Nuoret äidit työntämässä lastenkärryjä kuulokkeet päässä ja lapsi puhuu..

Tunnen itseni välillä ihan omituiseksi kun minä puhun taaperolleni. En lässytä suureen ääneen, mutta selostan lapselle mitä olemme tekemässä ja esimerkiksi kaupassa nimeän asioita mitä olemme ostamassa. 1,5-vuotiaalla onkin jo iso sanavarasto. Olen viettänyt paljon aikaa samanikäisten lasten vanhempien kanssa, ja ihmettelen miksi he ovat niin hiljaa? Tiedän kyllä että kehitys on hyvin yksilöllistä, mutta ennen kuin aletaan miettiä puheterapiaa niin pitäisikö niiden vanhempien yrittää opettaa lastansa puhumaan?

Kuuntelen opiskelumateriaalia samalla kun liikun 1-vuotiaan kanssa, välillä lapsi nukkuu rattaissa ja välillä hän on hereillä saman aikaan kun mulla kuulokkeet. Jos lapsellani on oikeasti asiaa tai hätä niin näen kyllä ja vastaan silloin hänen tarpeeseensa. Mieheni kun ulkoilee lapsen kanssa niin hänellä soi puhtaasti musat kuulokkeista, mielestäni sekin on ihan okei, kunhan hän huomioi myös lapsen jos huomaa hänellä olevan asiaa/hätä. 

Maailma on muuttunut, näin sanoo äitini ja mummoni kun näkevät kuulokkeet vanhemmalla lasten seurassa tai kun puhelin ojennetaan lapselle. Onko se hyvä vai huono asia, se on jokaisen oma mielipide. Yhtä lailla maailma oli muuttuneena kun äitini oli pienten vanhempi tai mummoni verrattuna hänen äitiinsä. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itseni välillä ihan omituiseksi kun minä puhun taaperolleni. En lässytä suureen ääneen, mutta selostan lapselle mitä olemme tekemässä ja esimerkiksi kaupassa nimeän asioita mitä olemme ostamassa. 1,5-vuotiaalla onkin jo iso sanavarasto. Olen viettänyt paljon aikaa samanikäisten lasten vanhempien kanssa, ja ihmettelen miksi he ovat niin hiljaa? Tiedän kyllä että kehitys on hyvin yksilöllistä, mutta ennen kuin aletaan miettiä puheterapiaa niin pitäisikö niiden vanhempien yrittää opettaa lastansa puhumaan?

Mun teki kerran mieli kehua yhtä äitiä lääkärin odotushuoneessa kun se niin mahtavasti jutteli lapselleen, kuvaili ja laski asioita. En sitten kuitenkaan kehdannut.

" jos lapsellani on oikeasti asiaa "

Lapsi kehittyy normaaliksi kun on vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Ilman vastavuoroisuutta lapsi ei opi sosiaalisia taitoja, eikä edes välttämättä opi puhumaan kunnolla. Puhe ei kehity, jos lapselle/ lapsen kanssa ei puhuta. Myös itsetunto kärsii, kun lapsi saa toistuvasti kokemuksen sivuutetuksi tulemisesta. Hän, ja hänen ajatuksensa/ huomionsa/ kysymyksensä eivät näytä kiinnostavan vanhempia. Hän ei saa kokemusta siitä, että hän on tärkeä. Lisäksi kysymykset joihin lapsi haluaisi selityksen, jäävät vastaamatta.

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelen opiskelumateriaalia samalla kun liikun 1-vuotiaan kanssa, välillä lapsi nukkuu rattaissa ja välillä hän on hereillä saman aikaan kun mulla kuulokkeet. Jos lapsellani on oikeasti asiaa tai hätä niin näen kyllä ja vastaan silloin hänen tarpeeseensa. Mieheni kun ulkoilee lapsen kanssa niin hänellä soi puhtaasti musat kuulokkeista, mielestäni sekin on ihan okei, kunhan hän huomioi myös lapsen jos huomaa hänellä olevan asiaa/hätä. 

Maailma on muuttunut, näin sanoo äitini ja mummoni kun näkevät kuulokkeet vanhemmalla lasten seurassa tai kun puhelin ojennetaan lapselle. Onko se hyvä vai huono asia, se on jokaisen oma mielipide. Yhtä lailla maailma oli muuttuneena kun äitini oli pienten vanhempi tai mummoni verrattuna hänen äitiinsä. 

Tulevaisuuden maailmassa ihmisillä kasvaa kuulokkeet valmiiksi korvissa ja kommunikointi hoituu älytaulun avulla näpyttelemällä. Luultavasti kuvin, koska kirjoitustaito on haastavaa oppia ilman että ymmärtää puhetta.

Jaahas, päivän äitienhaukkumisketju taas hyvin jo tulilla.

Tosi surullista nähdä usein busseissa, kun lapsi toistaa saman kysymyksen monta kertaa ja yrittää kiinnittää vanhemman huomion, ja näkee kuinka vanhempi on ajatuksissaan mailien päässä tilanteesta katse lasittuneena kännykkäänsä. Meillä ei onneksi ollut kännyköitä kun lapset olivat pieniä. Ja tiedoksenne vaan, että sanavarasto alkaa kehittyä jo vauva-iästä paljon ennen kuin lapsi osaa puhua. Aivot keräävät koko ajan tietoa, myös tunnetasolla, joten kyllä se vuorovaikutus ja läsnäolo ovat myös tärkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, päivän äitienhaukkumisketju taas hyvin jo tulilla.

Kalahtiko omaan nilkkaan?

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelen opiskelumateriaalia samalla kun liikun 1-vuotiaan kanssa, välillä lapsi nukkuu rattaissa ja välillä hän on hereillä saman aikaan kun mulla kuulokkeet. Jos lapsellani on oikeasti asiaa tai hätä niin näen kyllä ja vastaan silloin hänen tarpeeseensa. Mieheni kun ulkoilee lapsen kanssa niin hänellä soi puhtaasti musat kuulokkeista, mielestäni sekin on ihan okei, kunhan hän huomioi myös lapsen jos huomaa hänellä olevan asiaa/hätä. 

Maailma on muuttunut, näin sanoo äitini ja mummoni kun näkevät kuulokkeet vanhemmalla lasten seurassa tai kun puhelin ojennetaan lapselle. Onko se hyvä vai huono asia, se on jokaisen oma mielipide. Yhtä lailla maailma oli muuttuneena kun äitini oli pienten vanhempi tai mummoni verrattuna hänen äitiinsä. 

Siis lapseen reagoidaan ainoastaan silloin, jos hänellä vaikuttaa olevan jokin hätä? Toivottavasti ymmärrätte, että tuolla tavalla opetatte lapsellenne, ettäon normaalia, että jokainen yksilö on vain autistisesti omassa kuplassaan, eikä kontaktia toiseen haeta jos ei ole erityistä hätää, lapsi ei opi juttelemaan. Vielä hän on pieni, mutta silti hänellä on tarve olla yhteydessä, ja kielenkehitys on täysin riippuvaista puheen kuulemisesta. Vastavuoroisuus kehittyy, kun hänen kontaktinhakuisuuteensa vastataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän näitä näe muut kuin vauvapalstan kalevit.

Joo, eikä koirien ulkoiluttajat plärää kännykkäänsä... naiset ovat omasta mielestään aivan täydellisiä ja jos joku kehtaa muuta väittää, se on naisvihaa.

No, on tämä järjetön yleistys, että vain naiset toimisivat näin.

Ja kyllä valitettavasti näkee koirien ulkoiluttajienkin tekevän tätä ja saa olla tarkka, ettei se kuriton sesse ole flexi pitkällä oman koirani iholla, joka kulkee vaunujen vieressä ojan puolella.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itseni välillä ihan omituiseksi kun minä puhun taaperolleni. En lässytä suureen ääneen, mutta selostan lapselle mitä olemme tekemässä ja esimerkiksi kaupassa nimeän asioita mitä olemme ostamassa. 1,5-vuotiaalla onkin jo iso sanavarasto. Olen viettänyt paljon aikaa samanikäisten lasten vanhempien kanssa, ja ihmettelen miksi he ovat niin hiljaa? Tiedän kyllä että kehitys on hyvin yksilöllistä, mutta ennen kuin aletaan miettiä puheterapiaa niin pitäisikö niiden vanhempien yrittää opettaa lastansa puhumaan?

Tämä saa tässä yläpeukkuja, mutta näin toimivat äiditkin on moneen kertaan haukuttu palstalla ja kerrottu miten typerälle kuulostaa. Auta armias jos rupattelet lapselle vaikka mitä ruokia aiot ostaa, silloin ainakin olet huono vanhempi joka puhuu lapsille aikuisten asioita.

Tosiasiassa kaikki tuntemani vanhemmat kyllä puhuu lapsilleen, elleivät jostain syystä ole niin väsyneitä että kaipaavat vain hetken hiljaisuutta. Minutkin jos näkee lasten kanssa, niin välillä vaikutan just tuommoiselle höpöttäjävanhemmalle, lapseni ovatkin varsin lahjakkaita puheentuotossa, mutta toisena hetkenä näytän surkealle vanhemmalle joka vaan tuijottaa puhelintaan. Joskus jää jopa lapselle välittömästi vastaamatta, kun on joku muu asia kesken, ajattelen että sekin on ihan tärkeää että lapsi oppii odottamaan. Mutta kun eihän ne ohikulkijat näe kun sen pienen hetken, jonka perusteella on kiva tuomita.

Yksi ikäluokka on jo menetetty kännykälle ja seuraava on menossa samaa vauhtia.

Voi voi, tehkää lasu kerran tiedätte mitä tapahtuu 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, päivän äitienhaukkumisketju taas hyvin jo tulilla.

Kalahtiko omaan nilkkaan?

Ei, jatkakaa vaan. Toivottavasti tulee hyvä mieli kun saa haukkua muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen kerran porukka tekee johtopäätöksiä jonkun 10min pohjalta, vaikka ihminen on vanhempi 24/7. Tehkää lastensuojelu ilmoitus seuraavan kerran kun sellaista näette, kun kerran olette niin huolissaan.

olette niin huolissaNNE

Boomeri voisi keskittyä ja pysyä aiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, päivän äitienhaukkumisketju taas hyvin jo tulilla.

Kalahtiko omaan nilkkaan?

Ja kalikka kortti on taas vedetty esiin.

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelen opiskelumateriaalia samalla kun liikun 1-vuotiaan kanssa, välillä lapsi nukkuu rattaissa ja välillä hän on hereillä saman aikaan kun mulla kuulokkeet. Jos lapsellani on oikeasti asiaa tai hätä niin näen kyllä ja vastaan silloin hänen tarpeeseensa. Mieheni kun ulkoilee lapsen kanssa niin hänellä soi puhtaasti musat kuulokkeista, mielestäni sekin on ihan okei, kunhan hän huomioi myös lapsen jos huomaa hänellä olevan asiaa/hätä. 

Maailma on muuttunut, näin sanoo äitini ja mummoni kun näkevät kuulokkeet vanhemmalla lasten seurassa tai kun puhelin ojennetaan lapselle. Onko se hyvä vai huono asia, se on jokaisen oma mielipide. Yhtä lailla maailma oli muuttuneena kun äitini oli pienten vanhempi tai mummoni verrattuna hänen äitiinsä. 

Oletteko kuulokkeet päässä myös muissa vuorovaikutustilanteissa? Tavatessanne kavereita, vanhempia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen kerran porukka tekee johtopäätöksiä jonkun 10min pohjalta, vaikka ihminen on vanhempi 24/7. Tehkää lastensuojelu ilmoitus seuraavan kerran kun sellaista näette, kun kerran olette niin huolissaan.

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Näitä näkee hyvin paljon, valitettavasti. Lasu ei ole apu, vaan se auttaisi, että vanhemmat laittaisivat puhelimen pois, ymmärtäisivät, että heillä on siinä edessään lapsi, elävä ihminen, oma aikaansaannos, jolle jokainen hetki on tilaisuus oppia tätä maailmaa. Koirillekin tunnutaan puhuvan enemmän kuin lapsille.

Ja mistä sinä etänä lyhyen ajan seuranneena tiedät kuinka paljon aikaa vanhemmat antavat omalle lapselle?

Olin lastenkonsertissa, joka kesti alle tunnin. Tuossa ajassa lähellä istuva vanhempi ehti kaivaa puhelimensa laukusta kymmeniä kertoja sen sijaan, että olisi edes teeskennellyt lapselleen että konsertti kiinnostaa häntäkin.