Siivoaminen ei kannata, sillä palkka on huonompi kuin sosiaaliturva, väitti perussuomalaisten Riikka Purra
Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran väite on tosi ja samalla epätosi.
Sosiaaliturvan suuruus ei ole sama kaikille, vaan se riippuu muun muassa perhekoosta, asuinpaikasta, asumiskustannuksista ja terveydentilasta.
Kelan mukaan on harvinaista, että matalapalkka-aloillakaan palkasta verojen jälkeen käteen jäävä summa olisi pienempi kuin sosiaaliturva. Se ei kuitenkaan ole mahdotonta, jos kyseessä on esimerkiksi usean lapsen yksinhuoltaja. Sen sijaan yksinasuvan siivoojan palkka on Kelan mukaan hyvin todennäköisesti hieman parempi kuin saman ihmisen työttömänä saamat sosiaalietuudet.
Ero siivoojan palkasta käteen jäävän summan ja työttömänä saatavien sosiaalietuuksien välillä ei kuitenkaan ole suuri. Kelan antaman esimerkin mukaan pääkaupunkiseudulla yksinasuva pienipalkkainen saa asumistuen kanssa noin 1700 euroa kuukaudessa. Työttömänä ollessaan hän saisi noin 1300 euroa.
Riikka Purran sanavalinta ei kannata toimia siivoojana saattaa viitata siihen, että raskaasta siivoustyöstä saatava pieni rahallinen hyöty sosiaaliturvaan verrattuna ei kannusta hakeutumaan siivousalalle.
Kommentit (72)
Monet siivoojan paikat ovat osa-aikaisia. Tällä hetkellä Työmarkkinatorilla julkaistusta 1760 siivoojan paikasta 609 on osa-aikaisia töitä. Palkka jää tosi pieneksi.
Kyllä tuo on totta ainakin yksinhuoltajalla.
Käyttäjä13128 kirjoitti:
Monet siivoojan paikat ovat osa-aikaisia. Tällä hetkellä Työmarkkinatorilla julkaistusta 1760 siivoojan paikasta 609 on osa-aikaisia töitä. Palkka jää tosi pieneksi.
Osa-aikainen saa osapäivärahaa ja jos tekee 26 viikkoa yli 18 tunnin työviikkoa, saa jo ansiosidonnaisen osapäivärahan. Joten kyllä osan kannattaa jo lähteä. Toki on nämä loisperheet lähiöissä joilla on lapsia useampi, jotka kaikki on jotenkin häiriintyneitä, saavat kotiin jo lähemmäs 5000 euroa
Minä olen siivooja ja olen laskenut, että saan n.300-400e kuukaudessa enemmän kuin jos olisin työttömänä. Ja tässä olen huomioinut sen, paljonko minulla menee kuukaudessa bensaan (työmatkaa yht 60km). Muita autoon meneviä kuluja en ole laskenut mukaan.
Eli en ihmettele, ettei työttömiä kiinnosta työt. Toki tuo minun vertaama summa on siis ansiosidonnaista päivärahaa.
Vierailija kirjoitti:
Töissä ollessa pitää hankkia auto tai bussilippu. Eväisiin menee eri tavalla rahaa kuin jos söisi nistaria kotona työttömänä.
Tämä. Työssäkäynnistä on kuluja. Bussilippu nyt on suht edukas, mutta auto on kallis. Vakuutukset, verot ja bensa on äkkiä 150e/kk. Ja kaikilla se työ ei suju pelkällä julkisella, esim siivoojat vaihtavat usein paikkaa minuuttiaikataululla kesken päivää.
Sitten eväät. Ja ne on pakko olla töissä. Siellä jostain syystä tulee nälkä lounasaikaan, vaikka kotona ei tule. Olen siis itse huomannut tämän eron työpäivät vs vapaapäivät.
Jos on lapsia, niin nekin yleensä on hoidossa työpäivän aikana, kouluikäiset ippessä. Ja vaikka päiväkoti olisi ilmainen, ippe ei ole. Se maksaa 100e/kk/lapsi tässä kunnassa. Kaikille sama hinta ja joka lapsesta sama.
Ja kas, eväät, kulkeminen ja päivähoito imeekin sen mitä siitä palkasta hyötyy suhteessa sosiaaliturvaan.
Eikä siivooja ole ainut ammattiryhmä, jonka työssäkäynnistä ei jää tekijälle oikein mitään. Kaupan kassat, tarjoilijat ja pikaruokalatyöntekijät ovat myös töitä, joita pitää tehdä oikeastaan työntekemisen ilosta. Rahallista hyötyä ei juuri ole.
Jos työttömyyskorvauksesta saa enemmän kuin työstä, ei ole mitään järkeä uhrata itseään edes sosiaalisen hyväksytyn normin vuoksi. Satunnaiset keikat on asia erikseen. Kyse on tuntipalkasta ja niin kauan kun ei ole minipalkkaa, voidaan pienituloisia polkea helposti "ota tai jätä"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töissä ollessa pitää hankkia auto tai bussilippu. Eväisiin menee eri tavalla rahaa kuin jos söisi nistaria kotona työttömänä.
Tämä. Työssäkäynnistä on kuluja. Bussilippu nyt on suht edukas, mutta auto on kallis. Vakuutukset, verot ja bensa on äkkiä 150e/kk. Ja kaikilla se työ ei suju pelkällä julkisella, esim siivoojat vaihtavat usein paikkaa minuuttiaikataululla kesken päivää.
Sitten eväät. Ja ne on pakko olla töissä. Siellä jostain syystä tulee nälkä lounasaikaan, vaikka kotona ei tule. Olen siis itse huomannut tämän eron työpäivät vs vapaapäivät.
Jos on lapsia, niin nekin yleensä on hoidossa työpäivän aikana, kouluikäiset ippessä. Ja vaikka päiväkoti olisi ilmainen, ippe ei ole. Se maksaa 100e/kk/lapsi tässä kunnassa. Kaikille sama hinta ja joka lapsesta sama.
Ja kas, eväät, kulkeminen ja päivähoito imeekin sen mitä siitä palkasta hyötyy suhteessa sosiaaliturvaan.
Se on juuri näin. Nuo työssäkäynnistä aiheutuvat kulut ovat helposti satoja euroja. Itse esim kuljen bussilla työmatkat. Se on 50e/kk. Sitten 2 lasta on päiväkodissa. Se maksaa 250e/kk ja vanhin iltapäiväkerhossa 90e/kk (jos olisi yli kolmeen, niin olisi 120e/kk).
Eli n. 400e kuluja, jotka johtuu vain siitä, että käyn töissä. Enkä edes sillä autolla. Nämä kulut tietysti pienenee sitä mukaa kun lapset kasvaa, eivätkä tarvitse enää hoitoa, mutta on tuo iso summa.
Ja tuleeko kenellekään mieleen, että palkkoja on nostettava tai sitten työssäkäynnistä pitää tehdä halvempaa? Mielellään molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen siivooja ja olen laskenut, että saan n.300-400e kuukaudessa enemmän kuin jos olisin työttömänä. Ja tässä olen huomioinut sen, paljonko minulla menee kuukaudessa bensaan (työmatkaa yht 60km). Muita autoon meneviä kuluja en ole laskenut mukaan.
Eli en ihmettele, ettei työttömiä kiinnosta työt. Toki tuo minun vertaama summa on siis ansiosidonnaista päivärahaa.
Siis mielestäsikö 300-400e/kk om vähän? Itse tekisin tuolla summalla mielelläni töitä, 300e enemmän kuin nyt saan työttömänä on tosi iso summa. Jos on tottunut elämään palkalla, niin ehkä sitä ei edes tajua, että kuinka paljon jo tuo 300e/kk helpottaa elämää.
Olin aiemmin tehdastyössä ja sen jälkeen siivoustyö eli laitoshuoltajana sairaalassa ei ole raskasta nähnytkään. Ei tietenkään mitään toimistötyötä mitä sitäkin olen elämäni aikana tehnyt mutta maksimissaan keskiraskasta. Tietysti kuluttaa jos ei huolehdi itsestään ja terveydestään. Siivoojien/laitoshuoltajien palkat riippuvat paljon missä työskentelee ja paljonko tunteja. Itselläni brutto lisineen noin 2300 - 2400 ellen tee ylitöitä ja yleensä en tee. Toki tuohon en saa enää mitään asumistukia mutta en saisi pienemmälläkään palkalla koska en asu yksin. Puoliso maksamassa asumisen kuluja kuten muutakin.
On aivan varmaa että voisin huonommin jos vuodesta toiseen olisin työtön ja ei olisi elämässä mitään rytmiä ja toisaalta joutuisin jatkuvasti te-keskuksen ja kelan tahdon mukaan pomppimaan. Ehkä jollekin sopii ettei käy töissä mutta itselleni ei. Olin välillä reilun vuoden työttömänä ja muutaman kuukauden jälkeen aivan kammottavaa. Muut olivat töissä ja itse vain mietti mitä tekisi päivät pitkät.
Halpatyövoima on kokoomuksen/sdp keino.
Tosin halpatyövoima ei jää töihi vaa sossutuelle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töissä ollessa pitää hankkia auto tai bussilippu. Eväisiin menee eri tavalla rahaa kuin jos söisi nistaria kotona työttömänä.
Tämä. Työssäkäynnistä on kuluja. Bussilippu nyt on suht edukas, mutta auto on kallis. Vakuutukset, verot ja bensa on äkkiä 150e/kk. Ja kaikilla se työ ei suju pelkällä julkisella, esim siivoojat vaihtavat usein paikkaa minuuttiaikataululla kesken päivää.
Sitten eväät. Ja ne on pakko olla töissä. Siellä jostain syystä tulee nälkä lounasaikaan, vaikka kotona ei tule. Olen siis itse huomannut tämän eron työpäivät vs vapaapäivät.
Jos on lapsia, niin nekin yleensä on hoidossa työpäivän aikana, kouluikäiset ippessä. Ja vaikka päiväkoti olisi ilmainen, ippe ei ole. Se maksaa 100e/kk/lapsi tässä kunnassa. Kaikille sama hinta ja joka lapsesta sama.
Ja kas, eväät, kulkeminen ja päivähoito imeekin sen mitä siitä palkasta hyötyy suhteessa sosiaaliturvaan.
Se on juuri näin. Nuo työssäkäynnistä aiheutuvat kulut ovat helposti satoja euroja. Itse esim kuljen bussilla työmatkat. Se on 50e/kk. Sitten 2 lasta on päiväkodissa. Se maksaa 250e/kk ja vanhin iltapäiväkerhossa 90e/kk (jos olisi yli kolmeen, niin olisi 120e/kk).
Eli n. 400e kuluja, jotka johtuu vain siitä, että käyn töissä. Enkä edes sillä autolla. Nämä kulut tietysti pienenee sitä mukaa kun lapset kasvaa, eivätkä tarvitse enää hoitoa, mutta on tuo iso summa.
Ei vaan 400 euroja kuluja koska olet päättänyt lisääntyä. Toisaalta yhteiskunta myös tukee sitä että olet kyseisen päätöksen tehnyt mutta sen unohdat sujuvasti.
Ja siivoojia ei auta yhtään perusturvan heikentäminen.

Kiky-maksujen palauttaminen työnantajille olisi auttanut. Purra & Putkonen ovelasti petti palkkatöitä tekevät äänestäjät.
Vierailija kirjoitti:
Ja siivoojia ei auta yhtään perusturvan heikentäminen.
No palkan nostaminen auttaa. Mutta jos palkkoja nostetaan, niin perusturva heikentyy suhteessa palkkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töissä ollessa pitää hankkia auto tai bussilippu. Eväisiin menee eri tavalla rahaa kuin jos söisi nistaria kotona työttömänä.
Tämä. Työssäkäynnistä on kuluja. Bussilippu nyt on suht edukas, mutta auto on kallis. Vakuutukset, verot ja bensa on äkkiä 150e/kk. Ja kaikilla se työ ei suju pelkällä julkisella, esim siivoojat vaihtavat usein paikkaa minuuttiaikataululla kesken päivää.
Sitten eväät. Ja ne on pakko olla töissä. Siellä jostain syystä tulee nälkä lounasaikaan, vaikka kotona ei tule. Olen siis itse huomannut tämän eron työpäivät vs vapaapäivät.
Jos on lapsia, niin nekin yleensä on hoidossa työpäivän aikana, kouluikäiset ippessä. Ja vaikka päiväkoti olisi ilmainen, ippe ei ole. Se maksaa 100e/kk/lapsi tässä kunnassa. Kaikille sama hinta ja joka lapsesta sama.
Ja kas, eväät, kulkeminen ja päivähoito imeekin sen mitä siitä palkasta hyötyy suhteessa sosiaaliturvaan.
Se on juuri näin. Nuo työssäkäynnistä aiheutuvat kulut ovat helposti satoja euroja. Itse esim kuljen bussilla työmatkat. Se on 50e/kk. Sitten 2 lasta on päiväkodissa. Se maksaa 250e/kk ja vanhin iltapäiväkerhossa 90e/kk (jos olisi yli kolmeen, niin olisi 120e/kk).
Eli n. 400e kuluja, jotka johtuu vain siitä, että käyn töissä. Enkä edes sillä autolla. Nämä kulut tietysti pienenee sitä mukaa kun lapset kasvaa, eivätkä tarvitse enää hoitoa, mutta on tuo iso summa.
Ei vaan 400 euroja kuluja koska olet päättänyt lisääntyä. Toisaalta yhteiskunta myös tukee sitä että olet kyseisen päätöksen tehnyt mutta sen unohdat sujuvasti.
On liian typerää ajatella, että lisäännytään jos rahat riittävät. Mitä siitä nyt tulisi, jos kaveritkin tietäisivät että lisääntyminen on itselle pitkän harkinnan tulos eikä hetken mielijohteen orkku.
Vierailija kirjoitti:
Töissä ollessa pitää hankkia auto tai bussilippu. Eväisiin menee eri tavalla rahaa kuin jos söisi nistaria kotona työttömänä.
Jaa? Mulla on kyllä pastaa töissä ruokana.
Tietysti rahaa menee enemmän ruokaan, kun tekee fyysistä työtä. Mutta esimerkistäsi kuultaa ajatusmalli, että eväänä on oltava kallista syötävää tai muuten ei ole oikea työntekijä.
Minä sain siivoojana nettona 1800e. Nyt työttömänä 2 lapsen äitinä 760e.