En halua puhua töissä omista asioistani

Saatan vastata, jos kysymys on kylläeikysymys, mutta jos utelu jatkuu, vastaukset ovat sitten mitä ovat niin sisällöltään kuin totuudenmukaisuudeltaan. Sitä saa mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Saatan vastata, jos kysymys on kylläeikysymys, mutta jos utelu jatkuu, vastaukset ovat sitten mitä ovat niin sisällöltään kuin totuudenmukaisuudeltaan. Sitä saa mitä tilaa.

Sama juttu. Mitä henkilökohtaisempi tai törkeämpi kysymys on, mikä taas liittyy suoraan siihen miten vähän tunnen utelijaa, sitä enemmän koen että voin puhua puuta heinää.

Minäkään en halua kertoa vapaa-ajan asioita ja puhua ihmissuhteista ja parisuhteista. Tämän takia minua pidetään outona ja minut on jätetty pois keskusteluista ja porukoista

Vierailija kirjoitti:

Puhut tai et, niin sinusta puhutaan. Itse olen ottanut ulkopuoliseen tahoon yhteyttä ja pyytänyt apua muutaman asian kanssa. Silloin kun lähdetään törkeyksiä tekemään toista kohtaan, niin asiat selvitetään tavalla tai toisella.

Koen että enemmän juorutaan ja puhutaan pahaa silloin jos olet hiljaisempi ja salaperäinen. Ei kuitenkaan kannata kertoa heikkouksia sillä narsistit ja selkäänpuukottajat käyttävät tietoa hyväksi häikäilemättä

Keskustelusta näkyy suomalaisuus. Ihan hyvin voidaan moikata naapuritkin 50 vuotta puhumatta muuta. Outoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minusta ole pakko kertoa mitään mitä ei halua.

Olen itse ajatellut ruveta kertomaan aina eri versioita elämästäni liian uteliaille ihmisille. Olisi mukava kuulla alkavatko juorut levitä tai tajuaisivatko missään vaiheessa että puhun mitä sattuu... :)

Mä olen tehnyt tätä :D Puhunut siis ihan mitä sattuu.

Kerro esimerkkejä mitä kaikkea olet puhunut ja oletko saanut hullun/oudon tyypin maineen sen takia?

Tuo on täysin normaalia. Ei ole normaalia kertoa kaikki mahdollisia perheongelmia ja puolison erektiovaikeuksia etäisille työkavereille

Jokainen saa tietenkin päättää mitä asioita töissä jakaa. Minusta se tuo ihmisiin inhimillisyyttä ja vaihtelevuutta työpäivään, kun puhutaan muustakin kuin työstä. Yritän tutustua kyllä lähimpiin työkavereihin paremmin. Sitten on toki olemassa niitäkin, jotka kertoo aivan kaiken ja sekin on outoa ja rasittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Työpaikalla ollaan töissä. Työkaverit ovat kollegoja, ei mitään sukulaisia tai ystäviä. Miksi sekoittaa siviilielämä työelämään. Työpaikalla on työpaikan jutut ja vapaa ajalla perhe ja vapaa ajan jutut. Tämä ei tarkoita välinpitämättömyyttä työkavereita kohtaan tai sitä, etteikö työkaverit olisi tärkeitä ja etteikö heistä välittäisi. Uskon muiden pitävän käytöstäsi ammattilaisen käytöksenä

Miksihän siitä.joutuu silmätikuksi että joihinkin uteluihin sanot suoraan että et halua niistä puhua varsinkin kun esimies kysyi sairaslomien syistä ja se oli outoa kun kysyi mitä teen vapaa-ajalla silloin kun en pääse töihin ja mitä muita töitä teen ja missä osoitteessa... Teki mieli vastata että kuvataan kotipornoa meidän kotiosoitteessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saatan vastata, jos kysymys on kylläeikysymys, mutta jos utelu jatkuu, vastaukset ovat sitten mitä ovat niin sisällöltään kuin totuudenmukaisuudeltaan. Sitä saa mitä tilaa.

 

Sama juttu. Mitä henkilökohtaisempi tai törkeämpi kysymys on, mikä taas liittyy suoraan siihen miten vähän tunnen utelijaa, sitä enemmän koen että voin puhua puuta heinää.

Kertokaa esimerkkejä törkeistä kysymyksistä ja miten ootte vastanneet? ? Yksi älykääpiökollega kysyi multa mun seksielämästä vaikka ei oltu puhuttu juuri mitään

Minä en ole kertonut yhtään mitään omista asioistani. Kyselyihin vastaan yleensä tyyliin: niinkö?

Minua ei myöskään kiinnosta muiden asiat, en esimerkiksi tiedä muiden lasten määrää tai muita vastaavia asioita.

Lisäksi vielä että minua ei myöskään kiinnosta mitä mieltä muut ovat 

Jos olet naisvaltaisella alalla töissä vaikka esim. sairaalassa, menet ikään kuin "vahingossa" kahvitunnilla istumaan lääkäreitten ja osastonhoitajien pöytään (no, sitähän ei saisi vahingossakaan tehdä jos olet vähän alempiarvoinen kuten laitoshuoltaja, lähihoitaja tai vaikkapa sairaanhoitaja) ja alat kälättämään omista asioistasi niin perkeleesti, eiköhän jo kohta sinulle osoiteta oma paikkasi tässä hierarkisessa laitoksessa.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet naisvaltaisella alalla töissä vaikka esim. sairaalassa, menet ikään kuin "vahingossa" kahvitunnilla istumaan lääkäreitten ja osastonhoitajien pöytään (no, sitähän ei saisi vahingossakaan tehdä jos olet vähän alempiarvoinen kuten laitoshuoltaja, lähihoitaja tai vaikkapa sairaanhoitaja) ja alat kälättämään omista asioistasi niin perkeleesti, eiköhän jo kohta sinulle osoiteta oma paikkasi tässä hierarkisessa laitoksessa.

Vain Suomessa.

Ulkomailla mm. Sveitsi, Kosovo, Belgia, Ranska, Ruotsi, Saksa missä olen ollut työkomennuksella ja tai asunut useamman vuoden, voin kertoa että näissä lähihoitajat ja lääkärit kunnioittavat toisiaan. Lääkäri ei ole mitään ilman hoitajiaan ja sama pätee hoitajiin. 

Kaikki ovat keskenään ystäviä (ellei lasketa jostain muusta syistä johtuvia ongelmia kuten henkilökohtainen elämä). Vain Suomessa on tämä hierarkia, kertokaapa mistä se johtuu? Moni ulkomaalainen ihmetellyt samaa.

Etenkin maaseutupitäjissä tuntuu olevan tärkeää tietää työntekijän henkilökohtaisista asioista kuten puolisosta tai lapsista mahdollisimman paljon. Näin he pääsevät mielessään muodostamaan paremmin kokonaiskuvan kyseisestä ihmisestä. Taas yksi syy pysyä isommassa kaupungissa. 

Vähän sama juttu. Haluan pitää työasiat ja vapaa-ajanasiat erillään. Saatan kertoa missä asun, ammatin, koulutuksen ja vähän harrastuksista. Keskustella myös jos löytyy jokin yhteinen kiinnostava aihe. Riippuu myös minkälainen ilmapiiri ja tunnelma töissä on.

Aiemmin oli avoin ja kerroin omista asioistani töissä mitä kadun nyt jälikäteen kun huomasin joidenkin asioista juoruilevan ja ottavan jotain puhumiani asioita puheeksi jopa puoli vuotta sen jälkeen kun olin jostain asiasta kerrtonut, enää en juurikaan puhu omista asioistani töissä.

Omista asioista ei kannata kertoa mitään. Joku sen kuitenkin käyttää sua vastaan jossain kohtaa. 

Minäkin puhun asioistani hyvin rajoitetusti. Mutta onneksi meillä on töissä näitä henkilöitä, jotka haluavat puhua ja puhua itsestään, saavutuksistaan, lapsineroistaan, ja vielä vähän itsestään, koko ajan, jatkuvasti, suu käy, minä, minä, minun sitä tätä jaapa daapa.

Ei tarvitse sanoa mitään, ja he eivät edes huomaa sitä. 

Mä olen kertonut töissä puolisosta ja perheestä, mutta en mitään henkilökohtaisia juttuja. 

Pomo sen sijaan on lörpöttllyt ummet ja lammet miehensä exästä, äitinsä kasvaimesta ja sukunsa synkistä salaisuuksista. Sinänsä osoittaa luottamusta ja kaverillisuutta verrattuna entiseen pomoon, joka ei vuosiin edes maininnut olevansa alun perin kotoisin Serbiasta.

Ei tarvitse olla salaperäinen, mutta on myös kiusallista tietää liikaa. Esimerkiksi tuo pomon ja miehensä suhteen alku kun molemmat olivat varattauja oli sellaista, mitä minun ei olisi tarvinnut tietää...