Lue keskustelun säännöt.
Kun olin lapsi, äitini oli aina hädissään jos minulle sattui jotain...
19.03.2023 |
..ja panikoi pienistäkin asioista. Jos esimerkiksi kaaduin, hän alkoi huutamaan kauhuissaan esim."voi kauhea, voi kauhea, mitenhän nyt! Pitääkö lähteä lääkäriin!" Hän pelkäsi aina pahinta. Mikäli hänelle itselleen sattui jotain tai hänellä oli vaikka päänsärkyä, hän puhui meille lapsille että onkohan hänellä syöpä ja kuoleekohan hän ja kukahan meitä sitten hoitaa. Muistan että lapsena usein pelkäsin että äitini kuolee. Äiti jotenkin nautti siitä että me lapset pelkäsimme hänelle jotain sattuvan.
Onko muilla tällaisia kokemuksia?
Nyt kun olen itse kahden lapsen äiti, on tosi vaikea ymmärtää miksi äitini toimi niinkuin toimi. Itse olen aina rauhallinen ja kohtaan ensin lapsen, mikäli jotain sattuu. Enkä koskaan voisi kuvitella sanovani lapselle että kuolenkohan minä nyt siihen ja siihen sairauteen. Ennemminkin puhun aina optimistisesti että kaikki kyllä järjestyy.
Kommentit (25)
Kuvaillun kaltaisia ihmisiä todella on. Todella rasittavaa. Jatkuva ahdistushäiriö päällä. Traumoja lapsille muodostunee herkästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katastrofiajattelu voi olla masennus oire.
Hyvä, ettet ole perinyt tuota hysteerisyyttä. Usein se toistuu sukupolvelta toiselle.
Tuo on kamala sairaus ja helposti siirtyy lapsiin. Lähipiirin täytyisi puuttua tiukasti ja. ohjata tuollainen äiti hoitoon. Erittäin vahingollista kasvatusta.
kerjäsi sääliä ja huomiota. silloin ei ollut somea, josta huomiota ja sääliä nykyään kerätään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että teki pahuuttaan.
Hänellä oli ilmeisesti ahdistusta. Siis todella oikeasti oli huolissaan. Ahdistuneisuushäiriö.
Onko äitisi elänyt turvattoman lapsuuden esim. jompikumpi vanhemmista alkoholisti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama kuin ap:llä. Olin se unissakävelijä, äiti sanoi myöhemmin, et hän aina nukkui huonosti, koska pelkäsi, et lähden taas "omille reissuileni". Jossain vaiheessa se loppui multa, ja äiti alkoi nukkumaan paremmin.
Sittempä: äiti sairastui Alz:haan ja alkoi yöllä "seikkailemaan". Nukuin itse huonosti,; silloin tajusin sen äidin huolen.
(niin ja mies olen ja yh-muksu).
Älä syytä äitiäsi, on saattanut periä sen omasta lapsuudestaan. Hyvä, että sinä sait kierteen katkaistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Munkin äiti oli suht hysteerinen ja hädissään jos jotain sattui. Muutenkin aina kireä ja ahdistunut, pahantuulinen. Opin että ei saa näyttää pahaa oloa (ettei äidille vaan tule paha mieli.)
Lapseni kaverin äiti on tollanen.
Lapsi on kieltänyt minua kertomasta hänen äidilleen jos hänelle on jotain sattunut.
Yhden kesän tämä lapsi istui kotona kun muut menivät. Äiti ei päästänyt oikein mihinkään. Taisi olla viime kesä. Tytöt nyt 13 vuotiaita.
Itsekin pelkään yli kaiken sitä että lapsille sattuu jotakin mutta koitan olla näyttämättä sitä heille.
Olen huomannut myös sen että pystyn toimimaan aika rauhallisesti jos jotakin sattuu ja pyrin rauhoittamaan tilanteen.
Mistä päättelit että äitisi nautti teidän lasten pelosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat vanhemmat meni kans aivan paniikkiin jos jotain sattui. Enemmän pelotti kun näki ettei aikuisella ole enää homma hanskassa.
Äidilläni on ollut tuota aina. Ihan kaikki pelottaa ja ahdistaa ja pahinta pelätään aina. Ärsyttävintä on se, että itte pskan parisuhteen jälkeen olen alkanut oireilla samoin, välillä lähtee pelkopyörät pyörimään (tälläkin hetkellä olen ollut viikon ahdistunut täysin triviaalista asiasta, jolle en aiemmin olisi antanut puolikasta ajatustakaan).
Olin siis älyttömän resilientti penska, mikään ei heilauttanut minua mihinkään suuntaan. No, opetettiin tyttö sitten niin reippaaksi ja "vaikeita ihmisiä jaksavaksi" että tuhosin tuon rauhallisuuden ihan tietoisesti kun ajattelin, että on pakko jaksaa ongelmaista eksää kun kerran sen valitsin. Kiitos vaan äiti ja päiväkoti!
No joo, minkäs sille kasvatukselleen mahtaa. Onnes oon silti sellainen ihminen että ennemmin teen niitä asioita mitkä pelottaa, kuin että jättäisin tekemättä. Sehän äitiä ja muita perheen panikoijia ahdistaa. Oon ymmärtänyt viime vuosina että maailma ei ole täynnä ihania ihmisiä, ja se rassaa.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat meni kans aivan paniikkiin jos jotain sattui. Enemmän pelotti kun näki ettei aikuisella ole enää homma hanskassa.
Olkaa tyytyväisiä, jos ei tarvitse panikoida, mutta älkää taas tuomitko heitä, jotka tekevät niin. Itse traumatisoiduin nuorena, kun isäni sairastui harvinaiseen syöpään. Vaikka isän menettämisestä on yli 20v, pelkään edelleen läheisteni sairastumista ja voin huonosti, kun he ovat sairaana.
Enkä koskaan voisi kuvitella sanovani lapselle että kuolenkohan minä nyt siihen ja siihen sairauteen. Ennemminkin puhun aina optimistisesti että kaikki kyllä järjestyy.
Toivottavasti et joudu sanomaan. Kaikki eivät ole noin onnekkaita.
Näistä kommentoijista kyllä huomaa, että ei ole takana elämänkokemusta eikä ole vielä joutunut pitämään huolta vanhoista vanhemmista.
Entinen ystäväni on vähän samankaltainen. Hän on lukittautunut kotiin kahden pienen lapsen kanssa eikä käy töissä tai poistu muualle kuin tiettyyn kauppaan ja neuvolaan...
Tiedän tällaisia äitejä lähipiiristä.
Voit onnitella itseäsi jo siitä, ettet ole äitisi kaltainen.