Mitä tänään ruoaksi (1. pääsiäispäivä 2023)
Kommentit (83)
Kanaa chilikastikkeessa ja pastaa, kasviksia.
Tänään tilataan pizzat. Huomenna vielä jämät päivällä ja illaksi keitetyt perunat ja jauhelihakastike.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Karitsan sisäfileitä olisi jääkaapissa. Vielä en ole päättänyt, paistanko ne pannulla vain grillaanko pihalla. Eilen avasin grillikauden ja oli pitkästä aikaa mukavaa. Karitsan kanssa valkosipuliperunoita sekä punaviinikastiketta. Lisäksi jotain salaattia. Alkuruuaksi varmaankin parsaa ja ehkä kylmäsavulohta, jälkkäriksi sitruunarahkaa.
Olen kuullut, että sodan jälkeen pula-aikana joku perhe söi niitten vauvan, kun olivat niin nälässä. Tuli mieleen tosta että Lammas syö karitsaa. Huumorilla.
Lampaanviulu ja hasselbackan perunat. Lisäkkeeksi parsaa. Meinaan tehdä hollandise-kastikkeen ensimmäistä kertaa eläessäni.
Pullaa ja rahkapiirakkaa kahvin kanssa.
Joko janssoninkiusausta, jota jäi pitkäperjantaista, tai sitten eiliseltä kanaa ja kermaperunoita. Olen yksin kotona, joten tähteillä mennään.
Blinitaikina tekeytymässä. Niiden kanssa mätiä (vain savustettua kirjolohenmätiä, en raaskinut ostaa kalliimpaa), creme fraichea ja hakattua punasipulia sekä toisena vaihtoehtona lämminsavulohta, ranskankermaa, sitruunaa ja kolmantena katkarapuja sitruunamajoneesilla ja tuoreella tillillä. Lisänä raakoja naposteluvihanneksia, kurkku- ja porkkanatikkuja ja pikkutomaatteja.
Grillataan makkaraa, lisäksi salaattia ja punajuuria.
Eilen söimme karitsankaretta kera vihreän tankoparsan ja hollandaise-kastikkeen ja tietenkin salaatin.
Tänään syömme jo aiemmin itse tekemääni kalaterriiniä yrttiperunoiden, bimien, sitruunakastikkeen ja salaatin kera.
Huomenna on vuorossa nyhtölammas lisukkeineen.
Makoisaa pääsiäistä!
Paistettua lohta kermaviilikastikkeella, lisäksi muussia, karamellisoitua porkkanaa, kukka- ja parsakaalia.
Jälkkäriksi omena-kaurapaistosta mantelimaitoon tehdyllä vaniljakastikkeella.
Meillä myös pullataikinapohjaan leivottu rahkapiirakka on perinteinen pääsiäisen jälkiruoka. Syödään myös mämmiä vaniljakastikkeen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Karitsan sisäfileitä olisi jääkaapissa. Vielä en ole päättänyt, paistanko ne pannulla vain grillaanko pihalla. Eilen avasin grillikauden ja oli pitkästä aikaa mukavaa. Karitsan kanssa valkosipuliperunoita sekä punaviinikastiketta. Lisäksi jotain salaattia. Alkuruuaksi varmaankin parsaa ja ehkä kylmäsavulohta, jälkkäriksi sitruunarahkaa.
Olen kuullut, että sodan jälkeen pula-aikana joku perhe söi niitten vauvan, kun olivat niin nälässä. Tuli mieleen tosta että Lammas syö karitsaa. Huumorilla.
:D :D
Vierailija kirjoitti:
Joka helvetin päivä näitä ruokakyselyitä, eikö mitään muuta ole mielessä, huoh.
On sulla surkea itsetunto, kun pitää ylentää itseään alentamalla muita.
Aamiaiseksi syötiin broilerpyöryköitä ja ranskalaisia, sen piti olla eilisillan ruoka mutta jäi syömättä eilen. En tiedä onko tänään muuta. Jauhelihapaketti pitäisi kyllä käsitellä johonkin muotoon, kun otin sen eilen sulamaan.
Vierailija kirjoitti:
Karjalanpaistia, keitinperunoita ja porkkanoita, vihersalaatti. (7 hengelle)
Jälkkäriksi juustokakku.
Perinteinen menu siis.
Mitä hemmetin keitinperunoita? Minä keitin perunoita? Ne on keitettyjä perunoita!
Keitin, siitin...
Vierailija kirjoitti:
Joka helvetin päivä näitä ruokakyselyitä, eikö mitään muuta ole mielessä, huoh.
Huomaa kyllä ihan julkisessa katukuvassakin että valitettavasti ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Lampaanviulu ja hasselbackan perunat. Lisäkkeeksi parsaa. Meinaan tehdä hollandise-kastikkeen ensimmäistä kertaa eläessäni.
Pullaa ja rahkapiirakkaa kahvin kanssa.
Meillä myös on lampaanviulu ja hassebackan perunat. Ja alkuun graavilohta ja parsaa. Jälkkäriksi sitruunaposset.
Joka helvetin päivä näitä ruokakyselyitä, eikö mitään muuta ole mielessä, huoh.