Lue keskustelun säännöt.
14v on niin raskas, elämä olisi helpompaa ilman häntä
26.03.2023 |
Kamala ajatus, mutta näin huomaan usein miettiväni. Miten paljon helpompaa elämä tulee olemaan, kun teini on jatkossa puolet ajasta isänsä luona.
Ei tee mitään sovittuja asioita. Puhuminen on äyskimistä tai huutamista. On todella negatiivinen. Jauhaa samoja negatiivisia asioita, levy jää junnaamaan. Puhuu itsestään ja muista tosi rumasti. Lopettaa liikuntaharrastuksensa ja lojuu kylillä porukassa missä mm poltetaan vapea.
Huomaan, että vaikka kuinka yritän, hän käy todella paljon minun hermoille. Se negatiivisuus on tosi raskasta.
Puhuu kuten isänsä.
Joten, muuttakoot vaikka kokonaan isänsä luo. Menetetty tapaus koko tyyppi. Siitä on kasvamassa isänsä kaltainen erittäin hankala ihminen. Pitäkööt toisensa.
Kommentit (104)
Vähän ohis, mutta olen pitkään ihmetellyt sitä että pienimmistäkin ongelmista ja ihastumisista kehotetaan eroamaan, sanotaan että lapset kärsii kun näkee kireän ilmapiirin (ja sitähän ei välttämättä ole), lapset kyllä sopeutuu eroon ja plääplää.
Ja sitten on kuitenkin näitä lukuisia tarinoita siitä kuinka niillä lapsilla on ollut kaikki hyvin siihen asti kun vanhemmat on eronneet.
Oli se ero sujunut hyvin tai huonosti, lapsille se on ollut kriisi.
Ja vanhemmat on syyttäneet siitä johtuvista oireista lapsia.
Voitaisko vihdoin päästä siitä jankutuksesta eroon, jos jollain on parisuhdeongelmia, että erotkaa, se on lapsillekin parempi!
Lapset kuitenkin voivat ydinperheessä parhaiten, jos nyt ei oikeasti ole tosi vakavia ongelmia.
Voisko vähän enemmän painottaa sitä, että koittakaa korjata asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suostuuko terapiaan? Se kortti kannattaisi käyttää, ennen kuin täyttää 18.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on liiallisia vaatimuksia teinille. Et tunnu tajuavan mikä on teini-ikä syvällisemmin? Ei se ole mitään pintaliitoa ja teen juontia kukkakupeista, kuten voit kaverisi kanssa tehdä. Lue kirjoja aiheesta! Teini ei voi käytökselleen mitään, sinä voit omalle käytökselle. Tottakai teininä monella jää kerhoissa ja ryhmätunneilla käynti. Tilalle tulee joskus muuta liikuntaa ja tekemistä. Se on vanhemmista irrottautumista. Jos jää levy päälle, keskitä huomio johonkin muualle joskus (kivaan asiaan), vaikka kuuntelet. Ja ei ole pakko olla kontaktissa koko ajan, anna teinille tilaa ja itsellesi. Voi asuakin erillään, mutta teinit odottavat positiivista peiliä vaikeuksistaan huolimatta ja tunneongelmista. Aikuisen negaaminen on pahinta.
Toi on niin totta, ettei levyä pyörittämään jäävän teinin kanssa kannata alkaa siihen, että pyörittää sitä levyä, siitä ei nimittäin tule loppua. Elämä on helpompaa, kun ei vaan vastaa sille teinille, kun. on tuo "mä sanon viimeisen sanan" vaihe päällä. Samoin kannattaa välttää asoita, jolla saa teinin raivon partaalle. Pistät ap sille vaikka kunnon pelikoneen pystyyn elatusavuilla, niin vois jäädäkin kotiin eikä mennä niihin porukoihin vetämään mitään aineita. Tekisin mitä tahansa pelaastaakseni lapseni huonolta seuralta.
Joo, yritän tästä muistuttaa itseäni, että hiljenen itse kun teini jankkaa. Myös vaatimuksia olen höllentänyt. Toki, tietyistä asioista pidetään kiinni, kuten kotiintuloajoista.
Kotiintuloajat.
Siinä taas yksi asia mitä ei tarvita jos asiat on kunnossa.
Kotiintuloajat on yleensä heillä, ketkä saavat olla missä ikinä huvittaa, kunhan ovat oikeaan aikaan kotona.
Se siitä, vain se on vanhemmille tärkeää.
Meillä ei ole ikinä ollut kotiintuloaikoja mutta ei myöskään mitään ongelmia.
Lapset tulevat muutenkin järkevään aikaan, kotiin, tiedän missä ovat ja jos on poikkeuksellisia menoja, niistä sovitaan erikseen.
Kaikki sujunut hienosti eikä mistään tarvitse tapella.
Kuten sanoin, teini-ikä ei automaattisesti tarkoita mitään negatiivista.
On vain huonoja vanhempia.
Teini ei todellakaan tiedä mikä on parhaaksi hänelle. Sinä tiedät. Pidä kiinni lähivanhemmuudesta ja vietä aikaa teinin kanssa. Jotain mukavaa yhdessä tekemistä. Näytä ja sanoita tunteita. Niin kauan kun keskusteluyhteys pelaa, on asiat hyvin. Muistuta teiniä että vanhemmat on aikuisia, teinin ei tartte heistä kantaa huolta. Älä hauku toista vanhempaa teinille. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa iässä alkoi panettamaan ihan helkkaristi ja puutteessa eläminen veti naaman niin mutruun ettei se meinannut oiota siitä enää ollenkaan.
Ensinnäkin nyt korjaa omaa asennettasi. Tuolla negatiivisuudella vain pahennat tilannetta. Aloita vaikka siitä, että vaikka isä kuinka haukkuisi sinua lapselle, niin itse et tee niin takaisin. Aina kun haukut lapsen kuullen isää, lapsi ottaa sen myös kritiikkinä itseään kohtaan. Voit yrittää toki sanoa isälle että lasten kuullen ei toisesta puhuta pahaa, mutta jos se ei ole mahdollista, omaan käytökseesi voit ainakin vaikuttaa.
Selkeästi teillä molemmilla vanhemmilla on nyt vahvaa kipuilua erosta ja parhaiten autat lastasi huolehtimalla, että edes toinen teistä vanhemmista on vakaa. Murrosikä on muutenkin vaikeaa, mutta vanhempien ero pahentaa oloa varmasti. Itsekin olisi eron jälkeen tehnyt mieli purkaa lapsen isästä vaikka mitä, mutta jälkikäteen olen kiitollinen, että onnistuin pysymään tyynenä. Vahinkoa ei voi ehkä korjata, mutta seuraukset voi onneksi minimoida.
Onko jotain yhteistä tekemistä jota voisit tehdä teinin kanssa? Jotain mistä nauttisi ja unohtaisi edes hetkeksi kiukuttelun ja pahan olon? Siitä ehkä olisi hyvä lähteä, jos saisitte edes jonkun pienen yhteisen jutun mitä touhuta tai tehdä silloin tällöin, kaikesta ärhäköinnistä huolimatta semmoiset voi olla tosi tärkeitä teinille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän minä, että sillä on tosi paha olla meidän eron vuoksi. Sillä on paha olla kun kaipaa isäänsä, isänsä seuraa ja yhdessä tekemistä. Isä kuitenkin todella paljon pois, ja kotona ollessaankin vähän pojan kanssa. Tiedän että reagoi tähän pitkittyneeseen epävarmaan tilanteeseen missä vanhemmat on eronneet, riitelee paljon, isä haukkuu minua todella rumasti aina täällä ollessaan, lapsi kärsii siitä paljon, että kuulee meidän puhuvan toisistamme rumasti, mutta käytännön syistä mitään konkreettisista, esim. Muuttoa ei ole vielä tapahtunut. Ei kestä yhtään sanaa toisesta vanhemmasta, ottaa kaiken negatiivisena palautteena ko.vanhemmasta, vaikkei negatiivista edes sanottaisi. Vetoaa aina siihen, että joskus on sanottu.
Harrastuksenkin lopettaa, koska isä ei siitä tykkää. (Vaikka itse sanoo muuta syyksi)
Pelkään todella, mitä tekee kaikella sillä ajalla ja energialla mikä harrastamisesta vapautuu.
Haluaa asua isänsä kanssa, mutta samalla miettii osaakohan käyttäytyä niin hyvin ettei isä suutu. Pieni osa hänestä ajattelee että haluaa asua isän kanssa, ettei isälle tule paha mieli jos kukaan lapsista ei "jää hänelle"
Purkaa kaiken kiukun ja pahanolon minuun.
Hiusten laitto ja vaatteet on tärkeitä. Ne on myös asioita mitä isä ei ymmärrä, ja teilaa heti täysin. Isälle on yksi totuus, ja se on hänen totuutensa.En minä oikeasti häntä hylkää ikinä. On valtavan rakas. Mutta kyllä monesti mietin, että helpompi olisi ilman. Ja on pitänyt tehdä ajatustyötä irti päästämiseksi, koska isälleen jäädessään, tilanne vain pahenee. Ja se on väistämättä edessä. Ja minun mahdollisuudet vaikuttaa sen jälkeen on olemattomat.
Niin kauan kun voin, annan hänelle rajat ja rakkautta. Vaikka välillä hermostunkin käytökseensä täysin. Pyydän tarvittaessa myös anteeksi.
Olemme pilanneet lapsen nuoruuden, elämän, epäonnistumalla avioliitossa. Minä olen pilannut tämän lapsen, kun pysyin hänen isänsä kanssa liitossa liian kauan. Lapsi olisi ansainnut paremman kodin jo paljon aiemmin
Ap
Oletteko te perheenä ihan asiallisesti puhuneet noista asioista? Sinun ja miehen pitäisi saada välit sellaisiksi ettei lapsen edessä riidellä, eikä yhtään pahaa sanaa puhuta toisesta vanhemmasta lapselle. Se on teidän välinen asia selvittää.
Poika voi olla empaattinen ja herkempi kuin luulet, kun miettii "miltä isästäkin tuntuu" ja sen takia on hänen luokse muuttamassa. Onko se nyt pojan etu sitten oikeasti, mikäli isä on sellainen kuin kuvailit?
Ja pojan kanssa ihan oma keskustelu. Vaikka kiukkuaisi, niin kyllä sille jotain jää takaraivoon, jos olet vaan kärsivällinen ja rauhallinen.
Lapsen itseluottamus on jostain syystä huono. Oletko kysynyt, miksi hän tuntee olevansa paska? Kuuntele mitä hän sanoo.
Ja olisihan se nyt ihme, jos ei reagoisi teidän avioeroon mitenkään. Tunteet ne on teinilläkin, vaikka ovatkin hormonimyrskyissään sekaisin.
Ei ole erot helppoja lapsellekaan.
Vierailija kirjoitti:
Suostuuko terapiaan? Se kortti kannattaisi käyttää, ennen kuin täyttää 18.
Ei taida ap itsessään mitään vikaa nähdä että sellaiseen suostuisi menemään, edes sen jälkeen kun häntä siihen kehotetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin keitä nää kommentoijat oikein on? Ette ole koskaan olleet teinejä, teillä ei ole vielä perheessä ollut teini-ikä (kaikki tunteet nitistetty?) vai ettekö kykene perusempatiaan?
Lapsi (se on lapsi!) työntää itseään sinusta kauemmas nähdäkseen vedätkö takaisin, välitätkö hänestä? Nyt näyttää siltä että et vedä, et välitä. Teinin pahin pelko. Ero ei varmaankaan auta asiaa, mutta sun on pakko luottaa sun teiniin, luottaa siihen että tää menee ohi.
Lapsi on empaattinen ja herkkä, sen tiedän. Ja sitä piilottaa, peittää ärhentelyllä.
On juteltu lapsen kanssa paljon. Välillä paremmalla, välillä huonommalla menestyksellä.
Perheenä keskustelu ei onnistu, ikävä kyllä.
Perheenä keskustelu, ilman isää onnistuu.
Tiedän miten minun pitäisi toimia ja olla. Joskus se on vaan todella vaikeaa, kun itsekkin on rikki, väsynyt, loppu ja käy omaa kriisistä selviytymistä läpi. Siihen vielä yksin koittaa tukea lasta, nii joskus vaan tuntuu että en enää jaksa. Antaa olla. Ja siitä ajatuksesta seuraa valtava syyllisyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teini ei todellakaan tiedä mikä on parhaaksi hänelle. Sinä tiedät. Pidä kiinni lähivanhemmuudesta ja vietä aikaa teinin kanssa. Jotain mukavaa yhdessä tekemistä. Näytä ja sanoita tunteita. Niin kauan kun keskusteluyhteys pelaa, on asiat hyvin. Muistuta teiniä että vanhemmat on aikuisia, teinin ei tartte heistä kantaa huolta. Älä hauku toista vanhempaa teinille. Tsemppiä.
Aika rankkaa yleistystä.
Kyllä teinikin voi tietää mikä olisi parasta, esim. tasapainoinen koti.
Läheskään jokainen vanhempi ei ymmärrä lapsen parasta.
On tosi vahingollista väittää että teini ei tiedä, vanhempi tietää.
Kyllä mä vedän sitä takasin. Ja kyllä mä myös ymmärrän että repii itseään irti. Mä olen sen äiti ja olen ja pysyn tuli mitä tuli. Vaikka välillä olen aivan valmis luovuttamaan, aina kuitenkin tulee joku pilkahdus joka auttaa taas jaksamaan.
Tämä tännekkin avautuminen auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on empaattinen ja herkkä, sen tiedän. Ja sitä piilottaa, peittää ärhentelyllä.
On juteltu lapsen kanssa paljon. Välillä paremmalla, välillä huonommalla menestyksellä.
Perheenä keskustelu ei onnistu, ikävä kyllä.
Perheenä keskustelu, ilman isää onnistuu.Tiedän miten minun pitäisi toimia ja olla. Joskus se on vaan todella vaikeaa, kun itsekkin on rikki, väsynyt, loppu ja käy omaa kriisistä selviytymistä läpi. Siihen vielä yksin koittaa tukea lasta, nii joskus vaan tuntuu että en enää jaksa. Antaa olla. Ja siitä ajatuksesta seuraa valtava syyllisyys.
Nyt voimia siis sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä vedän sitä takasin. Ja kyllä mä myös ymmärrän että repii itseään irti. Mä olen sen äiti ja olen ja pysyn tuli mitä tuli. Vaikka välillä olen aivan valmis luovuttamaan, aina kuitenkin tulee joku pilkahdus joka auttaa taas jaksamaan.
Tämä tännekkin avautuminen auttaa.
Näin neljä teiniä kasvattaneena mietin että mistä se repiminen tulee, mikä sen aiheuttaa.
Mitään repimistä ja vetämistä ei ole meidän kohdalla tarvittu.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on empaattinen ja herkkä, sen tiedän. Ja sitä piilottaa, peittää ärhentelyllä.
On juteltu lapsen kanssa paljon. Välillä paremmalla, välillä huonommalla menestyksellä.
Perheenä keskustelu ei onnistu, ikävä kyllä.
Perheenä keskustelu, ilman isää onnistuu.Tiedän miten minun pitäisi toimia ja olla. Joskus se on vaan todella vaikeaa, kun itsekkin on rikki, väsynyt, loppu ja käy omaa kriisistä selviytymistä läpi. Siihen vielä yksin koittaa tukea lasta, nii joskus vaan tuntuu että en enää jaksa. Antaa olla. Ja siitä ajatuksesta seuraa valtava syyllisyys.
Tuo ikä on vähän sama kuin uhmaikä; muutokset tulee ja menee tosi nopeasti. Kuulostaa siltä että tarvitsisit kovasti lomaa ja palautumista. Ei siis ehkä auta kun sanon että jo puolen vuoden päästä voi helpottaa ja itse tiedän kammottavan teini-iän käyneenä esimerkiksi että 16-vuotiaana olin ihan eri ihminen. Siinä missä 14-vuotiaana roikuin kaupungilla epämääräisissä porukoissa ja join alkoholia, 16-vuotiaana suoritin lukiota yhdeksän keskiarvolla, harrastin monta kertaa viikossa enkä pyörinyt bileissä. Nyt olen tehnyt useita akateemisia loppututkintoja ja oman alan töissä. Älä luovuta.
Jätä se sika.
Ota katumuspilleri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on liiallisia vaatimuksia teinille. Et tunnu tajuavan mikä on teini-ikä syvällisemmin? Ei se ole mitään pintaliitoa ja teen juontia kukkakupeista, kuten voit kaverisi kanssa tehdä. Lue kirjoja aiheesta! Teini ei voi käytökselleen mitään, sinä voit omalle käytökselle. Tottakai teininä monella jää kerhoissa ja ryhmätunneilla käynti. Tilalle tulee joskus muuta liikuntaa ja tekemistä. Se on vanhemmista irrottautumista. Jos jää levy päälle, keskitä huomio johonkin muualle joskus (kivaan asiaan), vaikka kuuntelet. Ja ei ole pakko olla kontaktissa koko ajan, anna teinille tilaa ja itsellesi. Voi asuakin erillään, mutta teinit odottavat positiivista peiliä vaikeuksistaan huolimatta ja tunneongelmista. Aikuisen negaaminen on pahinta.
Toi on niin totta, ettei levyä pyörittämään jäävän teinin kanssa kannata alkaa siihen, että pyörittää sitä levyä, siitä ei nimittäin tule loppua. Elämä on helpompaa, kun ei vaan vastaa sille teinille, kun. on tuo "mä sanon viimeisen sanan" vaihe päällä. Samoin kannattaa välttää asoita, jolla saa teinin raivon partaalle. Pistät ap sille vaikka kunnon pelikoneen pystyyn elatusavuilla, niin vois jäädäkin kotiin eikä mennä niihin porukoihin vetämään mitään aineita. Tekisin mitä tahansa pelaastaakseni lapseni huonolta seuralta.
Joo, yritän tästä muistuttaa itseäni, että hiljenen itse kun teini jankkaa. Myös vaatimuksia olen höllentänyt. Toki, tietyistä asioista pidetään kiinni, kuten kotiintuloajoista.
Kotiintuloajat.
Siinä taas yksi asia mitä ei tarvita jos asiat on kunnossa.
Kotiintuloajat on yleensä heillä, ketkä saavat olla missä ikinä huvittaa, kunhan ovat oikeaan aikaan kotona.
Se siitä, vain se on vanhemmille tärkeää.Meillä ei ole ikinä ollut kotiintuloaikoja mutta ei myöskään mitään ongelmia.
Lapset tulevat muutenkin järkevään aikaan, kotiin, tiedän missä ovat ja jos on poikkeuksellisia menoja, niistä sovitaan erikseen.
Kaikki sujunut hienosti eikä mistään tarvitse tapella.
Kuten sanoin, teini-ikä ei automaattisesti tarkoita mitään negatiivista.
On vain huonoja vanhempia.
Olet niin väärässä. Ei aina ole kyse vanhemmuudesta ja se vanhempikin on oikeutettu tunteisiin. Fakta vaan on, että jokainen teini on erilainen, joillekin nuorille se teini-ikä on todella vaikeaa, eivät he voi itse sille mitään eikä aina voi vanhemmatkaan. Toivottavasti ap jaksaa ja jos vaan mitenkään voisi miehen saada tajuamaan, että kyse on kuitenkin oman lapsen elämästä ja sen varmistamisesta, mihin suuntaan se on menossa. Jos miehen auktoriteetti on suurempi, niin eikö hän nyt tajua ottaa koppia siitä, että lapsi saisi häneltä sen tuen, jota tarvitsee.
ps. mun teineistä toinen oli helppo ja toinen keskivaikea levyn pyörittäjä, joka saatiin rajoilla, huolehtimisella ja lahjonnalla kasvatettua työssä käyväksi kunnolliseksi nuoreksi mieheksi. Olen myös nähnyt suvussa sen teinin, joka katosi huumeisiin 14-vuotiaana 😥
Olen teinien vanhempi ja taustalla on tosi vaikea ero. Siitä ap:lle nämä ajatukset. Lapset oireilevat vanhempien huonoa suhdetta, eroa ja omaa elämäänsä kaikissa perheissä, ja myös ns täydellisten perheiden teinit voivat olla tosi ongelmaisia ja hankalia. Se ei ole kuitenkaan äidin tai kenenkään muunkaan syy ja jos vanhemmat erosivat, siihenkin on joku syynsä eikä omia menneitä virheitä tarvitse hautoa, kaikki vanhemmat haluavat lapsilleen parasta aina, ja jos joskus on tehnyt virheen (esim lapsia väärän miehen kanssa) niin tehty mikä tehty. Eli mitään syyllisyyttä ei tarvitse tuntea, eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä siitäkään, että lapsen käytös ja luonne ahdistaa. 14-vuotiaat ovat pahimmassa murrosiässä ja se että he edes jankuttavat ja äyskivät on jonkinlaista kommunikaatiota. Jos äiti vaan jaksaa olla lapselle myönteinen ja tarjota hänelle ihan tavallista kotielämää, niin on erittäin suuri mahdollisuus, että tilanne paranee jopa nopeastikin. Teinit tarvitsevat kotia ja vanhempia, vaikka heillä on se repivä vaihe jossa myös otetaan tosi voimakkaasti etäisyyttä. Eli elele vain ap rauhassa äläkä stressaa, vaikea tilanne kyllä luultavasti menee ohi. Voit kuvitella poikaasi päiväkotilaisena tai alakoululaisena, sellaisetkin lapset kärsivät erosta mutta vähitellen selviävät. Teinit ovat tavallaan kamalimpia ihmisiä, kun heillä ei ole vielä empatia kehittynyt ja he voivat olla tosi julmia sanoissaankin. Se että poika on kavereiden kanssa ja poltetaan vapea, ei ole kovin vaarallista, vaan normaalia teinielämää. Tsemppiä.
Ei ole sattumaa että ihminen on hedelmällisimmillään silloin kun on tyhmimmillään.
Alkuhuuma kestää ensimmäiset 3v. Sen biologinen tarkoitus on saada naaras astutettua. Tyypillisesti tällöin naaraalle herää ajatus naimisiinmenosta ja sikiämisestä ja hän aloittaa niistä mankumisen.
Keski-iässä on avioeropiikki, jolloin vaihdetaan nuorempaan pumpattavaan ne ketkä voivat. Lisääntyvien miesten määrä on pienempi kuin lisääntyvien naisten määrä.