Rikkaat ja rahattomat 2023 OFFICIAL
Kommentit (872)
Yhdellä "köyhällä" oli merkkiastioita, sitä ihmeteltiin kovasti. Toisin köyhän kotona oli vanhat huonekalut ja muutenkin sen näköistä että ei eletä kovin leveästi, ihmeteltiin että kyllähän netistä saa sitä ja sitä ilmaiseksi kun vaan hommaa. Mitähän siellä köyhän kodissa pitäisi olla että se kelpaisi sellaisenaan?
Täytyy näin pienituloisena sanoa, että, että merkkivaatteet, dysonit ja ulkomaanmatkat ovat vain kaukainen haave. Tottakai hienoja asioita voi saada lahjana, voittaa vaikka arpavoittona tai joskus tehdä jonkun hyvän kirppislöydön vaikkapa, mutta pienituloisena tuntuu vähän pahalta, että oletetaan kaikilla olevan varaa vaikkapa siihen Marimekon astiastoon tai dysonin imuriin. Mä käyn töissä ja mun puoliso käy töissä. Duunareita ollaan ja asutaan omassa talossa. Palkka menee asuntolainaan, laskuihin, pakollisiin menoihin, lasten halpoihin harrastuksiin ja siinä se sitten olikin. Aina ei meinaa rahat riittää. Joskus saa säästöön rahaa, mutta uudet talvirenkaat tai lapsen silmälasit voi nekin säästöt syödä äkkiä. Kesälomarahat säästetään joululahjoihin ja jouluruokaan. Joku halpa kesälomareissu voidaan tehdä. Yleensä mökkiloma.
Mä tarvisin oikeasti uudet lenkkarit. Vanhat on aivan rikki. Olisin tarvinnut jo syksyllä. Niin tarvitsi lapsikin, joten lapsi sai uudet kengät. Tytön rippileirikin piti maksaa ja muutama kymppi säästää juhlia varten. En todellakaan osaisi edes haaveilla jostain 800e Guccin kengistä. 800e on meille aivan utopistisen paljon rahaa ihan vaan tuhlattavaksi. Ollaan onnellisia jos joskus jää 200e säästöön.
Miksi köyhän perheen äiti polttaa tupakkaa?! Jäisi niistäkin rahoista hyvä summa säästöön, esim. juuri siihen ruokaan.
Jaana ja Panu ovat sympaattisia, lämminhenkisiä, järkeviä ja tavallisen oloisia ihmisiä.
Huomaa kyllä että tämä kaulatatuointi nainen ei halua oikeasti tehdä töitä ja asioita menestyksensä eteen. Laiska.
Hauska huomio: Useammalla varakkaalla on kissa lemmikkinä
On varaa ällöttäviä töherryksiä kaulaansa ottaa. Eikö lapsen isukki maksa mitään vai onko iskä edes tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Hauska huomio: Useammalla varakkaalla on kissa lemmikkinä
Ok. Olen sitten varakas.
No en tosin ole kai köyhäkään.
Yksi sukulainen on hakenut tuohon ja todella toivon ettei pääse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska huomio: Useammalla varakkaalla on kissa lemmikkinä
Ok. Olen sitten varakas.
No en tosin ole kai köyhäkään.
Rikkaat ei lähe koirien kanssa ulos, kissan kans istutaan takan ääressä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska huomio: Useammalla varakkaalla on kissa lemmikkinä
Ok. Olen sitten varakas.
No en tosin ole kai köyhäkään.
Olisikohan puhuttu tästä ohjelmasta ja siinä olevista varakkaista? Voisikohan tämmöisen asian päätellä ihan vain katsomalla mihin keskusteluun osallistuu?
jotenkin vikan jakson osallistujat eivät vakuuttaneet. Hiukan epäilen ettei siivoushommia löytyisi muutoin kun kesällä. Rikkaissa ainakin miehen ulosanti aiheutti facepalmia melko usein, jännittikö vai selostaako oikeastikin kaikkea tolleen..
Onneks on rahaa tupakkaan muttei ruokaan.
Susu1 kirjoitti:
Onneks on rahaa tupakkaan muttei ruokaan.
Kyllä köyhälläkin jotain nautintoja pitää olla.
Näin vanhuksena jäin ihmettelemään katsomaani jaksoa. On siis ollut äitinäs kirpparilla pienestä pitäen työssä, joten siksi ei ole käynyt kouluja. Millainen äiti pitää lasityövoimana, etkä patista kouluun. Nyt käynyt kaupallisen alan koulutuksen ja sitten?
Kertoo olleensa oikeissa töissää palkkatuettuna jossain kierrätyskeskuksessa.
Nämä eivät ole OIKEITA työpaikkoja. Jokaisessa kaupungissa on ry:n alla toimiva toimintapaja, johon sijoitetaan kaikki vajaatyökykyiset ja pitäaikaistyöttömät ja kuntoutujat, näpertelemään kaikenlaista.
Jos luulee olleensa oikeissa töissä palkkatuella, niin olen huolestunut.
Saanut kesätöitä siivousalalla ja toivoo pääsevänsä takaisin ko. hommiin. Jos ei löydä ko. hommia myös muuten, niin mikä mättää.
Miten ihmeessä julkeaa vetää röökiä kameran edessa ja kertoo, etteivät rahat riitä ruokaan, vaan pitää lainata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkein kaikissa jutuissa tulee mieleen, että sillä "köyhällä" on elämänhallinta pielessä. Itse olen semihyvätuloinen; 5000e/k valtion virkamiehenä kuukausipalkka ja omasta firmasta n. 10k euroa vuodessa päälle. Pukeudun silti tyyliin verkkareihin ja kulahtaneeseen pikeepaitaan vapaa-ajalla. Autoni maksoi 18k euroa. Ei ole tarvetta pröystäillä.
M27
Eipä sun tuloilla vielä kauheasti voi pröystäillä. Meillä on taloudessa about samat tulot x 2 ja kun talo on vähän ns paremmalla alueella (ei ole iso, 110m2) ja makselee perus elämisen kulujen lisäksi kolmen lapsen harrastukset, niin sinä sitä ollaankin jo. Näillä tuloilla jää vähän sijoitettavaksi ja tekee ulkomaanmatkan joka vuosi, mutta pröystäilyyn ei kyllä riitä.
Toki aika usein hyvätuloisuus näkyy päällepäin. Ei välttämättämä minää Rolexeina, mutta onhan sitä tutkittu, että sähköautot ovat huomattavasti yleisempiä isoissa tuloluokissa, eikä uudehkossa omakotitaloissa asu spurgut, eikä yh mamma osta kelan tuilla Guccia. Jos meet vaikkapa insinööritoimistoon tai asianajajatoimistoon, niin väitän että niissä työskentelevät ihmiset pukeutuvat vapaa-ajallaankin siistimmin, kuin joku pienipalkkainen siivooja. Noin keskimäärin. Ymmärrät varmasti mitä ajan takaa, mutta innolla odotan kun joku haluaa tämänkin käsittää väärin.
Jos yh-mamma ei osta guccia, niin entä yh-isä?
Niin. Isähän voi vaikka käydä töissä ja ostaa itselleen mitä tahtoo. Naisista ei ole kun Kelan asiakkaiksi.
Ainakin jos sinulta kysytään. 😂
Vierailija kirjoitti:
Näin vanhuksena jäin ihmettelemään katsomaani jaksoa. On siis ollut äitinäs kirpparilla pienestä pitäen työssä, joten siksi ei ole käynyt kouluja. Millainen äiti pitää lasityövoimana, etkä patista kouluun. Nyt käynyt kaupallisen alan koulutuksen ja sitten?
Kertoo olleensa oikeissa töissää palkkatuettuna jossain kierrätyskeskuksessa.
Nämä eivät ole OIKEITA työpaikkoja. Jokaisessa kaupungissa on ry:n alla toimiva toimintapaja, johon sijoitetaan kaikki vajaatyökykyiset ja pitäaikaistyöttömät ja kuntoutujat, näpertelemään kaikenlaista.
Jos luulee olleensa oikeissa töissä palkkatuella, niin olen huolestunut.
Saanut kesätöitä siivousalalla ja toivoo pääsevänsä takaisin ko. hommiin. Jos ei löydä ko. hommia myös muuten, niin mikä mättää.
Miten ihmeessä julkeaa vetää röökiä kameran edessa ja kertoo, etteivät rahat riitä ruokaan, vaan pitää lainata.
Eo ole ihan realiteettia tuo ns. "köyhät", miten tämän viimeisen jakson äiti-ihmisellä on varaa ottaa tatskoja? Ja tosiaan tuo tupakan poltto ja ei muka rahat riitä? Höpö höpöä koko ohjelma.
Ainut mitä työttömällä ei ole varaa ulkoistaa , on ehkä kuntosalit, kauneushoitolat,ravintolapäivälliset/lounaat/illalliset. Kaupasta ei ehkä ihan kaikkea voi ostaa ja vaatteita ei tiuhaan ostella, mutta kyllä nykysuomessa pärjää, jos osaa rahaa käyttää ja jos on muuten terve ettei lääkkeisiin mene rahaa, mutta mitään luksustahan se elämä ei ole työttömillä tai pienipalkkaisilla.
Tämä viimeisen jakson köyhä taitaa olla juuri niitä köyhiä, jotka on ihan itse valintansa tehnyt.