Merkillisin kuulemanne rakkaustarina,voi olla oma tai vanhempien kyssärigallup.
Kommentit (45)
meidän tarinan :)
olen varma, että meidän kohtalo oli törmätä ennemmin tai myöhemmin, niin monesti aikaisemmin kohtaaminen on ollut lähellä :)
ensimmäisen kerran n. 7 vuotta sitten, vietimme lähes koko kesän vierekkäisissä kerrostaloissa sukulaisten luona. Emme kuitenkaan silloin tavanneet.
Olisimme voineet tavata myös vuosi tämän kesän jälkeen, kun olin lähdössä kouluun, jossa myös mieheni opiskeli. viime hetkellä peruin kuitenkin koulupaikkani.
Kolmas läheltäpiti tilanne oli, kun etsin itselleni asuntoa, ja eräs asunto johon olin vähällä muuttaa, oli samassa talossa missä mieheni sisko asui silloin. myös mieheni asui siellä silloin. Päädyin kuitenkin toiseen asuntoon.
Vuosi tämän jälkeen mieheni sisko muutti naapuriini, ja pian tämän jälkeen myös mieheni.
Siinä sitten katseltiin kesä toisiamme pihan yli, kunnes syksyllä eksyimme yhteisten kavereiden kyytiin, ja siitä eksyimmekin mieheni asunnolle.
Pari päivää sen jälkeen mieheni tuli luokseni, eikä enää pois lähtenyt :)
yhdessä oltu reilu pari vuotta :)
meidän tarinan :)
olen varma, että meidän kohtalo oli törmätä ennemmin tai myöhemmin, niin monesti aikaisemmin kohtaaminen on ollut lähellä :)ensimmäisen kerran n. 7 vuotta sitten, vietimme lähes koko kesän vierekkäisissä kerrostaloissa sukulaisten luona. Emme kuitenkaan silloin tavanneet.
Olisimme voineet tavata myös vuosi tämän kesän jälkeen, kun olin lähdössä kouluun, jossa myös mieheni opiskeli. viime hetkellä peruin kuitenkin koulupaikkani.
Kolmas läheltäpiti tilanne oli, kun etsin itselleni asuntoa, ja eräs asunto johon olin vähällä muuttaa, oli samassa talossa missä mieheni sisko asui silloin. myös mieheni asui siellä silloin. Päädyin kuitenkin toiseen asuntoon.
Vuosi tämän jälkeen mieheni sisko muutti naapuriini, ja pian tämän jälkeen myös mieheni.
Siinä sitten katseltiin kesä toisiamme pihan yli, kunnes syksyllä eksyimme yhteisten kavereiden kyytiin, ja siitä eksyimmekin mieheni asunnolle.
Pari päivää sen jälkeen mieheni tuli luokseni, eikä enää pois lähtenyt :)
yhdessä oltu reilu pari vuotta :)
Mutta paljon onnea, aika uskomaton tarina tosiaan! Kaikkea hyvää! :)
toiselta paikkakunnalta, ja saatuaan täältä töitä, asui alkuun siskonsa luona, ja kun siskonsa muutti, sai sattumalsta tämän naapurista itselleen asunnon, minun onnekseni ;)
Äitini on akateemisesti koulutettu ja varakkaan perheen ainoa tytär. Meni nuorena naimisiin varakkaan suvun akateemisen pojan kanssa. Olivat nuori ja kaunis pari, oikein sukulaistätien unelma. 33-vuotiaana päälle äitini oli vielä lapseton ja tapasi isäni: eronneen duunarimiehen, jolla oli 3 lasta valmiiksi. Siihen aikaan eronneeseen ihmiseen suhtauduttiin kuin johonkin säälipalaan. Isäni on äitiäni 8 vuotta vanhempi eli oli jo tuolloin 41. Äiti jätti unelmavävyn ja muutti isäni kanssa yhteen. Heillä on nyt takana 36 yhteistä vuotta ja en tiedä toista niin onnellista paria, vaikka isän alkaa jo terveys reistailla. Kaikki kuulemma povasivat nopeaa loppua ja äitini tulemista järkiin, mutta eipä tuo näytä vieläkään järkeytyneen.:)
Olin lukion ykkösluokan risteilyllä ja etsimme ystäväni kanssa kuvaa meistä seinältä johon laivaan tulleiden kuvat laitetaan esille ostettavaksi..emme löytäneet kuvaamme mutta iskin silmäni yhteen erikoisen hyvännäköiseen poikaan ja päätin etsiväni pojan käsiini risteilyn aikana,koska jo pelkkä kuva sai mahani pyörähtämään ympäri!
Illalla sitten näin pojan diskossa ja näky oli vielä kuvaakin parempi,joten jähmetyin vain enkä saanut sanaa suustani hänen mennessään pöytäni ohi..hetken ajan mollasin itseäni kuinka olin mennyt niin jumiin. Mutta pian poika tulikin takaisin ja istahti viereeni..juttelimme illan ja poika pyysi minua tyttöystäväkseen,koska koimme kumpikin sen "rakkautta ensi silmäyksellä"-tunteen.
Tästä on nyt 8 vuotta ja meillä on yhdessä pieni tytär ja rakkaus on yhä yhtä syvä ja vahva..uskomme kumpikin löytäneemme sen oikean. Totta kai onhan kahdeksaan vuoteen huonojakin hetkiä tullut,mutta rakkaus on se mikä on pitänyt meidät yhdessä.Toivotaan että rakkaus vaan jaksaa palaa loppuun asti yhtä vahvana!
Ystäväni oli täysin ihastunut erääseen mieheen, jonka minä tunsin ehkä hieman paremmin. Mies oli hauska ja hyvännäköinen. Itse olin ehkä vähän ihastunut hänen ystäväänsä. Puheliaampana ja reippaampana järjestin ystäväni ja hänen ihastuksensa usein samoihin paikkoihin ja yritin saada jopa kahdenkeskisiä tapaamisia. Olin jo melko varma parin yhteenliittämistavoitteistani, kun mies yhä uudelleen otti minuun yhteyttä ja pyysi samoihin illanviettoihin...
...kunnes sattumalta eräänä iltana tapasin ystäväni ihastuksen kaupungilla ja päädyimme läheiseen kahvilaan istumaan ja juttelemaan. Keskustelimme tuntikausia monenmoisista asioista. Kahvilan sulkeuduttua poistuimme takaisin kirpeään pakkasilmaan. Muistan, kuinka tämä mies avasi kaulaliinani, jonka olin vetänyt kasvojeni suojaksi ja suuteli minua. Sillä hetkellä tuli tunne, kuin olisin tullut kotiin. Hämmennyin tilanteesta kuitenkin ja lähdin ripeästi kävelemään takaisin asunnolleni. Ennen nukahtamistani sain vielä viestin "Hyvää yötä rakas!"
Ystäväni oli niin pitkään ollut ihastunut mieheen, etten ollut koskaan aiemmin edes ajatellut miestä siinä mielessä...
No nyt kuitenkin jo seitsemän yhteistä vuotta takana ja kaksi maailman suloisinta lasta tämän ystäväni ihastuksen kanssa :)
Pari oli yhdessa reilun vuoden (molemmat n 30v) ,mies halusi sitoutua, saada perheen, nainen ei ollut viela siihen valmis. Ero tuli.
Molemmat tapasivat uudet kumppanit.
Nainen asui 8 vuotta ulkomailla uuden poikaystavan kanssa. Pari yritti myos saada lasta muutaman vuoden ajan, siina onnistumatta. Nainen uskoi ettei koskaan tule aidiksi ja keskittyi tyohon ja uraan.
Nainen piti yhteytta tahan ex-poikaystavaan sahkopostilla ja nakivatkin joskus naisen ollessa kotimaassa.
Naiselle ja uudelle poikaystavalle tuli ero 8 yhteisen vuoden jalkeen. Nainen paatti muuttaa takaisin Suomeen.
Nainen alkoi tapailemaan ex-poikaystavaa ensin ystavana ja sitten suhde syveni rakkaudeksi hyvin nopeasti.
Koska naisella oli jo ikaa (lahemmas 40v) ja molemmat halusivat vauvaa, ehkaisy jatettiin saman tien pois . Nainen tosin kertoi miehelle etta vauvaa ei valttamatta tule, vaikeuksia asian kanssa on todettu...
2 kuukauden paasta nainen teki positiivisen raskaustestin!!!
Samalla kun nainen esitteli uuden (vanhan) poikaystavan vanhemmilleen, han kertoi myos raskaus uutisesta.
Tama tarina on ihan totta - nyt olen 6 kk raskaana ja onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin!!!!
Tama tarina on ihan totta - nyt olen 6 kk raskaana ja onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin!!!!
joskus kauan kauan sitten. Pappani oli kihloissa ja mummoni lähti mukaan, kun pappa lähti kihlattua lavalta junalle vastaan. Vähän oudolta kuulostaa, että morsianta on ollut vastassa joku vieras kaunotar, joka sitten onkin ajan kanssa napannut sulhasen myöhemmin itselleen. Myöhemmin vielä kävi niin, että mummo oli jo raskaana 5 kuukaudella, kun vielä mietti, että ottaako pappani todella miehekseen. Siihen aikaan ollut aika rohkeaa raskaana ollessa vielä miettiä moista. No 50 vuotta ja rapiat kerkesivät olla naimisissa ja mummoni (täytti juuri 90 vuotta) elää vieläkin.
Kollegat eri paikkakunnilla, puhelimitse asioitiin, rakastuin jo pelkkään ääneen.
Yhteen muutettiin kun ei oltu seurusteltu päivääkään. Meillä historia on pelottavan samanlainen, ollaan jopa sukua 8. polvessa (sama kantaäiti), pappamme olivat samannimiset eli äideillämme on sama tyttönimi, sukunimi siis ja tietty toinen puolisko suvusta tulee samalta seudulta kun kerran sukuakin ollaan.
Kaksi yhteistä lasta, naimisissa 7 v, yhdessä 11 ja edelleen olen sitä mieltä että olemme toistemme puoliskot. Nykyään (ja taas) samassa työpaikassa eli yhdessä 24/7.
mies väärään numeroon :)
Sitten soittikin uudelleen ja uudelleen.. ja siitä se lähti. Hauskaa!
tapasimme Helsinki-Vantaan lentokentällä. Seurustelimme viikon ja menimme kihloihin. Kolmen viikon seurustelun jälkeen menimme naimisiin. Häiden jälkeen seurasin miestäni toiselle puolelle maapalloa tuntematta ko. maan kulttuuria tai kieltä.
Kumpikaan meistä ei olisi uskonut aiemmin, että pystyisimme tekemään näin mullistavia ratkaisuja niin lyhyessä ajassa. Mutta kun se osui omalle kohdalle, ratkaisut tuntuivat luontevilta ja hyviltä.
Mieheni kanssa seikkailut edelleen jatkuvat, hänen työnsä ja uransa vie meitä eri puolille maapalloa ja olen saanut etuoikeuden oppia tuntemaan uusia maita ja erilaisia kulttuureja.
Mutta ihanin seikkailu on edelleen meidän avioliitto. Rakastan miestäni sieluni syvyyksistä, hän on paras ystäväni.
tapasivat äitini työpaikalla. Isäni oli tullut virastoon hoitamaan jotain asioitaan ja tiskin takana oli äitini. Isä oli ihastunut äitiin heti ja tullut useammin asioimaan. Lopulta oli pyytänyt äidin kahville. Yhdesä ovat olleet 37vuotta.
Tavattiin ammattikoulussa koulun ekana päivänä. Mä olin ekalla luokalla 16v. ja mieheni viimeisellä 19v.. Moikkasi ruokalassa ja ihmettelin mitä tuo mulle yhtäkkiä juttelee. Meni viikko niin oltiin yhdessä ja käytännössä asuin koko seuraavan vuoden hänen kotonaan. Vuoden päästä hän lähti armeijaan. Pääsin koulusta, muutettiin Helsinkiin ja nyt taas omalle kotipaikkakunnalle. Mentiin naimisiin kun olin 19v ja nyt siis yhdessä 8:tta vuotta. Meillä on 1,5v. poika.
Hänen työkaveri kysyi eilen, miksei mies tule pikkujouluihin. Hän vastasi että ollaan menossa hotelli-lomalle vaimon kanssa(varattu ajat sitten muitakin menoja varte). Miksi, kysyi työkaveri Koska halutaan olla yhdessä, vastasi mies. Työkaveri vastasi siihen, että kyllä tuo sitten 10 vuoden päästä muuttuu. No eiköhän tässä olla kohta jo 10 vuotta yhdessä oltukin!!
Kaverin vanhemmat tapasivat jo miehen ollessa vasta vauva. Nainen tuli hoitamaan häntä (silloin 14v.) Olivat jotain perhetuttuja. Rakkaus syttyi 17 vuotta myöhemmin naisella ollessa jo 3 lasta. Miehellä ja vanhimmalla tytöllä ikäeroa 4 vuotta. Naimisiin menivät miehen 18-vuotispäivänä. Heillä on yhteinen 9-vuotias poika ja ovat olleet naimisissa jo yli kymmenen vuotta!!
Naisella oli kuitenkin siellä "säpinää" eli seksisuhde erääseen mieheen, joka myös työskenteli siellä. Kuitenkin tämä toinen työpaikalla oleva mies oli kovasti kiinnostunut tästä naisesta (tiesi naisen touhusta kollegansa kanssa). Nämä molemmat miehet olivat lisäksi vielä naapureita ja ystävykset... Eli toinen mies näki aina ikkunasta kun nainen lähti toisen luota jne.
Tämä mies yritti monin keinoin saada naista ihastumaan itseensä ja lopettamaan seksisuhteen naapurin kanssa. Vihdoin nainen sitten ihastuikin tähän mieheen ja heillä on nykyään lapsikin:-) Enää kolmikkko ei työskentele samassa työpaikassa, mutta ovat kavereita kylläkin.
Hän kävi katsomassa ilmoitustaululta kuka toisen vuosikurssin opiskelijoista sai tenteistä parhaat pisteet, selvitti ko. henkilön osoitteen ja ilmestyi hänen ovelleen pyytämään tukiopetusta. Tukiopetus johti seurusteluun ja avoliittoon, joka tosin päättyi muutaman vuoden kuluttua.
vähän mälsä kertoa kaverin tarinan alkua, mutta toivottavasti annettakoon anteeksi koska aihe on niin herttainen.
Ystäväni oli kerran liftaamassa kyytiä kaupungin keskustassa ilta tai yöaikaan, ohi ajoi auto, joka teki kuitenkin u-käännöksen ja siitä autosta liftaaja sai niin hyvän kyydittäjän, että jatkoi sitten naimisiin asti.
Tämä on minusta uskomatonta, koska 1)itse en uskaltaisi edes liftata 2)ryhtyä suhteisiin aivan tuntemattoman kanssa saman tien. Tai no... kosittiinhan itseänikin jo kuukauden seurustelun jälkeen ja vastasin myöntävästi. Mutta silti.
paikassa, jossa meidän kummankaan ei olisi pitänyt olla sillä hetkellä. Mieheni kertoi myöhemmin, että hänelle tuli vahva tunne, että tuolle tytölle hänen on mentävä juttelemaan. Tästä ensikohtaamisesta on nyt 6 vuotta aikaa.
JÄRKKYÄ!