Pitääkö minun pelastaa siskoni, joka teki omasta vakaasta harkinnastaan tyhmästi?

Tilanne on tämä. Siskoni, joka on tehnyt lapsen yksin, päätti hankkia talon, jossa on piha. Tämä siksi, koska lapsi tarvitsee pihan. Hän kysyi mielipidettäni (en siis tuputtanut sitä) ja sanoin, että pihassa olisi iso homma ja että kulut voivat olla sellaisia, että kaikkeen on pakko varautua. Että onhan hän ottanut huomioon, että korkotaso ei säily näin matalana. Joo joo, kyllä hän pärjää.

No, ei pärjää. Minun pitäisi juosta auttamassa häntä unelmassaan. Olen itse muuttanut perheeni kanssa keskikokoiseen asuntoon Helsingin keskustassa, koska me halusimme asua kaiken keskellä ja niin helposti kuin mahdollista. Me teimme päätöksen ihan siksi, että vaikka olisikin tosi kiva, jos olisi omenapuita ja lintuja pihalla, piha on kiva tasan kesällä ja muutenkin omakotitalo on helposti työleiri. Ei jaksa, ei pysty, ei halua.

Nyt sitten äitini painostaa minua taas pelastamaan siskoni tilanteesta, johon hän on täysin omalla vakaalla harkinnalla itsensä saattanut. Muistutin tästä sen jälkeen, kun olin pari kertaa käynyt auttamassa lumikuorman kanssa, mutta "kyllähän sitä siskoa".

Sivumennen sanoen tätä on kestänyt kohta 40 vuotta eli minä tylsä, rationaalinen ja ankea sisko (=jaksoin istua vuosia yliopistossa ja sain hyvän työn) olen pelastellut tuota sinänsä rakasta hepsankeikkaa milloin mistäkin.

Ei vaan kiinnosta enää.