Meillä oli juuri miehen kanssa ensimmäinen riita.
Siis kunnollinen riita. Olemme asuneet yhdessä lokakuusta, kaikkonen mennyt suhteellisen hyvin. Toki keskusteltavaa oli ennen muuttoa ja sen jälkeen, ihan kotitöistä yms.
Nyt riita oli siitä, että minä olin laittanut kierrätysroskiksen päälle kassin, jossa oli kaikkia sekalaisia roskia.
Ne olivat kestokassissa, siististi, mutta myönnetään, siinä kassissa oli pahvia, paperia, yksi sekajätetttä sisältävä pussi. Tarkoitus oli viedä se roskikseen ja lajitella.
Olin ihmetellyt että mies käy roskikselle, mutta ei koskaan ota sitä kassia mukaan.
Tänään siitä tuli puhe, ja mies kertoi että hän ei periaatteesta vie MINUN roskiani.
Tavallaan ymmärrän pointin, tavallaan en sitä periaatetta.
Kerroin hänelle ihan rauhallisesti, että minä siivoan kyllä paljonkin hänen jälkiään täällä kotona. Ja koen muutenkin tekeväni enemmän kotitöitä.
Huomioiden senkin seikan, että vaikkei lapsia ole, mutta teen työn lisäksi opiskeluja yliopistolle eli arki on rankkaa.
Mies osallistuu mutta vähemmän:
Mutta siis pointti oli se, että HÄN ei vie minun laittamiani roskia koska ne ovat väärässä paikassa.
Ja hänen mielestä se että minä korjaan hänen tavaroitaan, on eri asia.
Mitä mieltä?
Kommentit (46)
Meillä ei paljoa riidellä. Parikymmentä vuotta ollaan oltu yhdessä. Tavallisista arkiasioista on mielestäni tyhmää riidellä.
Sori pitkä teksti.
Mutta onko tää tyypillistä että riidellään tällaisista tyhmästä?
Mua ketuttaa eniten miehen kommunikoimattomuus.
Että ei kykene keskustelemaan vaan on vaan hiljaa ja osoittaa mieltään.
No mikset lajittele niitä roskiasi oikeisiin paikkoihin? Ei niitä siellä ulkona ole kiva lajitella sään armoilla.
Lässyn lässyn. Onneksi palsta menee pian kiinni, näitä juttuja ei tule ikävä.
Onko hän loukkaantunut nyt jostakin muusta asiasta sinulle, josta tiuskii roskien viemisen kautta? Tai kuulostaa ainakin, että kummallekin on kertynyt nyt enemmänkin painetta kuin vain roskat. Harvoin yleensä riidellään pienistä asioista. Saitteko puhuttua lainkaan? Olisi hyvä varmasti keskustella parisuhteen säännöistä ja vastuunjaosta, ts. missä määrin vastuu siivoamisesta ym jakautuu. Eli suhteen perusasioiden selkiyttämistä ilman, että katsoisi kaikkea vaaleanpunaisten lasien läpi.
Mies on jo 16? Sinäki melkee? Eiköhän teien vanhemmat vie vielä roskat.
Ihanaa. Eka riita. Kun sen käsittelee hyvin ja asiat asiana siitä pääsee eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Sori pitkä teksti.
Mutta onko tää tyypillistä että riidellään tällaisista tyhmästä?
Mua ketuttaa eniten miehen kommunikoimattomuus.
Että ei kykene keskustelemaan vaan on vaan hiljaa ja osoittaa mieltään.
No täytyy sanoa että miehes vaikuttaa tuon perusteella kyllä skidisti itsekkäältä ja on varmaan tottunut kotonaan siihen että äiti passaa poikaansa ja isäänsä. Aika varmaan joo. Siks on niin vaikeaa nähdä mitään omituista tossa vaikka onhan tuo nyt aika ihmeellistä rajojen vetoa, siis itsekästä pelaamista mieheltä. Huh, en kattelis... älä oo liian kilt ti ap. Se nyt vielä jos mies tolleen mokaa ja on ajattelematon, mutta kun otat asian puheeksi niin että siitä vielä saadaan draama aikaan eikä mies sovittele että "Hei joo, olisi kyllä reilua tehdä askareita tasapuolisemmin, että ei ne varmaan sinunkaan intohimo ole kulta" vaan et hän ei vie... Ei jatkoon. Onneksi itsellä on lapset tehty ja vaan hyvä parisuhde uuden miehen kanssa, muu ei kelpaisi. Ahistais olla lapseton ja kokematon haaveilija ja yrittää rakentaa elämää ja liian kilt ti. Sit just joutua tuolla tavalla siivoamaan muka aikuisen miehen puolesta ja hän vaan suuttuu jos pitäis mennä tasan että nainen vaikene. Yäääääk.
No me ollaan oltu yhdessä yli 30v ja nyt viime aikoina olen alkanut jättää tarkoituksella miehen tavaroita siihen mihin on ne jättänyt syystä, että tajuaisi jatkossa viedä paikoilleen itse.
Ei siis riitaa asiasta, mutta välillä muistutan jotta tuo Herran joululahjaksi saatu viskipullo kököttää edelleen tuossa penkillä paketissaan johon aattona laittoi sen.
Kyllä kunnon suhteessa pitää pystyä tekemään toisenkin puolesta asioita pyyteettä ja apn miehellä kasvun paikkaa nyt
Ei tuo riitelyltä vaikuta. Roskien lajittelu on tosin pelleilyä.
Minun psyyke ei kestä tuollaisia miehiä. Monen naisen kai kestää. Mun periaate on se, etten ole kusipäisiä periaatteita omaavien ankeuttajien kanssa.
Jos mies laittaisi mut lajittelemaan roskia, niin ei ja sais kyllä viedäkkin ne ite.
Ja ainakin täällä se sekajäte on MEIDÄN roskapussi, ei miehen ja minun erikseen. Joten todella keskenkasvuista.
Ihan sama