Lue keskustelun säännöt.
Superhamstraajat - ajatuksia?
13.04.2023 |
Olen seurannut sarjaa kauhunsekaisella kiinnostuksella. Ihmiset tekevät kodistaan kaatopaikan, ja saavat raivokohtauksen, jos järjestäjä yrittää heittää vuoden 2013 kalenterin roskiin.
Jokaiselta paljastuu traumatausta, lapsi kuollut, mies lyönyt tms. Mutta joskus mietin, eikö voisi jatkaa eteen päin. Esim. yksi nainen alkoi hamstrata talonsa täyteen tavaraa, koska ei kestänyt lastensa kasvamista isommiksi! Hän rakasti pikkulapsiaikaa niin paljon. Ja sitten hänen teini-ikäiset lapsensa kulkevat pieniä käytäviä roskan keskellä, sohvaa ei enää näy, olkkaria ei voi käyttää. Ei perhe-elämää, ja kohta lapset muuttavat opiskelemaan. En käsitä!
Ja lapset sanovat, että äiti rakastaa "staffiaan" enemmän kuin meitä. Joku äiti saa itsensä kuriin, joku ei.
Noissa jaksoissa näkyy niin selvään se, miten addiktoitunut ihminen valtaa toisten reviiritkin ja vie tilan muilta. Itsekeskeisyyttä megalomaanisessa mitassa. Ja muut perheenjäsenet alistuu siihen, että yksi perheessä vie muilta elintilan.
Alkoholismi tai ahmiminen ei liene ihan samalaista, tai työnarkomania, kuntoilunarkomania. Siinä addikti ei vie tilaa muilta niin paljon, (ehkä alkoholistia lukuunottamatta). Oletan siis.
Onko teillä hamstraavia tuttuja tai sukulaisia? Tai hamstraatko itse ja miksi?
Kommentit (31)
Tuota ohjelmaa kannattaa katsoa, koska se innostaa siivoamaan omaa asuntoa ja karsimaan turhia tavaroita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä on tutkittukin, että näillä hamstraajilla on jotain neurologista poikkeavuutta. Heidän on todella vaikea arvioida, mikä tavara on tarpeellista ja mikä turhaa.
Luokkakaverin äiti oli tällainen.
Lapsia on 3 ja kun lapsi muutti pois kotoa, huone täyttyi. Muistan olleeni n 15-17 v, kun kävin, tämä esikoisen huone oli ihan täynnä kaikkea. Hän oli tyytynyt kohtaloon.
Autotalli oli täynnä jne.
Ikävää tietty oli siinä, että tämän äidin vapaa-aika meni kokonaan tässä.
Päivittäin töiden jälkeen kävi vaatekaappien alet läpi, sitten kirppikset. Joka påivä muovikassillinen tarpeetonta. Hirveät määrät rahaa ja tila täyttyy
Vierailija kirjoitti:
Joillain ohjelmassa hamstraus on alkanut keräilystä. Mielestäni keräily voi olla hallittua hamstrausta. Sori, keräilijät! Yleensä keräilijät laittavat tuotteensa esille ihailtaviksi, mutta kun on liu'uttu hamstrauksen puolelle, esineet hautautuvat kaiken alle.
Tämä varmaan pitää paikkansa. Mä olen keräilijätyyppiä, mutta mulla kuitenkin on sen verran vielä ollut muumeja laaksossa, että en ole kerännyt kaikkea mahdollista. Yhdessä vaiheessa keräsin Barbie-nukkeja. Mutta kun aloin kerätä 70-luvun retropurkkeja yms keittiön retrotavaraa, päätin luopua Barbie-nukeista. Jätin vai muutaman harvinaisemman keräily-Barbien ja niistäkin osan olet jo lahjoittanut sukulaistytölle. Kun aloin kerätä kahvikuppeja, lähti suurin osa retrojutuista kiertoon. .Jätin vain yhden tietyn sarjan purkit, leipälaatikot ja tarjottimet. Mun tekisi mieleni alkaa keräämään keltaista Grapponiaa, mutta en halua luopua kahvikupeistani (joita oikeasti myös käytän eli eivät ole vain koriste-esineinä) , joten Grapponian keräily jääköön. Uskon, että jos on luenteeltaan keräilijä, hyvin helposti lähtee lapasesta.
Hoardaus ei ole addiktio, vaan traumakäytöstä. Ihminen ei ole oman itsensä hallinnassa, vaan yhteys traumaan on tiedostamaton, siksi sitä ei voi helposti vaan käsitellä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillain ohjelmassa hamstraus on alkanut keräilystä. Mielestäni keräily voi olla hallittua hamstrausta. Sori, keräilijät! Yleensä keräilijät laittavat tuotteensa esille ihailtaviksi, mutta kun on liu'uttu hamstrauksen puolelle, esineet hautautuvat kaiken alle.
Tämä varmaan pitää paikkansa. Mä olen keräilijätyyppiä, mutta mulla kuitenkin on sen verran vielä ollut muumeja laaksossa, että en ole kerännyt kaikkea mahdollista. Yhdessä vaiheessa keräsin Barbie-nukkeja. Mutta kun aloin kerätä 70-luvun retropurkkeja yms keittiön retrotavaraa, päätin luopua Barbie-nukeista. Jätin vai muutaman harvinaisemman keräily-Barbien ja niistäkin osan olet jo lahjoittanut sukulaistytölle. Kun aloin kerätä kahvikuppeja, lähti suurin osa retrojutuista kiertoon. .Jätin vain yhden tietyn sarjan purkit, leipälaatikot ja tarjottimet. Mun tekisi mieleni alkaa keräämään keltaista Grapponiaa, mutta en halua luopua kahvikupeistani (joita oikeasti myös käytän eli eivät ole vain koriste-esineinä) , joten Grapponian keräily jääköön. Uskon, että jos on luenteeltaan keräilijä, hyvin helposti lähtee lapasesta.
Joo, olen tuo, jolle kommentoit, ja mun mies aloitti keräilijänä, mutta lopulta kirjojen suhteen meni kyllä hamstraamiseksi. Kohtalokkaaksi osoittautui kirjaston ilmaishylly...
Vierailija kirjoitti:
Hoardaus ei ole addiktio, vaan traumakäytöstä. Ihminen ei ole oman itsensä hallinnassa, vaan yhteys traumaan on tiedostamaton, siksi sitä ei voi helposti vaan käsitellä pois.
Tämä oli mielenkiintoista! Eli ostamalla ja keräämällä tavaraa paetaan sitä tuskan tunnetta, joka traumaan liittyy.
Silloinhan myöskään sairaalloisesti lihavat eivät ole ruoka-addikteja, vaan traumakäyttäytyjiä. TV-sarjassa yleensä heidän lapsuudestaan löytyy traumaa.
Toki tiettyyn käyttäytymiskaavaan voi tulla riippuvuus, siihen voi addiktoitua, olettaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kopioin oman vanhan viestini muokattuna toisesta keskustelusta:
Äidilläni on iso omakotitalo täynnä kaikenlaista roinaa ja roskaa. Mitään ei tietenkään voi heittää pois, koska kaikella on (muka) joku tarkoitus. Esim. vanhaa puutavaraa löytyy vielä vuosikausien seisoskelun jälkeenkin mm. kylpyhuoneesta, porrastasanteelta ja käytäviltä sieltä täältä, koska hän aikoo kuulemma vielä joku päivä rakentaa niistä jotain. Tavarat tukkivat merkittävästi kulkua talossa. Hän ostaa koko ajan lisää varsinkin kaikenlaisia sisustushärpäkkeitä, vaikka valmiit romppeet eivät nekään oikeasti mahdu taloon. Äitini talossa on pahimmillaan ollut polut, joilla kävellä rojumeren keskellä.
Ja kukaan ei koskaan siivoa muualla kuin keittiössä, jossa on vähän niin kuin pakko, että mahtuu tekemään ruokaa. Äitini vain naureskelee, että tällaista se on, ei mikään siivousfriikkien talo. Minulle tulee välillä talonvahtimista kun porukat ovat matkoilla ja tällöin käytän oikeasti päiväkausia siellä siivoamiseen, koska paikka on aina niin saastaisessa kunnossa etten kestä. Äiti tosin tekee työni aina turhaksi päivän sisällä sotkemalla paikat heti uudelleen.
Siinä talossa kasvaminen olikin ihan sanoinkuvaamattoman ahdistavaa. Tuntui oikeasti siltä, että sitä hukkui ja hautautui kaiken sen p*skan alle. Jos minulta joskus unohtui esim. kirja yön yli TV-tasolle tai en noutanut omia pyykkejäni heti välittömästi kuivurista, äidin bravuuri oli käydä levittämässä ne “pois tieltä” vintille kaiken muun roinan sekaan. Nyt aikuisena onkin äärettömän hienoa ja ihmeellistä, että minun tavaroitani ei voi kadottaa kukaan muu. Oma kämppäni on pieni ja mahdollisimman vähissä tavaroissa.
Äitini talosta on tehty useampi ilmoitus lasulle ja palolaitokselle, mutta turhaan. Äiti aina ihastelee kyläillessään minulla siistiä kotiani ilmiselvän kaihoisasti, mutta ei edes yritä muuttaa toimintatapojaan omassa kodissaan, mikä on tässä kaikessa kaikkein ärsyttävintä. Hän naureskelee omalle äidilleen, joka haalii myös kaikkea, mutta ei suostu näkemään myös itseään hamstraajana. Mummo vastaavasti taivastelee tyttärensä kotia, mutta ei näe omassa toiminnassaan mitään erikoista, vaikka esim. hädin tuskin mahtuu makuuhuoneeseensa nukkumaan. Jonkinlainen itsetutkiskelun puute vaivaa molempia.
Ihmettelen miten jotkut hamstraajat ovat niin hienona tukka ojennuksessa, siistit vaatteet päällä, tekokynnet (kuten Denise, syöpäsairas), tuntuu ettei ohjelma ole aivan sitä miksi sitä olettaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohjelma pelkkää selittelyä, laiskuutta, hamstraajat useissa tapauksissa mielenterveysongelmaisia. Minusta ihan hömppää koko ohjelma, en edes usko että porukka moisissa ötökkäpesissä asuu. Pelkkiä lavasteita.
Jokainen kokee vastukset tavallaan ja toisen kokemuksen vähättely vaikuttaa ylimieliseltä ja hiukan ilkeältäkin.