En ole kertonut syövästäni kenellekään

Muista kuitenkin vertaistuen merkitys. Se voi olla vaikka netissä nimimerkin turvin. Myös ammattiapu kannattaa pitää mielessä jos yhtään siltä tuntuu. Tsemppiä <3

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli tuollainen. Kielsi kertomasta kellekään ja niin me sitten valehdeltiin sydän särkien kaikille, että hienosti on asiat.

Toivon ettei sulla ole yhtään läheistä, koska tuollainen on kidutusta.

Tiedätkö - se elo syövän kanssa on se kidutus.

Mikä oikeus kenelläkään on avautua TOISEN sairauksista? Ei mikään.

Ap, olen ollut kaltaisessasi tilanteessa - kerroin äidilleni, joka kuittasi asian tyyliin "aijaa, oletko muuten kuullut että Pasi aikoo mennä rippileirille blaablaa" minkä jälkeen totesin, että asiani eivät kuulu hänelle, eivätkä kenellekään sukulaisistaan, koska ne kiinnostavat vain juoru-arvon verran. Ja meidän suvussa kyllä osataan pohtia naapureiden tyräleikkauksia ja serkun lapsen keskenmenoja ihan loputtomiin.

Parille luontoystävälle kerroin sekä yhdelle luotto-työkaverille (joka muuten sitten firman pikkujouluissa myöhemmin kertoi koko pöydälle pienessä hiprakassa, että "olihan sinullakin Minna vuosi sitten ne rs-hoidot blaablaa" (eli enää en kerro hänellekään sitten mitään - en toki osaa olla hirveän kiukkuinen koska minun olisi pitänyt tuntea hänen känni-lörpöttelytapansa..)

Mutta JOS joku kertoo sinulle jotain luottamuksella (tai ihan vaan kertoo sinulle) niin pidä se luottamus 100%!!!

Jos joku haluaa sinun toimivan uutistoimistona koko kylälle niin eiköhän hän sen myöskin sitten kerro.

Ap, syövässä ei ole MITÄÄN hävettävää tai epäonnistumista (moni meistä kasvatetaan siihen, että "älä tee mitään mikä herättää huomiota/poikkeaa normaalIsta" ja tästä minä kuulen että kumpuaa se - epäonnistuin ja tein jotain mikä herättää huomiota -tunne).

Ihan käsittämättömiä ajatuksia syövästä. Ei voi kuin ihmetellä näitä asenteita.

Vierailija kirjoitti:

Muista kuitenkin vertaistuen merkitys. Se voi olla vaikka netissä nimimerkin turvin. Myös ammattiapu kannattaa pitää mielessä jos yhtään siltä tuntuu. Tsemppiä <3

Joku tuki on tärkeää - minulle se oli puolison 100% tuki ja läsnäolo. (Hänen äidillään myös ollut rs joten hän osasi olla minulle oikein, ehkä sen takia)

Vertaistukiryhmä täällä oli sitä vastoin aivan hirveä.

Minulle lääkäri leikkauksen jälkeen opetti, että syöpä on nyt pois, nyt keskitytään lopulliseen parantumiseen -- kaikki siellä vert.tyhmässä olivat sellaisia tuomiopäivänodottajia.. "minulta leikattiin rd 2v3kk4pvää sitten, ihan varmasti se ensi viikolla uusiutuu entistä kiukkuisempana". Ei sopinut minulle lainkaan - minä olin/olen parantunut!!'

Tee niin kuin tykkäät.

Itse kerroin avoimesti, ei siitä tarvitse kuiskutella kun kaikki tietävät.

En sääli itseäni, enkä ole sitä huomannut muidenkaan taholta.

Elämä on!

Kertominen on hyvä keino erottaa jyvät akanoista. Nyt on pieni ja tiivis piiri ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Minä kertoisin ainakin äidilleni, hänellä on ollut itselläänkin syöpä hoitona oli leikkaus ja sädehoito.

Minä taas kertoisin äidilleni viimeiseksi. Koska se olisi sama, kuin laittaisi tiedon alueen puskaradioon. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan käsittämättömiä ajatuksia syövästä. Ei voi kuin ihmetellä näitä asenteita.

Todellakin samaa mieltä.

Eikö teillä ole kokemusta sairauksista ennen syöpää? Ja miksi syöpä olisi sen stigmaattisempi kuin muutkaan sairaudet? Miksi sairastunutta kartettaisiin tai säälittäisiin?

Omalla työpaikallani tiimini tietää tasan tarkkaan toistemme sairaudet. On migreeniä, MS-tautia, suolistosairauksia, masennusta jne. Ymmärrän, jos joku ei halua näistä kertoa toisille ihmisille, mutta sanon silti että avoimuus kannattaa. Ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat mistäkin eikä pelätä, että suhtautuvat huonosti. Voidaan olla omia itsejämme. Meillä ainakin sairaslomalaisia muistetaan myös silloin kun he ovat sairaana ja kysellään välikuulumisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan käsittämättömiä ajatuksia syövästä. Ei voi kuin ihmetellä näitä asenteita.

Todellakin samaa mieltä.

Eikö teillä ole kokemusta sairauksista ennen syöpää? Ja miksi syöpä olisi sen stigmaattisempi kuin muutkaan sairaudet? Miksi sairastunutta kartettaisiin tai säälittäisiin?

Omalla työpaikallani tiimini tietää tasan tarkkaan toistemme sairaudet. On migreeniä, MS-tautia, suolistosairauksia, masennusta jne. Ymmärrän, jos joku ei halua näistä kertoa toisille ihmisille, mutta sanon silti että avoimuus kannattaa. Ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat mistäkin eikä pelätä, että suhtautuvat huonosti. Voidaan olla omia itsejämme. Meillä ainakin sairaslomalaisia muistetaan myös silloin kun he ovat sairaana ja kysellään välikuulumisia.

Uskoisin myös, että jos joku meistä joutuisi esim. sairaalaan, porukka tulisi katsomaan sairastunutta.

Tiedostan toki, että monillakaan ei ole näin mahtavaa työyhteisöä. Ei itsellänikään ole aiemmin ollut, mutta tässä työpaikassa olemme tietoisesti rakentaneet sellaisen.

Avaus kosketti. Minäkin häpesin, kun sairastuin 45-vuotiaana, ja syöppis oli jo paikallisesti pahasti levinnyt. Ajattelin hullusti olevani huono. Olisi ollut viisautta todeta, että minulle kävi näin. Puhuin vain miehelleni, vanhemmilleni ja muutamalle läheiselle. Töissä toki tiesivät ja sain sovittua (tämä siis jo yli 10 vuotta sitten), että olen aina etänä töissä, kun pystyn. Kuvittelin, että kun saan kaikki hoidot ja tarvittavat leikkaukset on tehty - ja jos jään henkiin -  niin kaikki palaa ennalleen ja se oli siinä. Noh, eipä ollut. Paranin, mutta henkisesti olin kasassa vasta hurjan paljon myöhemmin. Juuri tätä henkistä puolta minulla olisi helpottanut, jos olisin pystynyt puhumaan asiasta. Häpeä sairaudesta liittyy johonkin ihan muuhun ja syvempään itsetuntoasiaan kuin sairauteen. Sitä kyllä kannattaisi työstää ihan juttelemalla luottohenkilöiden kanssa, kirjoittamalla tai kuvataiteilemalla, menemällä terapiaan tai mikä itselle parhaalta tuntuu. Syöpäyhdistyksen anonyymi keskustelupalsta on hyvä. Kaikkea hyvää kaikille sairastuneille ja sen kanssa eläville kuin myös siitä selvinneille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama tilanne. Työkavereille ja ystävilleni en aio kertoa laisinkaan. Mieheni ja tyttäreni ovat ainoat jotka tietävät. Hävettää koko asia.

En ymmärrä miksi häpeän sitä, ehkä siksi että en olekaan niin terve, kuin toiset minua pitävät. Pelkään että terveystiedoissani syöpä seuraa minua aina ja siihen puututaan ja se määrittää minua. Syöpä myös laskee työmarkkina arvoa, kuka haluaa sellaisen töihin, kenen syöpä voi uusiutua koska vain....

Ei kai se työnantaja sitä tiedä ja sille ei tartte kertoa.

En itsekään kertoisi. Mutten kyllä ottaisi hoitojakaan, liian rankkoja.

Syöppis???

Nyt löytyi uusi inhokkisana. Hyi....

syöppis on sairastuneiden käyttämää yleisslangia...

Hyvä että et kerro kenellekään, vaikka luotettavalle läheiselle, jos sinulla on, niin ehkä voisit puhua ihan keventääksesi. 

Itse kerroin syövästä, olin hoidoissa ja paranin 100 %, ja sen jälkeen muutama on kysynyt vielä 3-5 vuoden kuluttua voinnistani, että kuinka voin. 

Tarkoitan joillekin muutut loppuiäksi syöpäsairaaksi stigma on niin kova ja leimautuminen tosiasia. 

Sitäpaitsi jotkut pahantahtoiset kysyvä kuullakseen jos tauti on tullut takaisin. Parempi estää tuollaiset vibat kokonaan poissa olemalla kertomatta. 

Minulla on neurologinen sairaus. Onneksi se on minulla lähes oireeton, mutta se voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa erittäin näkyviä oireita, ja on myös 50% periytyvä. Häpeän sitä valtavasti ja en ole kertonut kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama tilanne. Työkavereille ja ystävilleni en aio kertoa laisinkaan. Mieheni ja tyttäreni ovat ainoat jotka tietävät. Hävettää koko asia.

En ymmärrä miksi häpeän sitä, ehkä siksi että en olekaan niin terve, kuin toiset minua pitävät. Pelkään että terveystiedoissani syöpä seuraa minua aina ja siihen puututaan ja se määrittää minua. Syöpä myös laskee työmarkkina arvoa, kuka haluaa sellaisen töihin, kenen syöpä voi uusiutua koska vain....

Ei kai se työnantaja sitä tiedä ja sille ei tartte kertoa.

Esihenkilöt ja Hr näkevät diagnoosit ja varmasti puhuvat ja ainakin miettivät niitä

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että et kerro kenellekään, vaikka luotettavalle läheiselle, jos sinulla on, niin ehkä voisit puhua ihan keventääksesi. 

Itse kerroin syövästä, olin hoidoissa ja paranin 100 %, ja sen jälkeen muutama on kysynyt vielä 3-5 vuoden kuluttua voinnistani, että kuinka voin. 

Tarkoitan joillekin muutut loppuiäksi syöpäsairaaksi stigma on niin kova ja leimautuminen tosiasia. 

Sitäpaitsi jotkut pahantahtoiset kysyvä kuullakseen jos tauti on tullut takaisin. Parempi estää tuollaiset vibat kokonaan poissa olemalla kertomatta. 

Tämä on niin totta, en halua juuri tätä heikon ja sairaan leimaa....

On hyvä että tästä asiasta keskustellaan, niin moni kokee saman tunteen

Miksi hävetä asiaa, syöpä on hyvin yleinen sairaus, ja joka kolmas ihminen sairastuu syöpään elämänsä aikana eli hyvin usealle se on 'arkea'.

Vierailija kirjoitti:

Ihan käsittämättömiä ajatuksia syövästä. Ei voi kuin ihmetellä näitä asenteita.

En ymmärrä, miksi sanot käsittämättömiä ajatuksia?

Ei toisen syöpä kuulu kenellekään. Sen ei ole oman tuskan lisäksi kai tarkoitus myös laskea ihmisarvoakin? Ehkä et ole itse vollut vakavasti sairaana?

Kaikilla ei ole vahvaa tukea lähipiiristä, tukea voi löytyä keskustelupalstoiltakin anonyyminä.