Kunpa olisin syntynyt aiemmin. Minusta nimittäin tuntuu että äitiys oli 70 ja 80luvuilla hemmetin paljon helpompaa!

Vauvaikäisen hoito ehkä onkin nykyään helpompaa, mutta kyllä jo kouluikäisen lapsen kasvattaminen ja vanhemmuus on vaikeampaa kuin ennen. Alkaen jo ihan siitä, kuinka paljon koulut osallistavat vanhempia vrt edes 20v sitten. Tämän lisäksi lapsen maailmassa, kiusaamisessa yms. on vaikeampaa pysyä perässä kiitos älypuhelinten.

Lisäksi useimmilta puuttuu nykyään se yhteisö ympäriltä. Itse olin viikottain mummolassa hoidossa ja naapurit olivat tuttuja ja pystyivät ottamaan kotiinsa vanhempien menon ajan. Omat vanhempani eivät auta meitä arjessa lainkaan. Aina pitkälti ystävien varassa on, jos on jokin meno johon ei lapsia voi ottaa mukaan.

Yleisesti myös vanhemmuutta kohtaan osoitetaan enemmän paineita yhteiskunnan taholta. Esim. Neuvolassa ja päiväkodeissa tarkkaillaan paljon enemmän kuin ennen ulospäin näkyviä seikkoja vanhemmuudessa.

Olen kyllä täysin varma, että oma äitini on päässyt helpommalla kuin minä nyt. Ihan jo se jos verrataan, että olimme varmaan vuodessa hoidossa n. 24 kertaa vähintään ja omat lapset ovat muilla hoidossa 2 kertaa vuodessa.

Oma äitini 80-luvulla (itse olen nainen myös ja syntynyt 1982):

- kävi kolmivuorotyössä isossa sairaalassa, oli apuhoitaja

- minulle oli päivähoitopaikka päiväkodista, joka oli vain sairaalan henkilönnan lapsille

- apuna meillä kävi kodinhoitaja muutaman kerran, kun isä oli työmatkalla ja minä kipeänä

- isovanhemmat auttoi sekä rahallisesti että muutenkin hoitaen minua, pesten ikkunat keväisin ja niin edelleen

- harrasti aerobicia läheisellä, vain naisille tarkoitetulla kuntosalilla

- pystyi lähtemään isän kanssa lähikuppilaan perjantai-iltana minun nukkumaanmenoni jälkeen

- ei antanut ostaa minulle ns. poikien leluja, eikä kukaan paheksunut

- ei ottanut vastaan mitään käytettyä, vaan osti kaikki uutena, eikä kukaan paheksunut

- antoi luunappeja ja tukkapöllyjä, jos en totellut (minä kärsin, mutta ketä kiinnosti?)

Minun mielestäni äitiys oli varmasti helpompaa 80-luvulla, ja tuon ajan vanhempien muistot on aika kullannut lahjakkaasti. 

Mutta! En pidä tuota aikakautta helppona naisille, huolimatta siitä että isäni mielestä äiti oli normaali ihminen jonka suorastaan kuului harrastaa omia juttujaan, harrastihan isä (ja minä) myös. Isäni oli liberaali, äiti myös, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että lasikatot oli vahvoja 80-luvulla. Naisten asema oli pitkälle vielä taustatyttönä olemista, ja oli aivan normaalia että naisia sai läpsäistä pomo pyllylle jos huvitti, ja nuoria tyttöjä kommentoi sekä naapurit Sepot että sukulaisjormat ihan ääneen ja se oli tavallista. 

Naisen asema muutenkin EI ollut samanlainen kuin tänä päivänä, huolimatta tämän päivän haasteista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiväthän äidit olleet silloin lastensa kanssa ollenkaan.

Höpöhöpö, minä ja suuri joukko ystäviäni hoidimme lapset kotona ilman mitään tukia köyhinä ainakin 3 v saakka.

Eikä ollut mitenkään harvinaista.

Tutuista vain hyvin korkeasti koulutetut olivat hoitamatta itse lapsiaan.

70-luvun alussa äitiysloma olinvain 6 kk, eikä monikaan halunnut jättää vauvaa hoitoon.

Pistäkää nyt se bessewisseröintinne kuriin. Jos teidän äitinne ie ole ollut teidän kanssanne, se ei tarkoita, että kaikki olis olleet samanlaisia🤯

Tarkoitatko, että sinä vietit aikaa lastesi kanssa, leikit, luit, olit mukana ulkona? Vai olitko kotona ja hoidit lapsia vain välttämättömän ja muuten keskityit enemmän kotitöihin ja omiin juttuihin?

Vierailija kirjoitti:

Vauvaikäisen hoito ehkä onkin nykyään helpompaa, mutta kyllä jo kouluikäisen lapsen kasvattaminen ja vanhemmuus on vaikeampaa kuin ennen. Alkaen jo ihan siitä, kuinka paljon koulut osallistavat vanhempia vrt edes 20v sitten. Tämän lisäksi lapsen maailmassa, kiusaamisessa yms. on vaikeampaa pysyä perässä kiitos älypuhelinten.

Lisäksi useimmilta puuttuu nykyään se yhteisö ympäriltä. Itse olin viikottain mummolassa hoidossa ja naapurit olivat tuttuja ja pystyivät ottamaan kotiinsa vanhempien menon ajan. Omat vanhempani eivät auta meitä arjessa lainkaan. Aina pitkälti ystävien varassa on, jos on jokin meno johon ei lapsia voi ottaa mukaan.

Yleisesti myös vanhemmuutta kohtaan osoitetaan enemmän paineita yhteiskunnan taholta. Esim. Neuvolassa ja päiväkodeissa tarkkaillaan paljon enemmän kuin ennen ulospäin näkyviä seikkoja vanhemmuudessa.

Olen kyllä täysin varma, että oma äitini on päässyt helpommalla kuin minä nyt. Ihan jo se jos verrataan, että olimme varmaan vuodessa hoidossa n. 24 kertaa vähintään ja omat lapset ovat muilla hoidossa 2 kertaa vuodessa.

Kuvaa hyvin tätä ketjua. Hyvin yksinkertaistettu näkemys asioista ja luulo, että ennen oli helpompaa. Voit olla varma, ettei ollut.

On jotenkin älytöntä karehtia äitiään siitä, ettei itse vie lapsiaan hoitoon. Tai koulun osallistavuudesta, ymmärrät varmaan että se tehdään lapsen vuoksi. Ihannoimanasi sikana ei lapsista oltu samalla tavalla kiinnostuneita. Sama koskee neuvolaa yms. Ennen me lapset vaan oltiin heitteillä.

Ja kiusaaminen oli suorastaan julmaa. Ei kukaan siitä välittänyt, vaikka suorastaan hakattiin.

Se on myös unohtunut kuinka hyvä elintaso ja mahdollisuudet meillä nyt on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvaikäisen hoito ehkä onkin nykyään helpompaa, mutta kyllä jo kouluikäisen lapsen kasvattaminen ja vanhemmuus on vaikeampaa kuin ennen. Alkaen jo ihan siitä, kuinka paljon koulut osallistavat vanhempia vrt edes 20v sitten. Tämän lisäksi lapsen maailmassa, kiusaamisessa yms. on vaikeampaa pysyä perässä kiitos älypuhelinten.

Lisäksi useimmilta puuttuu nykyään se yhteisö ympäriltä. Itse olin viikottain mummolassa hoidossa ja naapurit olivat tuttuja ja pystyivät ottamaan kotiinsa vanhempien menon ajan. Omat vanhempani eivät auta meitä arjessa lainkaan. Aina pitkälti ystävien varassa on, jos on jokin meno johon ei lapsia voi ottaa mukaan.

Yleisesti myös vanhemmuutta kohtaan osoitetaan enemmän paineita yhteiskunnan taholta. Esim. Neuvolassa ja päiväkodeissa tarkkaillaan paljon enemmän kuin ennen ulospäin näkyviä seikkoja vanhemmuudessa.

Olen kyllä täysin varma, että oma äitini on päässyt helpommalla kuin minä nyt. Ihan jo se jos verrataan, että olimme varmaan vuodessa hoidossa n. 24 kertaa vähintään ja omat lapset ovat muilla hoidossa 2 kertaa vuodessa.

Kuvaa hyvin tätä ketjua. Hyvin yksinkertaistettu näkemys asioista ja luulo, että ennen oli helpompaa. Voit olla varma, ettei ollut.

On jotenkin älytöntä karehtia äitiään siitä, ettei itse vie lapsiaan hoitoon. Tai koulun osallistavuudesta, ymmärrät varmaan että se tehdään lapsen vuoksi. Ihannoimanasi sikana ei lapsista oltu samalla tavalla kiinnostuneita. Sama koskee neuvolaa yms. Ennen me lapset vaan oltiin heitteillä.

Ja kiusaaminen oli suorastaan julmaa. Ei kukaan siitä välittänyt, vaikka suorastaan hakattiin.

Se on myös unohtunut kuinka hyvä elintaso ja mahdollisuudet meillä nyt on.

En ole ketä lainasit, mutta minä itse olin mummini kanssa mummin ja papan mökillä kesäisin kaksi viikkoa putkeen, ja sitten viikonloppuja. Äitini ja isäni sai silloin omaa aikaa. Olin hoidossa myös muuna aikana vuodesta aina kokonaisia viikonloppuja. 

Oma äitini ei ota hoitoon lapsiani. Hän ei halua. Hän on omansa hoitanut. 

Puolisoni vanhemmat taas olivat työelämässä vahvasti vielä silloin kun meidän lapset oli pieniä. Nyt isompina heitä otetaan mummolaan, mutta ei todellakaan niin usein kuin minua lapsena. 

Todellakin äitini pääsi helpommalla siinä suhteessa. 

Tietoa oli vähemmän saatavilla, meillä ei ollut juoksevaa vettä, vaipat oli leikkaa ja liimaa -mallia, terveellisiä soseita, välipaloja ei olleet kaupat väärällään... Kyllä nyt on helpompaa.

Minä olin lapsi 1970-luvulla. Äitini meni töihin, kun olin kuusivuotias. Onneksi minulla oli vuotta vanhempi sisarus, niin meidät pystyi jättämään kotiin vanhempien työpäivien ajaksi. Silloin ei töistä saanut olla pois lapsen sairauden vuoksi. Olin joskus tokaluokalla niin kovassa kuumeessa, että näin näkyjä, mutta silti jouduin olemaan yksin kotona. Muistan, miten pitkiä ne päivät oli yksinään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvaikäisen hoito ehkä onkin nykyään helpompaa, mutta kyllä jo kouluikäisen lapsen kasvattaminen ja vanhemmuus on vaikeampaa kuin ennen. Alkaen jo ihan siitä, kuinka paljon koulut osallistavat vanhempia vrt edes 20v sitten. Tämän lisäksi lapsen maailmassa, kiusaamisessa yms. on vaikeampaa pysyä perässä kiitos älypuhelinten.

Lisäksi useimmilta puuttuu nykyään se yhteisö ympäriltä. Itse olin viikottain mummolassa hoidossa ja naapurit olivat tuttuja ja pystyivät ottamaan kotiinsa vanhempien menon ajan. Omat vanhempani eivät auta meitä arjessa lainkaan. Aina pitkälti ystävien varassa on, jos on jokin meno johon ei lapsia voi ottaa mukaan.

Yleisesti myös vanhemmuutta kohtaan osoitetaan enemmän paineita yhteiskunnan taholta. Esim. Neuvolassa ja päiväkodeissa tarkkaillaan paljon enemmän kuin ennen ulospäin näkyviä seikkoja vanhemmuudessa.

Olen kyllä täysin varma, että oma äitini on päässyt helpommalla kuin minä nyt. Ihan jo se jos verrataan, että olimme varmaan vuodessa hoidossa n. 24 kertaa vähintään ja omat lapset ovat muilla hoidossa 2 kertaa vuodessa.

Kuvaa hyvin tätä ketjua. Hyvin yksinkertaistettu näkemys asioista ja luulo, että ennen oli helpompaa. Voit olla varma, ettei ollut.

On jotenkin älytöntä karehtia äitiään siitä, ettei itse vie lapsiaan hoitoon. Tai koulun osallistavuudesta, ymmärrät varmaan että se tehdään lapsen vuoksi. Ihannoimanasi sikana ei lapsista oltu samalla tavalla kiinnostuneita. Sama koskee neuvolaa yms. Ennen me lapset vaan oltiin heitteillä.

Ja kiusaaminen oli suorastaan julmaa. Ei kukaan siitä välittänyt, vaikka suorastaan hakattiin.

Se on myös unohtunut kuinka hyvä elintaso ja mahdollisuudet meillä nyt on.

En ole ketä lainasit, mutta minä itse olin mummini kanssa mummin ja papan mökillä kesäisin kaksi viikkoa putkeen, ja sitten viikonloppuja. Äitini ja isäni sai silloin omaa aikaa. Olin hoidossa myös muuna aikana vuodesta aina kokonaisia viikonloppuja. 

Oma äitini ei ota hoitoon lapsiani. Hän ei halua. Hän on omansa hoitanut. 

Puolisoni vanhemmat taas olivat työelämässä vahvasti vielä silloin kun meidän lapset oli pieniä. Nyt isompina heitä otetaan mummolaan, mutta ei todellakaan niin usein kuin minua lapsena. 

Todellakin äitini pääsi helpommalla siinä suhteessa. 

Palstalla on opittu, ettei ne äidit anna anoppien edes koskea lapsiaan. Vähemmän on kaltaisiasi äitejä tai mummoja.

Minä en ollut koskaan missään hoidossa, synnyin 60-luvun lopussa. Omat lapseni olivat mummolassa usein yötä, mummot olisivat halunneet enemmänkin.

Miten tuon nyt ottaa. Varmaan 80-luku ollut se vapain ja stressittömin vuosikymmen.

Vierailija kirjoitti:

- antoi luunappeja ja tukkapöllyjä, jos en totellut (minä kärsin, mutta ketä kiinnosti?)

Siis eikö rangaistuksen kuulu aiheuttaa kärsimystä? Vai onko rankaiseminen ylipäätään väärin?

Olen 69 syntynyt. Olin köyhästä perheestä ja näin paljon kurjuutta ympärillä. Ihan yleistä alkoholismia ja väkivaltaa. Me olemme myöskin viimeinen ns kostea sukupolvi, nuorena jo alkoi juopottelu. Ei siis lähelläkään sitä mitä ketjussa uskotaan lasten kunnollisuudesta. Selkään lapset kyllä sai, muttei heistä huolehdittu.

Omat lapseni ovat eläneen keskiluokkaista elämää. Samassa isossa talossa ja hyvässä koulussa koko lapsuus. Paljon matkustelua ja kaikki mitä haluaa. Samalla on huolehdittu, kykaan ei hakkaa tai ryyppää. Koulun toimintaan on osallistuttu ja harrastuksia on riittänyt.

Tiedostan kyllä kuinka paljon helpompaa on ollut minun elämäni verrattuna äitiini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh. Mä olen syntynyt 70-luvulla. Silloin äitiyspakkauksessa oli mukana pesuvati. Sille oli käyttöä, kun meidän silloisessa kodissa ei ollut juoksevaa vettä. Vaipat olivat kestovaippoja eli pelkkiä sideharsoja muoviliinoilla. Päiväkotipaikkoja ei ollut kaikille lapsille. Perhepäivähoitaja oli meillä yksityinen, eikä hänellä ollut mitään koulutusta. Kun me lapset kasvettiin, oltiin ulkona päivät pitkät, eikä yhteyttä saanut mitenkään, jos tuli asiaa.

Että tiedä siitä helppoudesta.

Siihen aikaan perhepäivähoitajakin sai keskittyä lapsiin eikä siis varhaiskasvatussuunnitelmiin niin kuin nykyisin.

Ja lapset tulivat kotiin silloin kun oli kotiintuloaika, eli ei tarvinnut viestitellä tai soitella ja maanitella lasta tulemaan.

Siihen aikaan perhepäivähoitajakin sai sanoa, että tuota mä en pysty hoitamaan :-) Mut on heitetty pihalle perhepäivähoitajalta, kun olin liian vilkas (ikää oli alle 2v, sittemmin olen rauhoittunut kyllä). Pääsin sitten päiväkotiin, mikä oli aika ihme tuolla 70-luvun puolivälin jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- antoi luunappeja ja tukkapöllyjä, jos en totellut (minä kärsin, mutta ketä kiinnosti?)

Siis eikö rangaistuksen kuulu aiheuttaa kärsimystä? Vai onko rankaiseminen ylipäätään väärin?

Eli tarkoitat kostoa. Luulin, että te rankaisijat haluatte opettaa oikeaa toimintaa, mutta näköjään te haluatte aiheuttaa kärsimystä. Omalle lapselle!

Kyllä minä katselen kateellisena lapsiani, 80-luvulla syntyneitä, jotka hoitavat puolisoidensa kanssa tasavertaisesti lapsiaan.

Äitikin voi mennä kavereiden kanssa pitsalle vaikka kotona on 1kk vanha vauva.

Lasteni isä oli parhaimmillaakin pikku apuri, josta piti ottaa kuva kun vaihtoi sen kerran lapsensa vaipan.

Nykypäivä antaa äidillekin mahdollisuuden luoda ura ja lapset ja pitäkää nuoret naiset siitä kiinni, itse aikakauden normin ja oman typeryyteni vuoksi urasta luovuin, asia jota eläkeiän lähestyessä kadun katkerasti joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Miten tuon nyt ottaa. Varmaan 80-luku ollut se vapain ja stressittömin vuosikymmen.

No ei ollut. Se ensimmäinen iso noususuhdanne ja lisääntynyt kulutus tuntui kyllä kivalta. Olin itse teini ja nuoruuden huuma oli ihanaa. Todellisuudessa erilaisuutta ei siedetty, väkivaltaa oli paljon, päihteitä käytettiin paljon ym. Ja ne kulutusjuhlatkin loppui kuin seinään 1991.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- antoi luunappeja ja tukkapöllyjä, jos en totellut (minä kärsin, mutta ketä kiinnosti?)

Siis eikö rangaistuksen kuulu aiheuttaa kärsimystä? Vai onko rankaiseminen ylipäätään väärin?

Onko sinusta fyysinen kipu oikea rangaistus lapselle siitä, että ei joko osaa toimia oikein kun ei ole opetettu, tai ei tottele? 

Ei vangeillekaan mikään toumioistuin aiheuta fyysistä kipua seurauksena rikoksesta. Vangeilta viedään vapaus, lapselta tulisi joko viedä hetkeksi jotain pois, tai lapsi pitää fyysisesti poistaa jostakin tilanteesta, tai kieltää jokin tilaisuus rangaistuksena. Jos siis on pakko rangaista. Alle kouluikäinen ei hirveästi osaa vielä yhdistää omaa tekoaan annettuun rangaistukseen, jos rangaistus on jokin abstrakti käsite kuten "et pääse paikkaan x ajankohtana y koska nyt teit näin". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- antoi luunappeja ja tukkapöllyjä, jos en totellut (minä kärsin, mutta ketä kiinnosti?)

Siis eikö rangaistuksen kuulu aiheuttaa kärsimystä? Vai onko rankaiseminen ylipäätään väärin?

Eli tarkoitat kostoa. Luulin, että te rankaisijat haluatte opettaa oikeaa toimintaa, mutta näköjään te haluatte aiheuttaa kärsimystä. Omalle lapselle!

Kärsimyksen aiheuttaminen on monesti välttämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras olisi ollut syntyä 50-luvulla! Olisit säästynyt nykyiseltä työelämän hullunmyllyltä.

No minä olen syntynyt 1955 ja täällä minä keikun täysin rinnoin elämän hullunmyllyssä mukana, eläkkeellä toki, mutta muutoin ihan täysillä mukana. Eläkettä tienasin tekemällä töitä 43 vuotta, ei auttanut harrastaa työuupumusta, ei ollut asumistukia eikä muitakaan tukia. Äitiyslomaa oli n. 9 kk, olin omin kustannuksin kotona kunnes lapsi täytti vuoden, sitten veimme hoitoon, kaksi lasta on. Ei ollut mitää tukea saatvana.

Ja tuo 1970 luku, suurimmalla osalla ei ollut silloin kuin vessa ja sauna, ei kylpyhuonetta, harvalla oli vielä nykyaikaisia pyykkikonetta, tiskikoneesta ja mikrosta puhumattakaan yms. Miten olisi jos vaikka historiaa vilkaisisit, ennen kuin tulet tyhmyyttäsi esittelemään.

Nytkö halutaan olla boomereita 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- antoi luunappeja ja tukkapöllyjä, jos en totellut (minä kärsin, mutta ketä kiinnosti?)

Siis eikö rangaistuksen kuulu aiheuttaa kärsimystä? Vai onko rankaiseminen ylipäätään väärin?

Onko sinusta fyysinen kipu oikea rangaistus lapselle siitä, että ei joko osaa toimia oikein kun ei ole opetettu, tai ei tottele? 

Ei vangeillekaan mikään toumioistuin aiheuta fyysistä kipua seurauksena rikoksesta. Vangeilta viedään vapaus, lapselta tulisi joko viedä hetkeksi jotain pois, tai lapsi pitää fyysisesti poistaa jostakin tilanteesta, tai kieltää jokin tilaisuus rangaistuksena. Jos siis on pakko rangaista. Alle kouluikäinen ei hirveästi osaa vielä yhdistää omaa tekoaan annettuun rangaistukseen, jos rangaistus on jokin abstrakti käsite kuten "et pääse paikkaan x ajankohtana y koska nyt teit näin". 

Lasta ei saa laittaa vankilaan, joten vertauksesi vankeihin ei toimi. Aikuisille ja lapsille on eri säännöt.

Noilla sinun menetelmilläsi kasvatus ei vaan toimi, koska keinoja millä vanhempi voi painostaa lasta on niin vähän.

Itsehän vanhemmat tekevät elämänsä vaikeaksi ylisuojelemalla lapsiaan. Elä kuten 70-luvulla, ota elektroniset vempaimet pois ja aja lapset ulos leikkimään naapurin lasten kanssa. Yöksi kotiin nukkumaan.