Suomalaiset eivät ymmärrä että työttöminä on ihmisiä jotka ovat työkyvyttömiä mutta eivät pääse eläkkeelle

Vierailija kirjoitti:

Aivan. Tiedän erään kellä on päihdeongelma, mielenterveysongelmia ja siihen päälle vielä koettu burn out työelämästä missä oli pitkään. Ihminen ei hae apua edes kunnolla koska varmaan moniongelmaisuus ja päihdeongelma vie. Jos yleistunne elämästä on se että millään ei ole mitään väliä ja haluaa kuolla ja sitä edesauttaa päihdeongelmallaan niin hankala tuollaista ihmistä on auttaa.

Kun ikää alkaa tulla, pää ei toimi mt-ongelmien ja päihdeongelmien vuoksi, on lannistunut useita kertoja, asiantuntemus ei ole enää ajan tasalla, ja ongelmia kuvaa esim se ettei kykene huolehtimaan esimerkiksi hygieniastaan ja elämänhallinta  ei toimi ja köyhyys vielä vie lisää tulevaisuudennäkymiä, niin ei tuosta helposti nousta

Työpaikat vie ne kellä pää toimii, kellä ei ole vastaavanlaisia painolasteja, kellä ei ole aukkoa työhistoriassa, kellä on kapasiteettia kokoajan kouluttaa itseään.

Toki ihmisellä voisi olla vielä työikää jäljellä mutta onko hänestä työelämään? Jos ihminen ei ensinnäkään ole valmis kuntouttamaan itseään eikä enää jaksa?

Moni kuka kritisoi työttömiä ei omaa kosketuspintaan mitä se on kun ei ole enää toimiva ihminen kuin he itse. Ironisinta on puheet vaikkapa mikset ala yrittäjäksi? Miten hemmetissä esim tuosta tilanteesta aletaan yrittäjiksi kun ei elämänhallintakaan enää toimi? Kun riittävän kauan on pois, alkaa syrjäytyminen.

Ja mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Henkilö elää toimeentulotuen varassa koska ei kykene työllisyysvelvoitteisiin.  Ei jaksa edes lähteä prosessiin mukaan missä haettaisiin tk-eläkettä, ei jaksa lähteä hakemaan hoitoa, vaikkakin tukien määräkin voisi nousta ja muuttua varmemmaksi työkyvyttömyyseläkkeen kautta. Vaikuttaa että henkilöllä itselläänkin on tunne ettei välttämättä halua lähteä koko myllyyn työkyvyttömyyseläkkeen saamiseksi koska se voi olla kuluttavaa ja toisekseen ehkä mahdollinen eläkemerkintä nuorempana voi tuntua raskaalta. Jos voimavaroja ei ole, niitä voi olla hankala kerätä edes tuohon jolloin tilanteen antaa olla vain niin miten se on. Ja ei se siitä koskaan tule muuttumaan jos mitään ei tee.

Ja miten moniongelmaisuuteen suhtaudutaan hoidossa, saisiko ihminen edes kokonaisvaltaista apua ongelmalliseen päihderiippuvuus/mt-ongelmavyyhteen?  Miten yhteiskunnan pitäisi reagoida tällaiseen passiivisuuteen jossa ihminen ei kykene täyttämään velvollisuuksia mitä yhteiskunta häneltä periaatteessa odottaa ja jättäytyy viimeiselle tukimuodolle? Joidenkin mielestä kurittamalla lisää eli viemällä pois niitä elämisen varoja mitä ihmisellä enää on kulutettavissa. Tokihan ne tässä tapauksessa ne tuet menevät oman kehonsa sabotointiin tai mielensä hoitamiseen päihteillä, katto sentään pään päällä on.

Jotkut sanovat, että köyhyys tuo näköalattomuutta ja vie energiaa koska joutuu jatkuvasti miettimään miten rahat saa riittämään. Se voi myös lisätä häpeää.

Nykyisellään yhteiskunta maksaa sosiaalituen ilman suurempia odotuksia kuin että toimittaa tiliotteensa. Mitä jos tämä viimeinen tukimuoto vietäisiin vaikkapa? Miten tällaisten ihmisten kävisi? Pitäisikö yhteiskunnan enemmän velvottaa tuen hakemiseen ja kuntoutukseen ihmisiä jos ei kykene työnhakuvelvoitteisiin? Vai voisiko tuo lannistaa ihmisiä vielä enemmän joilla ei ole toivoa kuntoutumisesta ja lisätä stressiä joka vielä edesauttaa entisestään luovutusmielialaa?

Uskon että on paljon ihmisiä jotka eivät ole enää kuumaa valuuttaa yhä armottomammaksi käyvillä työmarkkinoilla ja jotka ovat käytännössä työkyvyttömiä mutta eivät työkyvyttömyyseläkkeellä.

Yhteiskunnassa pitäisi olla enemmän helppoja ja hidastempoisia töitä, joita pystyisivät tekemään myös ne, jotka eivät nykyisen työelämän tahdissa pärjää. Esimerkiksi vanhusten kanssa ulkoilu ja vastaavia hommia. Mutta ei tälläisiä töitä ole, eikä niistä kukaan halua maksaa. Kaikkeen täytyy nykyisin olla tutkinto. Minä olen yksi näistä väliinputoajista, jotka eivät ole varsinaisesti sairaita, mutta jotka kaipaisivat työelämää jossa on vähemmän stressiä, kiirettä, suorituspaineita, veemäisiä pomoja ja työkavereita.

Asia, josta ei myöskään puhuta: nykyiset kaksi-kolmekymppiset tekevät jopa kolmen boomerin työt. Tahti on järjetön, vaatimukset hulluja ja epärealistisia jo alkaen työhaastattelusta. Palkkaa ja muita etuuksia kertyy vähemmän kuin noille vanhemmille polville. Sitten palamme loppuun- ja ympärillä on kasa boomereita haukkumassa meitä herkiksi ja laiskoiksi.

Vierailija kirjoitti:

MENKÄÄ TÖIHIN

Mihin?

Vierailija kirjoitti:

Onko työ jokin itseisarvo, kun epätoivoisesti täälläkin osa pohtii että eikö voisi "edes puhelinmyyjäksi tai siihen tai tuohon hakea?". Hei ihan oikeasti: miksi tilanne on tämä? Haluatteko itse ostaa puhelinmyyjältä? Luuletteko että tuollaista työtä tekevä keskivertotyöntekijä tuottaa euroakaan yhteiseen kassaan vrt. mitä hän kuluttaa, kun palaa loppuun turhauttavassa ja merkityksettömässä työssä, jota joutuu tekemään vaikkei olisi tippaakaan myyntihenkinen? Sekö on sitä hyvinvointia?

En laske tuota edes kunnon työksi. Se on höpö höpötyötä joka vielä kaikenpäälle tunkeutuu monen ihmisen yksityisyyden alueelle. Mitä hyvää siitä esim on että jotkut myy höpsähtäneille vanhuksille jotain mitä ei tarvi? Tuoko on tuottavaa työtä yhteiskunnalle?

Työnantajat vaativat todella paljon nykyaikana ihmisiltä ketkä hakee töihin,. Sinne ei niin vain kävellä, etenkin jos yhtään on sensorttinen ihminen ettei ole supliikki tai osaa taivutella jotain ostamaan jotain jne. Törmäsin yhteen työpaikkaan jossa oli tarjolla 5 tuntia viikossa ja sinnekin ehdoteltiin Linkedinien jakamista ja videoklippejä itsestä. Jos joku on oikeasti lannistunut ja työnhaku tuottaa ongelmia ja työhistoriassa on aukkoja, tuokin voi tuntua jo siltä että morjens. Entisaika oli helpompi ja yksinkertaisempi monessa suhteessa työnhakijalle. Toki jotkut voi erottua sitten noiden videoklippien myötä jos esim persoona on kovin myyntihenkisen oloinen.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni joutui ensimmäisessä työpaikassaan vakavaan onnettomuuteen vuonna 1998, ja hän on siitä asti ollut työttömänä työnhakijana TE-toimiston kirjoilla. Erilaisia leikkauksia, leikkausvirheitä ja leikkauksen korjauksia sekä korjausleikkausten korjauksia on tehty ainakin 36krt. Kela ole hyväksynyt ensimmäistäkään sairaspäivärahahakemusta, saati sitten että joku olisi laittanut hänet eläkkeelle. Tämä maa on todella sairas.

Mitä helvettiä? Eikö tuossa tilanteessa voi ottaa yhteyttä jo jonnekin korkeampaan instanssiin?

Kyllä on sairaaksi mennyt. Aivan järkyttävää. Ja huomaa muuten tämänkin ketjun provoilijoista missä jamassa on joidenkin parkojen psyyke

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan. Tiedän erään kellä on päihdeongelma, mielenterveysongelmia ja siihen päälle vielä koettu burn out työelämästä missä oli pitkään. Ihminen ei hae apua edes kunnolla koska varmaan moniongelmaisuus ja päihdeongelma vie. Jos yleistunne elämästä on se että millään ei ole mitään väliä ja haluaa kuolla ja sitä edesauttaa päihdeongelmallaan niin hankala tuollaista ihmistä on auttaa.

Kun ikää alkaa tulla, pää ei toimi mt-ongelmien ja päihdeongelmien vuoksi, on lannistunut useita kertoja, asiantuntemus ei ole enää ajan tasalla, ja ongelmia kuvaa esim se ettei kykene huolehtimaan esimerkiksi hygieniastaan ja elämänhallinta  ei toimi ja köyhyys vielä vie lisää tulevaisuudennäkymiä, niin ei tuosta helposti nousta

Työpaikat vie ne kellä pää toimii, kellä ei ole vastaavanlaisia painolasteja, kellä ei ole aukkoa työhistoriassa, kellä on kapasiteettia kokoajan kouluttaa itseään.

Toki ihmisellä voisi olla vielä työikää jäljellä mutta onko hänestä työelämään? Jos ihminen ei ensinnäkään ole valmis kuntouttamaan itseään eikä enää jaksa?

Moni kuka kritisoi työttömiä ei omaa kosketuspintaan mitä se on kun ei ole enää toimiva ihminen kuin he itse. Ironisinta on puheet vaikkapa mikset ala yrittäjäksi? Miten hemmetissä esim tuosta tilanteesta aletaan yrittäjiksi kun ei elämänhallintakaan enää toimi? Kun riittävän kauan on pois, alkaa syrjäytyminen.

Ja mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Henkilö elää toimeentulotuen varassa koska ei kykene työllisyysvelvoitteisiin.  Ei jaksa edes lähteä prosessiin mukaan missä haettaisiin tk-eläkettä, ei jaksa lähteä hakemaan hoitoa, vaikkakin tukien määräkin voisi nousta ja muuttua varmemmaksi työkyvyttömyyseläkkeen kautta. Vaikuttaa että henkilöllä itselläänkin on tunne ettei välttämättä halua lähteä koko myllyyn työkyvyttömyyseläkkeen saamiseksi koska se voi olla kuluttavaa ja toisekseen ehkä mahdollinen eläkemerkintä nuorempana voi tuntua raskaalta. Jos voimavaroja ei ole, niitä voi olla hankala kerätä edes tuohon jolloin tilanteen antaa olla vain niin miten se on. Ja ei se siitä koskaan tule muuttumaan jos mitään ei tee.

Ja miten moniongelmaisuuteen suhtaudutaan hoidossa, saisiko ihminen edes kokonaisvaltaista apua ongelmalliseen päihderiippuvuus/mt-ongelmavyyhteen?  Miten yhteiskunnan pitäisi reagoida tällaiseen passiivisuuteen jossa ihminen ei kykene täyttämään velvollisuuksia mitä yhteiskunta häneltä periaatteessa odottaa ja jättäytyy viimeiselle tukimuodolle? Joidenkin mielestä kurittamalla lisää eli viemällä pois niitä elämisen varoja mitä ihmisellä enää on kulutettavissa. Tokihan ne tässä tapauksessa ne tuet menevät oman kehonsa sabotointiin tai mielensä hoitamiseen päihteillä, katto sentään pään päällä on.

Jotkut sanovat, että köyhyys tuo näköalattomuutta ja vie energiaa koska joutuu jatkuvasti miettimään miten rahat saa riittämään. Se voi myös lisätä häpeää.

Nykyisellään yhteiskunta maksaa sosiaalituen ilman suurempia odotuksia kuin että toimittaa tiliotteensa. Mitä jos tämä viimeinen tukimuoto vietäisiin vaikkapa? Miten tällaisten ihmisten kävisi? Pitäisikö yhteiskunnan enemmän velvottaa tuen hakemiseen ja kuntoutukseen ihmisiä jos ei kykene työnhakuvelvoitteisiin? Vai voisiko tuo lannistaa ihmisiä vielä enemmän joilla ei ole toivoa kuntoutumisesta ja lisätä stressiä joka vielä edesauttaa entisestään luovutusmielialaa?

Uskon että on paljon ihmisiä jotka eivät ole enää kuumaa valuuttaa yhä armottomammaksi käyvillä työmarkkinoilla ja jotka ovat käytännössä työkyvyttömiä mutta eivät työkyvyttömyyseläkkeellä.

Anteeksi, mutta miten sinne kuntoutukseen mennään? Kiinnostaisi todella, koska tähän päivään mennessä olen saanut kuntoutuksena tasan yhden tutkimusjakson Kelan paikassa (20 vuotta sitten) sekä yhden kolmivuotisen terapiapätkän (josta maksoin itse omavastuuosuudet, useita kymppejä per käynti). Olen hakenut, pyytänyt, anellut, itkenyt ja raivonnut. Aina on ollut jokin syy olla kuntouttamatta, milloin liian huono vointi (Kelan arvio, ei omani), milloin elämäntilanne. Naapurikunnan päiväsairaalakin lakkautettiin jo vuosia sitten, tilalle ei tullut mitään. Viimeisin kuntoutusarvio on tehty reilu vuosi sitten, ja siinä lääkäri puolsi lyhytterapiaa Kelan tukemana. Tarvitsin lähetteen terapia-arvioon julkiselle, mutta omalääkärini vetikin sen pois, päiviä sen jälkeen kun sen kirjoitti. Sanoi, että ylilääkäri ei kokenut sille tarvetta. 

Mitä minun pitäisi nyt tehdä, rahattomana ja työkyvyttömänä? Toistaiseksi työkkärissä tai edes sossussa (kuulun kuntaprojektiin, jossa molemmat auttavat minua parhaansa mukaan) ei olla osattu keksiä yhtään mitään, siis tuon kuntoutusarvion lisäksi. Sossuni on muuten nytkin sairaslomalla; työkkärin virkailijani puolestaan sanoi viime puhelussa alkuvuodesta, että soittaa loppuvuodesta ensi kerran. 

t. Sivusta

Vierailija kirjoitti:

Asia, josta ei myöskään puhuta: nykyiset kaksi-kolmekymppiset tekevät jopa kolmen boomerin työt. Tahti on järjetön, vaatimukset hulluja ja epärealistisia jo alkaen työhaastattelusta. Palkkaa ja muita etuuksia kertyy vähemmän kuin noille vanhemmille polville. Sitten palamme loppuun- ja ympärillä on kasa boomereita haukkumassa meitä herkiksi ja laiskoiksi.

Sekään ei enää riitä että käy yliopisto/AMK-tutkinnon monelta alalta. Pitää olla verkostoitumista, näkyä somessa, olla sitä tätä, mielellään vielä kunnon harjoittelupaikat (jos menee metsään tässä vaiheessa niin voi käydä niin että jäät tilanteeseen jossa haet töitä valmistumisesi jälkeen jossa edellytetään jo jonkinlaista kokemusta ja muita ei ole tarjollakaan, voi siis käytännössä jäädä turha paperi taskuun. Työnantajat voi karsastaa opiskelijoita joilla ei ole jo valmistuessaan hyvät kontaktit työnantajiin ollut ja myöhemmin olet jäänyt jo "junasta"), sivuainevalintojen pitää olla tosi persoonallisia ja hyviä verrattuna ikätoveriin, mielellään työtäkin voisi olla ihan opiskeluaikanakin. Ja onko ihme että nuoret väsyy? Onneksi sieltä on aina uusi tulossa uuvutettavaksi koska kilpailua riittää. Kyllä niitä tehosuorittajia löytyy.

Sitten ihmetellään kun ihmisillä on mt-ongelmia ja se varmaan on joku kemiallinen epätasapaino aivoissa johon kapitalismilla on myös lääke.

Vierailija kirjoitti:

Asia, josta ei myöskään puhuta: nykyiset kaksi-kolmekymppiset tekevät jopa kolmen boomerin työt. Tahti on järjetön, vaatimukset hulluja ja epärealistisia jo alkaen työhaastattelusta. Palkkaa ja muita etuuksia kertyy vähemmän kuin noille vanhemmille polville. Sitten palamme loppuun- ja ympärillä on kasa boomereita haukkumassa meitä herkiksi ja laiskoiksi.

Ja eläkeikä on 70 vuotta?

No jos lähtökohtaisesti suht heppoisin perustein pääsisi eläkkeelle, niin aika harva varmaan näistä yrittäisi edes kuntoutua työkykyiseksi, koska pääsis lorvimaan eläkkeen turvin. Jos pitkällä aikavälillä ei ole työkykyinen, niin sit eläkkeelle, mutta sellainen eläke, että ei elellä makoisasti, annetaan vaikka sitten kun työeläkeikä on saavutettu, niin takautuvasti.

Olen kuullut myös näistä sairaseläkeläisistä, jotka ovat sitten kuitenkin uutteria tekemään firabelejä eli silloin kyllä onnistuu työnteko, mutta ei muuten.

Joskus aikoinaan puhuttiin, että Suomi on lottovoittajien maa?, jos tänne nyt otetaan halpatyövoimaa muualta Maailmasta ja "omaväki" päästettäisiin eläkkeelle, niin se alkais jo vähän siltä tuntumaankin. Myös mahdollistettaisiin romaneille laadukas koulutus ja mahdollisuus työntekoon, niin hekin voisivat tuntea itsensä osaksi yhteiskuntaa ja ei tarvitsisi kokea työnhaun syrjintää. Se olis kaikkille sellainen win-win tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan. Tiedän erään kellä on päihdeongelma, mielenterveysongelmia ja siihen päälle vielä koettu burn out työelämästä missä oli pitkään. Ihminen ei hae apua edes kunnolla koska varmaan moniongelmaisuus ja päihdeongelma vie. Jos yleistunne elämästä on se että millään ei ole mitään väliä ja haluaa kuolla ja sitä edesauttaa päihdeongelmallaan niin hankala tuollaista ihmistä on auttaa.

Kun ikää alkaa tulla, pää ei toimi mt-ongelmien ja päihdeongelmien vuoksi, on lannistunut useita kertoja, asiantuntemus ei ole enää ajan tasalla, ja ongelmia kuvaa esim se ettei kykene huolehtimaan esimerkiksi hygieniastaan ja elämänhallinta  ei toimi ja köyhyys vielä vie lisää tulevaisuudennäkymiä, niin ei tuosta helposti nousta

Työpaikat vie ne kellä pää toimii, kellä ei ole vastaavanlaisia painolasteja, kellä ei ole aukkoa työhistoriassa, kellä on kapasiteettia kokoajan kouluttaa itseään.

Toki ihmisellä voisi olla vielä työikää jäljellä mutta onko hänestä työelämään? Jos ihminen ei ensinnäkään ole valmis kuntouttamaan itseään eikä enää jaksa?

Moni kuka kritisoi työttömiä ei omaa kosketuspintaan mitä se on kun ei ole enää toimiva ihminen kuin he itse. Ironisinta on puheet vaikkapa mikset ala yrittäjäksi? Miten hemmetissä esim tuosta tilanteesta aletaan yrittäjiksi kun ei elämänhallintakaan enää toimi? Kun riittävän kauan on pois, alkaa syrjäytyminen.

Ja mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Henkilö elää toimeentulotuen varassa koska ei kykene työllisyysvelvoitteisiin.  Ei jaksa edes lähteä prosessiin mukaan missä haettaisiin tk-eläkettä, ei jaksa lähteä hakemaan hoitoa, vaikkakin tukien määräkin voisi nousta ja muuttua varmemmaksi työkyvyttömyyseläkkeen kautta. Vaikuttaa että henkilöllä itselläänkin on tunne ettei välttämättä halua lähteä koko myllyyn työkyvyttömyyseläkkeen saamiseksi koska se voi olla kuluttavaa ja toisekseen ehkä mahdollinen eläkemerkintä nuorempana voi tuntua raskaalta. Jos voimavaroja ei ole, niitä voi olla hankala kerätä edes tuohon jolloin tilanteen antaa olla vain niin miten se on. Ja ei se siitä koskaan tule muuttumaan jos mitään ei tee.

Ja miten moniongelmaisuuteen suhtaudutaan hoidossa, saisiko ihminen edes kokonaisvaltaista apua ongelmalliseen päihderiippuvuus/mt-ongelmavyyhteen?  Miten yhteiskunnan pitäisi reagoida tällaiseen passiivisuuteen jossa ihminen ei kykene täyttämään velvollisuuksia mitä yhteiskunta häneltä periaatteessa odottaa ja jättäytyy viimeiselle tukimuodolle? Joidenkin mielestä kurittamalla lisää eli viemällä pois niitä elämisen varoja mitä ihmisellä enää on kulutettavissa. Tokihan ne tässä tapauksessa ne tuet menevät oman kehonsa sabotointiin tai mielensä hoitamiseen päihteillä, katto sentään pään päällä on.

Jotkut sanovat, että köyhyys tuo näköalattomuutta ja vie energiaa koska joutuu jatkuvasti miettimään miten rahat saa riittämään. Se voi myös lisätä häpeää.

Nykyisellään yhteiskunta maksaa sosiaalituen ilman suurempia odotuksia kuin että toimittaa tiliotteensa. Mitä jos tämä viimeinen tukimuoto vietäisiin vaikkapa? Miten tällaisten ihmisten kävisi? Pitäisikö yhteiskunnan enemmän velvottaa tuen hakemiseen ja kuntoutukseen ihmisiä jos ei kykene työnhakuvelvoitteisiin? Vai voisiko tuo lannistaa ihmisiä vielä enemmän joilla ei ole toivoa kuntoutumisesta ja lisätä stressiä joka vielä edesauttaa entisestään luovutusmielialaa?

Uskon että on paljon ihmisiä jotka eivät ole enää kuumaa valuuttaa yhä armottomammaksi käyvillä työmarkkinoilla ja jotka ovat käytännössä työkyvyttömiä mutta eivät työkyvyttömyyseläkkeellä.

Anteeksi, mutta miten sinne kuntoutukseen mennään? Kiinnostaisi todella, koska tähän päivään mennessä olen saanut kuntoutuksena tasan yhden tutkimusjakson Kelan paikassa (20 vuotta sitten) sekä yhden kolmivuotisen terapiapätkän (josta maksoin itse omavastuuosuudet, useita kymppejä per käynti). Olen hakenut, pyytänyt, anellut, itkenyt ja raivonnut. Aina on ollut jokin syy olla kuntouttamatta, milloin liian huono vointi (Kelan arvio, ei omani), milloin elämäntilanne. Naapurikunnan päiväsairaalakin lakkautettiin jo vuosia sitten, tilalle ei tullut mitään. Viimeisin kuntoutusarvio on tehty reilu vuosi sitten, ja siinä lääkäri puolsi lyhytterapiaa Kelan tukemana. Tarvitsin lähetteen terapia-arvioon julkiselle, mutta omalääkärini vetikin sen pois, päiviä sen jälkeen kun sen kirjoitti. Sanoi, että ylilääkäri ei kokenut sille tarvetta. 

Mitä minun pitäisi nyt tehdä, rahattomana ja työkyvyttömänä? Toistaiseksi työkkärissä tai edes sossussa (kuulun kuntaprojektiin, jossa molemmat auttavat minua parhaansa mukaan) ei olla osattu keksiä yhtään mitään, siis tuon kuntoutusarvion lisäksi. Sossuni on muuten nytkin sairaslomalla; työkkärin virkailijani puolestaan sanoi viime puhelussa alkuvuodesta, että soittaa loppuvuodesta ensi kerran. 

t. Sivusta

Kiitos kokemuksiesi jakamisesta.

Ymmärrän tämän vallan hyvin, että kuntoutusta ei ole monesti saatavilla. Sekin on vähän illuusio kun aina sanotaan että hae apua, ja mitä se apu sitten on?

Rehellisesti sanottuna joidenkin kohdalla nostetaan vain kädet pystyyn. Se on karua sanoa. Mutta vielä ikävämpää on se että heitä vielä syyllistetään tilanteesta tai syytellään laiskoiksi.

Toki esim. jos saisi kuntoutustuet ja eläkkeet avunsaantimahdollisuudetkin voisivat lisääntyä. On olemassa esim. lääkinnällinen kuntoutus nimellä olevaa kuntoutusta eläkkeellä oleville. Kuntoutuspsykoterapiat usein jää siihen kolmeen vuoteen eikä se aina ole riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on myös nitä, jotka eivät kykene työhön ja onhan selvä, että heidän pitäisi olla työkyvyttömyyseläkkeellä. Systeemi pitäisi siis korjata niiltä osin. Mutta suurin osahan työttömistä on niitä, joiden koulutus/taidot eivät riitä normaalipalkkaisiin hommiin ja taas siitä työstä, johon ei erityisosaamista tarvita, maksetaan niin huonosti, että jää tappiolle verrattuna työkkäriin ja tukiin, jotka menettää, koska saa palkkaa vaikka parisataa kuussa liikaa. Tämähän tietysti korjaantuisi lisäkoulutuksella, johon työttömät saisivat jonkinlaista koulutustukea porkkanana ja näin voisivat valmistua johonkin ammattiin/työhön ja saada paremmin työtä, josta saa inhimillisen palkan. Mutta tällekin pitäisi löytyä maksaja, eli olemme noidankehässä. Ilmeisesti ainoa vaihtoehto useiden puolueiden mielestä on ottaa työntekijät ulkomailta.

Tässä olet täysin oikeassa, mutta jätit käsittelemättä sen kaikkein suurimman tabun: nykyisen työelämän vaatimukset ovat sellaiset, että osa kelkasta pudonneista on yksinkertaisesti liian tyhmiä voidakseen pärjätä enää oikein missään töissä. Sitä ei lisäkoulutuksella paranneta.

Tilanne on sama lähes kaikissa jälkiteollisissa yhteiskunnissa. Esim. amerikkalaisissa tutkimuksissa on toistuvasti noussut esiin "Alle 83 -ongelma": ihminen, jonka äo on alle 83, ei ole työllistämiskelpoinen. Hän ei kelpaa edes Yhdysvaltain armeijalle (siitä tuo raja). Niin tyhmän opettamiseen menee liikaa resursseja hänen työpanoksestaan mahdollisesti saatavaan hyötyyn nähden. Ja kun nämä eivät kelpaa työhön, he syrjäytyvät yhteiskunnasta. Monessa työssä syrjäytyminen alkaa jo jossain äo 90:n tienoilla. Ja tätä porukkaa on paljon, koska noin 16 prosenttia väestöstä sijoittuu älykkyysosamäärältään välille 80-90. Mitä monimutkaisemmaksi työtehtävät menevät, sitä enemmän porukkaa äo-skaalan alapäästä putoaa pois.

Meillä ei ole myöskään tiedossa mitään hoitoa älylliseen tyhmyyteen. Alhaista älykkyyttä ei pystytä korjaamaan oikein millään. Joitain aivotoimintaan liittyviä hoitoja on ilmeisesti olemassa, mutta ne eivät ole käyttökelpoisia suurille joukoille, eikä niillä saatu vaikutus ole riittävä. Jos äo saadaan nousemaan vaikkapa 83:sta 86:een, ei ihmisen tilanne parane oikeastaan mitenkään.

Asiaa ei millään tavalla paranna se, että tästä ei saa puhua. Tästä nimenomaan pitäisi puhua, paljon ja joka paikassa. Meidän pitäisi yhteiskuntana pystyä keksimään tälle porukalle jotain järkevää tekemistä. Kaikki vähäistä älyä vaativat aputyöt ovat poistuneet jo aikoja sitten, eikä mitään uutta ole tullut tilalle. Digitalisaatiokehitys tulee syömään tuon porukat työmahdollisuuksia entisestään. Tähän asiaan pitäisi pystyä puuttumaan, mutta keinoja ei tällä hetkellä ole ollenkaan.

Japani taitaa olla ainoita jälkiteollisia maita, joissa vähäistä älykkyyttä vaativia aputöitä on edelleen olemassa; on kadunlakaisijoita ja nurmikon hoitajan apupoikia, on tietyömaan reunalla opastekylttiä kantavia miekkosia ja vanhoja setiä, joiden työnä on avata pankin ulko-ovi asiakkaille ja sanoa päivää. Ehkä meidän pitäisi ottaa oppia sieltä. Koska tällä menolla meillä on aivan liikaa väkeä, joka on liian tyhmää mihinkään töihin. Se on täysin kestämätön tilanne missä tahansa yhteiskunnassa.

Joopa joo, hauska sävy ja päätelmiä tässä viestissäsi. Nyt ymmärrän nämä, pitäisi saada työttömät keräämään roskia kadulta ja risuja metsistä kommentit.

Kuulostaa siltä, että jätät tulkinnasta harmaita pois. On eri asia potkia työttömät risumetsään tukia hankkimaan, kuin pohtia miten työtehtävät pitäisi organisoida niin, että mielekästä tekemistä on kaikille kykeneville. Ja niin, että töistä saadaan aina ihan oikeaa palkkaa eikä mitään 9eur päiviä. /eri

Melko karmaisevia geneettisen determinismin sävyjä joistain viesteistä paistaa läpi ja kaikki työttömät käytännössä niputetaan johonkin tiettyyn älykkyysosamääräkategoriaan, joka ei kykene kuin hyvin yksinkertaisiin fyysisiin töihin. Apua. En viitsi edes sanoa miltä tuo suoraan sanoen kuulostaa...

Vierailija kirjoitti:

MENKÄÄ TÖIHIN

AFTER YOU!

Vierailija kirjoitti:

Asia, josta ei myöskään puhuta: nykyiset kaksi-kolmekymppiset tekevät jopa kolmen boomerin työt. Tahti on järjetön, vaatimukset hulluja ja epärealistisia jo alkaen työhaastattelusta. Palkkaa ja muita etuuksia kertyy vähemmän kuin noille vanhemmille polville. Sitten palamme loppuun- ja ympärillä on kasa boomereita haukkumassa meitä herkiksi ja laiskoiksi.

Ja sitten niitä toisia kaksi-kolmekymppisiä, jotka eivät saa töitä.

Jospa sen kiireisen työntekijän töitä voisi jakaa palkkaamalla toisen työntekijän?

Lyhyempi työviikko?

Täytyy varmaan seuraavan kerran palkkatuella ollessa seurata vakituisia ja lähettää kaupunginvaltuustoon niiden työntekijöiden nimet jotka pitää kahvitaukoa yli lakisääteisen 10 minuuttia.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy varmaan seuraavan kerran palkkatuella ollessa seurata vakituisia ja lähettää kaupunginvaltuustoon niiden työntekijöiden nimet jotka pitää kahvitaukoa yli lakisääteisen 10 minuuttia.

+ saikut päivämäärineen

Sekin on hyvä muistaa, että osa näistä työkyvyttömistä olisivat työkykyisiä, jos olisivat aikoinaan päässeet hoitoon. Kaikilla ei ole varaa hoidattaa itseään yksityisellä. Mä sain aikoinaan erikoissairaanhoidon reumapolilta terveyskeskuslääkärin lähetteeseen kieltävän vastauksen (eli en päässyt edes reumapolin potilaaksi) ja syynä oli "koska potilas on vielä työkykyinen". Onneksi mulla oli varaa mennä yksityislääkärille. 

Vierailija kirjoitti:

Asia, josta ei myöskään puhuta: nykyiset kaksi-kolmekymppiset tekevät jopa kolmen boomerin työt. Tahti on järjetön, vaatimukset hulluja ja epärealistisia jo alkaen työhaastattelusta. Palkkaa ja muita etuuksia kertyy vähemmän kuin noille vanhemmille polville. Sitten palamme loppuun- ja ympärillä on kasa boomereita haukkumassa meitä herkiksi ja laiskoiksi.

Siirtäisin katseen työelämään ja työnantajiin päin. Vielä kasarilla työelämä oli sen verran leppoisaa, että siellä pärjäsi, vaikka kaikenlaista rajoitetta olisi ollut. Ei enää. Ja silti tarkoitus on saada ihmiset viihtymään tuolla melkein 70- vuotiaiksi asti? Ja aloittamaan mahdollisimman aikaisin, ei välivuosia. Ei kuulosta kestävältä yhtälöltä.

Vierailija kirjoitti:

MENKÄÄ TÖIHIN

Anna ensin töitä. Ei kai sitten haittaa että saatan joskus kantaa mukanani veistä ja jopa iskeä sillä jotakuta joka esim. on ilkeä minulle, kuten sinunlaisesi? Sen takia että äänet päässäni käskee.

T: se ääniä kuuleva työkyvytön työnhakija