Rakastaako pettäjä kumppaniaan?
Kommentit (68)
Rakkautta on monenlaista. Vaikka rakastin miestäni ja arvostin jne. niin rakastuin silti toiseen. Kumpaakaan en olisi halunnut satuttaa. Toinen suhde kaatui mahdottomuuteensa yli 10 vuotta sitten ja edelleen olen mieheni kanssa yhdessä. Meillä on yli 30 vuoden suhde. En tajua, miten kukaan ulkopuolelta voisi tietää tai ottaa kantaa esimerkiksi minun tunteisiini. Noh, kukin voi kuvitella tietävänsä, sama minulle.
Valehtelija ja pettäjä, muissakin kuin vain seksiasioissa, rakastaa ainoastaan itseään.
Vierailija kirjoitti:
Se on nainen, joka pettää kun ei rakasta, sen sijaan miehet on viritetty biologisesti naimaan mahdollisimman monta naista, tämä ei ole muuttunut mihinkään viimeisen 1000 vuoden aikana.
-Mies voi hyvin rakastaa, mutta jos kotona ei saa, on mentävä muualle.
Tiedän hyvin monta miestä, jotka saavat kotona enemmän kuin tarpeeksi. Sen lisäksi tiedän myös monia monenlapsen isejä, jotka saavat. Kaikille heistä on yhteistä sekin, että he pettävät surutta puolisoaan. Sen sijaan tiedän monia naisia, jotka rakastavat puolisoitaan ja pettävät silti.
Ei romanttisessa mielessä ainakaan.
Rakkauteen kuuluu se, että ei tarkoituksella tehdä sellaista, jonka tiedetään satuttavan sitä toista.
Vierailija kirjoitti:
Rakkauteen kuuluu se, että ei tarkoituksella tehdä sellaista, jonka tiedetään satuttavan sitä toista.
Ihmisethän tekevät tätä koko ajan monin tavoin. Ei oteta toista huomioon, ei pidetä sovitusta kiinni. Käytetään rahat ja vapaa-aika itseen. Ei taaskaan osallistuta siivoamiseen, puhutaan rumasti. Jos rakkaus tarkoittaa sitä, ettei tarkoituksella koskaan satuta toista teoillaan ja tekemättä jättämisillään, parisuhteista varmaan joku viisi prosenttia perustuu rakkauteen ja loput johonkin muuhun.
Tämä "pettämisen" korostaminen on omituista. Moni on valmis alistumaan vaikka mihin, ottamaan turpaan, sietämään yksinjättämistä ja taloudellista hyväksikäyttöä jne. kunhan puoliso ei vain "petä".
Moni muu pettäminen on paljon pahempi asia kuin esim. satunnainen pano pikkujouluissa.
XD eikö se naisilla mennyt teidän mukaan naisen biologia ohjaa just niin, että geenit voidaan hankkia muualta ja käenpojan kasvattaa sitten se elämänkumppani. Näin mä muistelen.