Lue keskustelun säännöt.
Miksi vihaan elämää pienten lasten kanssa - Osa 1.
08.04.2023 |
Olen keski-ikäinen mies ja meillä on perheessä kaksi pientä lasta sekä koiria. Kaksivuotias ja kuusivuotias. Lapsia en hirveästi halunut, mutta en niitä kuitenkaan myöskään vihannut. Suhteeni lasten hankintaan oli neutraali. Eläimiä en olisi halunut koskaan. Molemmat olivat kuitenkin niin tärkeitä puolisolle, että hän ei voisi elää ilman niitä. Näin jälkikäteen huomaan, kuinka suunnattoman hirveätä on elämä pienten lasten ja eläinten kanssa.
- Lasten kanssa eläessä en voi toteuttaa itseäni, kuin murto-osan mitä aiemmassa elämässä. Olen kuin häkkiin lukittuna
- Aika kuluu hyvin hitaasti ja vuodet matelevat
Tässä ja tulevissa postauksissa kerron, kuin kurjaksi elämä on muuttunut lasten myötä varoituksena muille miehille. Kurjaksi muuttunutta elämää on niin paljon, että postailen kurjuuksia yksittäisinä postauksina aina kun haluan.
- Lomia ja viikonloppuja ei ole enää olemassa. Elämä on vain työtä aamusta yöhön. Omaa aikaa on käytännössä vain myöhään iltaisin tai sitä pitäisi rasittavasti erikseen sopia ja suunnitella puolison tai muiden ihmisten kanssa
- Minnekään ei voi koskaan mennä iltaisin tai edes iltapäivisin, koska lasten ja koirien syömiset, nukkumiset ja ulkoiluttamiset. Ainoa hetki lähteä jonnekin on mieluiten aamupäivisin tai korkeintaan keski-päivällä. Kaikki vaatii suunnittelua ja aikatauluttamista oli loma- tai arkipäivä. Mitään spontaania aikuisten tekemistä ei voi harrastaa
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota ero. Jos haluat, voit tavata lapsia muutaman kerran kuussa.
Näitä on tullut nähtyä tuttavapiirissä. Paljaalla kyllä pannaan mielellään, mutta kun tarttis vastuuta kantaa vauvasta, nostetaan kytkintä. Sitten kerran - kaks kuukaudessa otetaan yhdeksi yöksi oma lapsi kyläilemään. Nainen hoitaa sitten kaiken muun ajan tuota lasta.
Käyttäkää sitä v**un kortsua jos ei lapsiperheen elämä houkuttele. Ihan sikamaista touhua.
Seurusteluaika on sitä varten että selvitetään sovitaanko yhteen. Ensin tapaillaan, sitten sovitaan seurustelusta, suunnitellaan yhdessä tulevaisuutta, tehdään reissuja, tavataan vanhemmat, muutetaan yhteen, mennään kihloihin, sitten naimisiin, kyllä siinä selviää se onko miehestä lapsille isäksi.
Jos jotain välivaiheita jättää pois kun haluaa kiirehtiä, niin en pikein tiedä ketä muuta siinä voi syyttää kuin itseään.
Ihminen voi myös muuttua, paljonkin. Alkuun voi olla ihana ja huomaavainen ja vuosien myötä muuttua itsekkääksi siaksi. Kokemusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti voin kertoa sulle, että pienet lapset, pienet murheet. Sitä ei tajua ennenkuin ne lapset on teinejä. Riitelet kotiintuloajoista, kotitöistä, valvot taas öitä odotellen niitä kotiin, tai ajelet hakemaan yömyöhään jostain bileistä, kun haluat että teinisi tulee kotiin yöksi. Rahaa menee paljon enemmän, mökille tai reissuun ei uskalla lähteä miehen kanssa kahdestaan jos teinit jäisi keskenään kotiin ja pitäisi bileet. Laitat ruokaa ja huomaat että ei ole ketään syömässä jne jne
Ja kun joku tulee kuitenkin kohta tähän jeesustelemaan, että ei meidän teinit ainakaan ole tuollaisia, niin good for you! Meidän teinit valitettavasti on, yhtä lukuunottamatta, vaikka meillä on ollut rajat ja rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kuulla. Mun mielestä pikkulapsi aika oli ihaninta aikaa ja sitä on nyt ikävä kun lapset on teinejä.
Koetteko sen passaamisen ja vahtimisen niin palkitsevaksi että sitten sitä jää oikeasti ikävöimään vuosikausiksi? Syömisen ja kuivaksi opettelemisen ikävää? Vauva-ajan itkua, johon ei tunnu tepsivän mikään? Uhmakohtauksia? Mitä te ikävöitte?
Itse lähinnä odotan että lapsestani kasvaa isompi ja omatoimisempi.
Asennekysymys se usein pitkälti on ja monella miehellä on sysipaska asenne perhe-elämään.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti voin kertoa sulle, että pienet lapset, pienet murheet. Sitä ei tajua ennenkuin ne lapset on teinejä. Riitelet kotiintuloajoista, kotitöistä, valvot taas öitä odotellen niitä kotiin, tai ajelet hakemaan yömyöhään jostain bileistä, kun haluat että teinisi tulee kotiin yöksi. Rahaa menee paljon enemmän, mökille tai reissuun ei uskalla lähteä miehen kanssa kahdestaan jos teinit jäisi keskenään kotiin ja pitäisi bileet. Laitat ruokaa ja huomaat että ei ole ketään syömässä jne jne
Ja kun joku tulee kuitenkin kohta tähän jeesustelemaan, että ei meidän teinit ainakaan ole tuollaisia, niin good for you! Meidän teinit valitettavasti on, yhtä lukuunottamatta, vaikka meillä on ollut rajat ja rakkautta.
Muisteles hiukan omaa nuoruuttasi ja opi suhtautumaan edes hiukan rennommin teineihin. Mikä pakko on olla tietyllä kellon lyömällä syömässä laittamaasi ruokaa? Eikö ole jääkaappia, josta sitä voi ottaa sitten kun nälkä iskee? Kuulutko niihin vanhempiin, jotka hankkivat useamman vauvan kun vauvat on niin ihania ja nyt kun ovat isompia, ei enää olekaan niin mukavaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kuulla. Mun mielestä pikkulapsi aika oli ihaninta aikaa ja sitä on nyt ikävä kun lapset on teinejä.
Koetteko sen passaamisen ja vahtimisen niin palkitsevaksi että sitten sitä jää oikeasti ikävöimään vuosikausiksi? Syömisen ja kuivaksi opettelemisen ikävää? Vauva-ajan itkua, johon ei tunnu tepsivän mikään? Uhmakohtauksia? Mitä te ikävöitte?
Itse lähinnä odotan että lapsestani kasvaa isompi ja omatoimisempi.
Ei noita asioita oikeastaan enää edes mieti, nyt kun lapset on jo kouluikäisiä.
Kaipaan sitä että he oli koko ajan siinä läsnä. Että he innostui tosi pienistäkin asioista. Että tehtiin paljon asioita yhdessä. Oppivat uusia taitoja. Haleja ja pusuja ja yhdessä köllimistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kuulla. Mun mielestä pikkulapsi aika oli ihaninta aikaa ja sitä on nyt ikävä kun lapset on teinejä.
Koetteko sen passaamisen ja vahtimisen niin palkitsevaksi että sitten sitä jää oikeasti ikävöimään vuosikausiksi? Syömisen ja kuivaksi opettelemisen ikävää? Vauva-ajan itkua, johon ei tunnu tepsivän mikään? Uhmakohtauksia? Mitä te ikävöitte?
Itse lähinnä odotan että lapsestani kasvaa isompi ja omatoimisempi.
Ei noita asioita oikeastaan enää edes mieti, nyt kun lapset on jo kouluikäisiä.
Kaipaan sitä että he oli koko ajan siinä läsnä. Että he innostui tosi pienistäkin asioista. Että tehtiin paljon asioita yhdessä. Oppivat uusia taitoja. Haleja ja pusuja ja yhdessä köllimistä.
Jos kaipaat jonkun jatkuvaa läsnäoloa, hanki seurakoira. Sitten vaan paljon lenkkeilyä, agilityä jne. Uusien taitojen opettelua. Ilmeisesti toisille on niin kovin tärkeää tuntea itsensä 24/7 tarpeelliseksi jollekin. Itse taas olen introvertti, jolle jatkuva tarvittavana olo on ahdistavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudenperheessäni oli 13 vuotta putkeen ainakin yksi alle 3-vuotias lapsi.
Voin kertoa, että esikoisena joskus mietin, että milloin tämä pikkulapsiaika oikein loppuu.
Lasten määrä ja ikäero vaikuttaa kummasti siihen, kuinka pitkään elämä menee lasten ehdoilla.
Vaikuttaa siltä ettei emälläsi ollut osaamista mistä joku olisi maksanut.
Palstan emähullu. Toivotatko äidillesikin hyvää emänpäivää äitienpäivänä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottakaa molemmat välillä yksittäisiä talvilomapäiviä, jolloin lapset menevät normaalisti tarhaan ja kouluun ja puoliso töihin. Ei mielellään siivoamista varten, tai voi halutessaan vähäsen uhrata. Ja aamutoimiin voi osallistua normaalisti, eikä lapsille tarvitse kertoa lomapäivästä.
Vierailija kirjoitti:
Ottakaa molemmat välillä yksittäisiä talvilomapäiviä, jolloin lapset menevät normaalisti tarhaan ja kouluun ja puoliso töihin. Ei mielellään siivoamista varten, tai voi halutessaan vähäsen uhrata. Ja aamutoimiin voi osallistua normaalisti, eikä lapsille tarvitse kertoa lomapäivästä.
Kesälomista, säästövapaista ym. on varaa nipistää enemmänkin, ja silti jää lomailuaikaa perheenkin kanssa. Luultavasti työnantajakin tykkää lyhyistä poissaoloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä harrastan edelleen sitä mitä ennen lapsia. Maastopyöräilyä, metsästystä, kalastusta, retkeilyä, ulkoilua, hiihtoa, metsätöitä, puukäsitöitä, nikkarointia yms yms.
Ainoa ero on, että tyttäret harrastavat myös mukana. Eikä ole raahattu väkisin vaan ihan omasta vapaasta tahdostaan ja vaikuttavat vilpittömästi kiinnostuneilta. Toki pitää soveltaa joitain juttuja. Karhujahtiin ei voi 8 vuotiasta ottaa mutta teeripassissa kyllä menee. En koe että mistään jäisin paitsi. Tenaville elämyksiä erätulilla ja itselleni paljon mielekkäämpää lasten kanssa. Kalaan menisivät yksinkin mutta ihan vielä ei päästetä.
Vierailija kirjoitti:
Minä harrastan edelleen sitä mitä ennen lapsia. Maastopyöräilyä, metsästystä, kalastusta, retkeilyä, ulkoilua, hiihtoa, metsätöitä, puukäsitöitä, nikkarointia yms yms.
Ainoa ero on, että tyttäret harrastavat myös mukana. Eikä ole raahattu väkisin vaan ihan omasta vapaasta tahdostaan ja vaikuttavat vilpittömästi kiinnostuneilta. Toki pitää soveltaa joitain juttuja. Karhujahtiin ei voi 8 vuotiasta ottaa mutta teeripassissa kyllä menee. En koe että mistään jäisin paitsi. Tenaville elämyksiä erätulilla ja itselleni paljon mielekkäämpää lasten kanssa. Kalaan menisivät yksinkin mutta ihan vielä ei päästetä.
Hyvä jos sulla sattuu olemaan tuollaiset harrastukset. Itse harrastan tanssia tanssitunneilla, kieliä kansalaisopistossa, juoksulenkkejä kuulokkeet korvilla, joogalomaleirejä... Eli semmoisia juttuja, joita voi tehdä vain yksin tai aikuisessa seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä harrastan edelleen sitä mitä ennen lapsia. Maastopyöräilyä, metsästystä, kalastusta, retkeilyä, ulkoilua, hiihtoa, metsätöitä, puukäsitöitä, nikkarointia yms yms.
Ainoa ero on, että tyttäret harrastavat myös mukana. Eikä ole raahattu väkisin vaan ihan omasta vapaasta tahdostaan ja vaikuttavat vilpittömästi kiinnostuneilta. Toki pitää soveltaa joitain juttuja. Karhujahtiin ei voi 8 vuotiasta ottaa mutta teeripassissa kyllä menee. En koe että mistään jäisin paitsi. Tenaville elämyksiä erätulilla ja itselleni paljon mielekkäämpää lasten kanssa. Kalaan menisivät yksinkin mutta ihan vielä ei päästetä.
Hyvä jos sulla sattuu olemaan tuollaiset harrastukset. Itse harrastan tanssia tanssitunneilla, kieliä kansalaisopistossa, juoksulenkkejä kuulokkeet korvilla, joogalomaleirejä... Eli semmoisia juttuja, joita voi tehdä vain yksin tai aikuisessa seurassa.
Lapsetko ei voi tanssia, joogata tai opiskella kieliä( no ei ehkä ihan pienimmät). Laita tenavat rattaisiin ja lenkkeile, kuulokkeiden kanssa tai ilman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kuulla. Mun mielestä pikkulapsi aika oli ihaninta aikaa ja sitä on nyt ikävä kun lapset on teinejä.
Koetteko sen passaamisen ja vahtimisen niin palkitsevaksi että sitten sitä jää oikeasti ikävöimään vuosikausiksi? Syömisen ja kuivaksi opettelemisen ikävää? Vauva-ajan itkua, johon ei tunnu tepsivän mikään? Uhmakohtauksia? Mitä te ikävöitte?
Itse lähinnä odotan että lapsestani kasvaa isompi ja omatoimisempi.
Ei noita asioita oikeastaan enää edes mieti, nyt kun lapset on jo kouluikäisiä.
Kaipaan sitä että he oli koko ajan siinä läsnä. Että he innostui tosi pienistäkin asioista. Että tehtiin paljon asioita yhdessä. Oppivat uusia taitoja. Haleja ja pusuja ja yhdessä köllimistä.
Jos kaipaat jonkun jatkuvaa läsnäoloa, hanki seurakoira. Sitten vaan paljon lenkkeilyä, agilityä jne. Uusien taitojen opettelua. Ilmeisesti toisille on niin kovin tärkeää tuntea itsensä 24/7 tarpeelliseksi jollekin. Itse taas olen introvertti, jolle jatkuva tarvittavana olo on ahdistavaa.
Olen ihan tyytyväinen siihen että minulla on lapsia ja kerroin mitä kaipaan pikkulapsiajasta.
Jos sä haluat olla ja möllöttää yksin niin senkus, tuskin ketään juurikaan kiinnostaa jos et hanki lapsia.
A) Lasten kanssa eläminen ei yksinkertaisesti sovi kaikille
B) Perhe kannattaa perustaa sellaisen ihmisen kanssa, joka on paras ystäväsi ja jonka kanssa sulla on niin hauskaa, että ne tylsemmätkin arkiset velvollisuudet tuntuu kevyemmiltä
Jälkimmäisestä tuli mieleen yksi kaveripariskunta jolla on viisi lasta, ja jotka heittävät naureskellen yläfemmoja sellaisessakin tilanteessa, kun vaihtavat yöllä vessavuoroja kun koko perhe on noroviruksessa.
Eli perhe vain sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa aidosti synkkaa!
Näinhän se on. Minulle olisi riittänyt kevyt seurustelu ja yhdessä olo. Koiran vielä jotenkin siedin, mutta lapsihaaveiden kohdalla sanoin rehellisen mielipiteeni. Kolme kertaa kerkesin kieltäytyä ja siitä meni viikko niin nainen lähti. Olisi varmaan pitänyt valehdella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä harrastan edelleen sitä mitä ennen lapsia. Maastopyöräilyä, metsästystä, kalastusta, retkeilyä, ulkoilua, hiihtoa, metsätöitä, puukäsitöitä, nikkarointia yms yms.
Ainoa ero on, että tyttäret harrastavat myös mukana. Eikä ole raahattu väkisin vaan ihan omasta vapaasta tahdostaan ja vaikuttavat vilpittömästi kiinnostuneilta. Toki pitää soveltaa joitain juttuja. Karhujahtiin ei voi 8 vuotiasta ottaa mutta teeripassissa kyllä menee. En koe että mistään jäisin paitsi. Tenaville elämyksiä erätulilla ja itselleni paljon mielekkäämpää lasten kanssa. Kalaan menisivät yksinkin mutta ihan vielä ei päästetä.
Hyvä jos sulla sattuu olemaan tuollaiset harrastukset. Itse harrastan tanssia tanssitunneilla, kieliä kansalaisopistossa, juoksulenkkejä kuulokkeet korvilla, joogalomaleirejä... Eli semmoisia juttuja, joita voi tehdä vain yksin tai aikuisessa seurassa.
Lol, nuohan ovat aivan basic mammaharrastuksia ainakin omassa kuplassani. Moni ammatikseenkin tanssia, joogaa, kieliä ym. tekevä on äiti.
Eri
Voisitteko vaimon kanssa antaa toinen toisillenne vapaapäiviä ja iltoja?
Valittamisen voi lopettaa ja järjestää sitä omaa aikaa yhteisellä sopimuksella.
Ymmärrän aloittajaa tosi hyvin. Pikkulapsi aika yllätti raskaudellaan, etenkin kun toinen oli vielä vähän erikoistarpeinen ja vaati enemmän kuin normi lapsi. Silloin tuntui virheeltä ja ahdisti monesti tosi kovaa.
Töissä viihdyin kyllä niihin aikoihin erinomaisesti ja ylityötkin tuntuivat lomailulta. Kotona sai sitten passiivisaggressiivista käytöstä, kun se raskaus jäi toisen harteille. Omat harrastukset sai unohtaa ja kavereiden kanssa aika.
Aikanaan oli kolmaskin lapsi mietinnässä, mutta nyt olen niin onnellinen, että luku jäi kahteen. Ei sitä siinä vauva ja taaperovaiheessa tajua, kuinka kuormittavia niistä kasvaessaan tulee.
Nyt nuo on teinejä, onneks niiden kanssa semiyvät välit, mutta hankalia ovat toisella tapaa. Niitten puolesta saa pelätä ihan helvetisti, kun meno on mitä on. Pakko antaa siimaa ja toivoa parasta, että aikuisuuteen tuli tarjottua tarpeeksi evästä.
Rehellisesti kyllä odotan, että häipyisivät jo tästä omilleen. Tyytyväinen olen elämään ja valintoihin, MUTTA jos lapsia ei olisi tullut, olisin luultavasti jopa onnellisempi. Tai sanotaanko stressittömämpi ja elänyt helpomman elämän.
M48