Eikö IPCC:n raportti kauhistuta?
Eikö teitä oikeasti hirvitä maapallon tulevaisuus?
Ja Nasan tutkimuksesta: mahtuu Suomen laskema virhemarginaaliin eli ei kovin tarkka mittaus eikä sisällä mm. metaania. Ja tärkeintä: sinun tavarasi tuotetaan Kiinassa yms. ja päästöt syntyvät siellä. Kuitenkin pallo on yksi.
Kommentit (36)
Ei tunnu IPCC:n raportti missään ja nämä ilmasto-ongelmat ovat Suomen rajojen ulkopuolella.
Ilmastonmuutos on liian kaukainen asia että se vaikuttaisi. Ruuan ja sähkön hintojen nousut ovat niitä mitkä koskettavat suoraan äänestäji. Äänestäjä on lopulta hyvin yksinkertainen olento. Joku puhuva pää saa valehdeltua että just niitä kannattaa äänestää. Demokratian hyvä ja huono puoli, ihan kaikki aikuiset saa äänestää.
YLE: Suomi on ilmastonmuutoksen hyötyjiä
Mielellään saisi nämä valtavat lumiäärät sulaa vähän aiemmin.
En voi asialle mitään niin aivan turha huolehtia tai kauhistua siitä.
Enemmän kauhistuttaa 3e polttoaineet jotka tulee jos punavihreitä pääsee ensi hallitukseen. Samalla lentämällä tai omistamalla koiran voi saastuttaa saman CO2 määrän ilman rangaistusveroja.
Vastustan autoilun verotusta kunnes saadaan tasapuolisuutta CO2 verotukseen. Ei voi olla aina vain autoilijat maksamassa.
Olen lukenut aiheesta jo vuosia ennen vouhotuksen alkua ja huolissani ollut jo pitkään. Nykyinen vouhotus tuntuu siis huojentavalta, vihdoinkin aletaan tehdä jotain. Ennen tätä edes fiksut ystäväni lähinnä hymähtivät koko aiheelle. Heillä joillain on jopa lapsia, luulisi silloin kiinnostavan millaiset elinolot heille jää, mutta yllättävästi kiinnosti jopa vähemmän.
Ei täällä pikkumaassa kannata laittaa tikkua ristiin. USA ja kiina ei kuitenkaan saa mitään tehtyä joten game over. Sama mitä suomipoika kuristaa itteään hengiltä. Loppu tulee jokaiselle. Varmasti. :-D
Kyllä, lentovero myös!
Ja lainmuutoksia, jotta yritykset toimisivat oikein. Tosin nyt juuri yritysmaailmassa tehdään vihreää siirtymää nopeammin kuin politiikassa. Mutta fossiilisia polttoaineita tuottavat firmat pitää saada kuriin.
Sen jälkeen kun minä täältä häviän niin maapalloa odottaa kauhea tulevaisuus. Aurinko nielaisee maapallon lopulta mutta ei se minua kosketa.
Eikä minulla ole jälkeläisiä joten se mitä 100 vuoden päästä tapahtuu ei kiinnosta minua pätkääkään. todennäköisesti ihmiskunta on jo siihen mennessä possauttanut itsensä hengiltä ydinaseilla.
Suomen rajalle ne muualta pakenevat tulevat. Ja romahtaneiden sivilisaatioiden sisällissodat vaikuttavat myös meillä.
Sitä paitsi Suomi ei ole omavarainen ruuan ja lannoitteiden suhteen. Nälkä tulee meillekin.
Ei huolestuta, kun tajuaa millainen "lämpötila tehon funktiona" käyrä maapallolla on.
Tarkoittaa että tällä tyylillä lämpötila nousee jonkin verran, sen jälkeen tasaantuu. Tämän jälkeen maapallo alkaa puhdistaa ilmakehää jonka jälkeen lämpötila lähtee taas laskuun.
Luonnon myrkyttäminen sensijaan on iso ongelma.
Kuten ohisalo sano kuumenee!
Lähteestä riippuen maapallo on lämmennyt 1800-luvulta alkaen vain 0,8..1,1 C
Aivan kauheen kuuma, nyt on hätätila (sarkasmia).
Golf-virta kääntyy 60 vuoden kuluttua ja pohjoinen pallonpuolisko alkaa jäähtyä.
Pitkässä jaksossa olemme jo menossa kohti seuraavaa jääkautta. Lämpöhuippu on jo ohitettu.
Ilmastohätätilat ja muut huutelut ovat täyttä politiikkaa, jonka tarkoituksena on saada joko valtaa tai rahaa tai molempia.
Tässä todellinen ongelma, vesi.
Saadaan varmaan tulevaisuudessa vesipakolaisia tänne.
https://yle.fi/a/74-20023512
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä pikkumaassa kannata laittaa tikkua ristiin. USA ja kiina ei kuitenkaan saa mitään tehtyä joten game over. Sama mitä suomipoika kuristaa itteään hengiltä. Loppu tulee jokaiselle. Varmasti. :-D
Tuo on kylmä totuus että kun suurimmat saastuttajat eivät tee mitään niin suomen tekemisillä ei ole merkitystä. Taidetaan jo nyt olla vihrein valtio koko pallolla niin aletaan vaatia muilta että ottakaa mallia. Silläkin olisi enemmän vaikutusta, ehkä?
Hyvä, että ilmastonmuutoksesta vouhotetaan, sillä emmehän me muuten huomaisi sitä ollenkaan.