Lue keskustelun säännöt.
Tiedättekö tilanteita, joissa lapset toivovat vanhempien eroa, mutta vanhemmat väkisin pysyvät huonossa suhteessa?
18.03.2023 |
Esim tilanne, jossa toinen vanhemmista on väkivaltainen tai päihteiden käyttäjä, mutta se toinen ei vaan eroa, vaikka lapset kärsivät ja oireilevat.
Voiko sellainen päättyä hyvin?
Kommentit (24)
Tiedän montakin tilannetta. Vanhempi on liian läheisriippuvainen erotakseen, ja perustelee että lasten takia ei eroa, vaikka oikeasti ei vain uskalla tai halua erota, ja pistää lasten syyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin sellaisessa perheessä. Sillä parisuhteen mallilla valitsin ensimmäisen puolisoni aivan väärin ja toinenkin sai kärsiä pitkään epäluuloisuudestani. Vanhempani ovat edelleen yhdessä.
Sanoitko vanhemmillesi koskaan, että heidän pitää erota?
Mä toivoin vanhempieni eroa koko lapsuuteni. Kummallakin on alkoholiongelma, mutta äiti oli isää huomattavasti arvaamattomampi ja oli myös sekä henkisesti että fyysisesti väkivaltainen. Mut huostaanotettiin lopultq kun olin 15.
Olen nyt 28 ja vanhempani ovat edelleen yhdessä. En nyt tiedä voiko sanoa loppu hyvin kaikki hyvin? Mulla menee elämässä hyvin, mutta mieluusti olisin valinnut toisenlaisen lapsuuden.
Itsensä takia monet 50+ naiset ei ole eronneet sarjapettävästä alkoholistista. Joskus eroamista pidettiin nolona ja elintason laskua ei haluttu.
Olen sellaisen perheen lapsi.
Lapsuuteni olisi ollut paljon helpompi ja onnellisempi jos olisivat eronneet. Oksetti aina kun joku huokaili, että kylläpä olet onnekas kun sun vanhemmat ei ole eronneet. Jotkut suuttui, kun sanoin että olisivatpa eronneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sellaisen perheen lapsi.
Lapsuuteni olisi ollut paljon helpompi ja onnellisempi jos olisivat eronneet. Oksetti aina kun joku huokaili, että kylläpä olet onnekas kun sun vanhemmat ei ole eronneet. Jotkut suuttui, kun sanoin että olisivatpa eronneet.
Niin ja äitini mies kuoli. Kukaan ei sen kummemmin surrut sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sellaisen perheen lapsi.
Lapsuuteni olisi ollut paljon helpompi ja onnellisempi jos olisivat eronneet. Oksetti aina kun joku huokaili, että kylläpä olet onnekas kun sun vanhemmat ei ole eronneet. Jotkut suuttui, kun sanoin että olisivatpa eronneet.
Niin ja äitini mies kuoli. Kukaan ei sen kummemmin surrut sitä.
Eli isäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni lapsuudenperheessä oli tämä tilanne. Äidillä paha alkoholismi, isä aina raivosi ja huusi äidille. Muutoin elivät kulissia ja esittivät onnellisia. Kunnes juominen todella riistäytyi käsistä. Riidat olivat kuulemma raastavia ja vanhemmat pysyivät väkisin yhdessä, kunnes mieheni oli 16v ja muutti omaan kotiin. Isä on viimeiset 20v haukkunut tätä äitiä (koka kuoli pari vuotta takaperin) ja kaatanut ihan kaikki ongelmat tämän alkoholistin niskaan. Mieheni on aina sanonut, että olisi ollut niin helppoa, jos vanhemmat olisivat eronneet ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sellaisen perheen lapsi.
Lapsuuteni olisi ollut paljon helpompi ja onnellisempi jos olisivat eronneet. Oksetti aina kun joku huokaili, että kylläpä olet onnekas kun sun vanhemmat ei ole eronneet. Jotkut suuttui, kun sanoin että olisivatpa eronneet.
Niin ja äitini mies kuoli. Kukaan ei sen kummemmin surrut sitä.
Eli isäsi?
Ei oikeastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin kasvoin tällaisessa perheessä -80 luvulla. Olin 8v kun ymmärsin ettei kaikkien perheissä vanhemmat riitele jatkuvasti ja ole painostava tunnelma. Samoihin aikoihin ymmärsin myös että avioero on olemassa ja aloin pyytää äidiltä että he eroaisivat.
Meillä ei ollut päihdeongelmia eikä väkivaltaa vielä siinä vaiheessa. Äiti ei uskaltanut erota koska pelkäsi miten pärjäämme koska isäni sanoi ettei suostu maksamaan elatusmaksuja ja sanoi myös ettei hän ainakaan muuta mihinkään.
Tähän aikaan ei ollut nettiä josta hakea tietoa ja luulen että äiti jollain tapaa häpesi sitä että parisuhde oli mennyt huonoksi, joten ei kehdannut kysyä neuvoa/apua mistään.
Kun olin 11v niin isäni kävi 13v siskoni päälle koska sisko kuulemma ärsytti häntä. Tämä herätti äidin, ja äiti otti yhteyttä kuntaan ja sanoi että tarvitsemme asunnon koska isäni kieltäytyi edelleen lähtemästä mihinkään. Saimme kunnalta asunnon heti, ja äiti muutti meidän kolmen lapsen kanssa pois, ja haki eroa. Isäni kieltäytyi sanojensa mukaisesti maksamasta elatusmaksuja joten ne menivät ulosoton kautta.
Vanhempien ero oli silloin ja on edelleen mielestäni parasta mitä minulle tapahtui alaikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin sellaisessa perheessä. Sillä parisuhteen mallilla valitsin ensimmäisen puolisoni aivan väärin ja toinenkin sai kärsiä pitkään epäluuloisuudestani. Vanhempani ovat edelleen yhdessä.
Sanoitko vanhemmillesi koskaan, että heidän pitää erota?
Sanoin, teini-iästä lähtien toistuvasti. Äitini oli jo kerran aiemmin eronnut, kai se piti yhdessä. Silloin isä oli hirviö ja nyt täysin autettava, silloinen täysin alistettu äiti pitää kovan komennon nykyisenä omaishoitajana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverin vanhemmat pysyivät yhdessä lapsien takia. Raivosivat sitten toisilleen vaikka oli vieraita kylässä ja muuna aikana oli kireä tunnelma. Erosivat kun nuorin täytti 18v. Olisi ollut parempi kaikille jos olisivat tehneet niin 10v aikaisemmin. Lapset olisivat todennäköisesti säästyneet mt-ongelmilta.
Kasvoin sellaisessa kodissa ja päädyin 18-vuotiaana toksiseen seurustelusuhteeseen. Koska huono kohtelu oli lapsesta asti tuttua, sitä mitä minuun oli kohdistunut ja mitä olin nähnyt vanhempieni välillä, en kyennyt ymmärtämään, että suhteesta olisi pitänyt lähteä, ennen kuin tilanne paheni pahenemistaan ja lopulta kuvioon tulivat myös tappouhkaukset.
Vanhempani ovat edelleen yhdessä, minä pääsin eroon suhteesta viisikymppisenä, mutta jälkensä se jätti, enkä tiedä, uskallanko enää koskaan luottaa yhteenkään mieheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin itse sellainen lapsi. Aikuisikä on mennyt terapioissa eikä musta normaalia tule varmaan ikinä. Pelossa kun joutui elämään 20 vuotta, elimistö ei siitä toivu koskaan.
Toivoin että äiti eroaisi miehestään.
Sain koulussa jälki-istuntoa, kun sanoin toivovani niiden eroa.
Sama. Isä sika juoppo työnarkomaani, myös väkivaltaa. Äiti hiljainen hiiri. Toi packa olis ollu parasta ollu näkemättä. Keskikokoisen maatilan 4 lapsi, Ero ei olehäpee.. Olisin auttanut rakasta äitiäni kaikin tavoin. lapsi
Vierailija kirjoitti:
Tiedän montakin tilannetta. Vanhempi on liian läheisriippuvainen erotakseen, ja perustelee että lasten takia ei eroa, vaikka oikeasti ei vain uskalla tai halua erota, ja pistää lasten syyksi.
Jos aikuinen ihminen ei halua erota, en ymmärrä miksi hänen pitäisi erota.
Lasten vuoksi toki olisi syytä pistää suhde kuntoon.
Ystävälläni ollut tällainen tilanne, turvaton alkoholistiperhe. On edelleen katkera, ettei äiti kuunnellut lasten toiveita erosta. Ovat kuulemma edelleen yhdessä ja onnettomia. Ystäväni ei juuri pidä vanhempiinsa yhteyttä aikuisiällä.
Lapsuudenaikainen koulukaverini puhui joka kevät, että syksyllä hän on muuttanut äidin kanssa muualle. Eivät koskaan muuttaneet oikeasti. Perheessä oli alkoholismia ja rajua väkivaltaa. Useampi perheenjäsen kuoli arveluttavissa olosuhteissa. En tiedä, mitä elossa oleville kuuluu nykyään.
Mielipiteeni näiden ja muiden kuulemieni vastaavien tapausten perusteella on, että jos perhe on päihdeongelmainen, ei kannata yrittää pysyä väkisin yhdessä "lasten takia". Lapset kärsivät siitä oikeasti enemmän kuin erosta.
Miten saisi tällaisessa suhteessa elävän läheisen lähtemään?
Kasvoin sellaisessa perheessä. Sillä parisuhteen mallilla valitsin ensimmäisen puolisoni aivan väärin ja toinenkin sai kärsiä pitkään epäluuloisuudestani. Vanhempani ovat edelleen yhdessä.