Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Isovanhemmat, saatteko lounasta ym. kun menette kylään lapsenlapsia katsomaan?

Vierailija
27.03.2023 |

Poikani perhe asuu parin tunnin ajomatkan päässä ja totta kai nälkä alkaa kalvaa pitkän ajomatkan jälkeen. Olen kuitenkin ihmetellyt, miksi on niin nihkeää laittaa ruokaa tarjolle? Pojalla ja miniällä on kaksi pientä lastakin, heillehän laitetaan ruokaa monta kertaa päivässä, mutta jostain syystä kun tulen, on kohtelu minulle nihkeää.

Kahviakin täytyy erikseen pyytää ja tulee vaivaantunut olo istua sohvalla odottamassa, toki kuuntelen lasten juttuja ja voin heille lukea vaikka kirjan. Poika tuo usein myös lehden, mutta eihän se verensokeriin auta. Pari kertaa olen mennyt keittiön pöydän ääreen juttelemaan miniän kanssa kun hän touhuaa, mutta hän on niukkasanainen ja pyysinkin anteeksi että häiritsen ja siirryin takaisin sohvalle.

Kun meille tulee vieraita, tarjoan kyllä heti lämpimän ruuan, kahvia, teetä ym. kahvipullaa ja pikkupurtavaa. Onhan siinä aikaa valmistella sen pari tuntia, ennen kuin ovat perillä.

Otin huumorin varjolla tilanteen puheeksi poikani kanssa ja vitsailin, että kutsun itseni syömään heille viikon päästä, ja silloin poikani paistaa pihvejä mulle. Tiedän, että hän melko hyvä kokki. Poika naurahti, miniä ei sanonut mitään eikä minua ole sen jälkeen pyydetty enää ollenkaan kylään. Tästä on vuosi.

Kysyisinkin, miten teillä muilla toimitaan, kun menette kylään lapsenlapsia katsomaan. Pitääkö ottaa omat eväät mukaan vai miten? Itse harkitsen, että pysähdyn syömään johonkin matkan varrelle jatkossa, mutta hassultahan sekin tuntuu, kun kyläpaikassakin syödään monta kertaa päivässä.

Kommentit (1696)

Vierailija
1161/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis miten usein tämä aloittaja on käynyt istumassa sohvalla odottaen palvelua? Sopiiko aika perheelle? Onko sovittu etukäteen?

En minä ainakaan halua arkeni keskelle ketään sohvalla istuksijaa. Jos vieras tahtoo pölähtää arjen keskelle, niin tekee itsensä hyödylliseksi, keittää vaikka itse ne kahvit.

Ja jos en etukäteen tiedä vieraista, niin ei sitä ruokaa välttämättä ole kuin omalle perheelle. En minä ehdi kauppaan, jos joku ilmoittaa olevansa tulossa tänään meille.

Ap vastaa. Vierailuni ovat harventuneet vuosien saatossa kun en tunne olevani tervetullut. nyt en ole vuoteen käynyt, aiemmin noin kaksi tai kolme tai ihan max. 4 kertaa vuodessa käväisin. Että en ole taakaksi ollut. Kuten jollain muullakin, minäkin yhdistin samaan käyntiin omia menoja kuten pojan kaupungissa asuvien ystävien tapaamista. Olen käynyt ensin pojalla ja ennen siellä jotain ruokaa saikin, ennen kuin tilanne ajautui näin huonoksi ja tylyksi. Nyt olen sitten ajanut ko. paikkakunnalle vain ystävien kanssa teatteriin, ranvintolaan tai messuille ym. tapahtumiin pojan perhettä näkemättä.

PS. ei se minunkaan miniä tenteissä loistanut kun meni liki 10 vuotta valmistumiseen, kun tuossa on yllä puhetta tenteissä.

Tuosta valmistumisesta. Sattuiko siihen opiskeluaikaan osumaan vaikkapa lasten syntymiä ja siis äitiyslomia? Jos sattui, valmistumisen viivästyminen ei ole mitenkään ihmeellistä. Tai kävikö hän ehkä töissä opiskelun ohessa? Joillakin aloilla on hyvin tavallista, että käydään oman alan töissä jo ennen valmistumista ja sekin sitten hidastaa tutkinnon suorittamista.

Pojan vaimon opiskelut eivät kuulu ap:lle pätkän vertaa. Kuten ne minunkana opinnot eivät kuuluneet minun appiukolleni. Saan ihan vapaasti päättää mitä omistamassani kodissa tee. Appi siellä ylimääräinen oli.

Sain ko tentistä 6/6 ja opiskelin tuolloin toista vuotta, en 10. vuotta.

t. se jonka appivanhemmat eivät koskaan osanneet kelloa eivätkä käyttäneet kännykkää, vaan luulivat kotiani asemahalliksi joka on auki 24/7

Vierailija
1162/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä hyviin tapoihin kuuluu jotain tarjota vieraille. Itse ainakin laitan aina kahvit isovanhemmille ja sen kanssa on sitten jotain makeaa tai suolaista. Ruoan laitan jos siitä on erikseen sovittu, muussa tapauksessa ehdotan että meillä tai lapsilla kohta ruoka-aika, että kalpaako/maistuuko teille tämmönen? Mutta sillon ei siis välttämättä mitään kovin suunniteltua vaan mitä nyt sattuu olemaan itselle ajateltu.

Eikä ole mitään väliä onko sovittu vai yllätysvierailu, kummatkin kun tuppaa ainakin kauempana asuvan isovanhemman kohdalla venyvän kun lapset haluavat kaiken näyttää ja tehdä yhdessä..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1163/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse huomasin kaverini nihkeän käytöksen miehensä vanhempia kohtaan ja ei koskaan tarjonnut heille mitään ja pisti miehen vanhempien tuliaiset kaappiin odottamaan (olen ollut heillä useasti tuohon aikaan auttelemassa navetalla ym). Ja siis miehen vanhemmat ovat aina olleet ihania kaveriani kohtaan (en sit tiedä johtuuko siitä että mies on köyhistä oloista lähtöisin, tosin vanhempansa nykyään suht hyvätuloisia) mutta siis kun kaverini vanhemmat tulevat kylään, niin on ihan erilainen ilmapiiri, ja he saavat kyllä syödäkseen. Kerran kysyin kaveriltani että mistä tuo "eriarvoisuus" johtuu, ja kaverini totesi että ei osaa vastata mistä tuo johtuu ja ei selvästi halunnut vastata asiaan enkä viittinyt kysellä lisää. Mutta oli vähän epämukavaa siellä olla ja syödä kun nuo kaverin miehen vanhemmat oli kuivin suin..

Joskus se on vaan niin että kemiat ei kaikkien ihmisten kanssa voi natsata, minkä vuoksi osa näyttää sen käytöksellään. Itse en tykännyt omasta apestani enkä anopistani, ihan sen vuoksi että meidän kemiat eivät vaan natsanneet yhteen (he toki pitivät minusta ja kuulinkin sen usein, mutta itse en voinut heitä sietää minkä sitten käytökselläni osoitin) ja mieheni ei pitänyt minun vanhemmistani, ja pakko sanoa että olin ärsyyntynyt kun mieheni kohteli vanhempiani samalla tavalla kuten itse kohtelin hänen vanhempiaan ja raivosin hänelle siitä, mistä mies sitten itse suuttui ja huusi että itse kohtelen hänen vanhempiaan samalla tapaa, ja tajusin että tottahan tuo on, ja aloin olemaan asiallinen vanhempiansa kohtaan, vaikken heistä siltikään edelleenkään pidä, kunnes ei miehenikään minun vanhemmistani pidä.

Jos itse kohtelisin oman aviomiehen vanhempia tuolla lailla ja sitten suuttuisin jos mieheni alkaisi kohdella omia vanhempiani samalla tavalla, niin juu...pakko sanoa että en ymmärrä miksi suututaan kun toinen alkaa kohdella samalla tavalla miten sinä kohtelit hänen vanhempiaa. Siksi multa tuli nyt alapeukku!

Mä ainakin suuttuisin jos puoliso kohtelisi mun vanhempia tuolla lailla, VAIKKA itse kohtelisin hänen vanhempiaan "huonosti" / tuolla tavalla. 

Vierailija
1164/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä hyviin tapoihin kuuluu jotain tarjota vieraille. Itse ainakin laitan aina kahvit isovanhemmille ja sen kanssa on sitten jotain makeaa tai suolaista. Ruoan laitan jos siitä on erikseen sovittu, muussa tapauksessa ehdotan että meillä tai lapsilla kohta ruoka-aika, että kalpaako/maistuuko teille tämmönen? Mutta sillon ei siis välttämättä mitään kovin suunniteltua vaan mitä nyt sattuu olemaan itselle ajateltu.

Eikä ole mitään väliä onko sovittu vai yllätysvierailu, kummatkin kun tuppaa ainakin kauempana asuvan isovanhemman kohdalla venyvän kun lapset haluavat kaiken näyttää ja tehdä yhdessä..

Ap ei itsekään tarjonnut kuin leipää vaikka oli sen poikansa perheen kutsunut tekemään itselleen ilmaisia paskahommia... Niin se karma tuppaa menemään.

Vierailija
1165/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovat varmaan taloudellisesti tiukoilla ja hävettää laittaa tarjottavaksi jotain puuroa, sosekeittoa tai eineskalapuikkoja lounaaksi. Ilmankos meni solmuun kun ehdotit pihvilounaan. Käy jollain verukkeella katsomassa löytyykö jääkaapista muuta kuin valo

Eivät ole taloudellisesti tiukoilla, brutto heillä yhteensä yli 7 tuhatta euroa, toki miniällä nyt vähemmän kun on hoitovapaalla. Ei minulla ole tuollaisia rahoja ollut koskaan.

Ei tuo nyt kovin paljon ole, kun se jakaa kahdelle aikuiselle ja lapsille. Veroja menee paljon ja enemmän kuin yhdeltä 3500 euroa ansaitsevalta. Naudanliha sisäfileepihvi voi maksaa kaupassa jopa 80 euroa kg, kahden pilvin hinnaksi tulee 24 euroa. Ainakin 50 euroa menisi jo neljään pihviin.

Niin mutta eivät ole tiukoilla. Voihan arjessa olla vähän juhlaakin, hyvät pihvit ja jopa lasillinen viiniä, ei pojan perheen talous siihen kaatuisi jos kestittäisivät vanhaa äitiä edes minimin.

Kirjoittaja trollaa. Autolla liikkuvalle ihmiselle ei tarjota viiniä parin tunnin vierailulla. Vai että pitäisi olla hyvät pihvit ja viiniä...

Yhden lasillisen voi juoda! Älä saivartele!

Ei voi. Ei se 0.5 promillen raja tarkoita sitä, että alkoholia pitää nauttia. Omassa kaveripiirissä (lapsiperheitä) on täysin selvää, että alkoholia ei tarjota tai jos tarjotaan, kuski ei juo edes lasillista.

Vaikka on ihmisiä, jotka laskevat, kuinka paljon alkoholia voi nauttia, jotta on vielä "virallisesti" ajokunnossa, alkoholittomuus alkaa nykyään olla se lähtökohta. Jos ollaan autolla liikkeellä, alkoholia ei nautita ollenkaan.

Ai, kyllä meillä kun kokoonnutaan, aikuiset lapseni laskevat ja itsekin lasken, kuinka paljon voi vielä ottaa esim. viiniä ja snapsia, että pystyy vielä ajamaan. Tarvittaessa odotellaan ennen rattiin lähtemistä, jos epäilee että on mennyt liikaa. Ja on alkoholia tarjolla siitä huolimatta, että lapsia on paikalla. Oppivat hekin, ettei ajamaan lähdetä jos on juonut liikaa, siis huom, liikaa. Ja miten sen voi laskea.

Jos olet niin alkkis että et voi olla juomatta, niin osta edes alkometri äläkä luota omiin laskelmiin.

Vierailija
1166/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun appivanhemmat haetutti itsensä etelän-matkalta keskellä aamuyötä meille nukkumaan Espooseen Eivät tuoneet mitään tuliaisia meille, esittelivät kyllä, mitä kaikkea kälyille oli menossa. Ja tietenkin jälkikäteen kuulin, että kaikki tarjottavat oli haukuttu.

Jotkut vaan on moukkia.

On ne vaan moukkia.

Mun oma äiti tuli miesystävänsä kanssa meille. Jäivätkin viikoksi syömään ja miesystävä lämmitti minun saunaa joka päivä. Olin itse päivätyössä. Äijä oli pyyhe lanteilla, kun tulin töistä. Eivät kysyneet minulta, saako saunaa lämmittää. Tällä reissulla kuljetin heidät myös laivalle ja hain laivareissun jälkeen takaisin meille. Mitään tuliaisia eivät tuoneet tullessaan meille tai laivareissultaan. Ilmainen kuljettaja kelpasi, sekä viikon ruuat ja saunomiset minun piikkiin.

Jotain rajaa hei porukat siihen, kuinka käytätte toisten ihmisten vieraanvaraisuutta hyväksi. Onko todellakin niin köyhää porukkaa nykyisin, ettei edes kahvipakettia tuoda kyläilemään (lue asumaan) tullessa?

Jos olisivat tuoneet kahvipaketin niin siitäkin olisit valittanut että vain kahvipaketti. Ja äitisi on sua elättänyt ainakin 15-20 vuotta niin kai sä nyt viikon jaksat. Ja tulet vielä perimään äitisi jos nyt ei ole köyhä kuin kirkonrotta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1167/1696 |

Äidillä on kuule se elatusvelvollisuus huoltajana.

Ei sitä mitenkään tarvitse takaisin maksaa.

Ja lapsiaan pitää osata kohdella yhtä kohteliaasti kuin muitakin, ja lapsen perhettä.

t. hotellinpyörittäjä/taksikuski/turistiopas/catering-yrittäjä, ent. miniä, jolle työntyy koko miehen suku vaivoiksi

Vierailija
1168/1696 |

No minä muutin kotoa 16-vuotiaana kokopäivätyöhön omilleni muutaman sadan kilometrin päähän.

Ei siinä mitään jos tapaus olisi härskiydessään ainoa laatuaan. Ääliö se oli. En minä sen perinnöstä mitään netonnut. Sen sijaan ostin kuolinpesältä kiinteistön, jota kukaan muu ei halunnut ostaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1169/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli lapset ovat hyvin valikoivia syöjiä. Olen vienyt mm. ruokaisia lohimuffineja, kasvispaistoksia ja yrttisämpylöitä (ihan vähän mietoja yrttejä), kaikki jää lapsilta syömättä. Itse ajattelen, että sitä syödään mitä on tarjolla, mutta etenkin miniä on eri mieltä. Olen vienyt myös karkkia, mutta sekin laitettiin kaappiin.

Täh? Eli viet sinne ruokaa, muttet syö sitä? Ja mitä ihmettä sinä siihen lasten ruokavalioon sekaannut?

Tuossa ehdotettiin, että vie ruokaa. Olen ennen vienytkin, nyt en enää vie kun ei kelpaa.

En mielestäni sekaannu mihinkään, eikö ole ihan yleinen periaate että aikuinen päättää mitä on tarjolla ja lapsi, kuinka paljon syö?

Sinä siis et voi ottaa itsellesi niistä viemisistä syötävää? Mitä se niiden muiden syöminen sinulle kuuluu?

Ei ole.

Kyllä, olen syönyt sitten itse viemääni ruokaa, mutta typerältä sekin tuntuu. Eikä ole kiva, kun lapset käy närppimässä ja maistavat puolipakolla murusen, sanovat etteivät tykkää ja onko meillä äiti jotain muuta. Todella vaikea uskoa, että tämä on kaikilla tällaista.

Eli mitään ongelmaa ei ole.

Sinulle ei kuulu paskan vertaa muiden lasten syömiset.

Tällasiten kommenttien äärellä voi sitten ihmetellä, että on se kumma kun meillä Suomessa ei ole yhteisöllistä meininkiä ja muut aikuiset asennoituvat niin, että minun lapseni eivät ole heidän asiansa.

Vierailija
1170/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun appivanhemmat haetutti itsensä etelän-matkalta keskellä aamuyötä meille nukkumaan Espooseen Eivät tuoneet mitään tuliaisia meille, esittelivät kyllä, mitä kaikkea kälyille oli menossa. Ja tietenkin jälkikäteen kuulin, että kaikki tarjottavat oli haukuttu.

Jotkut vaan on moukkia.

On ne vaan moukkia.

Mun oma äiti tuli miesystävänsä kanssa meille. Jäivätkin viikoksi syömään ja miesystävä lämmitti minun saunaa joka päivä. Olin itse päivätyössä. Äijä oli pyyhe lanteilla, kun tulin töistä. Eivät kysyneet minulta, saako saunaa lämmittää. Tällä reissulla kuljetin heidät myös laivalle ja hain laivareissun jälkeen takaisin meille. Mitään tuliaisia eivät tuoneet tullessaan meille tai laivareissultaan. Ilmainen kuljettaja kelpasi, sekä viikon ruuat ja saunomiset minun piikkiin.

Jotain rajaa hei porukat siihen, kuinka käytätte toisten ihmisten vieraanvaraisuutta hyväksi. Onko todellakin niin köyhää porukkaa nykyisin, ettei edes kahvipakettia tuoda kyläilemään (lue asumaan) tullessa?

Jos olisivat tuoneet kahvipaketin niin siitäkin olisit valittanut että vain kahvipaketti. Ja äitisi on sua elättänyt ainakin 15-20 vuotta niin kai sä nyt viikon jaksat. Ja tulet vielä perimään äitisi jos nyt ei ole köyhä kuin kirkonrotta.

Äidillä on kuule se elatusvelvollisuus huoltajana.

Ei sitä mitenkään tarvitse takaisin maksaa.

Ja lapsiaan pitää osata kohdella yhtä kohteliaasti kuin muitakin, ja lapsen perhettä.

t. hotellinpyörittäjä/taksikuski/turistiopas/catering-yrittäjä, ent. miniä, jolle työntyy koko miehen suku vaivoiksi[/quo

Hyvin sanottu!

Minä olen ollut majoittaja, ruokkija, siivooja, maksaja, taksi, hoitaja, auttaja yksipuolisesti. T. Hän, jonka äiti roudasi miesystävänsä täyshoitoon. Ja se mies oli aivan ventovieras minulle. Se olisi käynyt, jos äiti olisi yksin tullut, mutta roudata nyt ventovierasta toisten nurkkiin palveltavaksi minun piikkiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1171/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun appivanhemmat eivät vaan suostu käsittämään, että savokainuulainen maalaismeininki ei ole mun juttu, enkä jaksa roudata kolmea lasta ja kahta koiraa sinne jatkuvasti. Työviikon ja kouluviikon päälle sinne valvomaan ahtaisiin tiloihin. Syömään huonosti, nukkumaan huonosti.

He asuivat aiemmin Heinolassa, jonne oli ihan kiva piipahtaa, jopa päiväseltään, käydä matkalla Lahdessa syömässä jne. Sitten heillä pimahti täysin ja he muuttaa pamautti jonkin omituisen lapsuudenidyllin kaipuussa Joensuun taakse itärajalle.

Tämä on nyt sitten loputon riidanaihe, kun ei vaan mene perille, että hehän tässä muuttivat, emme me. Ei meillä ole mitään kaukokaipuuta jonnekin vieraalle paikkakunnalle eikä me koeta mitään nostalgisia tunnetiloja, kun se koko paikka ja miljöö on uppo-outo! Enkä minä väkisin saa lapsilla silmiä sädehtimaan mato-ongella käynnistä just siellä, kun he onkii mato-ongella omalla mökillä koko kesän.

Vierailija
1172/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli lapset ovat hyvin valikoivia syöjiä. Olen vienyt mm. ruokaisia lohimuffineja, kasvispaistoksia ja yrttisämpylöitä (ihan vähän mietoja yrttejä), kaikki jää lapsilta syömättä. Itse ajattelen, että sitä syödään mitä on tarjolla, mutta etenkin miniä on eri mieltä. Olen vienyt myös karkkia, mutta sekin laitettiin kaappiin.

Täh? Eli viet sinne ruokaa, muttet syö sitä? Ja mitä ihmettä sinä siihen lasten ruokavalioon sekaannut?

Tuossa ehdotettiin, että vie ruokaa. Olen ennen vienytkin, nyt en enää vie kun ei kelpaa.

En mielestäni sekaannu mihinkään, eikö ole ihan yleinen periaate että aikuinen päättää mitä on tarjolla ja lapsi, kuinka paljon syö?

Sinä siis et voi ottaa itsellesi niistä viemisistä syötävää? Mitä se niiden muiden syöminen sinulle kuuluu?

Ei ole.

Kyllä, olen syönyt sitten itse viemääni ruokaa, mutta typerältä sekin tuntuu. Eikä ole kiva, kun lapset käy närppimässä ja maistavat puolipakolla murusen, sanovat etteivät tykkää ja onko meillä äiti jotain muuta. Todella vaikea uskoa, että tämä on kaikilla tällaista.

Eli mitään ongelmaa ei ole.

Sinulle ei kuulu paskan vertaa muiden lasten syömiset.

Tällasiten kommenttien äärellä voi sitten ihmetellä, että on se kumma kun meillä Suomessa ei ole yhteisöllistä meininkiä ja muut aikuiset asennoituvat niin, että minun lapseni eivät ole heidän asiansa.

Toisten lasten kyykyttäminen ja kyttääminen ei ole yhteisöllisyyttä, se on ihan vaan kyykyttämistä ja kyttäämistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1173/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun appivanhemmat haetutti itsensä etelän-matkalta keskellä aamuyötä meille nukkumaan Espooseen Eivät tuoneet mitään tuliaisia meille, esittelivät kyllä, mitä kaikkea kälyille oli menossa. Ja tietenkin jälkikäteen kuulin, että kaikki tarjottavat oli haukuttu.

Jotkut vaan on moukkia.

On ne vaan moukkia.

Mun oma äiti tuli miesystävänsä kanssa meille. Jäivätkin viikoksi syömään ja miesystävä lämmitti minun saunaa joka päivä. Olin itse päivätyössä. Äijä oli pyyhe lanteilla, kun tulin töistä. Eivät kysyneet minulta, saako saunaa lämmittää. Tällä reissulla kuljetin heidät myös laivalle ja hain laivareissun jälkeen takaisin meille. Mitään tuliaisia eivät tuoneet tullessaan meille tai laivareissultaan. Ilmainen kuljettaja kelpasi, sekä viikon ruuat ja saunomiset minun piikkiin.

Jotain rajaa hei porukat siihen, kuinka käytätte toisten ihmisten vieraanvaraisuutta hyväksi. Onko todellakin niin köyhää porukkaa nykyisin, ettei edes kahvipakettia tuoda kyläilemään (lue asumaan) tullessa?

Jos olisivat tuoneet kahvipaketin niin siitäkin olisit valittanut että vain kahvipaketti. Ja äitisi on sua elättänyt ainakin 15-20 vuotta niin kai sä nyt viikon jaksat. Ja tulet vielä perimään äitisi jos nyt ei ole köyhä kuin kirkonrotta.

Kieltämättä kahvipaketti tuomisiksi kahden henkilön viikon ylläpidosta on todella vähän. Kitupiikeiltä sekin onnistuu.

Vierailija
1174/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahvit tarjoan, mutta ruokaa en tee. Tulitko syömään vai lapsenlapsia katsomaan!?

Voi kamalaa millaisia ihmiset on ja  jopa oman lapsen perhe. 

Itse tarjoan ruuan lähempääkin tuleville, saatika jos ihminen tulee 2h ajamatkan takaa ja jos on noinkin läheinen ihminen, kuin miehen äiti.

Jos ihminen tulee katsomaan lapsenlapsia niin ei se tarkoita sitä, ettei hän ruokaakin tarvitsisi. 

Sen ymmärrän, ettei vieraita/sukulaisia ruokita, jos tulevat äkkiseltään käymään ja asuvat lähellä ja voivat mennä koriinsa syömään, kun nälkä tulee. 

Ja ei toki kaikkia vieraita tarvitse ruokkia, ei ollenkaan, mutta kyllä isoäidille voi ruokaa tarjota, kun perhe varmaan itsekin jotakin syö, jos mummo koko päivän on.

Parintunnin ajomatkan jälkeen, kun ei kuitenkaan ihan heti takaisin lähde ajamaan. 

En kyllä ole lukenut ketjua, kuin tästä lopusta, enkä tiedä, onko mummo siis jotenkin hankala ihminen? vai mikä tässä on takana? 

Noin normaalisti toki kaukaa tulevalle sukulaiselle tarjoaa ruuan.

Ei mun miehen sukulaiset ole mulle millään tavalla läheisiä.

Eikö tällaisella haista p*ska-asenteella tule ikinä olemaankaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1175/1696 |

Se on sääli. Oletko itse ollut vaikuttamassa siihen?

Minulle jopa miehen serkut ovat läheisiä, niin läheisiä, että minä pidän heihin enemmän yhteyttä kuin mieheni. Miniät ovat minulle myös läheisiä ja varmaankin minä heille, koska lähettelevät minulle usein viestejä, kutsuvat syömään/kahville ja tulevat jopa yöksi meille, jos poikani ovat matkoilla. Saavat tietysti lapsenhoitoapua, saavat nukkua aamuisin pitkään, kun mummo hoitaa aikaisin heräävät lapset, pääsevät valmiiseen pöytään jne.

Minusta on suuri etuoikeus olla läheisyyttä arvostavan suvun jäsen.

Niin siis ethän sinä ole edes sukua niille miehesi serkuille etkä miniöillesi.

Kyllä serkut ovat minullekin sukua avioliiton kautta, ns. aviosukulaisia. Ja miniät nyt tietysti kuuluvat tähän meidän perheeseen.

Ei he ole sun sukulaisia, kukaan.

Vierailija
1176/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahvit tarjoan, mutta ruokaa en tee. Tulitko syömään vai lapsenlapsia katsomaan!?

Voi kamalaa millaisia ihmiset on ja  jopa oman lapsen perhe. 

Itse tarjoan ruuan lähempääkin tuleville, saatika jos ihminen tulee 2h ajamatkan takaa ja jos on noinkin läheinen ihminen, kuin miehen äiti.

Jos ihminen tulee katsomaan lapsenlapsia niin ei se tarkoita sitä, ettei hän ruokaakin tarvitsisi. 

Sen ymmärrän, ettei vieraita/sukulaisia ruokita, jos tulevat äkkiseltään käymään ja asuvat lähellä ja voivat mennä koriinsa syömään, kun nälkä tulee. 

Ja ei toki kaikkia vieraita tarvitse ruokkia, ei ollenkaan, mutta kyllä isoäidille voi ruokaa tarjota, kun perhe varmaan itsekin jotakin syö, jos mummo koko päivän on.

Parintunnin ajomatkan jälkeen, kun ei kuitenkaan ihan heti takaisin lähde ajamaan. 

En kyllä ole lukenut ketjua, kuin tästä lopusta, enkä tiedä, onko mummo siis jotenkin hankala ihminen? vai mikä tässä on takana? 

Noin normaalisti toki kaukaa tulevalle sukulaiselle tarjoaa ruuan.

Ei mun miehen sukulaiset ole mulle millään tavalla läheisiä.

Eikö tällaisella haista p*ska-asenteella tule ikinä olemaankaan.

Miksi niiden pitäisi olla läheisiä?

Vierailija
1177/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paul Hausser kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi teit siitä tuollaisen ongelman? Jos kerran tiesit niin mikset syönyt matkalla?

Me ei saada appivanhemmillani ikinä ruokaa. Kahden kerran jälkeen opittiin ihan itse pysähtymään ABC:llä ja pakkaamaan eväät.

Oletko mieleltäsi järkkynyt vai miksi käyt ABC:llä? Ei ABC:llä ole ihmisten ruokaa.

Seuraavaksi kun lähdet autolla ajamaan, aja täysillä kallioo päin.

Se on se paikka, mistä siellä korvessa saa ruokaa.

Vierailija
1178/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun appivanhemmat eivät vaan suostu käsittämään, että savokainuulainen maalaismeininki ei ole mun juttu, enkä jaksa roudata kolmea lasta ja kahta koiraa sinne jatkuvasti. Työviikon ja kouluviikon päälle sinne valvomaan ahtaisiin tiloihin. Syömään huonosti, nukkumaan huonosti.

He asuivat aiemmin Heinolassa, jonne oli ihan kiva piipahtaa, jopa päiväseltään, käydä matkalla Lahdessa syömässä jne. Sitten heillä pimahti täysin ja he muuttaa pamautti jonkin omituisen lapsuudenidyllin kaipuussa Joensuun taakse itärajalle.

Tämä on nyt sitten loputon riidanaihe, kun ei vaan mene perille, että hehän tässä muuttivat, emme me. Ei meillä ole mitään kaukokaipuuta jonnekin vieraalle paikkakunnalle eikä me koeta mitään nostalgisia tunnetiloja, kun se koko paikka ja miljöö on uppo-outo! Enkä minä väkisin saa lapsilla silmiä sädehtimaan mato-ongella käynnistä just siellä, kun he onkii mato-ongella omalla mökillä koko kesän.

Meidän pitäisi viettää anopin mökillä joka kesä puolet lomasta. Ongelmia:

- Anoppi tietysti on paikalla koko ajan. En voi sietää anoppi muutenkaan, miksi sitten lomasta puolet viettäisin hänen kanssaan. Toki mä voisin anopin mieliksi olla pois?

- Se mökki on 500 metrin (ei kilometrin) päästä meidän kodista

- Mökki on pieni, siivoton läävä, jossa ei ole kunnollista vessaa. Menisi ensimmäinen viikko siivotessa kaikki koirankarvat ja hämähäkinseitti ynnä muut myyrän raadot pois

- Ihan kaikki aikataulusta, syömisistä ja puuhastelusta lähtien pitää tehdä anopin mielen mukaisesti

- mummon pitää saada hemmotella lapsia, eli syöttää karkkia ja sipsejä määrättömästi. Jos ei maistu, kaivetaan kaapista keksiä tai jätski, vai maistuisiko limsa?

Joo, ei. Kyllä me hoidetaan lomailut niin, että meidän perheemme viihtyy. Välttämättä ei käydä mökillä laisinkaan. Ei meillä ole sinne tunnesidettä, eikä tulekaan. Edes mieheni ei sinne halua. Eikä lapsetkaan.

Vierailija
1179/1696 |
31.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahvit tarjoan, mutta ruokaa en tee. Tulitko syömään vai lapsenlapsia katsomaan!?

Voi kamalaa millaisia ihmiset on ja  jopa oman lapsen perhe. 

Itse tarjoan ruuan lähempääkin tuleville, saatika jos ihminen tulee 2h ajamatkan takaa ja jos on noinkin läheinen ihminen, kuin miehen äiti.

Jos ihminen tulee katsomaan lapsenlapsia niin ei se tarkoita sitä, ettei hän ruokaakin tarvitsisi. 

Sen ymmärrän, ettei vieraita/sukulaisia ruokita, jos tulevat äkkiseltään käymään ja asuvat lähellä ja voivat mennä koriinsa syömään, kun nälkä tulee. 

Ja ei toki kaikkia vieraita tarvitse ruokkia, ei ollenkaan, mutta kyllä isoäidille voi ruokaa tarjota, kun perhe varmaan itsekin jotakin syö, jos mummo koko päivän on.

Parintunnin ajomatkan jälkeen, kun ei kuitenkaan ihan heti takaisin lähde ajamaan. 

En kyllä ole lukenut ketjua, kuin tästä lopusta, enkä tiedä, onko mummo siis jotenkin hankala ihminen? vai mikä tässä on takana? 

Noin normaalisti toki kaukaa tulevalle sukulaiselle tarjoaa ruuan.

Ei mun miehen sukulaiset ole mulle millään tavalla läheisiä.

Se on sääli. Oletko itse ollut vaikuttamassa siihen?

Minulle jopa miehen serkut ovat läheisiä, niin läheisiä, että minä pidän heihin enemmän yhteyttä kuin mieheni. Miniät ovat minulle myös läheisiä ja varmaankin minä heille, koska lähettelevät minulle usein viestejä, kutsuvat syömään/kahville ja tulevat jopa yöksi meille, jos poikani ovat matkoilla. Saavat tietysti lapsenhoitoapua, saavat nukkua aamuisin pitkään, kun mummo hoitaa aikaisin heräävät lapset, pääsevät valmiiseen pöytään jne.

Minusta on suuri etuoikeus olla läheisyyttä arvostavan suvun jäsen.

Niin siis ethän sinä ole edes sukua niille miehesi serkuille etkä miniöillesi.

Ja mihin tuo asia sitten vaikuttaa??? 

Siihenkö, ettei saa olla kavereita/ystäviä, kuin vain oman suvun ihmisten kanssa??

Ihmeellistä touhua palstalla. Ystävällinen saa olla vain omalle suvulle ja yhteyttä saa pitää vain omaan sukuun????

Jos joku on miehen sukulainen, niin vaikka olisi kuinka mukava ihminen sitä pitää vihata ja ainakaan miehen serkkujen kanssa ei saa pitää mitään yhteyttä, koska eihän ne ole sinulle sukua???

Voi taivas!

Ovatko kaikki omat ystäväsi/kaverisi omia sukulaisiasi? Hyväskytkö ketään muita ihmisiä ystäviksesi? 

Ja jos hyväksyt, niin voi  kai ne ihmiset olla vaikka miehen sukulaisiakin. Ei se ihmistä pilaa tai tee kaveriski kelpaamatonta sen takia, että sattuu olemaan oman miehen sukulainen :D

Vierailija
1180/1696 |

Kommenttina siihen kun sössötit miten nuo muka olisivat sinun sukusi.

Ei ole.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän seitsemän