Hautaamista pitäisi muka nopeuttaa. Linkki. Mielestäni ei järkevää.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009492771.html
Jos läheinen kuolee, niin 2 viikkoa menee täysipäiväisesti kiireellisten asioiden hoitamiseen. Kaikki ei hoidu edes millään kertasoitolla, vaan on puhelinaikoja ja takaisinsoittopyyntöjä jne.
Pelkkään hautauksen järjestämiseen ei pysty keskittymään.
Ensinnäkin jo pitäisi saada työstä vähintään palkaton vapaa 2 viikoksi.
Mieheni on järjestänyt yksin (Toki minun auttaessa) kahdet hautajaiset. Valtava työmäärä. Toinen vielä oli vuokra-asunnossa, jonka mies halusi tyhjentää ripeästi. Piti penkoa kaikki läpi ja selvitellä, mikä liike ostaisi loput ja sopia ne katsomaan sinne asunnolle. Kaikki raha-asiat, kun laskuja tuli vainajalle. Pankkiin piti mennä kuolintodistuksen kanssa hoitamaan paikan päälle. Meneminen ruumista katsomaan. Arkun ja kaiken miettiminen. Kuolinilmoitus lehteen.
Hautaustoimiston oli järkevää mennä paikan päälle arkkua yms valitsemaan.
Erityisesti, jos haluaa kutsua lehdessä vieraita, menee aikaa pakostakin.
(Sitten myöhemmin vielä perunkirjoitus oma juttunsa, mutta sillä ei ollut kiire.)
Kommentit (140)
Minun isä oli kuopassa reilussa viikossa. Ja kuolema oli yllätys. Mutta alettiin heti toimimaan, että päästiin siitä.
Pelkkä paperisota on mieletön ja mikään ei oo digitaalista
Taas pitäisi uuvateille olla selkokielinen osuus.
Tässä oli kyse pelkästään hautauksesta ja mahdollisesta muistotilaisuudesta, ei muista kuolemaan liittyvistä toimenpiteistä.
Hautajaiset, perunkirjoitus ja vainajan jälkeensä jättämien käytännön asioiden järjestely ovat kolme eri asiaa.
Hautajaiset vaativat hautausluvan, arkun ja hautapaikan, kaikki muu on ekstraa.
Vierailija kirjoitti:
Hautajaiset, perunkirjoitus ja vainajan jälkeensä jättämien käytännön asioiden järjestely ovat kolme eri asiaa.
Hautajaiset vaativat hautausluvan, arkun ja hautapaikan, kaikki muu on ekstraa.
Ja ei sitä hautaankaan saa, jos on ruuhkaa, tarvitsee kuolinsyyn tutkintaa ja koko kroppakin voi yhtäkkiä olla hukassa omaisilta, kun ei kukaan vaivaudu ilmoittamaan virkapuolelta, mihinkä vainaja on siirretty..( näinkin on käynyt )
Vierailija kirjoitti:
Taas pitäisi uuvateille olla selkokielinen osuus.
Tässä oli kyse pelkästään hautauksesta ja mahdollisesta muistotilaisuudesta, ei muista kuolemaan liittyvistä toimenpiteistä.
Yritin selittää, että pelkkään hautausasian järjestämiseen ei ole mahdollista käyttää kaikkea heti kuoleman jälkeen olevaa aikaa.
Moni muukin asia on hoidettava siinä samalla.
Siksi myös hautaaminen venyy.
Ap
Hautaustoimi pitäisi vapauttaa, jos joku haluaa haudata tontilleen niin se on tontin omistajan oma asia.
Vierailija kirjoitti:
Hautaustoimi pitäisi vapauttaa, jos joku haluaa haudata tontilleen niin se on tontin omistajan oma asia.
Ei todellakaan. Kyllä hautaamista säädellään ihan syystä. Jotain kunnioitusta kuitenkin vielä oltava.
Ei se ongelma tässä aikataulutuksessa tule toden totta niistä hautapaikoista.

Onko krematorioissa ruuhkaa? Hautapaikkoja ei tarvita niin paljoa, jos polttohautaus yleistyisi.

Artikkelissa sanottiin, että krematorioita on liian vähän.
Yhteiskunnan kulttuurin pitäisi sitten olla sellainen, että lähiomaiset saisivat töistä lomaa pari viikkoa hautajaisten järjestämiseen. Myös ne kaukaisemmat omaiset saisivat lomaa arkunkantoon muutaman päivän varoitusajalla. Useat haluavat, että kaukaisemmatkin sukulaiset pääsevät paikalle. Ottaisivatko he sitten kaikki lomaa keskellä viikkoa? Kuka sen tuuraisi? Launtaita on vain yksi viikossa ja siihen ei mahdu monia hautajaisia.
Yksi suuri syy viivästymiseen on seurakunnan tilojen varaukset. Turun hautausmaan ylösnousemuskappeliin ei ole toivoakaan päästä pitämään siunaustilaisuutta parin viikon sisään. Oikeastaan yhtään mihinkään sisätilaan ei pääse siinä ajassa, vain ulkona siunaus käy ja muistotilaisuus kotona. Tuskinpa pappiakaan saa. Mikäpä siinä, jos seurakunta peruu muut tilaisuudet ja järjestää papin ja kirkon. Vaatii ehkä, että ei otettaisi kuolemaa virka-asiana joka hoidetaan virka-aikana. Sitten vaan pappi ja kanttori peruvat omat menonsa ja saapuvat pitämään hautajaisia. Ja tietysti myös sunnuntaina pitäisi järjestää hautajaisia, mitä ei ainakaan meillä nykyään tehdä. Samoin iltaisin, varsinkin perjantai-ilta olisi hyvä.
Kyllähän hautaustoimisto ja kukkakauppa pystyvät tuohon kahden viikon aikaan, mutta seurakunnat eivät virastoasenteella pysty. Kukkakauppa palvelee asiakkaita, pappi ja kanttori ovat virkamiehiä jotka vain suorittavat virkatehtäviä. Juuri tästäkin avauksesta näkyy, ettei omaisista välitetä vähääkään. Pakastin vain pitäisi saada tyhjäksi. Tämän kohtelun olen itse saanut omaisia haudatessa, kirkko luulee olevansa kompostoija eikä sielunhoitaja.
Oikeastihan vainajilla ei ole kiire mihinkään. Hautajaiset ovat omaisille tärkeät.
Miksi vuokra-asunto piti hoitaa nopeasti pois alta? Kuolema ei ole vuokrasuhteen irtisanominen. Jos raottaa lompakkoaan ja maksaa pari kuukautta lisäaikaa niin ei tarvitse kaiken kanssa kärvistellä samaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan kulttuurin pitäisi sitten olla sellainen, että lähiomaiset saisivat töistä lomaa pari viikkoa hautajaisten järjestämiseen. Myös ne kaukaisemmat omaiset saisivat lomaa arkunkantoon muutaman päivän varoitusajalla. Useat haluavat, että kaukaisemmatkin sukulaiset pääsevät paikalle. Ottaisivatko he sitten kaikki lomaa keskellä viikkoa? Kuka sen tuuraisi? Launtaita on vain yksi viikossa ja siihen ei mahdu monia hautajaisia.
Yksi suuri syy viivästymiseen on seurakunnan tilojen varaukset. Turun hautausmaan ylösnousemuskappeliin ei ole toivoakaan päästä pitämään siunaustilaisuutta parin viikon sisään. Oikeastaan yhtään mihinkään sisätilaan ei pääse siinä ajassa, vain ulkona siunaus käy ja muistotilaisuus kotona. Tuskinpa pappiakaan saa. Mikäpä siinä, jos seurakunta peruu muut tilaisuudet ja järjestää papin ja kirkon. Vaatii ehkä, että ei otettaisi kuolemaa virka-asiana joka hoidetaan virka-aikana. Sitten vaan pappi ja kanttori peruvat omat menonsa ja saapuvat pitämään hautajaisia. Ja tietysti myös sunnuntaina pitäisi järjestää hautajaisia, mitä ei ainakaan meillä nykyään tehdä. Samoin iltaisin, varsinkin perjantai-ilta olisi hyvä.
Kyllähän hautaustoimisto ja kukkakauppa pystyvät tuohon kahden viikon aikaan, mutta seurakunnat eivät virastoasenteella pysty. Kukkakauppa palvelee asiakkaita, pappi ja kanttori ovat virkamiehiä jotka vain suorittavat virkatehtäviä. Juuri tästäkin avauksesta näkyy, ettei omaisista välitetä vähääkään. Pakastin vain pitäisi saada tyhjäksi. Tämän kohtelun olen itse saanut omaisia haudatessa, kirkko luulee olevansa kompostoija eikä sielunhoitaja.
Oikeastihan vainajilla ei ole kiire mihinkään. Hautajaiset ovat omaisille tärkeät.
Höpö höpö. Ei mitään viikon lomia. Asia pitäisi olla verkkopalveluna hoidettavissa yhden lomakkeen täytöllä. Lisäksi vain käytäisiin oman halun mukaan katsomassa vainaja. Naurettavaa että jokaiselle laskuttajalle esimerkiksi pitää erikseen ilmoittaa vainajan kuolema. Tämä voisi mennä suoraan sähköisesti.
Asun Keski-Euroopassa ja täällä hautajaiset on noin viikossa. Hautajaisissa ei tosin ole ruoka- vaan aika yksinkertainen kahvitarjoilu eli ei tarvitse järjestää mitään pitoja. Kaikki muodollisuudet on mahdollista siis hoitaa muutamassa päivässä. Kuolintodistuksen kirjoittaa kuoleman todennut lääkäri ja sen jälkeen hautaustoimisto huolehtii ripeästi kaikesta. Olen ollut täällä monissa hautajaisissa ja se on tosiaan aina se noin viikko kuolemasta.
Aloittaja sotkee täysin hautajaisten järjestelyn ja kuolinpesän asioiden hoidon.
Jossain päin maailmaa hautajaiset järjestetään parin päivän sisällä kuolemasta. Täällä voi tosiaan mennä helposti kuukausi kuolemasta hautajaisiin. Syitä on tietysti monia, halutaan tietty viikonpäivä pe tai la, tietty pappi ja kirkko, muistotilaisuuskin pitää järjestää. Itse pystyttiin järjestämään hautajaiset parissa viikossa kun joustettiin päivässä ja otettiin työvuorossa oleva pappi. 149
Moniko laittaa lehteen ilmoituskutsun hautajaisiin? Eikö ne hoidu soittamalla nykyään, kun oikeen kukaan ei edes lue lehtiä enää.
Vierailija kirjoitti:
Moniko laittaa lehteen ilmoituskutsun hautajaisiin? Eikö ne hoidu soittamalla nykyään, kun oikeen kukaan ei edes lue lehtiä enää.
Kuka edes viitsii maksaa noista ilmoituksista satoja euroja?
Moni suomalainen aloittaa hautajaisjärjestelyt miettimällä muistotilaisuuden tarjoilua, seuraavaksi mietitään pukeutumista hautajaisiin, sitten listataan henkilöt joita ei nyt ainakaan kutsuta paikalle.
Se vainaja siellä kylmiössä meinaa kokonaan unohtua, kun ei ymmärretä, että kuolemantapauksen sattuessa on tärkeintä ottaa ihan ensimmäiseksi yhteys hautaustoimistoon, eikä miettiä miten päin se persiljatupsu on siinä muistotilaisuudessa sen sulhaspiirakan päällä.
Nähty on. Työkaveri oli viikon töistä poissa äitinsä hautajaisjärjestelyjen vuoksi. Kun hän palasi töihin, niin siunaustilaisuuden ajankohtaa tai paikkaa ei oltu vielä varattu.
Korjaan: hautajaiset ei olleet vuokra-asunnossa, mutta se asunto piti hoidella nopeasti.