luomusynnyttämisen yli-ihannointia?

Elikkäs kuinka moni kirjoittajista on käynnistetty?

Jos sua monta päivää " rääkätään" ensinnäkkin että lapsi saadaan edes " haluamaan" ulos, ja koko ajan laitetaan aineita jotka aiheuttais supistuksia. TUskin monellakaan siinä vaiheessa tulee enään mieleen että mitä laitetaan ja miksi.

Itse selvisin puolen toista päivän supistuksilla. Mutta koska on käynnistyksessä osastolla ei sinulla ole edes mitään mahdollisuuksi saada mitään kivunlievitystä. Korkeintaan jotain panacodia josta ei ole tuon taivaallista apua.

Ku alkoi säännölliset supistukset (melkein kokoajan) ei mitään taukoja, pääsin synnytyssaliin. Anestisialääkäri tilattiin. SEllaiset supistukset ku mulla oli niin eipä tullut paljon tullut mieleen liikkua, ku joka kerta ku se tuli niin saman tien tuntui että jalat lähtee alta ja taju pois.Tuntuis samalta että lantioluut revitään irti, ja ku vatsa oli kova niin että ei henkeä saa.

Olisin ottanut epiduraalin,mutta anestisialääkäri oli liian hidas mun vauhtiin.

Oli tosi ihanaa ku en ollut ainut synnyttäjä ja kätilö laukkasi edes takaisin paikasta toiseen.



Sitten tuli ilmoitus että käydä vessassa ennen ku laitetaan puudutus niin mua alkoikin ponnistuttamaan. Siinä vaiheessa kätilö tutki kohdunsuun tilanteen ja pyysi lääkäri. En tajunnut että miksi se sinne eka tuli. mutta ku kohdunsuu oli täysin auki,mutta kaukaa oli vajaa sentti jäljellä niin laittoi oikealle puolelle ihan ilman mun kysymättä (vaikka ei tua mua haitannut) puudutteen.ku lapsi tulee niin en ala kivun takia jännittää ja paikat pysyis kunnossa.Kuulema auttaa poistamaan kaulan tai siis mun tilanteessa.

Väliliha mun tietääkseni melko monesti puudutettaan ihan periaatteen vuoksi. Jos itseltäni ei olisi puudutettu niin olisin varmasti kuollut siihen paikkaa koska repesi niin kätilö vähän leikkasi ettei repeä enempään.

Epiduraali puudutusta en saanut, mutta en sitä olisi edes alkujaan halunnut koska ajatus neulasta selkään tai yleensä joku kanyyli saa voimaan pahoin.



Ystävääni käynnisteltiin kaks viikkoa ja kerkesi sinä aikana jokusen kerran salissa käydä ja kahesti epiduraalin ottaa. MUtta siinä tapauksessa olisi ollut ihan sama mitä on ottanut,koska ilmeni kalvojen puhkaisun jälkeen ku lasta ei 24h kuulunut että joku on vikana. lapsi oli avotarjonnassa eli kasvoista kiinni.Sektiolla otettin tyttö pois.



Ku tätä toista menen synnyttämään niin toivon että tulee omin neuvoin ulos. koska kuulema luonnolliset supistukset ovat aivan onnettomia lääkellisiin supistuksiin verrattuna. Koitan selvitä ilman " selkäpuuduksia" . Mutta jos tarve vaatiin niin haluan kohdunkaulapuuduksen.



Minun mielestä jokainen tekee just niinku tykkää. Jotkut synnyttää päivä kausia ja yleensä ku alkaa loppu häämöttää on niin kipeä että sitä ottaa mitä tahansa että joskus sais levähtää.



Ja aina nämä tilastot eivät ole sitä miltä näyttävät.valitettavasti. Ei se synnytys ole aina niin helppoa ja ihanaa.

Jotkut vaikka eivät saa puudutusta siltikin joudutaan lapsi ottamaan imukupilla.Joskus väsymyksen,joskus ihan sen takia että lapsi on niin iso eikä kunnolla mahdu...

Olen kokenut samaa, esim. Kätilöopiston Haikaranpesän valmennuksissa - en sitten synnyttänyt kuitenkaan kyseisessä paikassa erinäisistä syistä.



Uskoisin, että monet " luomuhenkiset" kätilöt korostavat tuota luomusynnytyksen ihanuutta siksi, ettei kukaan ottaisi lääkkeellistä kivunlievitystä ainakaan ihan " varmuuden vuoksi" , vaan ainoastaan tarpeeseen. Epiduraali voi kuitenkin huonossa tapauksessa vaikeuttaa synnytystä esim. laimentamalla supistuksia ja siten pitkittämällä prosessia, tai tulee enemmän repeämiä, kun synnyttäjä ei ponnistaessaan kunnolla tunne mitä tekee (näin kävi minulle). Itsekin olen sitä mieltä, että mitä vähemmillä lääkkeillä yleensäkin pärjää, sen parempi.



Jotkut ihmiset ovat myös sitä mieltä, että epiduraali on lapselle haitaksi - asiasta on varmaan tutkimustietoa puoleen ja toiseen, en ole siihen tarkemmin tutustunut.



Yksi syy saattaa myös olla Suomessa ah niin yleinen " sankariäitimentaliteetti" . On hienoa, jos on selvinnyt synnytyksestä ilman kivunlievitystä, imettänyt vaikka nännit verillä, uhrannut yöunensa ja sosiaaliset suhteensa lapsen takia ja kärsii valittamatta hampaat irvessä... :)



Synnytin ensimmäisen lapseni 7 viikkoa sitten. Olin etukäteen toivonut pärjääväni ilman epiduraalia, mutta tosipaikan tullen koin sen kyllä ihan välttämättömänä, ja mielestäni se toimi erittäin hyvin lukuunottamatta tuota ponnistusvaiheen puutumista. Mielestäni on hyvä mennä minimilääkityksellä, mutta toisaalta on turha leikkiä sankaria ja kärsiä kamalasti, jos vähän helpommallakin pääsee.

että monissa ns. luomuhenkisimmissä sairaaloissa lääkkeellistä kivunlievitystä pyritään välttämään siksi, että usein sen seurauksena tarvitaan sitten kaikenlaista muutakin (oksitosiinia suppareita lisäämään jne.) js siksi siihen turvaudutaan vain " viimeisenä keinona" . En usko, että sankaruudella on sen kanssa mitään tekemistä. Kyllä kaikilla on kuitenkin mahdollisuus saada haluamansa kivunlievitys, onneksi, ja toisaalta onneksi myös mahdollisuus olla sitä ottamatta :).



Ehkäpä tuo sankariäitiys asuu vain naisissa itsessään sisällä ja synnyttää noita huonoja fiiliksiä. Itselläni syy luomusynnytyksiin on ollut yksinkertaisesti se, että pelkään lääketieteellisiä toimenpiteitä ja siksi en olisi halunnut epiduraalia tms. En ole ajatellut olevani supermamma......Kolme luomusynnytystä on takana enkä ole mielestäni uhrautunut :). Yhtä luonnollista mulle on se, että suurin osa ystävistäni on käyttänyt kivunlievitystä enkä pidä heitä todellakaan huonompina synnyttäjinä tai äiteinä :). Onneksi täällä on valinnanvaraa!!

Jos äiti sanoo keskustelun yhteydessä synnyttäneensä epiduraalin voimalla, siihen ei juurikaan puututa vaan se katsotaan normaaliksi. Mutta jos äiti sanoo ettei tarvinnut kivunlievitystä, hänet hyvin herkästi leimataan elvistelijäksi. Miksi?



Ne, jotka eivät ole sinut oman synnytyksensä kanssa, älähtävät yleensä eniten. Tämä pätee itse asiassa kaikkeen muuhunkin - imetykseen, kestovaippoihin, ynnä muihin tunteita kuohuttaviin lapsiperheteemoihin.



Totuushan on, että mitä vähemmän lääkkeitä synnytyksessä käytetään, sitä turvallisempi synnytys on. Tottakai on tapauksia missä lääkkeen katsotaan jopa auttavan tilannetta - mutta henkilökohtaisesti koen epiduraalin riskilistan liian pitkäksi ja pelottavaksi, että koskaan uskaltaisin sellaisen ottaa. En kuitenkaan lähde tuomitsemaan niitä äitejä, jotka sen ottavat. Harmillista on se, ettei epiduraalin riskeistä juurikaan puhuta.



Mutta pointtini on se, että jos joku näkee yli-ihannointia luomusynnytyksessä, tai muissa " normaaleissa" asioissa, voi syy löytyä ihan sieltä oman pään sisältä - ei ole ollenkaan tavatonta, että omiin kokemuksiin pohjautuen tietyt asiat saavat vääristyneet mittasuhteet. Itse epäonnistuin esikoisen imetyksessä täysin, ja koin kaiken imetysmyönteisyyden syyllistävänä propagandana. Ja kyllä, vika oli korvieni välissä, pystyn sen huoletta myöntämään.



Täytyy siis miettiä, miksi se oman kokemuksen päinvastainen ratkaisu ärsyttää/mietityttää niin paljon? Onko sillä loppujen lopuksi väliä, miten muut tekevät?

AML76:

Käsittääkseni käytetyt lääketieteellisetkin kivunlievitysmenetelmät ovat turvallisia vauvalle ja synnyttäjälle. Miksi ihmeessä pitäisi jättää käyttämättä se mahdollisuus hyväksi?

tähän oli pakko vielä kommentoida, että miksi ihmeessä pitäisi käyttää kivunlievitystä vain sen takia, että se on mahdollista, ja että sitä on olemassa? Synnytyskivut ovat yksilöllisiä, joten kukaan ei voisi sinullekaan tulla sanomaan että no, olisit varmaan pärjännyt ilman lääkkeitäkin. Mutta tämä toimii myös toiseen suuntaan, ei kukaan voi toiselle sanoa että no, olisi varmaan kannattanut se epiduraali ottaa niin ei olisi koskenut niin kauheasti.

Lääketieteellisissä kivunlievityksissä on AINA olemassa riskejä. Niiden kanssa on punnittava haitat ja hyödyt. Tässä nyt yksi esimerkkilista epiduraalin mahdollisista haitoista:

- voi aiheuttaa päänsärkyä

- voi aiheuttaa selkäsärkyä

- voi aiheuttaa epätavallisen matalaa verenpainetta (ja tämä vaikuttaa edelleen vauvaan ja usein johtaa jatkotoimenpiteisiin)

- yleensä pakottaa synnyttäjän sänkyyn = painovoiman edistävä vaikutus puuttuu

- voi aiheuttaa tärinää ja palelemisen tunnetta

- altistaa imukupin käytölle

- altistaa sektiolle (jos annetaan liian aikaisin)

- voi aiheuttaa virtsaamisongelmia synnytyksen jälkeen

- voi aiheuttaa kuumetilan

- voi vaikuttaa ponnistusvaiheeseen negatiivisesti (ponnistamisen tunne puuttuu)

- voi aiheuttaa kutinaa kasvoilla, kaulassa ja keuhkoissa

- voi vaikuttaa vauvan kykyyn löytää rinnalle

- voi aiheuttaa septisen aivokalvontulehduksen

Mutta tällä en tietenkään tarkoita, että epiduraali olisi suoraan sanottuna vaarallinen, vaan sitä, että riskejä on olemassa. Sama pätee esim kotisynnytykseen. On vaan aina tapauskohtaisesti punnittava ne riskit ja niiden pohjalta tehtävä omat henkilökohtaiset ratkaisut. Mikä toimii naapurin Liisalla ei välttämättä toimi omalla kohdalla ;-)

Minullekin tuli mieleen, että tämä on varmaan vähän samanlainen tunteitaherättävä aihe kuin esim. juuri imetys. Tarkennan siis vielä, etten missään nimessä kritisoi ihmisiä, jotka synnyttävät ja pystyvät sen tekemään luomusti. Tietenkään lääkkeitä ei kannata käyttää, jos ei niitä tarvitse. Enemmän kritisoin *joidenkin* ammattilaisten tai instituutioiden mielestäni yksisilmäisiä näkemyksiä ja juuri sitä yleistämistä, että joku juttu olisi kaikille se paras mahdollinen.

Samoin kuin ihmettelen, miksi se epiduraaliin turvautunut äiti ihmettelee luomusynnytystä, niin miksi ihmeessä luomusynnyttäjä vaivautuu korvaansa lotkauttamaan muiden mielipiteistä? Ehkä tässäkin asiassa kannattaisi ottaa ohjenuoraksi, että kukin tavallaan.



Itse ajattelin epiduraalista niin, että tottakai turvaudun siihen, jos se mahdollisuus on käytössä. Luotin ed. synnytyksessä siihen, että vaikka epiduraaliin liittyy riskejä, niin on se sen verran turvallinen, ettei siinä äidin tai lapsen henki ole vaarassa. Toisaalta voisi ajatella niinkin, että jos haluaisi välttää ihan kaikki riskit, pitäisi jättää lapsen yrittäminen ja raskaaksi tulo kokonaan väliin.



Omasta mielestäni suhtautumiseni kivunlievitykseen on hyvin mutkaton. Ajattelen, mitä ajattelen omalla kohdallani, kun taas muut saavat puolestani taaplata tyylillään. Mikäpä minä olen koputtamaan toisen nokkaa?



Nyt toisellakin kertaa synnytysssairaalani tulee olemaan Naistenklinikka. Yksi syy siihen on heidän kivunlievitysmyönteinen, ehkä kovan lääketieteellinen maineensa. Mutta eihän se, että itse haluan sinne, tietenkään tarkoita sitä, että kukaan ei saisi mennä esim. Tammisaareen, jota pidetään maineeltaan täysin erilaisena sairaalana. Miksi ihmeessä pitäisi asettaa tässä asiassa vastakkain naiset tällaisessa asiassa? Ehkä en käsitä oikein tarvetta tai halua tähän. Sitä kyllä kannatan, että naiselle jätetään lääketieteen suomissa rajoissa valinnanvapaus toimia kuten parhaaksi näkee.



Sitäkin ihmettelen ja surkuttelenkin, että miten joku voi pitää itseään epäonnistuneena synnyttäjänä? Kaipa sitä voi pettyä siihen, että asiat eivät sujukaan kuten haluaisi tai joutuu luopumaan mahdollisesti tiukoistakin etukäteissuunnitelmistaan. Toivoisin hartaasti, että äidit olisivat armollisia sekä itseään että muita kohtaan.



Itse en ajattele synnytystä minään suorituksena. Enkä kyllä väitä, kaikki muut tekisivät niin, mutta sellainen ajatus tulee kyllä mieleen välillä pakostakin.



Lähden tällä kertaa synnyttämään avoimin mielin enkä osaa pelätä itse synnytystä. Jos jotain mietin, niin sitä, onko vauva terve, tapahtuuko jotain yllättävää, miten imetys lähtee käyntiin jne. Katson, mitä tuleman pitää, mikä on kyllä luonteelleni perfektionistina, etukäteisvarmistelijana ja jännittäjänä ihan päinvastaista.



Toisaalta pidän synnytystä jotenkin pienenä tapahtumana. Oleellista on se lopputulos. En tiedä, vaikuttavatko sitten edellisen raskauden aikaiset ja synnytyksen jälkeiset raskaat kokemukset tähän ajattelutapaani. Senkin kyllä myönnän, että " helppo" on ehkä näin sanoa, sillä itse ensimmäinen synnytys pelkkänä fyysisenä tapahtumana oli kyllä helppo. Muutoin ei sitten helpolla päästykään...



Jep, tämä oli tällaista nopeasti mieleen tulevaa pähkäilyä. Missään tarkoituksessa tarkoitukseni ei ole loukata ketään. Kuuluttaisin vain sitä, ettei tässä(kin) asiassa asetuttaisi toisiamme vastaan. Kuten joku sanoikin, niin mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Olemme jo ihmisinäkin niin erilaisia ja tämähän on taatusti sellainen asia, jossa ei ole yhtä " totuutta" . Toisaalta on tietenkin hyvä, että asioista keskustellaan toivottavasti rakentavassa ja hyvässä hengessä. :-)

että jos vaan pystyn, niin en ota puudutteita, sillä inhosin ajatusta pitkästä neulasta selkärangassa. Mutta siinä vaiheessa synnytystä, kun ulisin tuskasta, niin en edes muistanut miltä neula näyttää ja otin sen spinaalipuudutuksen:)



Yleisesti olen sitä mieltä, että kun niin moni muukin asia kaiken kehityksen ansiosta on helpottunut, niin miksei tästä kehityksestä voisi synnyttävä nainenkin nauttia? Kun on olemassa kivunlievitykseen keinoja, niin miksi ei niitä käyttäisi. Vaihtoehtoja on muitakin kuin puudutteet, ja on hyvin yksilöllistä kenelle mikäkin niistä sopii.

Ja kuten ap itsekin totesi, hänen käsittääkseen ne kivunlievitykset ovat turvallisia. Haittavaikutuslistaa tuossa joku jo pistikin. Myös raskausaikana lukemani huonot kokemukset epiduraalista toivat sen varmuuden, etten sitä halua ottaa. Synnytyskipuun kun kukaan ei ole kuollut ja minä halusin synnyttää niin, että siitä jää hyvä mieli eikä esim. se, että epiduraalin takia synnytys pitkittyy ja joudun makaamaan vuoteen omana.



Näinpä synnytykseni menikin siltä osin mukavasti, että vaikka tuli itkettyä supistusten kanssa ja huudettuakin salissa supistusten aikaan, ei se kipu mielestäni mitään h.lvetillistä ollut vaan ihan odotettavissa olevaa ja ehkä jos olisin ottanut sen epiduraalin, olisimme olleet pitempään synnyttämässä kuin sen 3,5 tuntia jona aikana nautiskelin makoilusta ammeessa ja liikuin salissa vapaasti.



Eihän se epiduraali kaikille niitä haittavaikutuksia aiheuta, mutta minä en sitä riskiä halunnut ottaa kun henkkoht koin turhana sen lääkkeellisen kivunlievityksen muutenkin. Tosin otin ilokaasua, sitä uskalsin ottaa sen vuoksi että se vaikuttaa sen hetken ja katoaa sitten. Ensi kerralla voisin jättää senkin ottamatta, meni pää sen verran sekaisin lopulta.

nopeuttaa synnytystä. Moni, minä mukaan lukien, jännittää supistusten vuoksi kroppaansa niin, ettei kohdunsuu aukea kovin nopeasti. Puudute rentouttaa vartalon. Omalla kohdalla kohdunsuu aukesi 8cm:iin ilman kivunlievityksiä, mutta siihen se sitten pysähtyi, jolloin otin puudutuksen ja tunti siitä oli tyttö syntynyt. Tietysti siinä laitettiin samalla se oksitosiini-tippa.

Nykyäänhän ei enää monesti kuule niistä 25-30 tunnin synnytyksistä.

- voi aiheuttaa päänsärkyä

*jos menee pieleen, niin kyllä. Jos onnistuu normaalisti, ei.

- voi aiheuttaa selkäsärkyä

*totta, mutta harvoin

- voi aiheuttaa epätavallisen matalaa verenpainetta (ja tämä vaikuttaa edelleen vauvaan ja usein johtaa jatkotoimenpiteisiin)

*juu, paino sanalla VOI :-)

- yleensä pakottaa synnyttäjän sänkyyn = painovoiman edistävä vaikutus puuttuu

* ei pidä paikkaansa! Normaali epiduraali ei vie jalkoja alta.

- voi aiheuttaa tärinää ja palelemisen tunnetta

*vertaa tätä muihin synnytyksen " oireisiin" . Suhteelllisuudentajua, kiitos!

- altistaa imukupin käytölle

*totta, jos on annettu liian myöhään. Yleensä tässä onkin juuri tämän takia ne senttirajat, minkä verran kohdunsuun pitää olla auki. Joskus vain aukeaa niin vauhdilla, että on vielä päällä ponnistusvaiheessa, vaikkei pitäisi.

- altistaa sektiolle (jos annetaan liian aikaisin)

*katso senttirajoista yllä. Voi liian aikaisin annettuna pysäyttää synnytyksen.

- voi aiheuttaa virtsaamisongelmia synnytyksen jälkeen

* Harvoin. Silloinkin kyseessä liian pitkälle jäänyt vaikutus.

- voi aiheuttaa kuumetilan

*juu, mutta on erittäin harvinainen oire.

- voi vaikuttaa ponnistusvaiheeseen negatiivisesti (ponnistamisen tunne puuttuu)

*katso tuo imukuppikohta. Sama syy.

- voi aiheuttaa kutinaa kasvoilla, kaulassa ja keuhkoissa

*No voi taivas! Tämä on allerginen reaktio. Eihän sitä koskaan voi tietää, onko allerginen puudutteille, joskus voi olla eka kerta, kun reaktio tulee. Kuitenkaan epiduraalia EI anneta, jos on tiedossa oleva puuduteallergia. Ai niin, mites ne keuhkot kutisevat? Tarkoitti varmaankin ns. anafylaktista reaktiota, jossa ei saa hengitettyä. Ei muuten ole mitänkään tuiki yleinen...

- voi vaikuttaa vauvan kykyyn löytää rinnalle

*tarkoittanee sitä, että vauva on tokkurassa. Edellyttää, että puudutetta pääsee riittävän isoja määriä verenkiertoon, ja istukan kautta kohtuun, eli pieleen mennyttä pistoa. Muuten en tuota toteamusta oikein tajua.

- voi aiheuttaa septisen aivokalvontulehduksen

*sarjassamme " maailman yleisimmät sivuvaikutukset" :-)



Ei sais provosoitua, kun provosoidaan, mutta mielestäni tällaiset listat ilman oireiden todennäköisyyksiä ovat täysin turhia. Tiedän kyllä itsekin, mitä epiduraali tekee ja ei tee. Itse en ole niitä laittanut, mutta monta vierestä nähnyt, ja spinaalipuudutuksia (eli niitä syvemmälle meneviä, jotka oikeasti vievät jalat alta) olen muutaman laittanut, samoin tehnyt melko runsaasti lannepistoja eli ottanut selkäydinnestenäytteitä. Tekniikka on melkein sama. Eli riskit ovat tiedossa.

Oma kokemus epiduraalista synnytyksen yhteydessä oli se, että kivut meni, supparit jäi, mutta avautuminen pysähtyi, joten oksitosiinia tarvittiin. En ihannoi epiduraalia, mutta oma kipukynnykseni ei ole niin korkea, että pystyisin luomusti synnyttämään - valitettavasti.



lääkäriäiti

:)

esikoiselta meni vesien menosta syntymään n. 35 tuntia. Heti alkoi supistukset. Toki välillä supparit oli vain n. 20 min välein, mutta kipeitä ne oli koko ajan. Yöllä sain nukuttua tuhdin kipupiikin kanssa n. 2 tuntia, ja lopulta oksitosiinitipalla vauhditettiin synnytys loppuun. Muuten meni luomuna, kun en oikein sitä ilokaasun hyötyä saanut. Täytyy myöntää, että olin lopussa ottamassa jo kohdunkaulanpuudutetta, kun oksitosiini-supistukset oli TOD. paljo kipeämpiä kuin luonnolliset, mutta sitä ei siinä vaiheessa enää sit kannattanut antaa.



Toinen meni luomuna, mitä mies nyt paineli akupisteitä, ja lopussa taas oksitosiinitipalla vauhtia ponnistukseen. Onko tämä sitten luomua? Oltiin etukäteen harjoiteltu pisteiden kohtia, ja päädytty kivunlievityksiin, jotka olisi jotain muuta kuin lääkkeitä. Ainahan ne lääkkeet kuitenkin vauvaankin vaikuttaa. Ja samoin en halunnut olla sängyn pohjalla piuhoissa. Onko mulla sitten joku tarve hallita omaa tilaani? Enpä ole filosofisesti mietiskellyt syitäni olla ilman lääkkeellistä kivunlievistystä. Eikä ole kätilöt siihen painostaneet.



Olen iloinen, että synnytykset meni näinkin luomusti.

Mulla ei tule ponnistussupistuksia ollenkaan, joten tuo oksitosiini on tarpeen mahdollisissa tulevissakin synnytyksissä. Kivun kanssa pärjää, varsinkin kun miettii näitä muita kivunlievityksiä, vettä, akupisteiden painelua, mitä nyt kullekkin... Kun ne kivut jotenkin unohtuu jännästi lapsen synnyttyä...... :)



En siis päätynyt luomusynnytyksiin, jotta pääsisin jollekkin siitä kehumaan, se oli ihan oma valintani lukemani ja tutkimani perusteella.

noh noh, en tuota listaa provosoimistarkoituksessa laittanut, ja ihan tietoisesti käytinkin sanaa " VOI" lähes joka ikisessä kohdassa.



En missään kohdassa sanonut, että epiduraali on vaarallinen, sanoin että RISKEJÄ on olemassa - aivan kuten monessa muussakin asiassa.



En ole mikään " lääkäriäiti" ;-) mutta taustani ja " harrastukseni" takia kuitenkin asioista jotain tiedän. Itse en synnytystä näe lääketieteellisenä tapahtumana, joten en siitä yleensä sellaisena puhu.



Kahden eri maan synnytyskulttuuria nähneenä sanoisin, että täällä Suomessa otetaan asiat vähän liiankin " vakavasti" tuon luomusynnytyksen osalta. Muualla se on normaali vaihtoehto muiden rinnalla, täällä se taas tuntuu jostain syystä omaavan extreme-urheilulajin maineen.

Hei!



Itselläni ei ole minkäänvaltakunnan lääketieteellistä taustaa, mutta se vain ärsyttää, että listataan pelkkiä potentiaalisia miinuksia, ei mahdollisia plussia lainkaan.



Itse olen synnyttänyt 2 x epiduraalia käyttäen. Ekalla kerralla olin tosi kipeä ja avautuminen eteni hitaasti. Epiduraalin saatuani (jouduin odottamaan sitä pitkään, oli su-ma yö ja ainut anestesialääkäri kiinni jossain kiireellisessä leikkauksessa) torkuin ja lepäsin pari tuntia. Sitten kätilö ilmoitti, että nyt voisi alkaa ponnistamaan. Ponnistusvaihe oli ehkä vähän pitkänlainen (n. tunti), mutta kaikki meni tosi hienosti.



Toisella kerralla odotin jotain samansuuntaista. Ihanaa lepohetkeä ennen tositoimia. Epiduraali räväytti " paikat auki kertalaakista" ja lapsi syntyi varttitunnin epiduraalin valmistumisen jälkeen. Tikkejä 3.



Eli epiduraali voi myös merkittävästi nopeuttaa synnytyksen edistymistä ja antaa äidille mahdollisuuden levätä ennen suurta ponnistusta!

Itse olen kokenut epiduraali- ja luomusynnytyksen (=ilman lääkkeellistä kivunlievitystä) ja vaikka pidänkin jälkimmäisen kipukokemuksia äärimmäisinä ja sen tasoisina, joita en missään nimessä haluaisi kokea uudelleen, on itselläni vaikeuksia päättää kummanlaisen synnytyksen haluaisin jos edessä olisi kolmas synnytys.



Epiduraali kyllä vei kipua pois, mutta toisaalta jälkimmäisen edut olivat todelliset. Synnytys sujui todella luonnollisesti ja todellakin oheistoimenpiteet olivat minimaaliset, toipuminen nopeaa ym. Kun oli synnyttänyt niin that´s it, siinä vain piti koota itse itsensä vähitellen kasaan ja levätä, ei ollut kukaan sörkkimässä virtsarakkoa että " tyhjeneekö se" , ei ollut kukaan synnytyksenkään aikana valittamassa etten osaa ponnistaa tai pieleen menee. Ei ollut pää sekaisin lääkkeistä, eikä jalat vellinä epiduraalista.



Että ymmärrän kyllä senkin että kannustetaan koittamaan olla ilman lääkitystä jos pärjää, mutta sellainen painostus ja kivunsietämisen yli-ihannointi on ikävää. Voi olla, että sairaalahenkilökunta pitää luomusynnytyksen etuja niin suurina, että siksi toitottaa näkemystään liikaakin, mutta kyllä täytyisi muistaa sitä äitiäkin synnytyksen kokijana, eli jos hän haluaa kivut pois ja " keinotekoisen" synnytystavan niin sitä pitäisi kunnioittaa.



Puolensa kaikella, synnytys on harvoin täysin miellyttävä kokemus.

Eli esikoista synnyttäessä (-03) sain epiduraalin. Kipu oli jotain aivan sanoin kuvaamatonta!! Ja siinä vaiheessa ei totisesti mitenkään voinut rentoumalla koittaa saada apua kipuihin... ei onnistunut!! Vaikka itselläni melko korkea kipukynnys, niin oli se vaan jotain niin tuskallista että ei siinä mahtanut itselleen minkään kun koko kroppa kouristeli kivusta tahtomattaan...

Kakkosta synnyttäessä pärjäsin taas ihan kivasti useammalle sentille, siten sama juttu... oli pakko saada lääkettä. Sain spinaalin.Kätilö minulle sanoikin, että niiden kipujen kanssa on turhaa ja hölmöä kärsiä kun kerran mahdollisuus kivun kievitykseen. Hän totesi vaan, että se vaan pitkittää sitä synnytystä kun en kroppa rentoudu... niin ei myöskään avautuminen tapahdu niin helposti.

Kolmatta odotellaan ja tiedän, että tilanteen mukaan mennään. Kun alkaa koskea kovemmin mitä siedän, niin pyydän kyllä kivunlievitystä.



Ystävälläni myös 2 synnytystä takana joista eka oli suorastaan vähäkipuinen. Hän sanoikin, että toinen synnytys oli oikea järkytys... kun ei se ekalla kerralla sattunut ollenkaan niin kovin. Ja aika saman kokoisia olivat esikoinen ja kakkonen hänellä. Eli nuo ovat niin yksilöllisiä ja miksi sitä silloin ottamaan kipuun kievitystä jos tuntuu että ei tässä nyt välttämättä tarvitse... mutta jos tuntuu, että taju menee kivusta niin en kyllä ymmärrä miksi kukaan itseään rääkkää ja kärvistelee luomusti.

Mielestäni on hyvä, että jokainen saa valita puudutteen jos kokee sen tarvitsevansa. Silti itse olen myös sitä mieltä, että niiden riskeistä ja vaikutuksista puhutaan turhan vähän. Erja Halmesmäki HUS:ista kommentoi joku aika sitten että imukuppisynnytysten lisääntyminen johtuu epiduraalipuudutuksen lisääntymisestä. Luin puudutteista yms.

esikoista odottaessa ja päätin että sinnittelen viimeiseen saakka ilman mitään lääketieteellisiä kivunlievityksiä. Synnytys oli helppo, 5 tuntia ja epäilen että jatkuva pystyssä olo ja liikkuminen vaikutti. Seuraava synnytys oli käytännössä vain 1,5 tuntia ja kivut olivat kyllä viimeisen puoli tuntia lähes kestämättömät, sillä supistukset olivat niin rajuja. Mutta toisaalta siinä vaiheessa tiesin että vauva syntyy jo ihan kohta. Seuraavana päivänäkin olin vielä vähän järkyttynyt kivuista, mutta nyt ovat jo autuaasti unohtuneet. Kätilökin totesi että eihän kukaan haluaisi enää synnyttää uudestaan jos ne kivut eivät unohtuisi(siunatut hormonit!)



Olen tietysti vähän jäävi kommentoimaan, sillä synnytykseni ovat olleet niin nopeita. Alkaa siinä voimat varmasti loppua jos parikymmentä tuntia täytyy synnyttää ja kivunlievitys on varmasti paikallaan. Itseäni pelottaisi etenkin se synnytyksen ja ponnistusvaiheen pitkittyminen, vauvakin on tilanteessa ahtaalla. Synnytys sattuu(puudutteetkaan eivät välttämättä auta 100%), siihen on syytä valmistautua, mutta toisaalta kipu on kipua jolla on tarkoitus. Mielestäni synnytyksen voisi ajatella kuin jonkun maratoonin. Ei sinne lepäilemään mennä, vaan hikistä hommaahan se on ja maratoonillakin varmasti sattuu juoksijaa jonnekin(en ole kyllä juossut maratoonia;-)). Ja kyllä ne kuulantyöntäjätkin yms. karjuu heittäessään...Alkuvoimaista touhua, mutta sitten kun vauva on sylissä olo onkin loistava. Itse en koe että puudutuksen ottamatta jättäminen olisi jotenkin turhaa kärvistelyä.

Mua ei NKL:lla kahdessa synnytyksessä painostettu suuntaan eikä toiseen. Esikoinen syntyi ennenaikaisena ja laskeutui vasta salissa. Kivut olivat järkyttävät, silmissä musteni. Koin epiduraalin suureksi avuksi, koska sen ansiosta pystyin taas pysyttelemään pystyssä, mikä luultavasti edesauttoi synnytyksen etenemistä. Enkä ollut sitten ihan rikki synnytyksen jälkeen vaan jaksoin käydä vauvaa hoitamassa Lastenklinikalla. Kestin supistuksia n. 7 tuntia ns. pehmeiden menetelmien ja ilokaasun voimalla; epiduraalin saamisesta tytön syntymään meni vielä reilut 4 tuntia. Jos supistusten välillä olisi ollut lyhytkin tauko, olisi ehkä jotenkin jaksanut. Ponnistusvaiheessa epiduraalin teho oli lakannut, mutta kipukin oli muuttunut erilaiseksi, jotenkin hyväksi.



Tokassa synnytyksessä viikko sitten ajattelin, että katsotaan, mitä eteen tulee. Salissa oli ammekin, jota olisi ollut kiva kokeilla, mutta kävikin niin, että kohdunsuu aukesi tunnissa. Sain epiduraalin, mutta se ei juuri auttanut. Vasta toinen satsi puudutetta tuntui jossakin. Onneksi. Vauva ei ollut ehtinyt menoon mukaan ja jouduin odottelemaan vauvan asettautumista synnytyskanavassa nelisen tuntia ennen kuin sain ponnistaa. Itse ponnistusvaihe kesti 6 minuuttia.



Ainahan haittavaikutuksia on, vaikka jokin menetelmä olisi yleisesti turvallinen. Mutta haittansa on siinäkin, jos synnytys pitkittyy " luonnollisista" syistä. Luonnollinen ei ole synonyymi turvalliselle.

Ninni-03:

Ainahan haittavaikutuksia on, vaikka jokin menetelmä olisi yleisesti turvallinen. Mutta haittansa on siinäkin, jos synnytys pitkittyy " luonnollisista" syistä. Luonnollinen ei ole synonyymi turvalliselle.

Aivan, koskaan ei ennalta voi tietää, kuinka synnytys kunkin äidin kohdalla menee. Jos synnytys pitkittyy " luonnollisista" syistä, on tietenkin hyvä, jos helpotusta oloon löytyy. Epiduraali voi oikealla hetkellä annettuna nopeuttaa synnytystä, kun äidin kivusta jäykistynyt keho pääsee viimein rentoutumaan. Eli pääasia on, että synnyttäjä on rentoutunut - on loppupeleissä aivan sama millä siihen päästään. Toiselle tehoaa ainoastaan lääkeaineet, toiselle taas mikä muu tahansa paitsi ne.

Luonnollinen ei ole synonyymi turvalliselle, kuten ei myöskään lääketieteellinen ;-)

onhan sillä todellakin aika paljon merkitystä kestääkö pahin kipu puoli tuntia tai vaikkapa 15h....



Itse olin myös etukäteen harjoitellut rentoutumista, hengittelyä, käytin jonkinlaista " synnytyslaulua" apuna (kumpusi kyllä ihan luonnostaan jostain..), olin lukenut aiheesta kirjoja (mm." Att föda utan smärta" -synnytä ilman kipuja <-joo, hahhahh...)ym. enkä tosiaan myöskään kuvitellut että synnyttäminen olisi kivutonta. Menin sillä mielellä synnytykseen että koetan ensin pärjätä ilman kivunlievitystä, mutta otan esim. epiduraalin jos siltä tuntuu. Petidiinin suhteen olin muka jyrkästi päättänyt etten missään nimessä halua sitä- joo, kyllä mieli muuttuikin kummasti synnytyksen aikana! ;)



Eli en missään kuvitelmissa osannut kuvitella millaista synnytyskipu olisikaan- enkä uskalla edes ajatella etten olisi saanut lopulta epiduraalipuudutusta (anestesialääkäri kääntyi kaksi kertaa ovelta kun tulikin kiireellisempi tapaus!). Sain lisää kipulääkettä jopa ponnistusvaiheessa, josta olen kiitollinen..ja nyt kakkosta odottaessani pelkäänkin jo että jos sattuukin kohdalle kätilö joka ei antaisikaan helpotusta enää niin myöhäisessä vaiheessa..??



Synnytykseni kesti virallisesti n.18h (24h siitä kun vedet meni osittain, ja säännölliset supistukset alkoivat) ja loppu hyvin kaikki hyvin. Mutta selvästikin on se valtava kipukokemus jäänyt hieman painamaan mieltä...



Oleellisinta näissä kipuasioissa onkin minusta se että jokaisen ihmisen synnytys todella ON yksilöllinen. Toisilla kivut ovat suorastaan helvetilliset, toisilla ehkä jopa siedettävät! Ei niitä kipuja voi vertailla, eikä kukaan voi toiselle sanoa että " no kyllähän ne kivut kestää" koska ei mitenkään voi tietää toisen ihmisen kivun määrää (eikä tässä ole minusta kyse mistään " kipukynnyksistä" enää, vaan oikeasti erilaisista synnytyksistä).