Masennuksesta asiaa... Ovatko kaamosmasennuksesta kärsivät herkkiä valomäärälle vai masennukseen muutenkin taipuvaisia?
Aikani kuluksi tässä mietiskelen, että mahtavatko kaamosmasentuneet olla kesäisin erityisen onnellisia, kun valoa on yllin kyllin. Ovatko he siis muita herkempiä reagoimaan sekä pimeyteen että valoisuuteen? Vai ovatko he enempi masennukseen taipuvaisia ja tulevat helposti alakuloiseksi monestakin syystä? Eli ovat kesällä ' tavallisen' onnellisia?
Poden elämäni ensimmäistä alakulon kautta. Miesystävä jätti pari viikkoa sitten, en pysty itkemään, enkä juuri nukkumaan. Ahdistus ei tunnu helpottavan ajan myötä, vaan hullummaksi vain menee. Ajattelen häntä koko ajan. Napsin mäkikuismaa ja tummaa suklaata. Runsas liikunta ja kirkasvalolamppukin käytössä. Mitä seuraavaksi?
Meillä meni jo kerran aikaisemmin poikki. Silloin paruin viikonlopun ja olin seuraavalla viikolla taas tarmoa täynnä. Ja sitten palasimme kuitenkin yhteen. Nyt en tajua, kuinka minä itkupilli en saa itkettyä pisaraakaan? Se pudistaisi ilmaa.
Kommentit (4)
Podin myös jonkinasteista synnytyksen jälkeistä masennusta. Kirkasvalolamppu auttaa jonkin verran kaamosmasennukseen, mutta tällaisena kautena mieliala menee hyvin helposti alas, jos tulee muitakin vastoinkäymisiä. Enpä tiedä olenko " erityisen onnellinen" kesällä, mutta kesäaikaan en muista koskaan olleeni masentunut.
Onko siellä viikon onnensa huipulla, vai meneekö välittäjäaineet lopullisesti sekaisin?
ainakin jos lähtee suurin odotuksin etelään hoitamaan kaamosmasennustaan, niin pettymys voi olla suuri ihmeparantumista odotellessa. Ja pimeys voi tuntua vielä rankemmalta etelän jälkeen. Itse en tosiaan nyt jaksaisi lähteä etelän lämpöön viilettämään. Haluan paremminkin kietoutua peiton sisään kotiin mököttämään ja voivottelemaan omaa kurjuuttani.
Nämä jutut eivät myöskään tapahdu ykskaks vaan kirkasvalon vaikutuksen alkaminenkin kestää joitakin päiviä, ehkä viikon. Samoin pimeyden vaikutus alkaa vähitellen.