Lue keskustelun säännöt.
Ajatuksia vauvojen pahoinpitelyyn johtavista syistä.
27.08.2008 |
Teen tästä aiheesta oman aloituksen saadakseni juuri tästä aiheesta aikaan keskustelua. Aihe tuli mieleeni tuosta uutisissa olleesta rajusta vauvan pahoinpitelystä. Ajattelen että äidin ei tarvitse olla täysin tunteeton 'hirviö' vaikka hänen tekonsa onkin kammottava. Voi olla että hän on 'vain' epätoivoisen uupunut ja epätietoinen.
Oletteko lukeneet Pauliina Suden kirjaa Ruuhkavuosi? Itse olen lukenut kirjan vasta noin puoliväliin saakka, mutta jo nyt olen kokenut tavallaan ahaa-elämyksen.
Olen todennut, että jos kirjan minäkertojan kokemus äitiyden alkuvaiheesta on edes puoliksi todellisuuteen pohjaava, ei oikeastaan ole ihme, että joitakin vauvoja jopa pahoinpidellään.
Kirjan äiti on ihan hukassa äitiytensä kanssa, lopen uupunut ja epäitoivoinen suorittaja. Kun hän kertoo neuvolassa asiasta, täti ohittaa ongelmat tyyliin 'äidit ovat usein vähän väsyneitä'
Tuon kirjan äidin mielentilassa voi sortua varmasti mihin vain.
Mielestäni suurin syy tuon kirjan äidin ongelmiin on se että nyky-yhteiskunta asettaa äitiydelle aivan tarpeettomia paineita, jotka voivat syöstä tuoreen äidin mielen kaaokseen. Maalaisjärki tuntuu kadonneen kokonaan lasten hoidosta.
En siis missään tapauksessa hyväksy lasten pahoinpitelya, enkä oivalluksestani huolimatta edes ymmärrä, mutta olen sitä mieltä että olisi aika aloittaa kovaääninen keskustelu nuorten naisten/äitien itselleen asettamista odotuksista, niiden mahdollisesta epärealistisuudesta. Ei ole tuoreen äidin syy, jos hänen mielensä särkyy ja hän sortuu kammottaviinkin tekoihin. Vika on myös ympäröivän yhteiskunnan ja sen asettamien odotusten ja vaatimusten. Sekä sen, että vauva ei ole enää osa elämää vaan projekti jonka ihminen sovittaa muiden töiden lomaan.
Olen alitajuisesti tiennyt näistä paineista ja odotuksista, mutta vasta nyt silmäni aukenivat todella. Itselläni ei ole mitään kirjan äidin kokemusten kaltaisia kokemuksia. Minä olenkin saanut ensimmäisen lapseni 19 vuotiaana yli 10 vuotta sitten, enkä tiennyt silloin mitään vauvan hoitoon asetetuista vaatimuksista. Luulin että riittää kun pidän vauvan puhtaana, annan ruokaa ja otan sylin kun hän itkee. Silitän ja paijaan. Vastasyntyneen virikkeeksi riittää äidin hymy, vähän isompana se, että saa katsoa kun äiti laittaa tiskit koneeseen ja laulaa samalla. Noilla 'ohjeilla' olen hoitanut 7 vauvaa ilman sen suurempia paineita, ja hyvin on pärjätty. Äiti ei ole uupunut ja vauvat ovat kehittyneet niinkuin niiden tulee kehittyä.
Kommentit (50)
odotukset ja turhat tavoitteet omalle äitiydelleen...Sori, en vaan usko tähän. Pikemminkin odotuksia ja tavoitteita oli aivan liian vähän.
Siinä olet tietysti ihan oikeassa, että mahdottomiin pyrkiminen voi uuvuttaa ihmisiä ja asia pitäisi tiedostaa.
Tarkoitus oli saada aikaan keskustelua siitä, miten epärealistiset odotukset ja turhat tavoitteet vaikeuttavat äitiyttä sen ensi metreillä. Jopa niin että äiti uupuu sekoamisen rajoille saakka. (tai sen yli)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on hyvä keskustelu.
Itse sain lapseni neljä vuotta sitten ja kuvittelin, että kaikki olisi ihanaa. Ehkä osittain rankkaa valvomisen ja muun takia, mutta ihanaa. Näin ei käynytkään. En rakastanut vauvaani välittömästi hänen synnyttyään, joten päättelin olevani hirviö. (En siis tiennyt, että on aivan normaalia, että rakkaus lapseen tulee ajan kanssa.)
En myöskään kestänyt kovin hyvin väsymystä ja lapsen huutoa. Minulla oli paljon kielteisiä ajatuksia. Joskus ajattelin, että jos tuo ei nyt hiljene niin heitän sen parvekkeelta alas/ tukehdutan sen tyynyllä. Luulin oikeasti olevani hullu, koska kuvittelin, ettei kukaan normaali äiti koskaan ajattelisi näin omasta vauvastaan.
Mieheni oli paljon poissa kotoa työn vuoksi. Olin siis yksin ja itkin kilpaa vauvani kanssa. Onneksi en koskaan häntä satuttanut ja ajan myötä kaikki alkoi näyttää valoisammalta. Myöhemmin ajattelin, että miten olen koskaan voinut ajatella mitään negatiivista tuosta maailman ihanimmasta ja rakkaimmasta ihmisestä. Rakastan lastani enemmän kuin ketään, tänään siitä ei ole epäilystäkään.
oi kaikentietävä ap (yhden puolikkaan kirjan kun olet lukenut, niin argumenttisihan on vedenpitävä). Mitä vittua snä minusta tiedät... En viitsi edes avata tätä ketjua enää, keskustele ap itsesi kanssa.
oi kaikentietävä ap (yhden puolikkaan kirjan kun olet lukenut, niin argumenttisihan on vedenpitävä). Mitä vittua snä minusta tiedät... En viitsi edes avata tätä ketjua enää, keskustele ap itsesi kanssa.
Toivottavasti sinä et koskaan uuvu totaalisesti, tai toivottavasti saat siinä tapauksessa ajoissa apua. Kaikkea hyvää sinulle =)
mutta koskaan en koskaan olisi vahingoittanut lastani.
Mutta ehkä mullakin on ollut se lempeä, pehmeä äiti josta olen ottanut mallia. Oma äiti ei osannut pitää kuria, joten itse ajattelin että olen hyvä äiti paras äiti kun osaan ottaa senkin "ohjelmistooni" ja olen mielestäni onnistunut. Lapset on kilttejä, ihania ja rakastettavia. Olen myös osannut antaa epätäydellisyyteni anteeksi itselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse tullut äidiksi vanhemmalla iällä ja olen osannut suhtautua omasta mielestäni terveesti ympäristön paineisiin. En välitä muiden, kuin heidän joiden tapaa olla äiti kunnioitan, mielipiteestä. Neuvola, tädit ja sedät, tutut ja tuntemattomat, anopit ja vaarit, vauva-lehtien artikkelit - edes ex-puolison nykyinen puoliso (terveisiä vaan) ei pysty horjuttamaan uskoani omaan tapaani. Olen alusta asti lukenut paljon kirjallisuutta lasten kasvatuksesta, imetyksestä jne. ja muokannut niiden perusteella oman tapani olla äiti. Oman äitini malli on ollut myös tärkeä.
Koska oma uskoni itseeni äiti on niin vahva, olen välillä hämmästellyt toisien äitien surua siitä, kuinka paljon ympäristö painostaa ja kuinka suoristuskeskeistä äitiys on. En ole kokenut äitiyttä samoin.
Sen sijaan olen törmännyt moneen hyvin nuoreen äitiin, jotka ovat äitiytensä kanssa heitteillä. Heillä on kova pyrkimys tehdä kaikki oikein, neuvola on Auktoriteetti, jota kuunnellaan ja jonka neuvoa noudatetaan. Hyvin nuorilla äidillä on jo valmiiksi iso tarve näyttää pärjäävänsä ja ympäristön asenne vain lisää tuota taakkaa "vaatimuksineen". Koska elämänkokemusta puuttuu monessa asiassa vielä paljon, ei osaa suhteuttaa epäonnistumisia eikä kestä takapakkeja äitiydessä vaan suorittaa henki hieverissä kunnes väsähtää kokonaan. Tuollaisessa tilanteessa en ihmettele vaikka äiti päätyisi pahoinpitelemään vauvaansa. En usko, että äiti rakastaa lastaan sen vähemmän kuin he, jotka eivät voi kuvitella lyövänsä lastaan. Heillä vain kyky olla äiti lapselleen on välillä vaillinaista, omissa silmissään, ja pettymys itseensä purkautuu siihen lähinnä olevaan, lapseen.
Jospa sitä itse kukin oppisi olemaan tuomitsematta niin hanakasti, tälläkin palstalla, erilaista (omasta poikkeavaa) äitiyttä ja sen sijaan kaivaisi sen naisten välisen solidaarisuuden naftaliinista. Tämän lisäksi toivoisin mm. neuvoloilta pehmeämpää ja yhtenäisempää linjaa.
Minä en koskaan voisi lyödä lastani, joten mitään ongelmaa ei ole. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten pahoinpitelyitä varmasti tapahtuu ja kun tapahtuu, asiaan tietenkin pitää puuttua, ja on myös tärkeää pohtia syitä.
Mutta mutta .. Voi olla niinkin, että vammojen syy on muu kuin pahoinpitely. Nimenomaan tuollaisessa tapauksessa mitä lehdissä on Lahden tapauksessa kerrottu. Esimeriksi British Medical Journalissa - erittäin arvostettu brittiläinen lääketieteellinen julkaisu - on ollut artikkeleita, joissa on todettu, että pelkät oireet eivät ole riittävä näyttö pahoinpitelystä. Briteissä on purettu tuomioita ja ilmeisesti nykyään sitten vaaditaan muutakin näyttöä kuin tyypilliset vauriot (jotka voivat olla esim. sairauden aiheuttamia). Lehtijutun perusteella kuitenkin näyttäisi siltä, että Lahdessa on tuomittu pelkästään sen perusteella että lääkäri on katsonut että vammat eivät voi aiheutua muusta kuin pahoinpitelystä ja ravistelusta. Tämä on brittitutkimusten ja mm. USAlaisten asiantuntijoiden mukaan virhepäätelmä, koska on tutkimusnäyttöä että aiheuttaja voi olla muukin,
siis jopa luunmurtumien aiheuttaja.
Maailmalla on perheitä, joiden lapsi on sairauden tai jonkin heistä riippumattoman ulkoisen tekijän vuoksi kärsinyt tai vammautunut ja sitten vielä vanhemmat ovat saaneet tästä rangaistuksen ja lapsi onehkä otettu huostaan. Täytyy olla perheelle melkoinen painajainen. Näitä tapauksia voi hyvinkin olla Suomessakin.
Lisätietoja aiheesta ja viittauksia julkaisuihin löytyy esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/Vauvan_ravistelu
tai http://www.rokotusinfo.fi/teksti/vauvojen_ravistelu_html
Itselläni ei vauvaikäistä, mutta 4-vuotias joka herää 3-5krt yössä. Lisäksi aamuisin herää klo 5-6, nukkumaan käy iltaisin 20-21 (jos saamme nukahtamaan). Päiväunet nukkuu edelleen hoidossa, vapaapäivinä yritämme rajata jotta nukahtaisi illalla.
Teen 3-vuorotyötä ja olen ihan loppu. Miehen kanssa suhde rakoilee, paljolti tästä väsymyksestä johtuen. Tuntuu ettei jaksa kuin raivota tai itkeä. Fyysisesti en lapseeni koske, mutta vihanpurkauksia tulee ja kannan syyllisyyttä. Tuntuu että olemme umpikujassa...
suurimmassa riskissä tekemään jotain todella hullua.
Uupumus ei aina ole 'yksinomaan', lue koko ketju ja avaa silmäsi.