Lue keskustelun säännöt.
Ajatuksia vauvojen pahoinpitelyyn johtavista syistä.
27.08.2008 |
Teen tästä aiheesta oman aloituksen saadakseni juuri tästä aiheesta aikaan keskustelua. Aihe tuli mieleeni tuosta uutisissa olleesta rajusta vauvan pahoinpitelystä. Ajattelen että äidin ei tarvitse olla täysin tunteeton 'hirviö' vaikka hänen tekonsa onkin kammottava. Voi olla että hän on 'vain' epätoivoisen uupunut ja epätietoinen.
Oletteko lukeneet Pauliina Suden kirjaa Ruuhkavuosi? Itse olen lukenut kirjan vasta noin puoliväliin saakka, mutta jo nyt olen kokenut tavallaan ahaa-elämyksen.
Olen todennut, että jos kirjan minäkertojan kokemus äitiyden alkuvaiheesta on edes puoliksi todellisuuteen pohjaava, ei oikeastaan ole ihme, että joitakin vauvoja jopa pahoinpidellään.
Kirjan äiti on ihan hukassa äitiytensä kanssa, lopen uupunut ja epäitoivoinen suorittaja. Kun hän kertoo neuvolassa asiasta, täti ohittaa ongelmat tyyliin 'äidit ovat usein vähän väsyneitä'
Tuon kirjan äidin mielentilassa voi sortua varmasti mihin vain.
Mielestäni suurin syy tuon kirjan äidin ongelmiin on se että nyky-yhteiskunta asettaa äitiydelle aivan tarpeettomia paineita, jotka voivat syöstä tuoreen äidin mielen kaaokseen. Maalaisjärki tuntuu kadonneen kokonaan lasten hoidosta.
En siis missään tapauksessa hyväksy lasten pahoinpitelya, enkä oivalluksestani huolimatta edes ymmärrä, mutta olen sitä mieltä että olisi aika aloittaa kovaääninen keskustelu nuorten naisten/äitien itselleen asettamista odotuksista, niiden mahdollisesta epärealistisuudesta. Ei ole tuoreen äidin syy, jos hänen mielensä särkyy ja hän sortuu kammottaviinkin tekoihin. Vika on myös ympäröivän yhteiskunnan ja sen asettamien odotusten ja vaatimusten. Sekä sen, että vauva ei ole enää osa elämää vaan projekti jonka ihminen sovittaa muiden töiden lomaan.
Olen alitajuisesti tiennyt näistä paineista ja odotuksista, mutta vasta nyt silmäni aukenivat todella. Itselläni ei ole mitään kirjan äidin kokemusten kaltaisia kokemuksia. Minä olenkin saanut ensimmäisen lapseni 19 vuotiaana yli 10 vuotta sitten, enkä tiennyt silloin mitään vauvan hoitoon asetetuista vaatimuksista. Luulin että riittää kun pidän vauvan puhtaana, annan ruokaa ja otan sylin kun hän itkee. Silitän ja paijaan. Vastasyntyneen virikkeeksi riittää äidin hymy, vähän isompana se, että saa katsoa kun äiti laittaa tiskit koneeseen ja laulaa samalla. Noilla 'ohjeilla' olen hoitanut 7 vauvaa ilman sen suurempia paineita, ja hyvin on pärjätty. Äiti ei ole uupunut ja vauvat ovat kehittyneet niinkuin niiden tulee kehittyä.
Kommentit (50)
itse tunnen sekä nuoria että vanhoja väsyneitä ja lapsilleen karjuvia äitejä. enkä näe heissä mitään eroa. äiti on äitinä juuri niin vanha kuin hänen vanhin lapsensa.
henkilökohtaisesti olen monesti auttanut ja ollut vanhemmille äideille tukena, kun heillä on ollut rankkaa. tuntuu, että kun on elänyt mahdollisesti parikymmentä vuotta vaan sitä omaa itsenäistä elämää, niin on tosi vaikeaa sopeutua lapsen tuloon. itse olin lähes teini kun sain lapseni joten siinä että joku muu päättää elämästäni ei ollut minulle mitään uutta :) rankkaa oli toki mutta nuoruuteni takia sain toisaalta paljon apua ja tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse tunnen sekä nuoria että vanhoja väsyneitä ja lapsilleen karjuvia äitejä. enkä näe heissä mitään eroa. äiti on äitinä juuri niin vanha kuin hänen vanhin lapsensa.
henkilökohtaisesti olen monesti auttanut ja ollut vanhemmille äideille tukena, kun heillä on ollut rankkaa. tuntuu, että kun on elänyt mahdollisesti parikymmentä vuotta vaan sitä omaa itsenäistä elämää, niin on tosi vaikeaa sopeutua lapsen tuloon. itse olin lähes teini kun sain lapseni joten siinä että joku muu päättää elämästäni ei ollut minulle mitään uutta :) rankkaa oli toki mutta nuoruuteni takia sain toisaalta paljon apua ja tukea.
Melkein luulisin, että aivan nuorten äitien keskuudessa tässä keskustelussa esillä olleen syyn takia ei uuvuta niin usein, kuin vanhempien äitien keskuudessa. 'Pieni tyhmyys', tietämättömyys yhteiskunnan 'normeista' voi pelastaa aivan nuoren äidin turhalta suorittamiselta.
jonka 3 vauvaa kuoli kätkytkuoleman...kun kuolemie tutkitiin, ne olivatkin tahallisia---ihan kiva naapurin rva naapurien mielestä siis...
nykypäivänä isovanhemmuuskin on eri asia kuin sukupolvi sitten.
Tällaiset sairaat 'muka ymmärtäjät' ei tuu kuin hallaa pienille vauvaraukoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan kyllä tuota jotakuta aiempaa, joka sanoi että maailmassa muualla ja historian saatossa monet äidit ja isät ovat pahoinpidelleet lapsiaan kuolemaan asti, eikä siitä lehdissä kirjoitella asian vähäpätöisyyden takia. Onneksi Suomessa kirjoitetaan!
kuin sinun mutusi.
Siinähän todettiin, että nuoremmilla äideillä sopeutuminen äitiyteen on helpompaa. Vanhemmilla äideillä on usein epärealistisia kuvitelmia ja toiveita ja lisäksi nuorempana vanhemmaksi tuilleiden liitot kestävät paremmin. Nuoremmilla oli enemmän taloudellisia ongelmia, mutta olivat silti keskimäärin onnellisempia kuin vanhemmalla iällä perheen perustaneet.
Olen itse tullut äidiksi vanhemmalla iällä ja olen osannut suhtautua omasta mielestäni terveesti ympäristön paineisiin. En välitä muiden, kuin heidän joiden tapaa olla äiti kunnioitan, mielipiteestä. Neuvola, tädit ja sedät, tutut ja tuntemattomat, anopit ja vaarit, vauva-lehtien artikkelit - edes ex-puolison nykyinen puoliso (terveisiä vaan) ei pysty horjuttamaan uskoani omaan tapaani. Olen alusta asti lukenut paljon kirjallisuutta lasten kasvatuksesta, imetyksestä jne. ja muokannut niiden perusteella oman tapani olla äiti. Oman äitini malli on ollut myös tärkeä.
Koska oma uskoni itseeni äiti on niin vahva, olen välillä hämmästellyt toisien äitien surua siitä, kuinka paljon ympäristö painostaa ja kuinka suoristuskeskeistä äitiys on. En ole kokenut äitiyttä samoin.
Sen sijaan olen törmännyt moneen hyvin nuoreen äitiin, jotka ovat äitiytensä kanssa heitteillä. Heillä on kova pyrkimys tehdä kaikki oikein, neuvola on Auktoriteetti, jota kuunnellaan ja jonka neuvoa noudatetaan. Hyvin nuorilla äidillä on jo valmiiksi iso tarve näyttää pärjäävänsä ja ympäristön asenne vain lisää tuota taakkaa "vaatimuksineen". Koska elämänkokemusta puuttuu monessa asiassa vielä paljon, ei osaa suhteuttaa epäonnistumisia eikä kestä takapakkeja äitiydessä vaan suorittaa henki hieverissä kunnes väsähtää kokonaan. Tuollaisessa tilanteessa en ihmettele vaikka äiti päätyisi pahoinpitelemään vauvaansa. En usko, että äiti rakastaa lastaan sen vähemmän kuin he, jotka eivät voi kuvitella lyövänsä lastaan. Heillä vain kyky olla äiti lapselleen on välillä vaillinaista, omissa silmissään, ja pettymys itseensä purkautuu siihen lähinnä olevaan, lapseen.
Jospa sitä itse kukin oppisi olemaan tuomitsematta niin hanakasti, tälläkin palstalla, erilaista (omasta poikkeavaa) äitiyttä ja sen sijaan kaivaisi sen naisten välisen solidaarisuuden naftaliinista. Tämän lisäksi toivoisin mm. neuvoloilta pehmeämpää ja yhtenäisempää linjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempaan liittyviä riskitekijöitä:
Elämän itsehallintavähäistä
Heikkoyksilöityminen
Lapsuudenkaltoinkohtelu
Matala koulutustaso
Mielenterveysongelma
Päihteidenväärinkäyttö
Työttömyys
todettu lapseen kohdistuvan perheväkivallan riskitekijöiksikin.
Ks. esim. '
https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/29755/stadia-1197465574-7.pd…
Perheeseen liittyviä riskitekijöitä:
Heikko perheen pysyvyys
Huono sosiaalisuus
Jatkuva asuinpaikan vaihtaminen
Monilapsisuus
Muu perheväkivalta
Nuoret vanhemmat
Yksinhuoltajuus
Lapseen liittyviäriskitekijöitä: Erityistä herkkyyttä vaativa sairaus
Itkuisuus
Keskosuus
Koliikki
Raskauteen/synnytykseen liittynyt komplikaatio
Tiheä sairastelu
KUVIO 1. Lapsiin kohdistuvan perheväkivallan riskitekijöitä.
Lähteet: Mukaillen Paavilainen ja Flinck 2007, Paavilainen 1998, Taskinen (toim.) 2005
siihen että pystyy tekemään omalle lapselleen noin vakavaa väkivaltaa toistuvasti. Päihdeongelma, paha mielenterveysongelma, omista lapsuudenkokemuksista kumpuava tunnevamma... Kertaluonteisesti hermot voi ehkä mennä, mutta jos ihmisellä on normaali empatiakyky niin jotain pitäisi herätä jo siitä ensimmäisestä kerrasta kun hän huomaa tekevänsä pahaa puolustuskyvyttömälle vauvalleeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äärirajoilleen uupunut ihminen pitää ohjata hakemaan apua jos hän ei sitä itse ymmärrä. Ei pidä seurata vain sivusta vaan puuttua asiaan etenkin jos kyseessä on läheinen ihminen!
Eikä minusta voi vastuuta vierittää yhteiskunnalle. Äitiytyteen kuuluu myös vaikeita tunteita ja mustia ajatuksia "jos tuo vauva ei nyt ole hiljaa niin nakkaan sen roskikseen" yms. Mutta huom! vain AJATUKSIA ei TEKOJA. Normaali aikuinen ihminen osaa erottaa teot ja ajatukset toisistaan ja hakee apua jos homma uhkaa karata käsistä. Minusta nämä tälläiset vauvojen ja pienten lasten pahoinpitelyt ovat jotain aivan käsittämättömän kauheaa. Tietyllä tasolla ymmärrän esim. uhmaikäisen kanssa tulistumisen niin, että tarttuu niskavilloihin ja tukistaa. EN sitä hyväksy, mutta ymmärrän, jos pinna palaa uhmiksen kanssa, mutta sitä en ymmärrä että joku voi kohdistaa tuollaista väkivaltaa pieneen viattomaan vauvaan joka ei tarkoituksellisesti osaa olla tuhma, vaikea tai riidellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mahdollisesti kyse muustakin kuin väsymyksestä. Mutta väsymyskin voi sekoittaa pään aika totaalisesti. Ja voi olla että ensimmäistä pahoinpitelyä ei uskalla tunnustaa kenellekään, sitten tulee uusi tilanne ja sortuu taas, masennus/ epätoivo syvenee ja ihminen onkin ihan sekaisin. Pohdiskeluni oli kuitenkin lähinnä yleisluontoista, mikä voi yleensä johtaa pienten pahoinpitelyyn. Mielestäni kertakin on kuitenkin liikaa, ja jos edes muutaman vauvan pahoinpitelyltä, edes yhdeltä lyönniltä voitaisiin välttyä laskemalla äitiyden 'rimaa' vähän alemmas, niin sillä olisi jo voitettu paljon.
Olen vastikää joutunut seuraamaan sivusta erään läheiseni uupumusta kahden pienen lapsen kanssa. Kyseessä on todella tunnollinen aikuinen nainen, joka on pärjännyt elämässään hienosti. Nyt hänellä on vauva ja pieni lapsi, jotka imevät hänestä kaikki mehut. Joskus tämä äiti saa pelottavia raivokohtauksia, kun joutuu kasvokkain oman riittämättömyytensä ja kyvyttömyytensä kanssa. Hän ei halua pahaa lapsilleen, päinvastoin, vaan itkee hysteerisenä ja syyttää itseään epäonnistumisestaan. Sellaista on surullista katsoa vierestä.
Hänen kohdallaan suurin syy tuon epätoivon kasvuun lienee lasten isä, joka sanoo vaimolleen tämän tulleen hulluksi, kun ei kykene hillitsemään itseään. Isä ei tue äitiä eikä edes mene väliin, kun äiti lasta hoitaessaan saa itkukohtauksen ja huutaa suoraa huutoa. Itse olen tällaisessa tilanteessa mennyt ottamaan vauvan äidiltä, ja silloin molemmat saavat aikaa rauhoittua. Samaan aikaan lasten isä saattaa jatkaa keskusteluaan rauhallisesti ja mistään piittaamatta toisessa huoneessa.
Tämä äiti on väsynyt ja joutuu lastenhoidon ohessa käsittelemään paljon itseään koskevia kysymyksiä kyvykkyydestään ja riittämättömyydestään. Samaan aikaan hänen parisuhteensa on vakavassa kriisissä ja miehen kommentit ja käytös vaan pahentavat äidin tilaa.
En puolustele niitä vanhempia, jotka ajautuvat pahoinpitelemään lastaan, mutta olen ap:n kanssa samaa mieltä siinä, että kaikki ei aina ole täysin mustavalkoista. Äärirajoilleen uupunut ihminen on osittain syyntakeeton eikä pysty kontrolloimaan itseään kuten normaalitilassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
murtumat ja muut murtumat kehossa. Se on jo sen luokan pahoinpitelyä. Ihmisellä joka tällaiseen pystyy täytyy olla jotain häikkää mielenterveydessä, jotain puuttuu normaalista persoonallisuuden rakenteista.
ja edelleen tätä tapahtuu, nykyaikana varmastikin vähemmän kuin koskaan ennen. Siksi tällaisissa uutisissa on mielestäni myös hyvä puoli: yhteiskunnassa, jossa elän, yhden pikkuisen pahoinpitely on uutinen. Onneksi.
Miten paljon luulette vauvan pahoinpitelyä olevan maissa, joissa lapsen hengellä ei juuri ole merkitystä? Epäilen, että se on niin tavallista, ettei siihen kukaan kiinnitä erityistä huomiota...
Ja se että ei osaa hallita tilannetta
että kun on nukkunut vaikkapa puoli vuotta samanverran, kuin keskiverto ihminen vaikka parissa viikossa, niin alkaa olemaan henkisesti niin poikki, että olisi valmis tekemään mitä vaan, että saisi nukuttua.
Useammankin kerran teki mieli vaimentaa oma vauva, en vain enää kestänyt sitä unettomuutta, väsymystä, heikotusta, kokoaikaista huutoa.
Ravistelun sijaan painuin kuitenkin itkemään parvekkeelle, viivyin turhankin pitkiä aikoja, mutta koin sen paremmaksi ratkaisuksi kuin pahoinpitely.
Apua lapsen hoitoon en saanut, koska neuvolassa oltiin juurikin tuota mieltä, että "äidit nyt vaan on väsyneitä" tai saavat kestää paljon.
että jotkut odottavat äitiydeltään liikaa täydellisyyttä ja uupuvat ja masentuvat siksi jopa sairaalakuntoon, mutta äitiyden rima pitää laskea kyllä jo jonnekin Baikal-järven pohjaan jos se on jo liikaa vaadittu, että ei murtaisi vauvansa reisiluuta. Siinä ei ole kyse täydellisyyden etsinnästä vaan tulee ennemminkin sellainen kuva, ettei ole lainkaan kykyä luoda kiintymyssuhdetta.
mahdollisesti kyse muustakin kuin väsymyksestä. Mutta väsymyskin voi sekoittaa pään aika totaalisesti. Ja voi olla että ensimmäistä pahoinpitelyä ei uskalla tunnustaa kenellekään, sitten tulee uusi tilanne ja sortuu taas, masennus/ epätoivo syvenee ja ihminen onkin ihan sekaisin. Pohdiskeluni oli kuitenkin lähinnä yleisluontoista, mikä voi yleensä johtaa pienten pahoinpitelyyn. Mielestäni kertakin on kuitenkin liikaa, ja jos edes muutaman vauvan pahoinpitelyltä, edes yhdeltä lyönniltä voitaisiin välttyä laskemalla äitiyden 'rimaa' vähän alemmas, niin sillä olisi jo voitettu paljon.
vahingoittavani vauvaa tai nähnyt ihan mielikuvia, että pudotan lapsen lattialle tms. Välillä olen mennyt viereiseen huoneeseen itkemään ja huutamaan ja takomaan nyrkillä tyynyä.. Tämä on normaalia sietokykynsä rajoilla olevalle ihmiselle.
Pienen vauvan kimppuun käyminen on rajan yli astumista, väitän, että terve ihminen ei sitä tee.
Sillä tiedätkö mikä se yhteiskunta on? Se olemme me kaikki. Ei yhteiskunta ole tuolla jossain, vaan se on meidän, yksilöiden, muodostama kokonaisuus. Hyvin harva asia tai tapahtuma yksilön elämässä on vain hänen oma asiansa ja hyvin harvaan tapahtumaan johtavat syyt ovat vain yksilön itsensä kehittämiä. Ympäröivä yhteiskunta, keskusteluympäristö, viranomaistasot, lähipiiri ja sen ihmissuhteet yms yms. Kaikki nämä vaikuttavat yksilön kehitykseen ja enemmän tai vähemmän tekevät ihmisestä sen mitä hän on.
Ei myöskään ole mustavalkoisesti hyviä tai pahoja ihmisiä. Jokaisessa meissä on taipumus pahaan ja pahan tekemiseen. Toisilla on lähtökohdistaan johtuen enemmän keinoja välttää kaikkien räikeimpiä pahuuden muotoja. Joiltakin keinot puuttuvat täysin. Pahoja ja vahingollisia ajatuksiaan ei kukaan pysty välttämään ja jos niitä ei pysty mitenkään käsittelemään ne johtavat tekoihin.
ap