30 vuotta tuli mittariin liian nopeasti.. Vuodet 20->30 oli kuin silmänräpäys...
Kommentit (40)
Totta. Täytän tänä vuonna 30 ja viimeiset kymmenen vuotta menivät ihan älyttömän nopeasti. Tuli opiskeltua, biletettyä, matkusteltua, tehtyä töitä, ja mitä kaikkea siihen päälle. Nyt täydellinen perjantai-ilta menee sohvalla kirjaa lukiessa. :D
Vuodet lisäävät vauhtiaan kun vanhenee. Ajattelee jonkun tapahtuneen vuosi pari sitten, tarkemmin pohdittuaan huomaa 10 tai 15 vuotta olevan lähempänä totuutta.
Itselläni meni ikävuodet 20-29 aika hukkaan, kun asuin syrjäisissä paikoissa, opiskelin alaa, josta en tykännyt ja sen takia olin koko ajan alakuloinen ja söin epäterveellisesti. Lisäksi koulukiusaamisen aiheuttama ahdistus ja masentuneisuus aiheutti lopulta jonkunlaisen romahduksen. Sitten 30-vuotiaana ensimmäistä kertaa eräs henkilö osoitti minulle, että olen ihan hyvä itsenäni. Siitä sain niin paljon energiaa, että aloin kuntoilla ja laihduttaa ja tein semmoisia asioita joista olen oikeasti kiinnostunut. Aloin tavata ihmisiä ja nyt olen elänyt niin, että yritän korvata itselleni hukkaan heitetyt vuodet.
Vierailija kirjoitti:
Oon 27 ja tuntuu kuin olisin henkisesti 79 :(
Olen 56 ja henkisesti 16.😁
ja vauhti vaan kiihtyy kolmenkympin jälkeen - vuosikymmenet alkaa vilahdella.
Vierailija kirjoitti:
Vuodet lisäävät vauhtiaan kun vanhenee. Ajattelee jonkun tapahtuneen vuosi pari sitten, tarkemmin pohdittuaan huomaa 10 tai 15 vuotta olevan lähempänä totuutta.
Olen kuullut ja huomannut saman. Minusta ikävuodet 20:stä 30:een kesti tosi kauan verrattuna ikävuosiin 40:stä 50:een. Nuorempana tapahtui paljon suuria elämän rajapyykkejä. Armeija, kotoa muutto, opiskelut, ulkomailla asuminen ja avioliitto, jotka rytmittivät vuosien kulumista.
Jälkimmäiset vuodet 40-50 olivat kuin toistensa kopioita, jolloin aika meni paljon nopeammin, eikä oikein mitään jäänyt mieleen.
Muistan, kun vasta oli se aika, kun ei ollut nettiä ja silloin teksti-tv:tä paheksuttiin ja kauhisteltiin miten se avaa tiedon valtatien kaikkien käsille, kun yhtäkkiä kaikilla tv:n omistajilla oli pääsy ruokaohjeisiin, ohjelmatietoihin ja siitepölytiedotteisiin. Sitä pidettiin hurjana tiedon vallankumouksena. Myös niitä aikuisviihdepuhelinnumeroiden yhteydessä olevia irstaita pikselikuvia paheksuttiin ja sanottiin, että nyt on menty jo ihan liian pitkälle. Silloin ajateltiin, että tekniikka on nyt huipussaan eikä se voi enää tästä enempää kehittyä.
Jep... just näin.. Tuntuu siltä kuin menisit nukkumaan 20-vuotiaana ja aamulla herätessäsi joku tulisi kertomaan sinulle että olet 30-vuotias ja sinun on mahdotonta uskoa sitä.
Ja parikymppisenä ajattelee, että kolmikymppinen on ikäloppu ja kun täyttää sen 30, niin huomaa kuinka väärässä olikaan.
Tässä yksi päivä mietin, että mikäli en tietäisi montako vuotta olen elänyt ja pitäisi ilmoittaa prosentteina se osuus elämästäni joka on kulunut lapsuuteeni ja se mikä aikuisuuteen niin sanoisin että 70 % on lapsuutta ja 30 % aikuisuutta.
Olen 34 ja oikeasti 70% = 23,8 vuotta ja 30 % = 10,2 vuotta
Ehkäpä se henkisellä tasolla onkin kutakuinkin noin.
Muistan, kun vasta oli se aika, kun ei ollut nettiä ja silloin teksti-tv:tä paheksuttiin ja kauhisteltiin miten se avaa tiedon valtatien kaikkien käsille, kun yhtäkkiä kaikilla tv:n omistajilla oli pääsy ruokaohjeisiin, ohjelmatietoihin ja siitepölytiedotteisiin. Sitä pidettiin hurjana tiedon vallankumouksena. Myös niitä aikuisviihdepuhelinnumeroiden yhteydessä olevia irstaita pikselikuvia paheksuttiin ja sanottiin, että nyt on menty jo ihan liian pitkälle. Silloin ajateltiin, että tekniikka on nyt huipussaan eikä se voi enää tästä enempää kehittyä.
Vierailija kirjoitti:
Muistan, kun vasta oli se aika, kun ei ollut nettiä ja silloin teksti-tv:tä paheksuttiin ja kauhisteltiin miten se avaa tiedon valtatien kaikkien käsille, kun yhtäkkiä kaikilla tv:n omistajilla oli pääsy ruokaohjeisiin, ohjelmatietoihin ja siitepölytiedotteisiin. Sitä pidettiin hurjana tiedon vallankumouksena. Myös niitä aikuisviihdepuhelinnumeroiden yhteydessä olevia irstaita pikselikuvia paheksuttiin ja sanottiin, että nyt on menty jo ihan liian pitkälle. Silloin ajateltiin, että tekniikka on nyt huipussaan eikä se voi enää tästä enempää kehittyä.
Muistaako muut? Vuosi taisi olla 1989.
Täytin just 40 ja voin kertoa, että tunnen itseni edelleen parikymppiseksi. Varmasti moni muukin tuntee tässä iässä.. 30-40 oli mulla vähän kuin toinen kierros parikymppisenä, kun jatkoin opiskelemista edelleen eikä itsellä ole perhettä tms. "hidasteena". Kaverit tosin osin vaihtuivat 10 vuotta nuorempiin siinä samalla. Että ihan itsesä ja omista valinnoista se on kiinni, miten se elämä tuosta jatkuu.

Joo, 30 on uusi 20. Ainoa ero on siinä, että kolmekymppisenä on jo hieman viisaampi. :-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan, kun vasta oli se aika, kun ei ollut nettiä ja silloin teksti-tv:tä paheksuttiin ja kauhisteltiin miten se avaa tiedon valtatien kaikkien käsille, kun yhtäkkiä kaikilla tv:n omistajilla oli pääsy ruokaohjeisiin, ohjelmatietoihin ja siitepölytiedotteisiin. Sitä pidettiin hurjana tiedon vallankumouksena. Myös niitä aikuisviihdepuhelinnumeroiden yhteydessä olevia irstaita pikselikuvia paheksuttiin ja sanottiin, että nyt on menty jo ihan liian pitkälle. Silloin ajateltiin, että tekniikka on nyt huipussaan eikä se voi enää tästä enempää kehittyä.
Muistaako muut? Vuosi taisi olla 1989.
Niin että missä paheksuttiin? 1989 oli viimeinen vuosi 80-luvun kulutussirkusta, jossa ei paheksuttu mitään eikä ketään. Yökerhoissa juhlittiin, juotiin coctaileja ja ajettiin taksilla. Kunnes 90-luvun lama romahdutti kaiken.
Kasariteini kirjoitti:

Vanhat sedät ja tädit paheksui. Päivittelivät, että "eihän tuo nykynuoriso muuta tee kuin on koko ajan teksti-tv:stä lukemassa siitepölytiedotteita" XD