luomusynnyttämisen yli-ihannointia?
Hei, en tiedä onko tästä aiheesta keskusteltu ennen, mutta minua kiinnostaisi kuulla, oletteko muut kokeneet, että teitä olisi painostettu olemaan käyttämättä lääketieteellistä kivunlievitystä.
Itse oli kätilön vetämässä äitiysjoogassa, jossa käytiin läpi hengitystä, rentoutumista, äänenkäyttöä jne. ja vetäjä selvästi seisoi asiansa takana. Koin, että noista kaikista keinoista oli apua supistusten alkuvaiheessa, mutta en ymmärrä, miten ikimaailmassa olisin jaksanut koko urakan loppuun asti ilman lääketieteen tarjoamaa helpotusta.
Ensisynnyttäjänä ei voi millään tietää, miten älyttömästi se synnyttäminen sattuu, ja vaikka mielikuvissa voisi miten etukäteen rentoutua, niin ainakin minulla se oli erittäin kaukana siinä vaiheessa, kun kunnon kivut alkoivat.
Ja miksi edes pitäisi synnyttää luomusti? Siis tottakai minun puolestani jokainen, joka sitä haluaa, voi niin tehdä, siitä vaan, mutta miksi muiden pitäisi niin tehdä? Käsittääkseni käytetyt lääketieteellisetkin kivunlievitysmenetelmät ovat turvallisia vauvalle ja synnyttäjälle. Miksi ihmeessä pitäisi jättää käyttämättä se mahdollisuus hyväksi?
Onneksi pari th-alan ystävääni kertoi etukäteen, miten hyväksi he olivat kokeneet epiduraalin. Muuten olisin varmaan tuntenut itseni luuseriksi, kun itsekin siihen turvauduin. Tuntui, että olisi taivaaseen päässyt. Ja silti ne kivut olivat aivan helvetillisiä ponnistusvaiheessa ja jo sitä ennenkin. Ärsyttää kun puhutaan myös sellaista, että nykyään ei saisi minkäänlaista kipua tuntea, kun ollaan vieraannuttu niin kauas luonnosta jne. Kyllä minä monenlaista kipua olen valmis jossain määrin sietämään ja toisissa asioissa olen hyvinkin luomuhenkinen, mutta en tässä.
Ihan ensin on pakko sanoa, että jo synnytys kestää 15h, tuskin kivut ovat yhtä kovia koko ajan kuin viimeisten senttien ajan, ja jos taas vauva tulee nopeasti (uudelleen synnyttäjät) tulevat supistukset heti rajuina ja paljon tiheämmin, ainakin yleensä.
Eka synnytys NKL:lla kesto 14h, epiduraalia suorastaan tyrkytettiin ja kätilö peloitteli, että kohta se kipu vasta alkaa (synnytys oli kestänyt 4h ja jo 6 cm auki), joten otin epiduraalin.l Se pysäytti synnytyksen lähes täysin, vauva syntyi vasta 10h päästä vaikka enää 4 cm jäljellä.. Oksitosiini laitettiin vasta ihan loppuvaiheessa. Epiduraali vei täysin ponnistamisen tarpeen, olin ihan tokkurassa (kova flunssa), en tiennyt miten ponnistaa, voimat loppu, kätilö vain tuhahteli, ei neuvonut, 1h 30 min ponnistamisen jälkeen sydänäänet hävisivät ja vauva revittiin imukupilla ulos, valtava määrä tikkejä alapäässä sekä olo, etten osannut synnyttää!
Toinen synnytys meni ilman mitään kipulääkkeitä omasta tahdostani, en halunnut sotkea luonnon omaa tapahtumaa, kesto oli 9h ja vasta viimeinen tunti oli tuskaa, kun alku eteni hiljakseen. Keskityin täysin omaan olooni ja viimeisetkin supistukset keskityin hengittämään koko supistuksen ajan ja sitte väliksi lösähdin säkkituoliin. Ponnistamisen tarve oli kova, tiesin miten ponnistaa ja 4400g poika syntyi loppujen lopuksi helposti, 3 tikkiä riitti.
Kolmas meni samalla tavalla, mies aluksi muistutti, että älä jännitä, kun supistus tuli ja äkkiä muistin, että ai niin, nyt rentoudutaan joka supistuksella ja huilitaan välit, synnytyksen kesto 2,5h, lapsi syntyi ekalla ponnistuksella, ei yhtään tikkiä.
En millään lailla halua kehuskella luomulla tai vähätellä kivunlievitystä, mutta oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että tällä neljännellä kerrallakin aion luottaa hengittämisen ja kipuun ennalta asennoitumiseen, sillä kovia ne minunkin kivut ovat olleet, mutta olo synnytyksen jälkeen on ihan toinen, kun on pää selvä ja jalat kantaa ja on muutenkin itse vaikuttamassa koko ajan. Kätilökin antaa olla ihan rauhassa, kun näkee, että minulle riittää se, että saan rauhassa keskittyä jokaisen supistuksen vastaanottamiseen.