30 vuotta tuli mittariin liian nopeasti.. Vuodet 20->30 oli kuin silmänräpäys...

Vierailija kirjoitti:

Kasariteini kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun vasta oli se aika, kun ei ollut nettiä ja silloin teksti-tv:tä paheksuttiin ja kauhisteltiin miten se avaa tiedon valtatien kaikkien käsille, kun yhtäkkiä kaikilla tv:n omistajilla oli pääsy ruokaohjeisiin, ohjelmatietoihin ja siitepölytiedotteisiin. Sitä pidettiin hurjana tiedon vallankumouksena. Myös niitä aikuisviihdepuhelinnumeroiden yhteydessä olevia irstaita pikselikuvia paheksuttiin ja sanottiin, että nyt on menty jo ihan liian pitkälle. Silloin ajateltiin, että tekniikka on nyt huipussaan eikä se voi enää tästä enempää kehittyä.

Muistaako muut? Vuosi taisi olla 1989.

Niin että missä paheksuttiin? 1989 oli viimeinen vuosi 80-luvun kulutussirkusta, jossa ei paheksuttu mitään eikä ketään. Yökerhoissa juhlittiin, juotiin coctaileja ja ajettiin taksilla. Kunnes 90-luvun lama romahdutti kaiken.

Enpä muista kuulleeni moista paheksuntaa ikinä missään. Monia muita asioita sitten kyllä paheksuttiin. Homoseksuaaleja, avioliitosta eronneita, jne. jne.

Vanhat sedät ja tädit paheksui. Päivittelivät, että "eihän tuo nykynuoriso muuta tee kuin on koko ajan teksti-tv:stä lukemassa siitepölytiedotteita"  XD

Vierailija kirjoitti:

Kasariteini kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun vasta oli se aika, kun ei ollut nettiä ja silloin teksti-tv:tä paheksuttiin ja kauhisteltiin miten se avaa tiedon valtatien kaikkien käsille, kun yhtäkkiä kaikilla tv:n omistajilla oli pääsy ruokaohjeisiin, ohjelmatietoihin ja siitepölytiedotteisiin. Sitä pidettiin hurjana tiedon vallankumouksena. Myös niitä aikuisviihdepuhelinnumeroiden yhteydessä olevia irstaita pikselikuvia paheksuttiin ja sanottiin, että nyt on menty jo ihan liian pitkälle. Silloin ajateltiin, että tekniikka on nyt huipussaan eikä se voi enää tästä enempää kehittyä.

Muistaako muut? Vuosi taisi olla 1989.

Niin että missä paheksuttiin? 1989 oli viimeinen vuosi 80-luvun kulutussirkusta, jossa ei paheksuttu mitään eikä ketään. Yökerhoissa juhlittiin, juotiin coctaileja ja ajettiin taksilla. Kunnes 90-luvun lama romahdutti kaiken.

Vanhat sedät ja tädit paheksui. Päivittelivät, että "eihän tuo nykynuoriso muuta tee kuin on koko ajan teksti-tv:stä lukemassa siitepölytiedotteita"  XD

Enpä muista kuulleeni moista paheksuntaa ikinä missään. Monia muita asioita sitten kyllä paheksuttiin. Homoseksuaaleja, avioliitosta eronneita, jne. jne.

Seuraavat kymmenen menee vielä nopeampaa. Oon 38 ja tuntuu edelleen 25 vuotiaalta, peilikuva vaan vähän laittaa vastaan siinä asiassa.

Jep! Täytin 30 viime vuonna. Siinä 10 vuoden aikana tuli tosiaan opiskeltua, biletettyä ja matkusteltua, minkä lisäksi sain työpaikan, tapasin mieheni, menimme naimisiin ja ostimme ensiasuntomme. Lapsikin syntyi viime vuonna. Saa nähdä, onko minkään muun vuosikymmenen sisällä yhtä tapahtumarikasta ja noin valtavaa "kehitystä".

Vierailija kirjoitti:

Seuraavat kymmenen menee vielä nopeampaa. Oon 38 ja tuntuu edelleen 25 vuotiaalta, peilikuva vaan vähän laittaa vastaan siinä asiassa.

Ei kannata heittäytyä vanhaksi vielä 38-vuotiaana. Kannattaa nauttia nuoruudesta niin pitkään kuin voi (järjen kanssa). Nukkumalla tarpeeksi juonteet vähenee huomattavasti : )

Voi kun tietäisit. Mulla 20->30 meni ryypätessä, kaikki aika hukkaan. Nyt olen kohta 40 ja tuntuu etten ole vieläkään saavuttanut elämässäni yhtään mitään. Ja mitä henkiseen ikään tulee, niin nauran edelleen sekä omille että toisten pieruille ja röyhtäyksille kuin pikkulapsi. Joskus kotona nauhoitan puhelimen ääninauhurilla omia röyhtäilyjä ja kuuntelen niitä tukehtuen nauruun. Sitä kestää hyvän tovin, sitten rauhoitun ja saatan lukea filosofiaa tai opiskella pianon soittoa. Hämmentävää.

Odotas vaan mitä vauhtia menee vuodet 30-40 tai 40-50.. Ja vauhti varmasti vaan kiihtyy tästä.

Jotenkin hassua, koska silloin parikymppisenä kaikki (siis vanhemmatkin ihmiset) hoki kuinka elämä on vasta edessä eikä ole mikään kiire ja sitten yhtäkkiä onkin kauhia hoppu, koska moni asia olisikin oikeasti pitänyt ymmärtää tehdä tai ainakin aloittaa jo just parikymppisenä..

Osaa asioista ei sitten pääse ikinä edes tekemään/harrastamaan, koska se juna menikin jo vaikka ei edes tiennyt että siihen olisi ollut menossa kyytiin.

Minusta kyllä tuntuu, että vuodet 20-29 kesti ikuisuuden.

Vierailija kirjoitti:

30->40 vasta nopeasti menikin. 😩

Nimenomaan. Olen nyt 45, ja vasta äskenhän olin kolmikymppinen. Mihin nämä vuodet katosivat?

Vierailija kirjoitti:

Ja parikymppisenä ajattelee, että kolmikymppinen on ikäloppu ja kun täyttää sen 30, niin huomaa kuinka väärässä olikaan.

Ja 30-vuotiaana 40 vuotta tuntuu ikälopulta. Kunnes yhtäkkiä täytät sen 40. Ja no, sitten kohta huomaat että ei tässä tosiaan kovin nuoria enää olla. 😩

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30->40 vasta nopeasti menikin. 😩

Nimenomaan. Olen nyt 45, ja vasta äskenhän olin kolmikymppinen. Mihin nämä vuodet katosivat?

Elämättömään elämään.

Minullakin on oikeaastaan mennyt kukkaan viiseiset 10 vuotta. Kiusattiin lukioon asti ja toivoin siitäkin monia vuosia. Elin vain koirani kanssa enkä oikeastaan käynyt missään. Jotain opiskeluja, mutta ei ole edes ammattia. Töissä olen ollut hyvin vähän. Syrjäytynyt olen varmaan jos haluaa termiä miettiä. En luota ihmisiin ja samalla hyvin vaikeaa tutustustua. Samalla olen yksinäinen ja ystäviä ei ole ollut vuosikymmeniin. Kohta täytän 30 vuotta ja näin nuo menneet vuodet harmittavat välillä paljon. Toisaalta olen elossa ja jotenkin kunnossa. En silti ajatellut kaiken menevän ihan näin sentään. Parempi etten edes mieti paljon tätä kaikkea. Jollekin elämän parhaimpia vuosia. Itselle selviytymistä.

Siis hukkaan, korjaus edelliseen ja pahoittelut virheistä.

Sain lapsen verrattain nuorena nykymeininkiin nähden, 28-vuotiaana. Koin silloin etten ole saanut elämässäni mitään aikaan, koska en ollut saanut edes opiskeltua mitään itseäni kiinnostavaa. Elämä oli ollut yhtä haahuilua ja itkua ja parkua ja tunteiden sekamelskaa. Sitten tuli tosiaan lapsi ja yhtäkkiä se lapsi aloitti koulun. Ja nyt se lapsi menee jo kolmannelle luokalle.

Pikkuisen tässä alkaa ikäkriisiä olla ilmoilla, kun 40 vuotta alkaa lähestyä jotenkin salakavalan nopeasti. Edelleen on kaikki omassa elämässä ihan levällään ja kesken. Opinnot ihan alussa, työelämästä koettu vain pieni pintaraapaisu. Pitäisi kai olla jo kunnon aikuinen jolla on omistusasunto, mökki ja farmariauto.

Silti haaveilen vain että saisin ne ikävuodet 20-28 edes osittain takaisin. Tekisin kaiken toisin ja hankkisin itselleni muun muassa oikea-aikaisesti apua mielenterveyden haasteisiin. Tai oikeastaan niihin olisi pitänyt puuttua jo teini-iässä kun asuin kotona. Ketään ei silloin kiinnostanut ja kasvoin aikuiseksi joka ei pitkään aikaan edes ymmärtänyt kärsivänsä todella pahoista oireista.

Jotenkin sitä lapsena luuli että aikuiset on tosi fiksuja ja järkeviä ja tietää tosi paljon kaikesta, ja mitä vanhemmaksi tulee niin huomaa että niin ei todellakaan ole. Kuuskymppinen äitini kertoo että hänestä edelleen tuntuu kuin olisi 15 vuotias.

Ootappa vaan kunhan 60 täytät

Parikymppisenä sitä oli niin nuori, kaikki edessä, kunnes yhtäkkiä olikin kolmekymppinen, joka ei ole saavuttanut mitään! Huomasin jossain vaiheessa siinä haahuillessa miten ystävät alkaa elää sellaista elämää, mitä omat vanhemmat silloin, kun oli lapsi - töineen, oravanpyörineen, omakotitaloineen, autoineen, lapsineen, koirineen - ja se tuntui ihan erikoiselta. Itse aloitin opinnot uudelleen ja olen taas sinkku sekä lapseton kerrostaloasuja, joten tunnen olevani ikään kuin lähtöpisteessä, mutta kymmenen vuotta vanhempana.

Odota kun täytät 40!  Vauhti vain kiihtyy ja se on pelottavaa. Ensin on vappu, räpytät silmiä on ja halloween.

Ikävuodet 15-20 tuntui ettei aika kulu mihinkään, sitten se alkoi kulua liiankin nopeasti.

Tuntuu että aika loppuu kesken. Parikymppisenä luuli että mihinkään ei ole kiire, sitten on yhtäkkiä neljävitonen säälittävä haahuilija joka ei tiedä  mitä haluaa elämältä. Muilla on  talot, vakituiset työpaikat ym, itse asun vuokralla rupisessa kerrostalossa ja oltuani viisi vuotta sitten  kuntouttavassa työtoiminnassa olen ollut vain kotona. Jonkinlaista rutiinia arkeen loi lapseni mutta hänkin on jo 15 eikä juuri enää tarvitse äitiä.

Muut lähtee töihin, minä nukun puoleen päivään ja könyän tukka pystyssä röökille. En minä tälläistä halunnut, halusin  naimisiin, omakotitalon ja töitä eläinten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja parikymppisenä ajattelee, että kolmikymppinen on ikäloppu ja kun täyttää sen 30, niin huomaa kuinka väärässä olikaan.

Ja 30-vuotiaana 40 vuotta tuntuu ikälopulta. Kunnes yhtäkkiä täytät sen 40. Ja no, sitten kohta huomaat että ei tässä tosiaan kovin nuoria enää olla. 😩

Hah, muistan kuinka lukiolaisena ajattelin, että kolmekymppinen on jo ihan muumio. Nyt olen 30, eikä tässä tosiaan itseään kovin vanhaksi vielä tunne :D

Nelikymppisiäkään en pidä mitenkään vanhoina. Kai siksi, että minulla on sen paljon ikäisiä työkavereita ja ystäviä, ja ovat melko lailla samassa elämänvaiheessa kuin minä. Nyt tuntuu, että vasta viisikymppisillä alkaa keski-ikä.