Taktinen äänestäjä tässä terve!
Äänestin tarkoituksella SDP:tä, mutta en (pelkästään) siksi, että persut eivät saisi eniten ääniä.
Itse asiassa äänestin siksi, että vassarit ja vihreät, jotka ovat olleet hallituksessa neljä vuotta, eivät ole tehneet mitään hyvää itselleni tärkeille asioille. Periaatteessa edellisen hallituksen olisi pitänyt olla "unelmahallitus" itselleni tärkeiden asioiden osalta, mutta pashat, ei todellakaan ollut. "Rankaisen" siis äänelläni, eli koska eivät hoitaneet hommaa silloin kun olivat hallituksessa, ei tartte haluta uudelleen päättäjäksi.
Kommentit (22)
Arvasinkin, että tuossa taktisen äänestämisen suoranaisessa mainostamisessa ennen vaaleja oli koira haudattuna. Ehkä toimittajat tiesivät, miten siinä tulee käymään.
No itse äänestin vassarina sdp:tä kokoomusta ja persuja vastaan. Ensi vaaleissa taas vassareita sillä sdp:lle riittää silloin peruskannatus vaalivoittoon. Orpo kun tulee vaan sössimään vaalikautensa.
Oliskohanpitäny taktikoida ja äänestää kepua
Hyvä taktiikka ! Vasemmistoliitto ja Vihreät saataneen kutistetuksi joiksikin yhden edustajan puolueiksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Demarit voi olla suurin puolue, mutta se ei tee mitään lähes 30 prosentin kannatuksellaan kun ei löydy kavereita. Tästä eteenpäin meillä on ikuisesti oikeistohallitus, ihanaa !
itselle kans oli muutama tärkeä asia viime eduskuntakaudella, joissa vassarit ja vihreät olisi voineet tehdä oikeita merkityksellisiä asioita edistääkseen. eivät tehneet MITÄÄN.
jätin äänestämättä heitä siis.
Minäkin taktikoin ja olen ihan tyytyväinen valintaani, kun tulee sinipuna. Tai sitten persut hallitukseen puolittamaan kannatustaan, sekin on ihan ok.
Onko taktinen äänestäjä vähän samanlainen kuin taktinen taskulamppu?
Vierailija kirjoitti:
Hyvä taktiikka ! Vasemmistoliitto ja Vihreät saataneen kutistetuksi joiksikin yhden edustajan puolueiksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Demarit voi olla suurin puolue, mutta se ei tee mitään lähes 30 prosentin kannatuksellaan kun ei löydy kavereita. Tästä eteenpäin meillä on ikuisesti oikeistohallitus, ihanaa !
Juu, niin varmasti. Oikeistohallitus leikkaa ja kannatus kasvaa kohisten.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä taktiikka ! Vasemmistoliitto ja Vihreät saataneen kutistetuksi joiksikin yhden edustajan puolueiksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Demarit voi olla suurin puolue, mutta se ei tee mitään lähes 30 prosentin kannatuksellaan kun ei löydy kavereita. Tästä eteenpäin meillä on ikuisesti oikeistohallitus, ihanaa !
Älä nyt pilaa taktikoiden iloa.
Minä taktikoin myös ja äänestin SDP:tä. Normaalisti ääneni olisi mennyt luultavasti vihreille - harmittaa toki heidän puolestaan, mutta SDP on onneksi sen verran vihreä puolue, että heitä voi äänestää.

Sama. Sdp sentään vastustaa turkistarhaustakin, toisin kuin joku persut ja keskusta, joten päätös ei ollut kovin vaikea. Ensi vaaleissa sitten taas vihreitä.
Olen äänestänyt taktisesti Kokoomusta kaikissa eduskunta- ja kuntavaaleissa 1980-luvulta lähtien. Presidentinvaaleissa olen äänestänyt kerran RKP:n ja kerran Keskustan ehdokasta kun vastaehdokkaan oli demari (Ahtisaari ja Halonen), muuten aina Kokoomusta.

Hyvä taktiikka! 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taktikoin myös ja äänestin SDP:tä. Normaalisti ääneni olisi mennyt luultavasti vihreille - harmittaa toki heidän puolestaan, mutta SDP on onneksi sen verran vihreä puolue, että heitä voi äänestää.
Sama. Sdp sentään vastustaa turkistarhaustakin, toisin kuin joku persut ja keskusta, joten päätös ei ollut kovin vaikea. Ensi vaaleissa sitten taas vihreitä.
Mulla tämä oli kans syynä äänenä SDPlle, mutta ei vihreille, eli turkistarhaus.. ELäinsuojelulaki kyllä oli toki hyvä saavutus mutta sen olis pitäny olla vihevassarivetoisessa hallituksessa paaaaaljon parempi. Eli rankaisin myös vihreitä tällä kertaa.
Mitä asioita toivoitte ajettavan mutta ei tapahtunut? Olen itse melko oikeistolainen mutta kaikissa puolueissa on jotain hyvää. Toivoin, että huojennettua osinkoverotusta listaamattomien yritysten osalta korjataan viimein. Ei enää yksityisillä oman firman kautta olevia lääkäreitä, jotka vetävät liksan minimiveroilla. No ei tapahtunut ja koska ei saatu nyt läpi, ei saada varmaan koskaan.

Oma lehmä ojassa kulttuurin määrärahojen osalta sekä myös kiinnostus noihin eläinasioihin (turkistarhaus jne). Eli kummankaan osalta ei edellinen hallitus auttanut kyllä pahemmin vaikka olisi pitänyt olla juuri niiden ominta alaa, eli vihervassarien ydinosaamisaluetta.
Eli kun tuo hallitus ei saanut mitään aikaiseksi, ei mitään tätä parempaa komboa siis noiden asioiden suhteen ole siis olemassa. En siis tällä kertaa antanut ääntä vihreille.
Itse äänestin enemmän vihreitä vastaan kuin kenenkään puolesta. Hyvin meni, vihreät ovat Suomen syöpä.
Taktisten äänestäjien syy itse asiassa on sitten se kun meillä on Laura Huhtasaari opetusministerinä..
veit vihreiden äänet