudu maksamaan ALV veroa.
Tuo tytäryhtiö ja alihankinta yritys kikkailu rakennuksilla ja satamissa saa luvan loppua.
Niin, yrittäjän ei kuulu ostaa omaan kotiin pesukonetta jne. yrityksen nimellä, jolloin ei joudu maksamaan tuotteesta veroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomeen on tullut aika, että isolla rahalla ei saa ystävällistä hoitoa. Kun rikas tarvitsee eläkkeellä hoitoa niin mua ei vittuakaan kiinnosta mikä johtaja olet ollut ennen eläkkeelle jääntiä ja paljonko maksat hoidosta.
Työttömillä on paljon mielenterveysongelmia. Pitäisikö hakea yksityiselle hoitajaksi mistä rikkaat ostaa palvelunsa. Mä en kunnioita ihmisiå jotka leikkaa heikommilta.
Vihainen ihminen voi hymyillä ja olla vähän kovakourainen.
Kokoomus leikkaa lapsiperheiden ansiosidonnaista. Jos en saa hoitaa lapsiani parhaalla mahdollisella tavalla niin silloin en hoida eläkeläisiäkään parhaalla mahdollisella tavalla.
Eläkeläinen myös rikas sellainen on huonon hoitonsa ansainnut.
Onpa taas uhoa: jos minä en ....eipä laiteta lapsia ja eläkeläisiä vastakkain. Molempia olemme olleet ja tulemme jokainen olemaan.
Ei voi olla niin , että verorahamme menevät näihin valtaviin moninaisiin tukiin, kyllä ne täytyy kohtuullistaa. Työssäkäyvät sitten elättävät tätä joukkoa. Verotusta saatava alas, ei näin voi jatkua.
Ben Z on ihan oikeassa, toivottavasti tukiasioihin todella tulee nyt muutos.Kyllä, me työttömät luemme hoitajiksi ja menemme töihin niihin yrityksiin mistä rikkaat ostavat hoitonsa.
On tulossa vihainen hoitaja.
No mikset ole jo lukenut hoitajaksi?Olisit päässyt jopa töihin!
Sairaanhoitajaksi opiskelemaan haki vuosi sitten 27678 ja pääsi vain 2773.
Mutta olet oikeassa, musta voi tulla vielä kiukkuinen lähäri, voi vanhus ja lapsiparat. Katso ettei lapsesi kaadu ja tule mustelmaa, ettei tarvitse sanoa sossulle, että lapsi sanoi, että äiti lyö.

Vahdit sitä vuoden vanhaa lastasi joka sekuntti kotona. Lapset nukkuu tarhassa päiväunet pelkillä alushousuilla ja jos näen yhdenkin mustelman niin teen sossulle ilmoituksen, että pahoinpitelet lastasi.
Puolueet eivät suostu laatimaan leikkauslistoja Näin puheenjohtajat arvioivat valtiovarainministeriön kehotusta kahden miljardin sopeutuksiin
Useimmat puolueet ovat halukkaita karsimaan yritystukia ja nostamaan haittaveroja.
Vierailija kirjoitti:
Jos yritys on ulkomaalainen ja palkkaa ulkomaalaisen työntekijän niin tuon työntekijän ei tarvitse maksaa veroja Suomeen 6 kuukauteen ja tehdääkö vain 6 kk työsopimuksia. Nyt tuo asia kuntoon ja kaikki maksamaan verot Suomeen.
Lisäksi voidaan korjata tuo mitä lääkärit tekevät eli tekevät töitä ja palkka pääomatulona, jolloin alempi verotus.
Sitten voidaan korjata rikkaiden rahojen laittaminen vakuutuskuoriin ja ulkomaalaisille tileille.
Ja sitten se, ettei yrittäjät osta kotijuttuja yrituksen nimellä jolloin ei joudu maksamaan ALV veroa.
Kuuden kuukauden aikaraja ja vierastyöntekijät noudattavat eu-direktiiviä. Ei Suomi voi sitä purkaa. Myös lähtömaalla on sanansa sanottavana. Nehän ne verot kerää.
Asiasta varoitettiin 2000-luvun alkupuolella, mutta se sai hymistelyä osakseen. Sama hymistelyn aalto käynnissä nyt, työvoiman lupamenettelystä luopumisen aattona.

Seli seli, te voitte palkata suomalaisia, jos haluatte.
Kokoomus leikkaa ansiosidonnaista ja alkaa kokoomus lasten lastensuojeluilmoitukset.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki puhuu ihan hulluja asumistuesta?
Jos asumistuki poistetaan, vuokrat ei takuuvarmasti laske senttiäkään.
Asukkaat joutuvat vain kadulle sen seurauksena!!
Eivät ole kokkarit näköjään käyneet vuokra-asuntojen esittelyissä? Siellä on populaa siihen malliin, että vaikka puolet karsittaisiin, kysyntää olisi enemmän kuin tarjontaa, eli vuokrat jatkavat kohoamistaan markkinataloudessa. Ongelma eivät ole asumistuet, vaan vähäinen tarjonta.
Kaikki vuokralla asujat eivät nosta asumistukia ja monet käyvät kokopäivätöissä. Eiköhän tuossa ole se syy, miksi Kokoomus ajaa asumistuen leikkauksia, eli kliseiset mielikuvat vuokra-asujista. Tarkoitus on laittaa köyhät ahtaalle, ihan vain köyhyyden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää, että oli ilahduttavaa kuulla Benin suora puheenvuoro siitä, että asumistuen nostajien asumisolot eivät ole parantuneet mutta asuntosijoittajilla pyyhkii erittäin hyvin. Näinhän se on. Tulonsiirtoa keskituloisilta valtion välityksellä rikkaille.
Tuo on kyllä pötypuhetta. Asunnon omistajat remontoivat jatkuvasti vuokra-asuntojaan, nykyihmisille ei kelpaa mikä tahansa vuokra-asunto, täytyy olla parketit lattiassa ja vasta remontoitu kylppäri ja keittiö nykyaikaisine koneineen. Sijoittajat käyttävät paljon rahaa ja vaivaa päivittääkseen vuokra-asuntoja. Kilpailu vuokramarkkinoilla on kovaa. Enemmänkin mietin sitä että onko vuokralaisten vaatimustaso noussut siksi että he saavat asumistukea asumiseen ja voivat vaatia tiettyä tasoa asunnolta?
Kyllä varmaan osalla asuntosijoittajista pyyhkii erittäin hyvin mutta suurin osa on kuitenkin pien-asuntosijoittajia joilla maksimissaan 5 asuntoa. Eivätkä nämä asunnot ole ilmaiseksi asunnon omistajien syliin tippuneet. Osa on toki perinyt asuntoja mutta tavallinen palkansaaja on säästänyt rahaa, elänyt vaatimattomasta ja pystynyt sitten ostamaan asunnon tai asuntoja, harvempi kuitenkin ilman velkarahaa. Lisäksi pääomatuloista maksetaan 30 % veroa. Luuletteko etteivät nämä ihmiset keksi muita sijoituskeinoja jos asuntosijoittaminen tehdään kannattomaksi? Jo nyt monille sijoittajille vuokraustoiminta on tappiollista kohonneiden korkojen yhtiövastikkeiden vuoksi. Jo nyt moni yrittää päästä sijoitusasunnoistaan eroon ja siksi asuntoja on niin paljon myynnissä.
Mietin vain jos asumistukea lasketaan radikaalisti niin onko asuntosijoittajilla mitään mahdollisuutta jatkaa sijoittajana ns. asumistukimarkkinoilla? Se on kuitenkin asunnon omistaja joka määrittelee vuokran. Silloin hän vuokraa asunnon vain niille joilla on vara maksaa vuokraa itse. Alentunut vuokra ei kuitenkaan laske asunnon omistajan yhtiövastiketta tai lainan korkoa. Jos asuntosijoittaja ei maksa yhtiövastiketta niin silloin taloyhtiö joutuu vaikeuksiin eikä yhtiö voi tehdä taloyhtiöön remontteja tai maksaa aikaisemmin otettuja lainoja. Kukaan ei sitten osta näitä asuntoja ja taloyhtiöitä menee konkurssiin. Pankit joutuvat vaikeuksiin luottotappioiden vuoksi. Rakennusliikkeet eivät uskalla rakentaa ja työttömyys alalla lisääntyy. Tulee lisää konkursseja. No, voittehan kokeilla hölmöläisen peiton jatkamista, sittenpähän näette mihin se voi johtaa.

Voihan ne, mutta firmat ovat olemassa tuottaakseen voittoa omistajaportaalle eivätkä tehdäkseen hyväntekeväisyyttä yhteiskunnalle, työllistääkseen (suomalaisia) ja kartuttaakseen yhteistä pottia. Tarjoa niille laillinen mahdollisuus laistaa, niin aivan varmasti ne sen tekevät. Muun kuvittelu on haihattelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki puhuu ihan hulluja asumistuesta?
Jos asumistuki poistetaan, vuokrat ei takuuvarmasti laske senttiäkään.
Asukkaat joutuvat vain kadulle sen seurauksena!!
Eivät ole kokkarit näköjään käyneet vuokra-asuntojen esittelyissä? Siellä on populaa siihen malliin, että vaikka puolet karsittaisiin, kysyntää olisi enemmän kuin tarjontaa, eli vuokrat jatkavat kohoamistaan markkinataloudessa. Ongelma eivät ole asumistuet, vaan vähäinen tarjonta.
Kaikki vuokralla asujat eivät nosta asumistukia ja monet käyvät kokopäivätöissä. Eiköhän tuossa ole se syy, miksi Kokoomus ajaa asumistuen leikkauksia, eli kliseiset mielikuvat vuokra-asujista. Tarkoitus on laittaa köyhät ahtaalle, ihan vain köyhyyden vuoksi.
Ei tälle kusetetulle kansalle voi enää sotatilanteessa antaa asetta käteen, ensimmäiseksi ammutaan nimittäin kusettajat omasta maasta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää, että oli ilahduttavaa kuulla Benin suora puheenvuoro siitä, että asumistuen nostajien asumisolot eivät ole parantuneet mutta asuntosijoittajilla pyyhkii erittäin hyvin. Näinhän se on. Tulonsiirtoa keskituloisilta valtion välityksellä rikkaille.
Tuo on kyllä pötypuhetta. Asunnon omistajat remontoivat jatkuvasti vuokra-asuntojaan, nykyihmisille ei kelpaa mikä tahansa vuokra-asunto, täytyy olla parketit lattiassa ja vasta remontoitu kylppäri ja keittiö nykyaikaisine koneineen. Sijoittajat käyttävät paljon rahaa ja vaivaa päivittääkseen vuokra-asuntoja. Kilpailu vuokramarkkinoilla on kovaa. Enemmänkin mietin sitä että onko vuokralaisten vaatimustaso noussut siksi että he saavat asumistukea asumiseen ja voivat vaatia tiettyä tasoa asunnolta?
Kyllä varmaan osalla asuntosijoittajista pyyhkii erittäin hyvin mutta suurin osa on kuitenkin pien-asuntosijoittajia joilla maksimissaan 5 asuntoa. Eivätkä nämä asunnot ole ilmaiseksi asunnon omistajien syliin tippuneet. Osa on toki perinyt asuntoja mutta tavallinen palkansaaja on säästänyt rahaa, elänyt vaatimattomasta ja pystynyt sitten ostamaan asunnon tai asuntoja, harvempi kuitenkin ilman velkarahaa. Lisäksi pääomatuloista maksetaan 30 % veroa. Luuletteko etteivät nämä ihmiset keksi muita sijoituskeinoja jos asuntosijoittaminen tehdään kannattomaksi? Jo nyt monille sijoittajille vuokraustoiminta on tappiollista kohonneiden korkojen yhtiövastikkeiden vuoksi. Jo nyt moni yrittää päästä sijoitusasunnoistaan eroon ja siksi asuntoja on niin paljon myynnissä.
Mietin vain jos asumistukea lasketaan radikaalisti niin onko asuntosijoittajilla mitään mahdollisuutta jatkaa sijoittajana ns. asumistukimarkkinoilla? Se on kuitenkin asunnon omistaja joka määrittelee vuokran. Silloin hän vuokraa asunnon vain niille joilla on vara maksaa vuokraa itse. Alentunut vuokra ei kuitenkaan laske asunnon omistajan yhtiövastiketta tai lainan korkoa. Jos asuntosijoittaja ei maksa yhtiövastiketta niin silloin taloyhtiö joutuu vaikeuksiin eikä yhtiö voi tehdä taloyhtiöön remontteja tai maksaa aikaisemmin otettuja lainoja. Kukaan ei sitten osta näitä asuntoja ja taloyhtiöitä menee konkurssiin. Pankit joutuvat vaikeuksiin luottotappioiden vuoksi. Rakennusliikkeet eivät uskalla rakentaa ja työttömyys alalla lisääntyy. Tulee lisää konkursseja. No, voittehan kokeilla hölmöläisen peiton jatkamista, sittenpähän näette mihin se voi johtaa.
Suomalaisilla vuokramarkkinoilla on tarjolla original 70s -betoniloukkua. Kaikki menee vuokralle, vaikka olisi alkuperäinen sisustus vihreillä muovimatoilla ja oransseilla kylpykaapistoilla. Avainsana "retro".
Todennäköisempi selitys nykyaikaistamiselle ovat asuntoyhtiön (pakko)putkiremontit. Niistäkin pitää tapella asujaimiston kanssa, jolle riittää 70-luvun asumisen taso. Suomalaisten pihiydellä ja penninvenyttämisellä ei ole taivasta rajana. Ei haittaa, vaikka vesikatto vuotaa ja home haisee. Pääasia, että on halpaa asumista. Siitä sitä omistusasumisen muodossa on maksettu, ja kertamaksu saa riittää. Toista kertaa asuntoa ei enää makseta.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus leikkaa ansiosidonnaista ja alkaa kokoomus lasten lastensuojeluilmoitukset.
On se kyllä harmi, kun lääkärit antavat lapselle rahaa ja me työttömät joudumme tekemään heidän tupakkaa tai nuuskaa käyttävistä lapsista lastensuojeluilmoituksia.
Työttömillä ei ole rahaa omiin harrastuksiin niin valitettavasti on aikaa kierrellä esim. ABC huoltoasemien pihoja ja napsaista älykännykällä kuvia sossuille ja tehdä lastensuojeluilmoituksia.
Sitten leikkipuistossa voi olla lapsia, joilla on mustelmia tai alle kouluikäinen on ilman vanhempaa leikkipuistossa niin valitettavasti on tehtävä lastensuojeluilmoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää, että oli ilahduttavaa kuulla Benin suora puheenvuoro siitä, että asumistuen nostajien asumisolot eivät ole parantuneet mutta asuntosijoittajilla pyyhkii erittäin hyvin. Näinhän se on. Tulonsiirtoa keskituloisilta valtion välityksellä rikkaille.
Tuo on kyllä pötypuhetta. Asunnon omistajat remontoivat jatkuvasti vuokra-asuntojaan, nykyihmisille ei kelpaa mikä tahansa vuokra-asunto, täytyy olla parketit lattiassa ja vasta remontoitu kylppäri ja keittiö nykyaikaisine koneineen. Sijoittajat käyttävät paljon rahaa ja vaivaa päivittääkseen vuokra-asuntoja. Kilpailu vuokramarkkinoilla on kovaa. Enemmänkin mietin sitä että onko vuokralaisten vaatimustaso noussut siksi että he saavat asumistukea asumiseen ja voivat vaatia tiettyä tasoa asunnolta?
Kyllä varmaan osalla asuntosijoittajista pyyhkii erittäin hyvin mutta suurin osa on kuitenkin pien-asuntosijoittajia joilla maksimissaan 5 asuntoa. Eivätkä nämä asunnot ole ilmaiseksi asunnon omistajien syliin tippuneet. Osa on toki perinyt asuntoja mutta tavallinen palkansaaja on säästänyt rahaa, elänyt vaatimattomasta ja pystynyt sitten ostamaan asunnon tai asuntoja, harvempi kuitenkin ilman velkarahaa. Lisäksi pääomatuloista maksetaan 30 % veroa. Luuletteko etteivät nämä ihmiset keksi muita sijoituskeinoja jos asuntosijoittaminen tehdään kannattomaksi? Jo nyt monille sijoittajille vuokraustoiminta on tappiollista kohonneiden korkojen yhtiövastikkeiden vuoksi. Jo nyt moni yrittää päästä sijoitusasunnoistaan eroon ja siksi asuntoja on niin paljon myynnissä.
Mietin vain jos asumistukea lasketaan radikaalisti niin onko asuntosijoittajilla mitään mahdollisuutta jatkaa sijoittajana ns. asumistukimarkkinoilla? Se on kuitenkin asunnon omistaja joka määrittelee vuokran. Silloin hän vuokraa asunnon vain niille joilla on vara maksaa vuokraa itse. Alentunut vuokra ei kuitenkaan laske asunnon omistajan yhtiövastiketta tai lainan korkoa. Jos asuntosijoittaja ei maksa yhtiövastiketta niin silloin taloyhtiö joutuu vaikeuksiin eikä yhtiö voi tehdä taloyhtiöön remontteja tai maksaa aikaisemmin otettuja lainoja. Kukaan ei sitten osta näitä asuntoja ja taloyhtiöitä menee konkurssiin. Pankit joutuvat vaikeuksiin luottotappioiden vuoksi. Rakennusliikkeet eivät uskalla rakentaa ja työttömyys alalla lisääntyy. Tulee lisää konkursseja. No, voittehan kokeilla hölmöläisen peiton jatkamista, sittenpähän näette mihin se voi johtaa.
Suomalaisilla vuokramarkkinoilla on tarjolla original 70s -betoniloukkua. Kaikki menee vuokralle, vaikka olisi alkuperäinen sisustus vihreillä muovimatoilla ja oransseilla kylpykaapistoilla. Avainsana "retro".
Todennäköisempi selitys nykyaikaistamiselle ovat asuntoyhtiön (pakko)putkiremontit. Niistäkin pitää tapella asujaimiston kanssa, jolle riittää 70-luvun asumisen taso. Suomalaisten pihiydellä ja penninvenyttämisellä ei ole taivasta rajana. Ei haittaa, vaikka vesikatto vuotaa ja home haisee. Pääasia, että on halpaa asumista. Siitä sitä omistusasumisen muodossa on maksettu, ja kertamaksu saa riittää. Toista kertaa asuntoa ei enää makseta.
Niin, joutuu ottamaan kuvia someen ja laittamaan vuokranantajan nimen ja lauseen, katso mitää läävää se vuokraa, sekopää vuokranantaja.
6 - vuotias on vielä tarhassa ja teen lastensuojeluilmoituksen jos näen tuon ikäisen lapsen yksin pihalla.
Uusi sisällissota alkaa. Tällä kertaa teloitetaan lahtarit. SAATANA!!!