Olen opettaja ja tänään meinasin tukistaa oppilasta
Oppilas pilkkoi kumin ja heitteli kumin paloilla luokan toisella puolella olevaa oppilasta. Kielsin kahdesti, mutta oppilas ei ollut kuullakseen. Menin oppilaan viereen ja käskin vielä lopettaa, mutta oppilas heitti ohitseni kuminpalan. Kuminpaloja oli lattialla ja niitä osui muihin. Siinä vaiheessa oli lähellä, että olisin ottanut hiuksista kiinni ja vetäissyt tukasta oppilasta, joka ei kuunnellut yhtään. Onneksi tajusin katkaista ajatuksen ja menin jatkamaan opettamista. Wilmaan laitoin merkinnän, mutta tiedän, ettei se auta, koska tälle oppilaalle ei aseteta kotona rajoja.
Kommentit (71)
Kausityönantajana toivoisin että joku olisi ottanut näitä 15-18v tukasta kiinni ja pyöräyttänyt pari kertaa. En mielestäni vaadi liikaa kuin 7,5h töitä per päivä(myös perjantaisin) viisi kertaa viikossa, pääsääntöisesti. Voidaan joku kaunis aurinkoinen perjantai neuvotella asiasta, JOS tilanne sallii. Joskus jopa sallii. Ainainen kitinä asiasta kuitenkin, satoi tai paistoi. Puhelin kädessä 10min välein, en mielestäni nipota siinäkään jos sanon että puhelin vain tauoilla jos on pakko. Soittoon saa vastata, tai jos tulee äkillinen tarve soittaa niin ok. Jokaiseen piippaukseen ei tarvitse työpäivän aikana reagoida. Oma-aloitteisuus laskenut kuin lehmän häntä, vielä 10v sitten ei tarvinnut käskeä laittamaan hanskoja käteen ja vielä vahtimaan että menee oikeisiin käsiin ennen töitä. Yritän sanoa kaikille että tässä maailmassa ei kukaan syö jos kaikki ovat sisällöntuottajia, jonkun on tehtävä myös jotakin likaista.
Sitten yksi mitä alkukesästä ihmetellään on kun ei tilille tullutkaan sitä luvattua 1800 euroa vaan vain 1500 euroa. Niin no ne verot ja tyel maksut menee siitä osasta. Aikoinaan yksi lopetti ekan palkkapäivän jälkeen tämän takia. Mielestäni ihan reilu palkka maatilan töistä, en itsekkään saa käteen juurikaan tuon enempää.
Ei toki saa yleistää. Seassa on hyviä ja oma-aloitteisia reippaita nuoria, mutta massan trendi on tämä. Yhteiskunnalle hyvä ja minulle huono puoli on että nämä reippaat nuoret käyvät yhden tai kaksi kesää, sitten pääsevät opiskelemaan ja menevät oman alansa hommiin ja saan etsiä uudet.
Ota yhteys työterveyteen. Olet selvästi loppuunpalanut, enkä ihmettele, kun joudut työskentelemään apinatarhassa.
Vierailija kirjoitti:

Joo ja pitkään eivät jaksa nuoret töitä tehdä. Kaksi viikkoa olisi sopiva kesätyön kesto.
Jos nyt jollain opella tekee mieli tukistaa oppilastaan, lähtee hakemaan sairaslomaa!
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt jollain opella tekee mieli tukistaa oppilastaan, lähtee hakemaan sairaslomaa!
Tuolla perusteella kaikkien entisajan opettajien olisi täytynyt olla sairaslomalla.
"Nyt lähti käkkätukka ulos" totesi ysärillä historianopettaja tummaihoiselle pojalle ja nappasi tukasta kiinni :D
Opettajat eivät tällä sivustolla kirjota on aivan varma.Huono provo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt jollain opella tekee mieli tukistaa oppilastaan, lähtee hakemaan sairaslomaa!
Tuolla perusteella kaikkien entisajan opettajien olisi täytynyt olla sairaslomalla.
Nykyaikana saattaa tulla seuraamuksia oppilaaseen kajoamiseen. Ennen ei. Isolla palkkapussilla voi toteuttaa kun käräjäoikeus on päätöksen antanut korvauksista.

Lasten oikeudet lisääntyvät jatkuvasti, ja sen myötä myös opettajan työstä tulee aina vain haastavampaa.
Milloin "oppilaan ojentaminen" poistui koulujen säännöistä? Se luki siellä vielä noin 15v sitten. Ilmeisesti luokastakaan ei saa enää poistaa, koska sitten oppilas olisi ilman valvontaa.
Onko tämä viesti kirjoitettu Chat GPT:llä? Tekoäly tuottaa juuri tällaista geneeristä lässytystä. Jos tuotos on oikeasti kirjoittajan itsensä ideoimaa, ei voi muuta sanoa kuin että älä ikinä hakeudu työhön, jossa tehtäviisi kuuluu muiden neuvominen. Itsestäänselvyyksien esittäminen alentuvalla ja lattealla tavalla saa vain asiakkaan hermostumaan entistä enemmän.