Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tilanne eskaloitu viime viikonloppuna ja nyt sitten ero tulossa seksin vuoksi

Vierailija
21.03.2023 |

Eli tavallinen tarina. Keski-ikäinen pari, parikyt vuotta oltu yhdessä, pari lasta ja seksiä todella niukasti suhteessa. Muuten elämässä kaikki kunnossa, terveys, talous, lapsilla menee hyvin jne. Minä tämän suhteen mies ja kärsinyt seksin puutteesta jo monta vuotta, mutta jotenkin aina vaan jaksanut uskoa, että se on väliaikaista ja tilanne tulee paranemaan jossain vaiheessa. Nyt olen kuitenkin tajunnut, että ei tähän parannusta ole tulossa. Minusta seksi ja kaikenlainen läheisyys olisi ihana lisä elämään, enkä ymmärrä miksi sitä ei hyödynnettäisi, kun kerran pariskunta ollaan. Haluan edelleen vaimoa todella paljon, hän on kaunis ja pitänyt itsestään kaikin tavoin hyvin huolta.

Viime lauantaina, kun oli aika mennä saunaan yhdessä, sanoinkin, että taidan saunoa tällä kertaa yksin. Vaimo oli ihan puulla päähän lyöty ja ihmetteli, että mistä minä nyt mökötän. Sanoin, että haluan saunoa rauhassa ja en kestä katsella häntä enää alasti, koska en saa koskettaa tai millään lailla osoittaa haluani. Vaimo suuttui tietenkin ja sanoi, että olen lapsellinen. Mutta en antanut periksi ja saunottiin sitten erillään. Saunassa päätin, että yritän kerran vielä keskustella asiasta vaimon kanssa ja yritin löytää parhaat mahdolliset keinot ja sanat asian käsittelyyn. Kysyin vaimolta mm. että miten hänestä olisi suotavaa, että minä ilmennän ja toteutan seksuaalisuuttani? Ja että seksuaalisuuteni ja haluni ei katoa mihinkään vaikka hän haluaa aina haudata nämä keskustelut. Olen keski-ikänen mies, jolla on vielä paljon haluja enkä ole valmis olemaan loppuikääni puutteessa. Vaimo ei keksinyt oikein mitään vastausta ja sanoi sitten, että minun pitää varmaan sitten vaihtaa naista. Ja minä totesin siihen, että näin se varmaan sitten on. Loppuilta totaali hiljaisuus.

Seuraavana aamuna sanoin, että en ole unohtanut eilistä keskustelun aihetta, että haluaako hän yrittää vielä keskustella vai aletaanko miettiä miten eroa lähdetään järjestelemään. Näin se tilanne sitten näköjään eskaloitui. Ei ollu varsinaisesti tarkoitus ero-korttia vielä lyödä pöytään, vaikka olen sitä useasti miettinytkin. Mutta en yksinkertaisesti keksi enää mitään keinoa, jos toinen ei asiasta halua keskustella. Oisko täällä muita haluttomia vaimoja, miten vastaisitte tuohon kysymykseen, että miten miehen sitten pitäisi seksuaalisuuttaan toteuttaa, jos te kieltäydytte siitä täysin?

Kommentit (239)

Vierailija
61/239 |
23.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapian tarve ja hyöty on kyllä kyseenalainen, jos lähtökohtana on se että toinen ei tajua ongelmaa olevankaan. Tällöin on monesti parasta suunnata eri teille ja sanoa koita pärjäillä.

Juuri tuon asian konkretisoiminen molemmille on terapiakäyntien tarkoitus.

M48, osaaja, ihmisten yhdistäjä

Olen eri vastaaja, mutta tuossa olet oikeassa. Terapiassa selviää se, että kannattaa erota, ainakin, jos terapeutti on ammattitaitoinen ja osaa "kaivaa" ne vastaukset esille. Haluton puolisohan on yleensä vuosia esittänyt kaikenlaisia normalisoivia selityksiä ja puolusteluja käytökselleen.

Monesti seksuaalisen haluttomuuden syynä on vain se, ettei henkilö aseta seksiä ja läheisyyttä korkealle omissa prioriteeteissaan, mikä johtuu pohjimmiltaan ihmisen omasta seksuaalihistoriasta. Tällöin hän ei ole myöskään valinnut puolisoa sen perusteella, että kokisi häneen suurta seksuaalista vetoa. On tärkeä ymmärtää, ettei se johdu puolisosta, vaan on osa haluttoman omaa psyykkistä rakennetta. Samat ongelmat ja asiat tulevat vastaan seuraavassa suhteessa, jos hän sellaiseen hakeutuu, mutta eihän seksi ole lainkaan pakollista ihmissuhteessa. Hän voi etsiä vastaavanlaisen puolison tai elää yksin. 

Terapian tarkoitus on selkiyttää millaisin asentein suhteessa ollaan ja saavuttaa ymmärrys siitä, sovitaanko oikeasti yhdessä olemaan. Se ei ole kenenkään syytä, jos todetaan, ettei edellytyksiä jatkaa yhdessä ole. Ne syyt, jotka ovat aiemmin pitäneet yhdessä voivat olla vanhentuneita, varsinkin, jos puhutaan nuorena solmitusta liitosta. Onnellisen avioliiton salaisuus on mielestäni pitkälti se, että jatkuvasti päivitetään ja mietitään sitä sovellutaanko yhteen, ovatko molemmat tyytyväisiä, mitkä ovat syyt olla yhdessä. Ei tavan tai lasten vuoksi parisuhteeseen jääminen yleensä kovin onnellista ole. Vähintäänkin kannattaisi mielestäni perustella itselleen paremmin sen miksi jää.[/quote

Hyvä kirjoitus!

Syyttely tai syyllisen hakeminen näissä hommissa on aivan turhaa.

Ihmiset ovat erilaisia myös sen suhteen, miten korkealle parisuhteessaan priorisoivat läheisyyden ja seksin. Ja prioriteettilista voi myös ajan myötä muuttua!

AP:n tapauksessa "molemmat ovat oikeassa": vaimo ei juuri kaipaa seksiä - kun taas AP:stä tuntuu, ettei seksiä juurikaan ole. Heidän on aika etsiä itselleen sopivat kumppanit.

Vierailija
62/239 |

Prologi:

Umpikujaan päädyttiin, naisen pillu kasvakoon umpeen, kyrvän oli löydettävä uutta vakoa työstettäväksi. .

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/239 |
23.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä biisissä asiaa juuri tähän ketjuun:

En saa linkattua, mutta etsikää itse juutuupista.

Paili Hanhiniemi: "Suru teki lähtöään"

Vierailija
64/239 |
23.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

On monia syitä joiden takia nainen ei koe halukkuutta seksiin ja ne syyt voivat olla ihan fysiologisiakin. Naisen kehossa on useampaakin haluihin vaikuttavaa hormonia.

Jos et ole parisuhdeterapeutti tai seksuaaliterapeutti niin ehkä kannattaisi kysyä asiaa näiltä ennen kuin alkaa jakaa lusikoita?

Vierailija
65/239 |

Jos aikuinen nainen suoraan kysyttäessä seksin vähyydestä ja mitä tilanteen muuttamiseksi voisi tehdä; vastaa että miehen pitää sitten vissiin etsiä uusi nainen, niin silloin ei kyllä enää paljon tarvitse terapeutteja vaivata. Kyllä tuosta vastauksesta tulee ihan selvästi ilmi naisen ylimielisyys ja halveksunta miestään kohtaan.

Vierailija
66/239 |
23.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap ei ole saanut vastauksia haluttomilta naisilta, eikä haluttomilta miehiltäkään, mutta todennäköisesti tässä seksi-kategoriassa ei haluttomat niin paljon pyöri.

Itse olin saman miehen kanssa 30 vuotta ja seksielämämme oli hyvää lähes loppuun asti. Ehkä itse olisin halunnut seksiä vielä enemmän, mutta tyytyväinen oli. Sitten vaan miehen rakkaus loppui, varmasti jonkinlainen 50v kriisi, mutta lopulta mies muutti pois. Tavallaan edelleen kuuluu elämääni, käydään lounaalla, ruokakaupassa yms. Pikkuhiljaa havahdun, että minun on riuhtaistava itseni irti. Mies ei rakasta, ei myöskään halua minua jne. Katkeruus nostaa päätäni, mutta tämä on elämää. Omat haluni tallella ja mietin oliko minun rakkauselämäni siinä? Kaipuu on seksiin ja kaipuu on läheisyyteen/kosketukseen. Tämä oli raaka ikä tulla jätetyksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/239 |
23.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrottakoon alkuun, että olen mies, mutta tästä asiasta on ns. näppituntumaa.

Naisen hormonitoiminta määrää halukkuuden ehkä noin 60%:sti. Sitten tulee lisäksi arjen raskaus, psyykkiset syyt ja sairaudet, kuten endometrioosi

Hyvänä vinkkinä tarkistaisin ekana ehkäisytavan. Jos siinä on hormonaalisia juttuja, niin tuotteen vaihto toiseen voi parhaimmillaan tuoda ihan uuden kevään seksielämään. Muista kuitenkin tossa hetkessä olla tukena ja rakastaa - nimittäin jos tuossa vaiheessa olet katkeroitunut ja haluat "kostaa", niin siihen muuten löytyy joku uusi hyvin nopeasti. Aiemmin mainituista estrogeenivoiteista ei ole kokemusta, mutta uskon samanlaiseen vaikutukseen.

Toinen on sitten ihan asioiden raatorehellinen läpikäynti. Onko hän tyytyväinen suhteeseenne, oletko sinä tyytyväinen ja onko molempien luottamus toisiin 100%? Muistatteko kehua toisianne? Onko teillä eroja esimerkiksi läheisyyden tarpeessa? Miten arki kulkee?

Sitten kurjalla puolella voi olla vaikka toinen mies. Silloin on paha tehdä mitään ja tämäkin on koettu.

Ero on parhaimmillaan ihan helvetin hieno ja vapauttava kokemus. Hyvää kumppania kuitenkaan ei kannata dumpata ilman että on tehnyt ensin kaikkensa.

Jos tätä on vuosia yritetty keskustella ja se ei koskaan onnistu, niin suhteessa on pielessä muukin kuin seksi.

Sanoisin että alkaa olla syy erota.

Kuten tossa kirjoitin, niin on pakko antaa myös mahdollisuus sille, että naisen hormonitoiminta aiheuttaa sen, että hän ei yksinkertaisesti halua. Eli nainen on tavallaan vikatilassa ja yleensä tuohon vajotaan huomaamatta kuin rapu kattilassa. Silloin hänen on vaikea ymmärtää voimakaslibidoisempaa kumppaniaan, kun itsellä vaan ei kipinöi ja painostus vaan pahentaa. Hän voi olla sillä tavalla itsekäs luonne, ettei edes ajattele muiden kannalta asioita, jotka häntä ei kiinnosta.

Se että voisiko "hoito"muutokset tuoda avun, on epävarmaa. En silti jättäisi sitä korttia kääntämättä, vaikka eka vastaus olisikin että "mun on ihan hyvä näin".

Sen tiedän että miehenä pystyn vaikuttamaan nykyisen kumppanini hormonien hyrräykseen ihan arjessa. Pelkkä kauniiksi kehuminen ja halaus voi luoda oksitosiinien kautta sellaista onnellisuutta, joka kantaa illan yhteiseen huipennukseen saakka. Mutta tiedän että monen pitkässä suhteessa tuollainen kuulostaakin utopialta ja eron jälkeen voi havahtua mitä seksi ja rakkaus voi oikeasti olla.

Summa summarum, ap kuvailee vaimoa sellaisin sanoin, että voisin kuvitella monen miehen olevan jonossa jos vapautuu markkinoille. Sellaisen kanssa kannattaa katsoa asiat loppuun saakka. Kyllä pitkällä parisuhteellakin on oma arvonsa, jota kannattaa vaalia.

Olen kyllä nainen, mutta musta olisi aivan älytöntä jäädä ap:na tuohon vielä poljettavaksi maahan vain koska vaimo kelpaa varmaan muillekin miehille.

Mitä väliä sillä ap:lle on, että vaimolla on vaihtoehtoja jos kohtelee noin?

Ihan oikeasti, todella karu tilanne. Itse ajattelisin että etsiköön se nainen/vaimo sit uuden miehen, joka hänelle kelpaa.

Ap ei vaimolle kelpaa, sillä on merkitystä. Ihan sama vaikka vaimolle olisi miehiä jonossa. Tiättekö, aikalailla kaikille naisille on mihiä jonossa. Ei se ole mikään satumainen onni, että saa elää sellaisen kanssa ilman seksiä ja käännellä kiviä. Hitto sentään. Ap, ansaitset sinäkin parempaa.

Joo tämä kirjoitukseni happani sitten kun AP tämän jälkeen vastasi ja tarkensi asioita torpaten nuo hormonijutut. Idea olisi ollut siis siinä, että asia korjaantuu kun naisen elimistö saa uudelleen tasapainon ja perheonni palaa ja seksi myös. Silloin ei tarvitsisi hyväksi havaittua kumppania jättää. Mutta tästä ei ollut siis kyse ja olkoot siis puheeni mitättömiä. 

Kyllä erossa eksän uudet suhteet on varsinkin ekan vuoden aikana ihan reippaasti mielessä. Se sit helpottaa kyllä ajan kanssa.

Vierailija
68/239 |
23.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Surullinen juttu mutta ketjua lukiessani tuli mieleen että onko vaimo muissa tilanteissa vältellyt miestään kun kerran ovat yhdessä saunoneet . Jos kaikki yhteydet on poikki niin tuskin kukaan lähtee yhdessä saunomaan. Tavallaan voisi olettaa ettei suhde kovin huonolla tilalla ole ollut kun vaimo kerran ihmetteli miksi mies haluaa saunoa yksin.

Olisiko suhteessa vielä jotakin jonka kautta purkamalla asioita suhde voisi vielä toimia .

Läheisyys on sitäkin että se ei toimi automaattisesti vaan sitä pitää harjoitetella ja harjoittaa säännöllisesti. Läheisyyden voi paluttaa jos molemmat haluaa sitä vaikka se alkuun tuntuisi oudolta . Mitä pidempi tauko sitä suurempi kynnys aloittaa . Seksi tulee mukaan ajan kanssa jos tulee ,sitä ei tietenkään voi taata .

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/239 |
24.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Jos kaikki yhteydet on poikki niin tuskin kukaan lähtee yhdessä saunomaan."

"Läheisyys on sitäkin että se ei toimi automaattisesti vaan sitä pitää harjoitetella ja harjoittaa säännöllisesti."

"Seksi tulee mukaan ajan kanssa jos tulee ,sitä ei tietenkään voi taata ."

Aloittajan kertomasta saa nimenomaan kuvan, että yhteiselo toimii muuten ja tulevat toimeen ystävinä. Yhdessä saunotaan ja nukutaan. Sitä pidemmälle läheisyyttä ei harjoiteta. Eikä seksi tule mukaan.

Vierailija
70/239 |

Luin toki aloituksen ja kommentit ja silti hieman oudoksun kämppis asteelle mennyttä suhdetta ja vaimon loukkaantumista siinä vaiheessa kun mies ilmoittaa että ei enää halua saunoa yhdessä . Näin minäkin kyllä tekisin miehen asemassa sillä olisihan alaston nainen kanssani melkoisen vaikea sulattaa jos läheisyyttä ei olisi missään vaiheessa . En tiedä miten naiset suhtautuisi jos osat olisi päinvastoin?

Puhuin tästä kirjoituksesta oman vaimon kanssa illalla ja hän oli sitä mieltä että jos ei olisi läheisyyttä niin olisi melko vaikeaa olla alasti minun kanssa saunassakin ja muutenkin yhteiselo kämppäkaveri asenteella ei onnistuisi . Ainakin nukuttaisiin sitten eri huoneissa .

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/239 |

Aika tavallinen kuviohan se on, että suhde näyttää päällisin puolin olevan kunnossa, mutta seksiä ei vain ole eikä läheisyyttä. Kumma jos olet ihan aikuinen, etkä ole sellaiseen törmännyt. Seksi ja läheisyys loppuu ja ollaan kämppiksiä lasten ja tottumuksen takia. Ajan mittaan suurin osa näistä pareista päätyy eroon. Eräs sukulaisenikin eli tuollaisessa suhteessa ainakin 20 vuotta ja erosivat ystävinä, hoitivat lapsenlapsiakin yhdessä sitten kun niitä tuli. Mies on sittemmin kuollut, vaimo teki saattohoidon kotonaan. Olivat siis eronneet liki 20 vuotta aiemmin. Ap

Vierailija
72/239 |

71 jatkaa, unohdin vastata saunomista koskevaan kysymykseen eli eihän saunominen ole millään lailla seksuaalista. Olen saunonut alastomana tuttavaperheenkin kanssa enkä todellakaan tuntenut minkäänlaista seksuaalista tuttavaperheen miestä kohtaan. En myöskään ole oman miehen kanssa harrastanut saunaseksiä, siinähän helposti pyörtyisi, kun minulla on alhainen verenpaine. Sauna ja seksi ei minun mielessäni liity mitenkään yhteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/239 |
24.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jos kaikki yhteydet on poikki niin tuskin kukaan lähtee yhdessä saunomaan."

"Läheisyys on sitäkin että se ei toimi automaattisesti vaan sitä pitää harjoitetella ja harjoittaa säännöllisesti."

"Seksi tulee mukaan ajan kanssa jos tulee ,sitä ei tietenkään voi taata ."

Aloittajan kertomasta saa nimenomaan kuvan, että yhteiselo toimii muuten ja tulevat toimeen ystävinä. Yhdessä saunotaan ja nukutaan. Sitä pidemmälle läheisyyttä ei harjoiteta. Eikä seksi tule mukaan.

Luin toki aloituksen ja kommentit ja silti hieman oudoksun kämppis asteelle mennyttä suhdetta ja vaimon loukkaantumista siinä vaiheessa kun mies ilmoittaa että ei enää halua saunoa yhdessä . Näin minäkin kyllä tekisin miehen asemassa sillä olisihan alaston nainen kanssani melkoisen vaikea sulattaa jos läheisyyttä ei olisi missään vaiheessa . En tiedä miten naiset suhtautuisi jos osat olisi päinvastoin?

Puhuin tästä kirjoituksesta oman vaimon kanssa illalla ja hän oli sitä mieltä että jos ei olisi läheisyyttä niin olisi melko vaikeaa olla alasti minun kanssa saunassakin ja muutenkin yhteiselo kämppäkaveri asenteella ei onnistuisi . Ainakin nukuttaisiin sitten eri huoneissa .

Aika tavallinen kuviohan se on, että suhde näyttää päällisin puolin olevan kunnossa, mutta seksiä ei vain ole eikä läheisyyttä. Kumma jos olet ihan aikuinen, etkä ole sellaiseen törmännyt. Seksi ja läheisyys loppuu ja ollaan kämppiksiä lasten ja tottumuksen takia. Ajan mittaan suurin osa näistä pareista päätyy eroon. Eräs sukulaisenikin eli tuollaisessa suhteessa ainakin 20 vuotta ja erosivat ystävinä, hoitivat lapsenlapsiakin yhdessä sitten kun niitä tuli. Mies on sittemmin kuollut, vaimo teki saattohoidon kotonaan. Olivat siis eronneet liki 20 vuotta aiemmin. Ap

Toki olen aikuinen ja liki 40v yhdessä ja olen siis sama jota lainasit. En ole törmännyt tai en tiedä tämmöisistä ratkaisuista joita parit ovat tehneet . Yksi pariskunta erosi 40 hääpäivien jälkeen . Vaimo lähti ensin ja tuli takaisin ja mies sanoi kerran ohimennen että ollaan niin kuin ennenkin . Mutta sitten vaimo lähti uudestaan ja jäi sille tielle . Voi olla ikäluokka kysymyskin . Meidän ikäiset ei paljon puhu suhteistaan tai sitten on vain sellainen tuttavapiiri .

Joka tapauksessa voimia sulle tilanne on hankala työstää kun tunteita vielä olisi sun puolella.

Vierailija
74/239 |
24.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tää olis postattu av:lle niin olis tartuttu tuohon "lapselliseen" yksin saunomiseen. Tietty ap ilmeisesti pitkään kärsinyt seksittömyydestä eikä vaan mene vaimolla jakeluun, että mies ei ole tyytyväinen, että sikäli ihan ymmärrettävää tuollainen asian painotus. Vaan tuo vaimon reaktio kertoo kaiken. Ei normaalissa suhteessa seksi ole noin vastenmielistä, että sen toivomiseen vastaa "etsi joku muu". Se ei ainakaan ole oikein, että koko seksuaalisuus pitää suhteessa tukahduttaa. Ystäviään voi olla, mutta ei toisen vuoksi kannata luopua niin paljosta ja omasta onnellisuudesta. Toive harrastaa seksiä aviopuolison kanssa ei ole mikään kohtuuton.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/239 |
24.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naisena sanoisin, että vaikuttaa siltä, että vaimollasi saattoi olla jo valmiiksi jotain aika pahaa kaunaa tai mielipahaa. Minun suhteessani kävi niin, että mies alkoi ehdotella vapaata suhdetta tilanteessa, jossa minulla oli vaikea elämäntilanne johtuen sairaasta äidistäni ja työpaikan vaikeasta tilanteesta, ja sen lisäksi koin että olin tehnyt paljon miehen mieliksi ja nähnyt vaivaa suhteen eteen. Seksiäkin oli ollut. Eli tavallaan oli jo valmiiksi v-tuuntunut mieheen, vaikka en halunnut alkaa puida ja rähjätä hänen kanssaan. Miehen ehdotus että vielä pitäisi saada jostain enemmän seksiä, aiheutti minussa niin pahaa mieltä, että hän alkoi vaikuttaa tunteettomalta mulekerolta ja ei todellakaan tehnyt mieli puhua hänen seksuaalisista tarpeistaan vaan pikemmin haistattaa p ja vajota mykkyyteen. Jos olet sitoutunut suhteeseen niin voisit näitä asioita yrittää kartoittaa. Tämän palstan miehet tuntuvat ajattelevan, että vaimoilla on tasan yksi velvollisuus ja se on toisen seksuaalisuudesta huolehtiminen. Mutta huolehditko sinä vaimostasi? Ja huolehditko oikeasti, vai kuvitteletko vain?

Vierailija
76/239 |
24.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jos kaikki yhteydet on poikki niin tuskin kukaan lähtee yhdessä saunomaan."

"Läheisyys on sitäkin että se ei toimi automaattisesti vaan sitä pitää harjoitetella ja harjoittaa säännöllisesti."

"Seksi tulee mukaan ajan kanssa jos tulee ,sitä ei tietenkään voi taata ."

Aloittajan kertomasta saa nimenomaan kuvan, että yhteiselo toimii muuten ja tulevat toimeen ystävinä. Yhdessä saunotaan ja nukutaan. Sitä pidemmälle läheisyyttä ei harjoiteta. Eikä seksi tule mukaan.

Luin toki aloituksen ja kommentit ja silti hieman oudoksun kämppis asteelle mennyttä suhdetta ja vaimon loukkaantumista siinä vaiheessa kun mies ilmoittaa että ei enää halua saunoa yhdessä . Näin minäkin kyllä tekisin miehen asemassa sillä olisihan alaston nainen kanssani melkoisen vaikea sulattaa jos läheisyyttä ei olisi missään vaiheessa . En tiedä miten naiset suhtautuisi jos osat olisi päinvastoin?

Puhuin tästä kirjoituksesta oman vaimon kanssa illalla ja hän oli sitä mieltä että jos ei olisi läheisyyttä niin olisi melko vaikeaa olla alasti minun kanssa saunassakin ja muutenkin yhteiselo kämppäkaveri asenteella ei onnistuisi . Ainakin nukuttaisiin sitten eri huoneissa .

Aika tavallinen kuviohan se on, että suhde näyttää päällisin puolin olevan kunnossa, mutta seksiä ei vain ole eikä läheisyyttä. Kumma jos olet ihan aikuinen, etkä ole sellaiseen törmännyt. Seksi ja läheisyys loppuu ja ollaan kämppiksiä lasten ja tottumuksen takia. Ajan mittaan suurin osa näistä pareista päätyy eroon. Eräs sukulaisenikin eli tuollaisessa suhteessa ainakin 20 vuotta ja erosivat ystävinä, hoitivat lapsenlapsiakin yhdessä sitten kun niitä tuli. Mies on sittemmin kuollut, vaimo teki saattohoidon kotonaan. Olivat siis eronneet liki 20 vuotta aiemmin. Ap

Toki olen aikuinen ja liki 40v yhdessä ja olen siis sama jota lainasit. En ole törmännyt tai en tiedä tämmöisistä ratkaisuista joita parit ovat tehneet . Yksi pariskunta erosi 40 hääpäivien jälkeen . Vaimo lähti ensin ja tuli takaisin ja mies sanoi kerran ohimennen että ollaan niin kuin ennenkin . Mutta sitten vaimo lähti uudestaan ja jäi sille tielle . Voi olla ikäluokka kysymyskin . Meidän ikäiset ei paljon puhu suhteistaan tai sitten on vain sellainen tuttavapiiri .

Joka tapauksessa voimia sulle tilanne on hankala työstää kun tunteita vielä olisi sun puolella.

Voi ei, anteeksi, en ollut ap, vahingossa jäi siihen ap, kun ajattelin vielä kirjoittaa ap:n tilanteesta, mutta en sitten kirjoittanutkaan ja unohdin poistaa. 

Tuo pariskunta, josta kerroin oli yli 70v. ihmisiä (mies siis kuollut jo). Kaikenikäisillä on mielestäni seksittömiä suhteita monista syistä johtuen. Jäädään lasten takia yhteen tai vain siksi, että ollaan parhaita kavereita. Nykyisin on myös avoimia suhteita ja ehkä ennenkin oli, mutta niillä vain ei ollut nimeä. Omaan tuttavapiiriini ei kuulu avoimissa suhteissa eläviä.

Vierailija
77/239 |
24.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei AP, nyt tulee kaipaamasi haluttoman (entisen sellaisen) naisen kommentti. Avauksesi vaikutti järkevältä, mutta miksi et kysynyt ”Onko täällä haluttomia vaimoja, jotka voisivat kertoa vinkkejä, miten parin seksuaalisuus saadaan taas syttymään”

Omalla kohdalla haluttomuus alkoi ruuhkavuosien aikana haasteellisen taloprojektin jälkeen. Mieheni paha olo purkautui nalkuttamisena (miehetkin pystyvät siihen), syyttelynä, halveksuvina kommentteina, jonka jälkeen olikin sitten vaikeampaa virittäytyä seksiin. Seksi väheni, seurauksena vielä kiukkuisempi mies, kahden viikon tauko oli jo räjähdysherkkä. Tilanne eskaloitui miehen pettämiseen, joka pitkässä liitossa tuli onneksi ilmi heti. Sen hyvänä seurauksena oli pakko raatorehellisesti käydä läpi missä mennään ja myöntää kummankin virheet. Huonona seurauksena oma libido kärsi arvostuksen ja luottamuksen puutteen johdosta entisestään.

Ajan kuluessa tilanne parani luottamuksen palautuessa ja pystyimme lisäämään läheisyyttä ja parantamaan taas seksielämäämme. Hyviä kommentteja täällä aiemmin arvostuksesta ja kehuista. Avoimen kommunikaation lisäksi suosittelen seksin elävöittämistä, esim. leikkikaluilla ja uusien asioiden kokeilemisella. Tärkeintä on, että vaimosi löytää seksuaalisuutensa uudestaan, jos se on ollut kadoksissa niin sinulla on ollut siinä myös oma rooli.

Nyt kun onnistuit provosoimaan tilanteen saunasessiolla, niin käytä tilaisuutta. Suosittelen rehellistä keskustelua avauksella ”miltä sinusta tuntuu” (ei siis ”miten minä saisin seksiä”), kuuntele, älä puolustele itseäsi, koska sinunkin vuorosi tulee kertoa miltä sinusta tuntuu. Koska olet jo vähän katkera ja vihainen vaimolle, terapia voisi auttaa, jos solmut ei omin voimin aukea.

Ja mitä meihin tulee nykyään, niin seksi vain paranee. Itselläni seksuaalisuus on vain lisääntynyt iän myötä, pois lukien tuo ohitettu kriisi. Seksi on todellakin parisuhteen liima, joten läheisyyteen & seksiin kannattaa panostaa ja ongelmien tullessa niihin pitää tarttua mahdollisemman pian, jotta ette katkeroidu! Tsemppiä ja toivottavasti otat huumorilla osan näistä hulvattomista vastauksista, ehkä se terapia olisi silti parempi kuin keskustelupalstat 😂😂😂

Vierailija
78/239 |
24.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisäyksenä edelliseen, kävi sitten kohdallanne miten tahansa, niin terapia voisi olla hyväksi teille kummallekin jatkonkin kannalta, Muutenhan sinäkin kannat tuon pettymyksen ja vanhat toimintatavat mahdolliseen seuraavaankin suhteeseen.

Vierailija
79/239 |
24.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiva kun saatiin yksi haluttoman naisen vastaus, mikä on tiivistettynä, että pitkän liiton suola on kestää toisiltaan kaikki paska ja päästä yli. Jes! + ap:n vaimo voi olla vain ihminen, joka ei tahdo läheisyyttä. Läheisyyden tarve voi olla hyvin erilainen. Siihen ei "auta" mikään.

Vierailija
80/239 |
24.03.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi tämä on seksipalstalla? Ketju on seksitön joten se kuuluisi Aihe vapaan puolelle.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan kolme