Lue keskustelun säännöt.
En ole kertonut syövästäni kenellekään
12.04.2023 |
En kaipaa sääliä ja jotenkin häpeän sitä. On ystäviä, mutta ei hekään tiedä. Töitä teen normaalisti. Syöpä hoidettiin vain leikkauksella.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Miksi hävetä asiaa, syöpä on hyvin yleinen sairaus, ja joka kolmas ihminen sairastuu syöpään elämänsä aikana eli hyvin usealle se on 'arkea'.
Sairastuminen on aina shokki, ei se ole mitään jokapäiväistä Kyse on kuitenkin useimmiten elämästä ja kuolemasta. Ehkä se tulee sinullekin....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi surullista että eniten alapeukkuja tässä ketjussa ovat saaneet ne viestit, joissa työyhteisö tukee sairastunutta.
Minä kerroin syövästäni, joka myöskin hoidettiin vain leikkaamalla. Useimmat suhtautuivat siihen ihan hyvin, mutta hiukan ihmetytti kuinka jotkut, ihan läheisetkin, kommentoivat vaan aijaa tai jotain vastaavaa, kun kerroin olevani menossa suöpäleikkaukseen. Ei mitään jatkokysymyksiä, sairaudesta, leikkauksesta tai voinnistani. Siinä vaiheessa ei vielä tiedetty, kuinka vakavasta syövästä oli kyse.
Hienoa jos hoitui leikkauksella. Jokainen tavallaan, eihän siitä ole pakko puhua.
En osaa tähän muuta sanoa kuin että en ymmärrä miksi sinä tai kukaan muukaan häpeää että on saanut syövän. Yritin jopa ajatella asiaa eri näkökulmilta mutta sitä häpeän kulmaa asiaan en löytänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole varmaan verrannollista, kun itselläni diagnosoitiin vain epilepsia. Ensi alkuun en halunnut puhua siitä edes lapsilleni, saati töissä. Mies oli ainoa, joka tiesi. Pikkuhiljaa kuitenkin aloin avautumaan, ja olen kertonut avoimesti myös työyhteisössäni. Enkä tiedä, onko kyse edes häpeästä, vaiko vaan siitä, että se diagnoosi ja tieto siitä, etten tule ikinä tuosta sairaudesta paranemaan, on niin hankala itsekään hyväksyä. Mutta omalla kohdallani koen, että avoimuus on kannattanut. Jokainen tekee, kuinka parhaaksi kokee, mutta muiden on vähän turha tulla puskista huutelemaan, mitä itse tekisi, tai kuinka sairaan tulisi toimia.
Isosti tsemppiä ap:lle, ja muillekin, joilla on terveys mennyt 💕
Vierailija kirjoitti:
Miksi hävetä asiaa, syöpä on hyvin yleinen sairaus, ja joka kolmas ihminen sairastuu syöpään elämänsä aikana eli hyvin usealle se on 'arkea'.
Totta, ja valitettavasti tämän takia itse kerroin aika monille ja moni muukin kertoo, vain katuakseen myöhemmin.
Leimautuminen aiheuttaa sen, että ne vähemmän läheiset ihmiset jopa 4-5 vuoden päästä nähdessään kysyvät: "no kuinka se sun syöpä?" .... :(
Tämän leimautumisen takia ei pysty prosessoimaan sitä psyykkistä toipumistakaan, ja voimien palautumista saati kehossa tapahtuneita muutoksia, koska en halua leimautua loppuiäkseni siksi naiseksi "jolla on syöpä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tämä nyt ole vähän ristiriitaista? Jotkut teistä toivovat, että ystävät/läheiset kysyisivät, miten syövän kanssa menee, ja toisille taas se kysymys tarkoittaa sitä, että on ikuisesti leimautunut syöpäpotilaaksi. Miten kukaan voi tietää, miten suhtadutte asiaan? Tarkoitan lähinnä sitä, että ei välttämättä tarvitse ajatella, että läheisenne ovat ajattelemattomia ja pahimmillaan poissulkea heidät elämästänne, jos sattuvat kysymään teiltä asiaa "väärin".
En myöskään oikein ymmärrä tuota leimautumista joksikin. Kyllä minusta on ihan luontevaa kysyä henkilöltä, jota en ole nähnyt pitkään aikaan, että miten se sun migreenisi nykyään? (mikäli siis tietäisin että henkilöllä johonkin aikaan oli paha migreeni). Leimautuuko kysyjä tässä nyt tampioksi, jos haluaa vaan tietää ystävänsä terveydentilan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö tämä nyt ole vähän ristiriitaista? Jotkut teistä toivovat, että ystävät/läheiset kysyisivät, miten syövän kanssa menee, ja toisille taas se kysymys tarkoittaa sitä, että on ikuisesti leimautunut syöpäpotilaaksi. Miten kukaan voi tietää, miten suhtadutte asiaan? Tarkoitan lähinnä sitä, että ei välttämättä tarvitse ajatella, että läheisenne ovat ajattelemattomia ja pahimmillaan poissulkea heidät elämästänne, jos sattuvat kysymään teiltä asiaa "väärin".
No lähinnä ääripäät ihmetyttävät. Syövästä voi kysyä niin kuin muistakin kuulumisista. Normiantenneilla varustettu ihminen huomaa, jos sairastunut ei sen suuremmin halua puhua asiasta.
Oudoksi menee, jos se ohitetaan merkityksettömänä asiana, tai jos ihminen muuttuu kertaheitolla syöpäsairaaksi, jota vältellään tai diskriminoidaan työpaikalla.
Isäni oli sellainen, ettei halunnut puhua syövästään ollenkaan. 2v syöpä asui keskuudessamme, eikä siitä puhuttu yhtään, vaikka sairaus oli läsnä joka päivä. Ei meillä siis yritetty mitenkään peitellä sitä eikä hammasta purren pärjätä normielämässä, mutta se vaan oli asia, jota ei kosketeltu. Välillä oli pahoja oireita ja sairaalakäyntejä, välillä rauhallisempaa.
Olin itse silloin teini ja voin sanoa, että en suosittele ollenkaan tätä lähestymistapaa. Olin hirveän ahdistunut kun isä sulkeutui kuoreensa eikä puhunut sairaudestaan mitään. Lisäksi olin jatkuvasti peloissani. Minusta tuntuu, että menetin hänet jo silloin kun hän sai tiedon sairaudestaan. Jos olisin tiennyt, mitä hän ajattelee, olisin ehkä voinut olla enemmän avuksi. Voi olla, että näin tehtiin siksi, että suojeltaisiin minua, mutta metsään meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni oli sellainen, ettei halunnut puhua syövästään ollenkaan. 2v syöpä asui keskuudessamme, eikä siitä puhuttu yhtään, vaikka sairaus oli läsnä joka päivä. Ei meillä siis yritetty mitenkään peitellä sitä eikä hammasta purren pärjätä normielämässä, mutta se vaan oli asia, jota ei kosketeltu. Välillä oli pahoja oireita ja sairaalakäyntejä, välillä rauhallisempaa.
Olin itse silloin teini ja voin sanoa, että en suosittele ollenkaan tätä lähestymistapaa. Olin hirveän ahdistunut kun isä sulkeutui kuoreensa eikä puhunut sairaudestaan mitään. Lisäksi olin jatkuvasti peloissani. Minusta tuntuu, että menetin hänet jo silloin kun hän sai tiedon sairaudestaan. Jos olisin tiennyt, mitä hän ajattelee, olisin ehkä voinut olla enemmän avuksi. Voi olla, että näin tehtiin siksi, että suojeltaisiin minua, mutta metsään meni.
Minun äidilläni oli myös syöpä. Hän selvisi siitä, mutta asiasta ei saanut puhua muille. Ahdisti kun äiti oli sairas, ja kavereille ei saanut kertoa. Piti keksiä tekosyitä sille miksi äiti ei ole kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan käsittämättömiä ajatuksia syövästä. Ei voi kuin ihmetellä näitä asenteita.
Todellakin samaa mieltä.
Eikö teillä ole kokemusta sairauksista ennen syöpää? Ja miksi syöpä olisi sen stigmaattisempi kuin muutkaan sairaudet? Miksi sairastunutta kartettaisiin tai säälittäisiin?
Omalla työpaikallani tiimini tietää tasan tarkkaan toistemme sairaudet. On migreeniä, MS-tautia, suolistosairauksia, masennusta jne. Ymmärrän, jos joku ei halua näistä kertoa toisille ihmisille, mutta sanon silti että avoimuus kannattaa. Ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat mistäkin eikä pelätä, että suhtautuvat huonosti. Voidaan olla omia itsejämme. Meillä ainakin sairaslomalaisia muistetaan myös silloin kun he ovat sairaana ja kysellään välikuulumisia.
Jos yt on joka toinen vuosi, ei todellakaan kannata kertoa mitään sairauksia kenellekään työkaverille. Yt-tilanteessa se "ystävyys" muuttuu yllättäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan käsittämättömiä ajatuksia syövästä. Ei voi kuin ihmetellä näitä asenteita.
Todellakin samaa mieltä.
Eikö teillä ole kokemusta sairauksista ennen syöpää? Ja miksi syöpä olisi sen stigmaattisempi kuin muutkaan sairaudet? Miksi sairastunutta kartettaisiin tai säälittäisiin?
Omalla työpaikallani tiimini tietää tasan tarkkaan toistemme sairaudet. On migreeniä, MS-tautia, suolistosairauksia, masennusta jne. Ymmärrän, jos joku ei halua näistä kertoa toisille ihmisille, mutta sanon silti että avoimuus kannattaa. Ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat mistäkin eikä pelätä, että suhtautuvat huonosti. Voidaan olla omia itsejämme. Meillä ainakin sairaslomalaisia muistetaan myös silloin kun he ovat sairaana ja kysellään välikuulumisia.
Jos yt on joka toinen vuosi, ei todellakaan kannata kertoa mitään sairauksia kenellekään työkaverille. Yt-tilanteessa se "ystävyys" muuttuu yllättäen.
No jos on sellainen tilanne, että yt:t jotenkin muuttaisivat asiaa, ei varmaan muutenkaan kannattaisi kertoa. Itselläni on ystävinä paljonkin entisiä työkavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hävetä asiaa, syöpä on hyvin yleinen sairaus, ja joka kolmas ihminen sairastuu syöpään elämänsä aikana eli hyvin usealle se on 'arkea'.
Sairastuminen on aina shokki, ei se ole mitään jokapäiväistä Kyse on kuitenkin useimmiten elämästä ja kuolemasta. Ehkä se tulee sinullekin....
Ehkä tulee tai on tullut jo, oli miten oli en shokeeraannu asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hävetä asiaa, syöpä on hyvin yleinen sairaus, ja joka kolmas ihminen sairastuu syöpään elämänsä aikana eli hyvin usealle se on 'arkea'.
Sairastuminen on aina shokki, ei se ole mitään jokapäiväistä Kyse on kuitenkin useimmiten elämästä ja kuolemasta. Ehkä se tulee sinullekin....
Ehkä tulee tai on tullut jo, oli miten oli en shokeeraannu asiasta.
Oletko varma tästä kun kohdalle tulee?
Minä taas kerroin syövästä sekä lähisuvulle että ystäville, siitä seurasi sekä hyvää että huonoa. Pari ystävää on ollut ihan korvaamaton tuki ja ystävyyssuhteet lujittuneet. Mutta huomasin myös miten vähän pari sukulaista asiasta välittää, ei heitä kiinnostanut minun vointini tai miten pärjään. Näihin ihmisiin on välit viilentyneet, ei oikein kiinnosta olla tekemisissä vaikka varmaan kesällä ovat tulossa pihalle kahvipöytään istumaan kun mulla "on niin ihana puutarha".