Siivoaminen ei kannata, sillä palkka on huonompi kuin sosiaaliturva, väitti perussuomalaisten Riikka Purra
Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran väite on tosi ja samalla epätosi.
Sosiaaliturvan suuruus ei ole sama kaikille, vaan se riippuu muun muassa perhekoosta, asuinpaikasta, asumiskustannuksista ja terveydentilasta.
Kelan mukaan on harvinaista, että matalapalkka-aloillakaan palkasta verojen jälkeen käteen jäävä summa olisi pienempi kuin sosiaaliturva. Se ei kuitenkaan ole mahdotonta, jos kyseessä on esimerkiksi usean lapsen yksinhuoltaja. Sen sijaan yksinasuvan siivoojan palkka on Kelan mukaan hyvin todennäköisesti hieman parempi kuin saman ihmisen työttömänä saamat sosiaalietuudet.
Ero siivoojan palkasta käteen jäävän summan ja työttömänä saatavien sosiaalietuuksien välillä ei kuitenkaan ole suuri. Kelan antaman esimerkin mukaan pääkaupunkiseudulla yksinasuva pienipalkkainen saa asumistuen kanssa noin 1700 euroa kuukaudessa. Työttömänä ollessaan hän saisi noin 1300 euroa.
Riikka Purran sanavalinta ei kannata toimia siivoojana saattaa viitata siihen, että raskaasta siivoustyöstä saatava pieni rahallinen hyöty sosiaaliturvaan verrattuna ei kannusta hakeutumaan siivousalalle.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siivoojia ei auta yhtään perusturvan heikentäminen.
Kiky-maksujen palauttaminen työnantajille olisi auttanut. Purra & Putkonen ovelasti petti palkkatöitä tekevät äänestäjät.
Ja paljonko kiky - maksut olisivat kuussa olleet pienipalkkaisella? Demarit poistivat eläkeputken, tekivät aktiivimallin joka on aiheuttanut jo paljon karensseja ja ollut täysin epäonnistunut hanke ja yrittivät heikentää myös ansiosidonnaista, onko tämä sinulle vassari ongelma? Vaalipäivä ja Persujen kannatuslukema näyttää oikein hyvälle.
Kädestä suuhun elävälle työttömälle jo 100-200 euroa lisää kuukaudessa on tuntuva summa. Mutta monestihan näissä matalapalkkatöissä on muitakin ongelmia ja huonoja puolia kuin palkkaus, ja jos niihin ei kiinnitetä huomiota ja haeta parannuksia, niin ei niistä sen houkuttelevempia tule.
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun ne paljon parjatut mmuuttajat kuitenkin tekevät noita siivoushommia, mitkä ei kantasuomalaisille kelpaa. Ja eikö persujen mukaan he saa vielä muita enemmän tukiakin.
Kerro mihin miljoonat harkinnanvaraisen toimeentulotuen eurot menevät vuosittain kun leipäjonoissa ei näy muita m muuttajia kuin ukrainalaisia ja venäläisiä.
Muuttajan palkka siivoojana ei riitä yhtään sen enempää kuin kantiksen ja suomalaisen sosiaaliturvan käyttäjiä on turha haalia ulkomailta lisää. Tässä yksi esimerkki mitä tapahtuu kun valtion varat eivät riitä, mietipä itseäsi kirjoittajan paikalle
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009490536.html
Siivoojat tienaa mielestäni ihan liian vähän.
Vierailija kirjoitti:
Töissä ollessa pitää hankkia auto tai bussilippu. Eväisiin menee eri tavalla rahaa kuin jos söisi nistaria kotona työttömänä.
Jep, ja muutenkin työssäkäyvänä maksat kaiken itse. Täydentävää toimeentulotukeakaan et saa jos ja kun sinulla vastuuntuntoisena ihmisenä on säästöjä tilillä pahan päivän varalle, eli toimeentulotukiasiakasta heikompi elintaso voi olla aivan helposti täyttä totta.
Kokeilkaapa huviksenne Kelan sivujen laskurilla, miten paljon toimeentulotukea saa esim. 4 lapsen yh, jolla ei ole tuloja.
Ihan hirveän paljon vastikkeetonta rahaa! Toki lapsiköyhyys on vakava asia, mutta voisiko olla vaikka yh:ille tukityöllistymispaikkoja korvamerkitty? Auttaisi koko perhettä ja opettaisi junioreille vastuunkantoa ja rutiinia ja rytmiä.
Vierailija kirjoitti:
Ja tuleeko kenellekään mieleen, että palkkoja on nostettava tai sitten työssäkäynnistä pitää tehdä halvempaa? Mielellään molemmat.
Peruselinkustannuksista (sähkö, bensa, ruoka) pitää tehdä halvempaa. Demarit tekivät hallituskaudellaan juuri päinvastoin.
Anoimme äänet demareille kun menevät sinne, mitkä ovat oikeilla asijoilla ja eivät petä äänestäjiään
Kyse on enemmän palkkojen pienuudesta kuin sosiaaliturvan suuruudesta. Sosiaaliturvan minimitason laskemiseen käytetään mediaanituloa joten kannattaisi varmasti ennemmin nostaa pienimpiä palkkoja kuin laskea sosiaaliturvaa. Ei ole oikein että työssä käyvä joutuu hakemaan lisäksi sosiaaliturvaa tullakseen toimeen palkallaan. Se tarkoittaa tavallaan sitä että yrittäjä maksattaa valtiolla osan palkasta jolla työntekijän pitäisi tulla toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Jännä kun ne paljon parjatut mmuuttajat kuitenkin tekevät noita siivoushommia, mitkä ei kantasuomalaisille kelpaa. Ja eikö persujen mukaan he saa vielä muita enemmän tukiakin.
Mitä jännää siinä on? Kehitysmaalainen saa nostettua elintasoaan millä tahansa pascaduunilla, kun sillä saa muuttoon oikeuttavan oleskel uluvan. Melko pian hän huomaa, että lähes saman rahan saa tekemättä mitään, erityisesti jos on saanut perheen yhdistettyä tänne.
Nykyajan orjakauppaa ja riistoahan tuo on.
Poliisi: Käytännössä kaikki kehitysmaista Suomeen töihin pyrkivät maksavat kynnysrahaa
Keskimääräinen peritty kynnysraha Suomeen saapumisesta on 15 000 euroa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8ec00dcb-19b3-459c-b278-250478d94…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tuleeko kenellekään mieleen, että palkkoja on nostettava tai sitten työssäkäynnistä pitää tehdä halvempaa? Mielellään molemmat.
Peruselinkustannuksista (sähkö, bensa, ruoka) pitää tehdä halvempaa. Demarit tekivät hallituskaudellaan juuri päinvastoin.
Niin poistivat polttoaineelta sekoitevelvoitteen jotta saataisiin hinta halvemmaksi ja tukivat energiakustannuksissa pienituloisia?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen siivooja ja olen laskenut, että saan n.300-400e kuukaudessa enemmän kuin jos olisin työttömänä. Ja tässä olen huomioinut sen, paljonko minulla menee kuukaudessa bensaan (työmatkaa yht 60km). Muita autoon meneviä kuluja en ole laskenut mukaan.
Eli en ihmettele, ettei työttömiä kiinnosta työt. Toki tuo minun vertaama summa on siis ansiosidonnaista päivärahaa.
Jep jep.
Laskin tuosta päivä- ja tuntipalkan.
Ansiosi on päivässä 13,95-18.60 enemmän kuin että olisit vaan kotona.
Tuntipalkaksi muutettuna saat 1,74-2,32 euroa kun käyt töissä.
Täällä persu nostaa Sinulle hattua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siivoojia ei auta yhtään perusturvan heikentäminen.
Kiky-maksujen palauttaminen työnantajille olisi auttanut. Purra & Putkonen ovelasti petti palkkatöitä tekevät äänestäjät.
Ja paljonko kiky - maksut olisivat kuussa olleet pienipalkkaisella? Demarit poistivat eläkeputken, tekivät aktiivimallin joka on aiheuttanut jo paljon karensseja ja ollut täysin epäonnistunut hanke ja yrittivät heikentää myös ansiosidonnaista, onko tämä sinulle vassari ongelma? Vaalipäivä ja Persujen kannatuslukema näyttää oikein hyvälle.
Suhteessa yhtä paljon kuin suuripalkkaisella. Eläkeputken poistoa on vaadittu jo vuodesta 1961 asti ja tätä ovat vaatineet sekä työnantaja- että työntekijäjärjestöt joten tällä hallituksella ei ollut ratkaisevaa merkitystä asian suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tuleeko kenellekään mieleen, että palkkoja on nostettava tai sitten työssäkäynnistä pitää tehdä halvempaa? Mielellään molemmat.
Peruselinkustannuksista (sähkö, bensa, ruoka) pitää tehdä halvempaa. Demarit tekivät hallituskaudellaan juuri päinvastoin.
Niin poistivat polttoaineelta sekoitevelvoitteen jotta saataisiin hinta halvemmaksi ja tukivat energiakustannuksissa pienituloisia?
Sähkötuki on jo osoittautunut pienituloisille pelkäksi vitsiksi koska sen saamiseen on erinäisiä ehtoja. Kannattamasi hallituspohja ei tietenkään halunnut tehdä yhtään mitään sähköyhtiöiden riistohinnoittelulle jota MOT:n toimittajatkin tutkivat, sähkön tuotantohan ei kallistunut, vain asiakkailta kynittiin rahat pois
Katso MOT Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-63858263
Vierailija kirjoitti:
Kokeilkaapa huviksenne Kelan sivujen laskurilla, miten paljon toimeentulotukea saa esim. 4 lapsen yh, jolla ei ole tuloja.
Ihan hirveän paljon vastikkeetonta rahaa! Toki lapsiköyhyys on vakava asia, mutta voisiko olla vaikka yh:ille tukityöllistymispaikkoja korvamerkitty? Auttaisi koko perhettä ja opettaisi junioreille vastuunkantoa ja rutiinia ja rytmiä.
Muistathan laskea mukaan neljän lapsen tuomat kustannukset täysimääräisinä ottaen mukaan päivähoitomaksut. Mutta tämä on otettu nykyään monella tavalla huomioon ja yksi tehokkain tapa on vähentää syntyvyyttä. On arkipäivää nykyään että lasketaan hyvin tarkasti paljonko lapsi tuo mukanaan kustannuksia ja kannattaako tähän maahan tehdä lisää työttömiä tai huonotuloisia jotta heitä sitten päästään syyllistämään oikeiston toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tuleeko kenellekään mieleen, että palkkoja on nostettava tai sitten työssäkäynnistä pitää tehdä halvempaa? Mielellään molemmat.
Peruselinkustannuksista (sähkö, bensa, ruoka) pitää tehdä halvempaa. Demarit tekivät hallituskaudellaan juuri päinvastoin.
Niin poistivat polttoaineelta sekoitevelvoitteen jotta saataisiin hinta halvemmaksi ja tukivat energiakustannuksissa pienituloisia?
Sähkötuki on jo osoittautunut pienituloisille pelkäksi vitsiksi koska sen saamiseen on erinäisiä ehtoja. Kannattamasi hallituspohja ei tietenkään halunnut tehdä yhtään mitään sähköyhtiöiden riistohinnoittelulle jota MOT:n toimittajatkin tutkivat, sähkön tuotantohan ei kallistunut, vain asiakkailta kynittiin rahat pois
Katso MOT Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-63858263
Pitää paikkansa. Tuossa moralisoidaan lähinnä sitä että tuki kohdistui osin sellaisille jotka eivät sitä välttämättä olisi tarvinneet. Sitä korostetaan kyseisessä ohjelmassa. Mutta on myös fakta että siitä hyötyivät myös he joille se lähinnä oli tarkoitettu.
Työkkärin kuulusteluille voi kyllä laskea oman rasitearvon.
Vierailija kirjoitti:
www.iltalehti.fi/politiikka/a/6747c981-2c12-4291-9210-dbbf93af1b5e
Purra HS:n vaalitentissä: Perussuomalaiset ei edistä eroa EU:sta, jos se pääsee hallitukseen
Perussuomalaisten puheenjohtaja toteaa, ettei ensi kaudella edistettäisi EU eroa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/de9ce998-ea5f-4556-8295-b5ab58be7…
Kaksi suomalaismeppiä erottuu joukosta, kun äänestetään Venäjästä
SDP:n Eero Heinäluoma ja keskustan Mauri Pekkarinen ovat molemmat äänestäneet neljä kertaa tyhjää. Lisäksi demarimeppi Miapetra Kumpula-Natri on äänestänyt kaksi kertaa tyhjää.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/305fbd55-9185-494f-8ee7-f1306c556…
Miksi SDP:n presidentti Mauno Koivisto vesitti Karjalan palautuksen? Kirjailija löytää kaksi tärkeää syytä:
Presidentti Koiviston vastarinta johti asian venymiseen ja mutkistumiseen. Myös ulkoministeri Paavo Väyrynen vastusti asiaa, Seppinen sanoo.
Koiviston kielteinen kanta pysyi myös silloin, kun Neuvostoliittoa seuranneen uuden Venäjän hallinto ja sen presidentiksi noussut Boris Jeltsin lähettivät viestejä valmiudestaan käydä alueneuvotteluja.
Koiviston Karjala-kielteisyydelle Seppinen löytää yhdeksi motiiviksi myös turkulaisen nurkkapatriotismin.
Hän ei halunnut Viipuria kilpailemaan Länsi-Suomen kanssa paremmuudesta. Viipuri kun oli vielä 1930-luvulla Suomen johtava kaupunki.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b88f0652-e0b4-4b7c-811d-e3214cce6ec8
Jännä kun ne paljon parjatut mmuuttajat kuitenkin tekevät noita siivoushommia, mitkä ei kantasuomalaisille kelpaa. Ja eikö persujen mukaan he saa vielä muita enemmän tukiakin.