Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
14v on niin raskas, elämä olisi helpompaa ilman häntä
26.03.2023 |
Kamala ajatus, mutta näin huomaan usein miettiväni. Miten paljon helpompaa elämä tulee olemaan, kun teini on jatkossa puolet ajasta isänsä luona.
Ei tee mitään sovittuja asioita. Puhuminen on äyskimistä tai huutamista. On todella negatiivinen. Jauhaa samoja negatiivisia asioita, levy jää junnaamaan. Puhuu itsestään ja muista tosi rumasti. Lopettaa liikuntaharrastuksensa ja lojuu kylillä porukassa missä mm poltetaan vapea.
Huomaan, että vaikka kuinka yritän, hän käy todella paljon minun hermoille. Se negatiivisuus on tosi raskasta.
Puhuu kuten isänsä.
Joten, muuttakoot vaikka kokonaan isänsä luo. Menetetty tapaus koko tyyppi. Siitä on kasvamassa isänsä kaltainen erittäin hankala ihminen. Pitäkööt toisensa.
Kommentit (104)
Itseppähän olette kasvattaneet lapsen noin ja avautumisestasi päätellen et edes tajua että lapsi tarvitsee apua ja siksi oireilee noin. Voit joko odottaa 4 vuotta tai sitten aiheuttaa lapsellesi hylätyksi tulemisen trauman luopumalla huoltajuudestasi nyt heti, mutta toisaalta lapsi saattaa päätyä lasun kautta avun piiriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on liiallisia vaatimuksia teinille. Et tunnu tajuavan mikä on teini-ikä syvällisemmin? Ei se ole mitään pintaliitoa ja teen juontia kukkakupeista, kuten voit kaverisi kanssa tehdä. Lue kirjoja aiheesta! Teini ei voi käytökselleen mitään, sinä voit omalle käytökselle. Tottakai teininä monella jää kerhoissa ja ryhmätunneilla käynti. Tilalle tulee joskus muuta liikuntaa ja tekemistä. Se on vanhemmista irrottautumista. Jos jää levy päälle, keskitä huomio johonkin muualle joskus (kivaan asiaan), vaikka kuuntelet. Ja ei ole pakko olla kontaktissa koko ajan, anna teinille tilaa ja itsellesi. Voi asuakin erillään, mutta teinit odottavat positiivista peiliä vaikeuksistaan huolimatta ja tunneongelmista. Aikuisen negaaminen on pahinta.
Toi on niin totta, ettei levyä pyörittämään jäävän teinin kanssa kannata alkaa siihen, että pyörittää sitä levyä, siitä ei nimittäin tule loppua. Elämä on helpompaa, kun ei vaan vastaa sille teinille, kun. on tuo "mä sanon viimeisen sanan" vaihe päällä. Samoin kannattaa välttää asoita, jolla saa teinin raivon partaalle. Pistät ap sille vaikka kunnon pelikoneen pystyyn elatusavuilla, niin vois jäädäkin kotiin eikä mennä niihin porukoihin vetämään mitään aineita. Tekisin mitä tahansa pelaastaakseni lapseni huonolta seuralta.
Joo, yritän tästä muistuttaa itseäni, että hiljenen itse kun teini jankkaa. Myös vaatimuksia olen höllentänyt. Toki, tietyistä asioista pidetään kiinni, kuten kotiintuloajoista.
Kotiintuloajat.
Siinä taas yksi asia mitä ei tarvita jos asiat on kunnossa.
Kotiintuloajat on yleensä heillä, ketkä saavat olla missä ikinä huvittaa, kunhan ovat oikeaan aikaan kotona.
Se siitä, vain se on vanhemmille tärkeää.Meillä ei ole ikinä ollut kotiintuloaikoja mutta ei myöskään mitään ongelmia.
Lapset tulevat muutenkin järkevään aikaan, kotiin, tiedän missä ovat ja jos on poikkeuksellisia menoja, niistä sovitaan erikseen.
Kaikki sujunut hienosti eikä mistään tarvitse tapella.
Kuten sanoin, teini-ikä ei automaattisesti tarkoita mitään negatiivista.
On vain huonoja vanhempia.Olet niin väärässä. Ei aina ole kyse vanhemmuudesta ja se vanhempikin on oikeutettu tunteisiin. Fakta vaan on, että jokainen teini on erilainen, joillekin nuorille se teini-ikä on todella vaikeaa, eivät he voi itse sille mitään eikä aina voi vanhemmatkaan. Toivottavasti ap jaksaa ja jos vaan mitenkään voisi miehen saada tajuamaan, että kyse on kuitenkin oman lapsen elämästä ja sen varmistamisesta, mihin suuntaan se on menossa. Jos miehen auktoriteetti on suurempi, niin eikö hän nyt tajua ottaa koppia siitä, että lapsi saisi häneltä sen tuen, jota tarvitsee.
ps. mun teineistä toinen oli helppo ja toinen keskivaikea levyn pyörittäjä, joka saatiin rajoilla, huolehtimisella ja lahjonnalla kasvatettua työssä käyväksi kunnolliseksi nuoreksi mieheksi. Olen myös nähnyt suvussa sen teinin, joka katosi huumeisiin 14-vuotiaana 😥
No mun mielipide on se että sinä olet väärässä.
Toki jokainen teini on erilainen, niin on omatkin teinit olleet, todellakin.
Silti, homma toimii jokaisen kanssa kun kotona on kaikki ok ja vanhempien kanssa on oikeasti hyvät välit.
Tämä ei toki koske niitä tapauksia että vanhemmat kuvittelevat kaiken olevan täydellisesti mutta todellisuudessa asiat eivät ole niin.
Joidenkin on vaikea erottaa näitä tilanteita.
Vanhemmilla on oikeus tunteisiin?
Kertoisitko missä kohdassa väitin mitään päinvastaista?Olet edelleen niin väärässä. Vaikka olisi kuinka hyvät vanhemmat, niin silti joidenkin teini-ikä on niin vaikea, että niiden kanssa ei vaan homma toimi, vaikka kuinka yrittäisi.
Olet ehkä yrittänyt, mutta väärällä tavalla.
Ei mulla ole ollut ylitsepääsemättömiä vaikeuksia mun teinien kanssa, olen onnistunut oikein hyvin heidän kanssaan. Ymmärrän vain myös niitä, joiden lapsilla on vaikea teini-ikä.
Mutta ymmärrätkö sitä että se vaikeus voi johtua vanhemmista, ei siitä että se lapsi sattuu olemaan tietyn ikäinen?
Ilmeisesti et.
On niin helppo syyttää tiettyä ikää, vaikka todellisuudessa ongelmat johtuisi muutoksista / ongelmista lapsen ympärillä.Luepa itse oma kirjoituksesi, viestii totaalisesta ymmärtämättömyydestä, että kaikki ei ole samanlaisia. Tässä lainaus: "Kotiintuloajat. Siinä taas yksi asia mitä ei tarvita jos asiat on kunnossa. Kotiintuloajat on yleensä heillä, ketkä saavat olla missä ikinä huvittaa, kunhan ovat oikeaan aikaan kotona. Se siitä, vain se on vanhemmille tärkeää. Meillä ei ole ikinä ollut kotiintuloaikoja mutta ei myöskään mitään ongelmia."
Niin?
Jos kaikki on ok, niitä ei tarvita.
Kaikki ei ole samanlaisia?
Tarkoitat että kaikilla ei ole asiat ok?
Niin, ne koko perheen asiat, aikuisten asiat, kaikki mikä vaikuttaa lapsiin.
Ei edelleenkään tarvitse mitään räikeitä rajojen vetämisiä jos kaikki ok.
Älkää sotkeko lastenne asioita niin kaikki on ok :)
Voimia sinulle. Minulla oli erittäin vaikea aika tyttäreni kanssa ja voin sanoa, että rakkaus oli kyllä koetuksella. Vaan tyttären aikuistuttua välimme ovat mitä parhaimmat. Saan paljon kiitosta siitä, että olen aina ollut hänen tukenaan, vaikka kävimme ihan fyysistä käsirysyä pahimmassa vaiheessa. Hän myös katuu sitä että oli niin kauhea sitä aikaa.
En tiedä onko kirjastossa enää lainattavissa Anja Porion kirjaa "Ihana, kamala murkku", mutta siitä sain itse apua. Olen sitä omasta kirjahyllystäni monelle samassa elämänvaiheessa olevalle ystävälle lainannutkin.
Kirja auttoi minua hengähtämään ja hölläämään. Kirja näytti ennen kaikkea sen, ettemme olleetkaan mikään epäonnistunut kummajaisperhe.
Kyse on kuitenkin ohimenevästä vaiheesta. Tuskin tiedät yhtään perhettä missä aikuiset lapset käyttäytyvät samalla tavoin kuin teinisi nyt. Tai otan vähän takaisin - jos joku käyttäytyy aikuisena uhmakkaasti ja huonosti vanhempiaan kohtaan, on murrosikä jäänyt käymättä aikanaan. Ehkäpä nuori on tällöin ollut niin tiukan ja pelottavan auktoriteetin alla, ettei ole uskaltanut kapinoida.
Jostain olen lukenut, että kasvatustyö on tehty murrosikään mennessä. Jos siis olet ollut läsnäoleva, rakastava ja turvallinen äiti siihen asti, ne eväät ovat lapsellasi, kun hän irtautuu kohti aikuisuutta.
Ja perheneuvolan psykologin lohduttavin sanoin: "mitä läheisemmät välit ovat olleet, sen rajumpi on irtautuminen"
Vierailija kirjoitti:
Voimia sinulle. Minulla oli erittäin vaikea aika tyttäreni kanssa ja voin sanoa, että rakkaus oli kyllä koetuksella. Vaan tyttären aikuistuttua välimme ovat mitä parhaimmat. Saan paljon kiitosta siitä, että olen aina ollut hänen tukenaan, vaikka kävimme ihan fyysistä käsirysyä pahimmassa vaiheessa. Hän myös katuu sitä että oli niin kauhea sitä aikaa.
En tiedä onko kirjastossa enää lainattavissa Anja Porion kirjaa "Ihana, kamala murkku", mutta siitä sain itse apua. Olen sitä omasta kirjahyllystäni monelle samassa elämänvaiheessa olevalle ystävälle lainannutkin.
Kirja auttoi minua hengähtämään ja hölläämään. Kirja näytti ennen kaikkea sen, ettemme olleetkaan mikään epäonnistunut kummajaisperhe.Kyse on kuitenkin ohimenevästä vaiheesta. Tuskin tiedät yhtään perhettä missä aikuiset lapset käyttäytyvät samalla tavoin kuin teinisi nyt. Tai otan vähän takaisin - jos joku käyttäytyy aikuisena uhmakkaasti ja huonosti vanhempiaan kohtaan, on murrosikä jäänyt käymättä aikanaan. Ehkäpä nuori on tällöin ollut niin tiukan ja pelottavan auktoriteetin alla, ettei ole uskaltanut kapinoida.
Jostain olen lukenut, että kasvatustyö on tehty murrosikään mennessä. Jos siis olet ollut läsnäoleva, rakastava ja turvallinen äiti siihen asti, ne eväät ovat lapsellasi, kun hän irtautuu kohti aikuisuutta.
Ja perheneuvolan psykologin lohduttavin sanoin: "mitä läheisemmät välit ovat olleet, sen rajumpi on irtautuminen"
Ei pidä paikkaansa.
Kun välit on hyvät, on helppoa ja turvallista itsenäistyä.
Kun välit on huonot, on joko jätetty oman onnensa nojaan liian aikaisin tai sitten takerruttu lapseen ja siitä tulee se jonkun täälläkin kuvailema repivä vaihe.
Nuo sun sanat on vain vanhempien tyynnyttelyyn tarkoitettua sanahelinää.
Ei tarvitse kapinoida kun ei ole mitään mitä vastaan kapinoida.
Eli vanhemmat ei ole vastapuolella, vaan lapsen puolella.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa emältä joka kuitenkin tulee tänne parin vuoden päästä itkemään kuinka lapsi on katkaissut välit.
Possut eivät osaa kirjoittaa :) takaisin koulunpenkille mars Mars.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin keitä nää kommentoijat oikein on? Ette ole koskaan olleet teinejä, teillä ei ole vielä perheessä ollut teini-ikä (kaikki tunteet nitistetty?) vai ettekö kykene perusempatiaan?
Lapsi (se on lapsi!) työntää itseään sinusta kauemmas nähdäkseen vedätkö takaisin, välitätkö hänestä? Nyt näyttää siltä että et vedä, et välitä. Teinin pahin pelko. Ero ei varmaankaan auta asiaa, mutta sun on pakko luottaa sun teiniin, luottaa siihen että tää menee ohi.
Kolmas teini kasvamassa, yksi vielä tulee perässä. 2 aikuista lasta ja kaikki poikia. Yksikään ei ole helpolla päästänyt. Hyvin kuitenkin vuorovaikutus toiminut. Ollaan itsekin oltu teinejä. Ymmärrystä riittää ristiriitoihin ja teinin kasvuun ja kehitykseen. Kyllä vaatii vankkaa kiintymystä lapseen.
Järkyttävintä oli lukea, että haluaisi päästä lapsesta eroon. Ei terve vanhempi ajattele näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa pääsee lapsestaan pysyvästi ja heti kun soittaa yhden puhelun sosiaalipäivystykseen. Hakevat tunnin sisään ja homma on siinä.
Ymmärrän tilannettasi tosi hyvin, ap. Itselläni oli sanoinkuvaamattoman vaikeaa samanikäisen tyttäreni kanssa. Meillä tilanne päättyi ikävästi.
En halua avata omia kokemuksiani, koska ns. hyvät vanhemmat täällä käyvät vain kimppuun kuin hyeenat.
Toivottavasti jaksat katsoa eteenpäin ja hakea teille apua ajoissa! Paljon tsemppiä sinulle! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin keitä nää kommentoijat oikein on? Ette ole koskaan olleet teinejä, teillä ei ole vielä perheessä ollut teini-ikä (kaikki tunteet nitistetty?) vai ettekö kykene perusempatiaan?
Lapsi (se on lapsi!) työntää itseään sinusta kauemmas nähdäkseen vedätkö takaisin, välitätkö hänestä? Nyt näyttää siltä että et vedä, et välitä. Teinin pahin pelko. Ero ei varmaankaan auta asiaa, mutta sun on pakko luottaa sun teiniin, luottaa siihen että tää menee ohi.
Kolmas teini kasvamassa, yksi vielä tulee perässä. 2 aikuista lasta ja kaikki poikia. Yksikään ei ole helpolla päästänyt. Hyvin kuitenkin vuorovaikutus toiminut. Ollaan itsekin oltu teinejä. Ymmärrystä riittää ristiriitoihin ja teinin kasvuun ja kehitykseen. Kyllä vaatii vankkaa kiintymystä lapseen.
Järkyttävintä oli lukea, että haluaisi päästä lapsesta eroon. Ei terve vanhempi ajattele näin.
Jokaisella on ajatuksensa ja tunteensa ja jokainen on oikeutettu niihin. On eri asia toteuttaa ne ajatukset.
Vastaavassa tilanteessa laitoin pojan asumaan isänsä kanssa. Sitten poika rutisi, että ei halua asua isänsä luona.
Tänne ei ole asiaa ja sen olen myös tehnyt selväksi.
Tilanne meni siis aivan mahdottomaksi.
Enkä enää edes halua poikaa luokseni asumaan ikinä. Tuntuu kamalalta sanoa näin, mutta en vaan jaksa enää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvat ovat kivempia eläviä nukkeja, joilla ei ole omaa tahtoa eikä itsenäisyyttä. Teinillä ei pysty leikkimään kotia melkein ollenkaan.
Nämä äidit, jotka hokevat oot kuin isäs, pitäisi laittaa perheneuvolaan koulutukseen vanhempana olosta. Suorittajaäitini mielestä minä olin kuin isäni, kun en ollut äitini kanssa samaa mieltä juuri mistään.
Äidillä itsellään on vahvoja narsistisia piirteitä. Harhaluuloisuushäiriöstä hän sai myös diagnoosin. Lapsuus ja nuoruus oli hänen kanssaan vaikeaa. Isän tuki lähinnä pelasti minut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa emältä joka kuitenkin tulee tänne parin vuoden päästä itkemään kuinka lapsi on katkaissut välit.
Emä?!
Oletko virolainen vai miksi käytät tuota typerää sanaa?
Vekotin jolla tullaan emäksi on nimeltään äititin.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa normaalilta eroperheen teiniltä. Todella moni kipuilee samasta asiasta. Voit kyllä sanoa teinille, että haluaako isälleen eli istutat tuoliin ja pakotat kuuntelemaan tilanteen vakavuuden. Sun katon alla asuu ja sun säännöt. Itse tuossa sairastut pahemmin kun on jatkuva stressi.
Te jotka mussutatte kasvatuksesta niin pitäkää pää kiinni. Jokainen lapsi on erilainen, vaikka kasvatus on samanlainen.
Kasvatus ei koskaan, koskaan, ole samanlainen jos kasvattajana on ihminen eikä Jeesus. Tässä universumissa silkka mahdottomuus.
Tiedättekö, sain tästä ketjusta ajattelemisen aihetta. Ja ymmärsin, tyhmänä vasta nyt. Että joka kerta kun sanon lasta isänsä kaltaiseksi, hyvässä tai pahassa, hän ottaa sen moitteena. Koska on liian monesti kuullut minun moittivan isäänsä. Ja toisaalta, vaikka haluaakin olla isänsä kanssa ja isä on tärkeä, en usko että haluaa olla samanlainen kun isänsä. Koska tietää isänsä epäkohdat, eikä pidä isänsä käytöksestä.
Joten kiitos! En enää koskaan sano häntä isänsä kaltaiseksi, en edes hyvää tarkoittaen.
Itseasiassa nyt kun ajattelen,hän joskus puuskahtikin jotenkin että aina niinku iskä. Vaikka olin häntä kehuen sanonut jossain isänsä kaltaiseksi.
Voin ymmärtää, että tilanteesi on haastava ja tunnet suurta taakkaa. On tärkeää muistaa, että teini-ikä voi olla vaikeaa aikaa, jolloin nuoret käyvät läpi monia muutoksia ja tunteita. Vaikka tilanne voi tuntua toivottomalta, kannattaa harkita puhumista ammattilaisen kanssa, kuten psykologin tai perheterapeutin, jotta voit saada tukea ja näkemyksiä siitä, miten voit auttaa teiniä paremmin.
Joskus ulkopuolisen ammattilaisen avulla voitte löytää ratkaisuja tai keinoja käsitellä tilanteen haasteita ja edistää positiivista kehitystä. On tärkeää antaa nuorelle mahdollisuus kasvaa ja kehittyä, vaikka tilanne saattaa olla vaikea tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai elämä olisi helpompaa ilman lapsia. Oletko kuullut jonkun toivoneen lapsia siksi että sitten elämä muuttuisi vaivattomammaksi?
Kyllä ne syyt lisääntyä ja vanhemmuuden palkitsevuus on jossain ihan muualla. Ja välillä hukassakin, mutta löytyy kyllä yleensä uudestaan, tarvittaessa ulkopuolisen avun (vanhemmalle tai lapselle) kera.
Ap on odottanut kotiorjaa, niinkuin suurin osa naisista jotka haluaa lapsen. Harva niitä kasvattaa.
Ihan normaalia ajattelua teini-ikäisen vanhemmalta. Teinit on raskaita ja niiden kehitykseen kuuluukin olla.
Alue: Aihe vapaa
Jonkun päässä viiraa, älä välitä.