Naiivi suhtautuminen työttömiin
On hämmentävää huomata että vaaliehdokkailla ja oikeilla aikuisilla on niin lapsellisia ajatuksia kuten "työttömät patistettava töihin", "tuet pois" ja niin edespäin. Aivan kuin työttömyys olisi kenenkään valinta, tai edes hauskaa. Voin sanoa että siinä tunteessa ei ole mitään hauskaa kun ei tiedä saako vuokran maksettua ensi kuussa ja kun parikymppinen virkailija käskyttää sinua kuin koiraansa. Itsemääräämisoikeuden menetys vain siksi että menetti työpaikkansa on pahimpia kokemiani tunteita.
Minä katsoin tilastoista avointen työpaikkojen määrän ja työnhakijoiden määrän. Hakijoita oli lähes kolme kertaa enemmän kuin työpaikkoja. Olenko jotenkin huippuälykäs vai mistä johtuu ettei kukaan muu ole tajunnut ettei töitä ole edes olemassa kaikille? Miten työttömät vaan maagisesti "pakotetaan" töihin jos mitään töitä ei heille ei ole? Osan kansasta on ilmeisesti aivan kuin pakko olla työttömänä että systeemi toimii. Mielestäni on kafkamaista että te-toimisto pyörittää työttömiä ihmeellisten temppuratojen läpi eikä kukaan suostu tiedostamaan huoneessa istuvaa elefanttia: töitä ei ole kaikille.
Kommentit (959)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naivia luulka että työttömistä ei olisi vapaaehtoisesti työttömiä
Niitä on
Naiivia luulla, että työtä tekevien joukossa ei olisi laiskamatoja ja pinnareita. Niitäkin on.
Ja ansiosidonnaista sai 2 vuotta jo 1990-luvulla. Moni eläkeläinen on entinen sossupummi.
Moni asfalttimies on ollut kaikki talvet ansiosidonnaisella jo 1990 - luvulta lähtien, vasta tänä talvena tuli 4 työpaikan haku kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö tällaisen 59 v ikäisen pienyrittäjänä kituvan kannattaa hakeutua työmarkkinoille?
Taidan jatkaa kituuttelua eläkeikään saakka.Tämä on nurinkurista ja surullista.
Miksei vielä tähän päivään mennessä ole kehitetty työpaikkoja 55+ ihmisille? Voisi joku näpsäkkä taho tehdä tästä ihan valtakunnallisen jutun. Hoidettaisiin yhdessä työpaikkoja sellaisille työntekijöille, joilla oma ura on ehkä jo takana päin, mutta uudelleen kouluttautuminen ei välttämättä enää järkevää. On niin paljon töitä joita vanhempi polvi pystyy hyvin hoitamaan ja osan hommista paremmin kuin muut.
Voitaisiin järjestää oma rekrytointifirma tällaisille henkilöille TAI MIKÄ VIELÄ PAREMPAA:
Perustaa verstaita tai kahviloita, kierrätyskeskuksia, lyhytmittaista lastenhoitoa HopLop-tyyliin, lukupiiriä, vaatteiden korjausta, ompelua omista kankaista, villasukkien tilaustyötä, pyöränkorjausta, tukiryhmiä, jne. Kaikki toiminta voisi sijoittua samaan kunnan omaan toimipisteeseen tai pienemmillä paikkakunnilla toimia aluksi nimenomaan rekrytoinnin ja verkon kautta.
Miksi osaavat tahot niin harvoin ottautuvat järjestämään mitään tällaista oikeasti tärkeää?
Onhan noita verstaita ym. ja niistä saa sen 9 e korvauksen päivässä.
Ja on palkkatukitöitä, vaikka missä esim. valtion virastot, puhelinpalvelu englanniksi ja suomeksi, sairaalan info, palolaitoksen toimisto.
Nauraattaa noi alapeukuttajat, eivät tiedä missä kaikkialla ollaan palkkatuella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmejengii kirjoitti:
Aika moni huutelee täällä, että työpaikka on jokaiselle, senkun menee. Miksi ei kommentoi lukuja, jotka kertovat ihan toisin? Yksinkertaistaen, tilastojen mukaan 500 tuhatta työnhakijaa ja 50 tuhatta työpaikkaa. Mitä mieltä näistä luvuista, onnistuuko kommentointi lukujen valossa? Kiinnostaisi kunnon perustelut, jos löytyy.
Työpaikkaa ei välttämättä ole kaikille mutta mitä aloittajakin valittaa työttömyyttään jos on 50 tuhatta paikkaa mistä valita. Työttömät haluaisivat työpaikan helposti ja mielellään vielä hyvällä paikalla. Mitään vaivaa ei olla valmiita näkemään työpaikan eteen. Suomessa valitettavasti vähän joka hommaan vaaditaan joku koulutus mutta kyllä itse hakautuisin työvoimapulasta kärsivälle alalle, jos sen työn haluaisin. Ei ole vaikeaa mutta on hieman työlästä, koska joutuu opiskelemaan ainakin vähän aikaa, että pääsee töihin.
Toinen ongelma on ihan perustaidoissa. Ei herätä oikein luottamusta, jos työtön kuvittelee, että työstä maksetaan 590 euroa kuussa, eli ei osaa laskea nykyisiäkään tukiaan oikein, vaikka kyseessä on yhteenlasku. Asumistuen kanssa tuet ovat ihan eri luokkaa.
50 000 työpaikkaa mistä valita. Ok, menen jo huomenna poliisiksi tai palomieheksi.
Näytti olevan kattavat liikunta- ja ateriaedut.
Opettele ensin lukemaan, sen jälkeen menet kouluun, josta kyseiseen ammattiin valimistuu ja sitten voit saada sen työpaikan. Joillain aloilla se on toki vaikeampaa ja töitä on vähemmän eli alavalintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Minun on vaikea uskoa, että pakon edessä ihmiset suorastaa ryntäisivät tuolle, ihan normaalille tielle työpaikan saamisessa. Nyt työttömäksi jääminen on helppoa, niin ei jakseta nähdä mitään vaivaa.
Miksi tuo yksi työtön joutuu maksamaan 10000 työttömyystukia takaisin, kun opiskeli.
Kuule, Suomessa ei opiskella ilman työkkärin lupaa.
Kerrostaloissa ollaan vastuussa myös naapureiden yhtiölainoista ja vastikkeista ja jos taloyhtiö menee konkurssiin niin kaikilta lähtee asunto, myös eläkeläisiltä.
Kiitämme nyky hallitusta joka muutti lakia, että yhtiölaina/rahoitusvastike ei ole lasku toimeentulotuessa eikä kaupunki saa antaa harkinnanvaraista tilalle.
Kiitos Sanna ja hallitus
Mene nyt punikki muualle itkemään ja maksa asuntovelkasi itse. Ei kuulu tähän ketjuun ja ehkä ainoa hyvä asia mitä punikkihallitus sai aikaan.
Ihanaa, 5000 ihmistä kuolee kuukaudessa ja yt-neuvotteluita on menossa.
Joko Uudenkaupungin autotehtaan viime kesänä irtisanotut sai töitä?
Kun siihen tulee valtionrahoilla akkutehdas ovat kuulemma litiukaivoksessa vuoden työkokeilussa.
Uusiin työpaikkoihin on aina haastattelut ja alle 40-vuotiaat valitaan. Muut on jo sairasloma riski työnantajalle.
Voin sanoa, että siitä ei tule säälipisteitä, että olet 48, 3 lasta ja 200 000 asuntovelkaa.
Työnantaja haluaa alle 40-vuotiaan.
Olen itse huomannut todella ison eron, mitä ikä tekee. Olen 40, jäin muutama kuukausi sitten työttömäksi, enkä saa mihinkään työhakemuksiin vastauksia saatikka sitten kutsuja haastatteluun. Haen kaikenlaisia töitä, "kunnollisia" mutta myös hanttihommia.
Viimeksi 10 vuotta sitten hain töitä. Osaan kirjoittaa aika näpsäköitä hakemuksia, joten silloin sain paljon kutsuja haastatteluihin. Nyt en yhtään.
Mikä on muuttunut 10 vuodessa paitsi ikä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naivia luulka että työttömistä ei olisi vapaaehtoisesti työttömiä
Niitä on
Naiivia luulla, että työtä tekevien joukossa ei olisi laiskamatoja ja pinnareita. Niitäkin on.
Ja ansiosidonnaista sai 2 vuotta jo 1990-luvulla. Moni eläkeläinen on entinen sossupummi.
Moni asfalttimies on ollut kaikki talvet ansiosidonnaisella jo 1990 - luvulta lähtien, vasta tänä talvena tuli 4 työpaikan haku kuukaudessa.
Moni sinkku on ollut talvisin Thaimaassa.
Itse tiedän yhden eläkeläisen joka teki 30 vuotta kesäsijaisuuksia sairaalassa laitoshuoltajana 4 kuukautta vuodessa. Muun ajan oli ansiosidonnaisella. Kävi joka pe ja la karaokebaarissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö tällaisen 59 v ikäisen pienyrittäjänä kituvan kannattaa hakeutua työmarkkinoille?
Taidan jatkaa kituuttelua eläkeikään saakka.Tämä on nurinkurista ja surullista.
Miksei vielä tähän päivään mennessä ole kehitetty työpaikkoja 55+ ihmisille? Voisi joku näpsäkkä taho tehdä tästä ihan valtakunnallisen jutun. Hoidettaisiin yhdessä työpaikkoja sellaisille työntekijöille, joilla oma ura on ehkä jo takana päin, mutta uudelleen kouluttautuminen ei välttämättä enää järkevää. On niin paljon töitä joita vanhempi polvi pystyy hyvin hoitamaan ja osan hommista paremmin kuin muut.
Voitaisiin järjestää oma rekrytointifirma tällaisille henkilöille TAI MIKÄ VIELÄ PAREMPAA:
Perustaa verstaita tai kahviloita, kierrätyskeskuksia, lyhytmittaista lastenhoitoa HopLop-tyyliin, lukupiiriä, vaatteiden korjausta, ompelua omista kankaista, villasukkien tilaustyötä, pyöränkorjausta, tukiryhmiä, jne. Kaikki toiminta voisi sijoittua samaan kunnan omaan toimipisteeseen tai pienemmillä paikkakunnilla toimia aluksi nimenomaan rekrytoinnin ja verkon kautta.
Miksi osaavat tahot niin harvoin ottautuvat järjestämään mitään tällaista oikeasti tärkeää?
Kai ymmärrät että moni 55+ on paljon etevämpi ja kuin 37v feministit ikiteinit jotka änkee nyt joka paikkaan.
Ymmärrän. Mutta eihän se sitä faktaa poista, että moni kokee arjen tyhjäksi työttömyyden edessä.
Ja tietenkin jos halua ja virtaa riittää, eikä ole pitkäaikaissaurauksia, voi jatkokouluttautua tai päivittää osaamistaan ja koittaa tätä kautta ajatella laatikon ulkopuolelta itselleen uutta suuntaa.
Sille minä en mitään voi jos yritys on päättänyt irtisanoa ihmisen. Yritin vain keksiä ratkaisua ohelle.
Ei hemmetti, tuleeko tästäkin hyvästä ketjusta nyt jokin hönö-hokemaketju.
On naiivia kuvitella mistään ryhmästä että se olisi homogeeninen. Työttömiin mahtuu joka sortin viheltäjää. Niitä, jotka eivät eri syistä pääse töihin yrittämisestä huolimatta, niitä, jotka etsivät vain tietyn alan töitä ja niitä, jotka eivät edes halua töihin... Yleistetäänhän yli 50 v ei halutuksi työvoimaksi. Itse täytän tänä vuonna 52v. Olen tällä hetkellä lyhyessä määräaikaisessa työsuhteessa ja toinen alkaa nyt kevään aikana miltei heti, kun nykyinen työsuhde päättyy. Ei ole sama työnantaja eikä sama alakaan. Palkka ei päätä huimaa, mutta riittää mun elämiseen.
on se nolo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö tällaisen 59 v ikäisen pienyrittäjänä kituvan kannattaa hakeutua työmarkkinoille?
Taidan jatkaa kituuttelua eläkeikään saakka.Tämä on nurinkurista ja surullista.
Miksei vielä tähän päivään mennessä ole kehitetty työpaikkoja 55+ ihmisille? Voisi joku näpsäkkä taho tehdä tästä ihan valtakunnallisen jutun. Hoidettaisiin yhdessä työpaikkoja sellaisille työntekijöille, joilla oma ura on ehkä jo takana päin, mutta uudelleen kouluttautuminen ei välttämättä enää järkevää. On niin paljon töitä joita vanhempi polvi pystyy hyvin hoitamaan ja osan hommista paremmin kuin muut.
Voitaisiin järjestää oma rekrytointifirma tällaisille henkilöille TAI MIKÄ VIELÄ PAREMPAA:
Perustaa verstaita tai kahviloita, kierrätyskeskuksia, lyhytmittaista lastenhoitoa HopLop-tyyliin, lukupiiriä, vaatteiden korjausta, ompelua omista kankaista, villasukkien tilaustyötä, pyöränkorjausta, tukiryhmiä, jne. Kaikki toiminta voisi sijoittua samaan kunnan omaan toimipisteeseen tai pienemmillä paikkakunnilla toimia aluksi nimenomaan rekrytoinnin ja verkon kautta.
Miksi osaavat tahot niin harvoin ottautuvat järjestämään mitään tällaista oikeasti tärkeää?
Onhan noita verstaita ym. ja niistä saa sen 9 e korvauksen päivässä.
Ja on palkkatukitöitä, vaikka missä esim. valtion virastot, puhelinpalvelu englanniksi ja suomeksi, sairaalan info, palolaitoksen toimisto.
Heh hehhehheeeeeeeeeeeeeeeee
Trade Hönö Tiaista hävettää vieläkin, kun työhaastattelija kysyi englanninkielen taidosta?????????
Siis kai olet matkoilla joutunut englantia puhumaan??????? Trade punaposkisena noloili - eeeeeeeh tuota en oo koskaan matkustanut ulkomaille ;*(
että se siitä Hönön kielitaidosta siellä puhelinpalvelussa ;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Hönöä hävettää🤢
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naivia luulka että työttömistä ei olisi vapaaehtoisesti työttömiä
Niitä on
Naiivia luulla, että työtä tekevien joukossa ei olisi laiskamatoja ja pinnareita. Niitäkin on.
Ja ansiosidonnaista sai 2 vuotta jo 1990-luvulla. Moni eläkeläinen on entinen sossupummi.
No sinuna en muita kehtaisi haukkua.

Olen 52 v. korkeakoulutettu ja käyn festareilla ja liikun päivittäin. En ole mitään v...n Vanhaa Polvea enkä tarvitse mitään tukiryhmiä ja lapsenlikkaishommia.
Huomenna pistän eräälle työn tarjoajalle noottia. Työpaikka-ilmoituksessa etsitään kyseisen alan (työttömyyskassa) asiantuntijaa mutta mainitaan erikseen että voit olla esim. korkeakouluopintojesi loppuvaiheessa oleva opiskelija. Sama taho twiittailee ikärasismista.
En tarkoittanut viestiäni suunnatuksi suoraan juuri sinulle. Mietin viestiä kirjoittaessani monia sukulaisiani ja sitä miten työttömyys ja toimettomuus on vaikuttanut heihin irtisanomisien jälkeen. Hyvä että sinulla on energisyyttä laittaa noottia ja pitää puoliasi.
Vierailija kirjoitti:
Ei hemmetti, tuleeko tästäkin hyvästä ketjusta nyt jokin hönö-hokemaketju.
Hönö kerjää sääliä ;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö tällaisen 59 v ikäisen pienyrittäjänä kituvan kannattaa hakeutua työmarkkinoille?
Taidan jatkaa kituuttelua eläkeikään saakka.Tämä on nurinkurista ja surullista.
Miksei vielä tähän päivään mennessä ole kehitetty työpaikkoja 55+ ihmisille? Voisi joku näpsäkkä taho tehdä tästä ihan valtakunnallisen jutun. Hoidettaisiin yhdessä työpaikkoja sellaisille työntekijöille, joilla oma ura on ehkä jo takana päin, mutta uudelleen kouluttautuminen ei välttämättä enää järkevää. On niin paljon töitä joita vanhempi polvi pystyy hyvin hoitamaan ja osan hommista paremmin kuin muut.
Voitaisiin järjestää oma rekrytointifirma tällaisille henkilöille TAI MIKÄ VIELÄ PAREMPAA:
Perustaa verstaita tai kahviloita, kierrätyskeskuksia, lyhytmittaista lastenhoitoa HopLop-tyyliin, lukupiiriä, vaatteiden korjausta, ompelua omista kankaista, villasukkien tilaustyötä, pyöränkorjausta, tukiryhmiä, jne. Kaikki toiminta voisi sijoittua samaan kunnan omaan toimipisteeseen tai pienemmillä paikkakunnilla toimia aluksi nimenomaan rekrytoinnin ja verkon kautta.
Miksi osaavat tahot niin harvoin ottautuvat järjestämään mitään tällaista oikeasti tärkeää?
Onhan noita verstaita ym. ja niistä saa sen 9 e korvauksen päivässä.
Ja on palkkatukitöitä, vaikka missä esim. valtion virastot, puhelinpalvelu englanniksi ja suomeksi, sairaalan info, palolaitoksen toimisto.
Nauraattaa noi alapeukuttajat, eivät tiedä missä kaikkialla ollaan palkkatuella.
Minua taas naurattaa että sä et tajua miksi alapeukutetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naivia luulka että työttömistä ei olisi vapaaehtoisesti työttömiä
Niitä on
Naiivia luulla, että työtä tekevien joukossa ei olisi laiskamatoja ja pinnareita. Niitäkin on.
Ja ansiosidonnaista sai 2 vuotta jo 1990-luvulla. Moni eläkeläinen on entinen sossupummi.
No sinuna en muita kehtaisi haukkua.
Ai onko sulla laiska sikapossu vaimona joka ei jaksa siivota ja teillä käy siivooja ja saatte verovähennyksen yhteiskunnan maksamana.
Vai oletko mielenterveysongelmainen mies eli et käynyt armeijaa?
Vierailija kirjoitti:
on se nolo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö tällaisen 59 v ikäisen pienyrittäjänä kituvan kannattaa hakeutua työmarkkinoille?
Taidan jatkaa kituuttelua eläkeikään saakka.Tämä on nurinkurista ja surullista.
Miksei vielä tähän päivään mennessä ole kehitetty työpaikkoja 55+ ihmisille? Voisi joku näpsäkkä taho tehdä tästä ihan valtakunnallisen jutun. Hoidettaisiin yhdessä työpaikkoja sellaisille työntekijöille, joilla oma ura on ehkä jo takana päin, mutta uudelleen kouluttautuminen ei välttämättä enää järkevää. On niin paljon töitä joita vanhempi polvi pystyy hyvin hoitamaan ja osan hommista paremmin kuin muut.
Voitaisiin järjestää oma rekrytointifirma tällaisille henkilöille TAI MIKÄ VIELÄ PAREMPAA:
Perustaa verstaita tai kahviloita, kierrätyskeskuksia, lyhytmittaista lastenhoitoa HopLop-tyyliin, lukupiiriä, vaatteiden korjausta, ompelua omista kankaista, villasukkien tilaustyötä, pyöränkorjausta, tukiryhmiä, jne. Kaikki toiminta voisi sijoittua samaan kunnan omaan toimipisteeseen tai pienemmillä paikkakunnilla toimia aluksi nimenomaan rekrytoinnin ja verkon kautta.
Miksi osaavat tahot niin harvoin ottautuvat järjestämään mitään tällaista oikeasti tärkeää?
Onhan noita verstaita ym. ja niistä saa sen 9 e korvauksen päivässä.
Ja on palkkatukitöitä, vaikka missä esim. valtion virastot, puhelinpalvelu englanniksi ja suomeksi, sairaalan info, palolaitoksen toimisto.
Heh hehhehheeeeeeeeeeeeeeeee
Trade Hönö Tiaista hävettää vieläkin, kun työhaastattelija kysyi englanninkielen taidosta?????????
Siis kai olet matkoilla joutunut englantia puhumaan??????? Trade punaposkisena noloili - eeeeeeeh tuota en oo koskaan matkustanut ulkomaille ;*(
että se siitä Hönön kielitaidosta siellä puhelinpalvelussa ;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Hönöä hävettää🤢
No, kyllä hävettäisi, jos olisin mies joka ei ole käynyt armeijaa ja kaikki naiset pitäisi mielenterveysongelmaisena.

Ehkä kahvitauolla töissä voitaisiin tehdä kyselykierros ketkä kaikki miehet on käyneet armeijan ja sitten voitaisiin kysyä, että minkälaisesta mielenterveysongelmasta on kysymys niillä ketkä eivät ole armeijaa käyneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avoimia työpaikkoja on koko suomessa 10t muille kuin hotajille 5t. Työttömiä 200t-600t riippuen lähteestä. Tollaset tuet pois ja muu on vaan mustamaalaamista. Se sen tarkoitus on siirtää se työttömyys työttömän niskoille vaikka vika on paljoti politiikassa ja yritysten mielisairaissa asenteissa ja sisäisessä fasistisessa kulttuurissa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-tuula-haatainen-lahtee-in…
Läheskään kaikki työpaikat ei ole työkkärin listoilla.Esim. firmat arvostavat aktiivisuutta ja ottavat mieluummin ennestäänkin töissä olevan kuin työttömän.
Samaan aikaan huudellaan työttömille, että menkää töihin ja kuitenkaan työantajat eivät palkaa useinkaan niitä työttömiä. Vika ei ole silloin työttömän vaan työantajan asenteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
on se nolo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö tällaisen 59 v ikäisen pienyrittäjänä kituvan kannattaa hakeutua työmarkkinoille?
Taidan jatkaa kituuttelua eläkeikään saakka.Tämä on nurinkurista ja surullista.
Miksei vielä tähän päivään mennessä ole kehitetty työpaikkoja 55+ ihmisille? Voisi joku näpsäkkä taho tehdä tästä ihan valtakunnallisen jutun. Hoidettaisiin yhdessä työpaikkoja sellaisille työntekijöille, joilla oma ura on ehkä jo takana päin, mutta uudelleen kouluttautuminen ei välttämättä enää järkevää. On niin paljon töitä joita vanhempi polvi pystyy hyvin hoitamaan ja osan hommista paremmin kuin muut.
Voitaisiin järjestää oma rekrytointifirma tällaisille henkilöille TAI MIKÄ VIELÄ PAREMPAA:
Perustaa verstaita tai kahviloita, kierrätyskeskuksia, lyhytmittaista lastenhoitoa HopLop-tyyliin, lukupiiriä, vaatteiden korjausta, ompelua omista kankaista, villasukkien tilaustyötä, pyöränkorjausta, tukiryhmiä, jne. Kaikki toiminta voisi sijoittua samaan kunnan omaan toimipisteeseen tai pienemmillä paikkakunnilla toimia aluksi nimenomaan rekrytoinnin ja verkon kautta.
Miksi osaavat tahot niin harvoin ottautuvat järjestämään mitään tällaista oikeasti tärkeää?
Onhan noita verstaita ym. ja niistä saa sen 9 e korvauksen päivässä.
Ja on palkkatukitöitä, vaikka missä esim. valtion virastot, puhelinpalvelu englanniksi ja suomeksi, sairaalan info, palolaitoksen toimisto.
Heh hehhehheeeeeeeeeeeeeeeee
Trade Hönö Tiaista hävettää vieläkin, kun työhaastattelija kysyi englanninkielen taidosta?????????
Siis kai olet matkoilla joutunut englantia puhumaan??????? Trade punaposkisena noloili - eeeeeeeh tuota en oo koskaan matkustanut ulkomaille ;*(
että se siitä Hönön kielitaidosta siellä puhelinpalvelussa ;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Hönöä hävettää🤢
No, kyllä hävettäisi, jos olisin mies joka ei ole käynyt armeijaa ja kaikki naiset pitäisi mielenterveysongelmaisena.
Ehkä kahvitauolla töissä voitaisiin tehdä kyselykierros ketkä kaikki miehet on käyneet armeijan ja sitten voitaisiin kysyä, että minkälaisesta mielenterveysongelmasta on kysymys niillä ketkä eivät ole armeijaa käyneet.
Lisäksi voitaisiin vetää armeija muistelut. Minä kun naisena olen käynyt armeijan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö tällaisen 59 v ikäisen pienyrittäjänä kituvan kannattaa hakeutua työmarkkinoille?
Taidan jatkaa kituuttelua eläkeikään saakka.Tämä on nurinkurista ja surullista.
Miksei vielä tähän päivään mennessä ole kehitetty työpaikkoja 55+ ihmisille? Voisi joku näpsäkkä taho tehdä tästä ihan valtakunnallisen jutun. Hoidettaisiin yhdessä työpaikkoja sellaisille työntekijöille, joilla oma ura on ehkä jo takana päin, mutta uudelleen kouluttautuminen ei välttämättä enää järkevää. On niin paljon töitä joita vanhempi polvi pystyy hyvin hoitamaan ja osan hommista paremmin kuin muut.
Voitaisiin järjestää oma rekrytointifirma tällaisille henkilöille TAI MIKÄ VIELÄ PAREMPAA:
Perustaa verstaita tai kahviloita, kierrätyskeskuksia, lyhytmittaista lastenhoitoa HopLop-tyyliin, lukupiiriä, vaatteiden korjausta, ompelua omista kankaista, villasukkien tilaustyötä, pyöränkorjausta, tukiryhmiä, jne. Kaikki toiminta voisi sijoittua samaan kunnan omaan toimipisteeseen tai pienemmillä paikkakunnilla toimia aluksi nimenomaan rekrytoinnin ja verkon kautta.
Miksi osaavat tahot niin harvoin ottautuvat järjestämään mitään tällaista oikeasti tärkeää?
Onhan noita verstaita ym. ja niistä saa sen 9 e korvauksen päivässä.
Sitä en laskisi silloin työpaikaksi. Itse mietin jotain ihan muuta.
Yritykseen pitäisi uskaltaa sijoittaa kunnolla, hankkia vakituisia työntekijöitä kaikenikäisistä, laajentaa toimintaa, suunnitella koko juttu huolella. Ei mitään nuhjuista vanhaa teollisuusalueelta löytyvää hallia vaan ihan oikea houkutteleva ja hyvin laitettu kohtaamispaikka kaiken ikäisille. Kauppakeskuksesta tai keskustan priimapaikalta. Joustavuutta laajentaa työntekijöiden osaamisen mukaan mihin suuntaan tahansa. Päämäränä tuoda kadonnutta yhteisöllisyyttä takaisin asuinkuntiin ja kaupunkeihin.
Mutta kukaan ei täällä Suomessa oikein uskalla visioida ja suunnitella isosti.