Käsitys lapsuudesta eroaa yhteiskuntaluokittain

Minä olen duunarin lapsi. Duunarin lapsena asuin omakotitalossa ja harrastin paljon. Aikuisena minusta tuli duunari. Luin yliopistossa maisteriksi ja olen tehnyt 20 vuotta asiantuntijatöitä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen duunarin lapsi. Duunarin lapsena asuin omakotitalossa ja harrastin paljon. Aikuisena minusta tuli duunari. Luin yliopistossa maisteriksi ja olen tehnyt 20 vuotta asiantuntijatöitä.

Yhteiskuntaluokka on identifikaatiokysymys. Sinä teit ulkoisesti luokkaretken, mutta mielessäsi jäit duunariksi. Kolleegasi voi hyvinkin ajatella itsensä keskiluokkaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jääkiakko on ihan helvetin proleharrastus.

Kyllä. Lätkää harrastavat yleensä duunari/alemman keskiluokan lapset ja uusrikkaat. Ylemmässä keskiluokassa harrastukset painottuvat kulttuuriin. Omassa lapsuudenkodissa liikuntaharrastukset olivat ratsastusta, murtomaahiihtoa ja luontoretkeilyä, jääkiekkoa ja jalkapalloa pidettiin junttien harrastuksena.

Lapsuuteni Itä-Helsingissä jalkapallo oli tavallinen harrastus kaikenlaisille lapsille. Sillä ei ollut mitään keskiluokkaista leimaa kuten nykyään.

Itä-Helsinki on varmaan tässä se määrittävä tekijä, tai sitten olemme aivan eri yhteiskuntaluokista. Minun lapsuudessani Länsi-Helsingissä jalkapalloa harrastettiin vain duunariperheissä. Vanhempana kavereina oli myös itähelsinkiläisiä kulttuuri- ja musiikkiperheiden lapsia, enkä muista heistä kenenkään harrastaneen jalkapalloa.

Olen eri keskustelija, lääkäriperheen lapsi Pohjois-Suomesta. Minä ja kaikki sisarukseni pelasimme jalkapalloa, samoin monet kaverini jotka olivat kaikenlaisista taustoista. Sisko pelaa nykyään Helsingissä ykkösdivaria ja kuulemma monet lääkisläiset ovat samassa joukkueessa. Ellet ole ihan yläluokkaa, voisiko kyseessä olla sattuma? Tiedän että kaikilla duunareiden lapsilla ei ollut varaa harrastaa jalkapalloa joukkueessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkyy myös siinä, että heikommin koulutetut ihannoivat maalaiselämää, jossa lapset voi heittää pihalle oman onnensa nojaan. Kaupungin koulutetut pitävät sitä lähinnä kasvattamattomuutena ja heitteillejättönä.

Tää oli uutta. Siellä oman onnensa nojassa nuo nytkin rakentavat majoja ja joutuvat miettimään, miten homma saadaan toimimaan.

Entä maaseudun koulutetut? Ajatellaan nyt vaikka varuskunnan komentajan, käräjätuomarin, kirkkoherran ja lukion rehtorin lapsia näin pienen maaseutukirkonkylän korkeimmin koulutettujen kphdalla? Siellä ne temmeltävät keskenään varuskunnan siivooja, työttömän pummin ja kouluttautumattoman maajussin lasten kanssa.

Maanviljelijät ovat ei-koulutusvaatimuksia ryhmän korkeimmin koulutettu ammattiryhmä, käytännössä taitaa kaikilla alle 45v viljelijöillä olla vähintään AMK-tutkinto.

Meillä on tohtoriäiti ja maisteri-isä, lapsilla ei ole mitään ohjattua, tiettyihin tavoitteisiin tähtäävää harrastusta. Tuolla ne käy nuorisoseurassa pelaamassa sählyä tai jalkapalloa, temppukoulussa tai näytelmäpiirissä. Viikonloppuisin ei ole harkkoja, rakensivat aamulla majoja pihametsään (siellä piti miettiä, miten ilman nauloja saadaan laudat ja hirret puihin kiinni) enkä huomannut kysellä, että oliko teillä riittävän sivistynyttä seuraa. Lounaan jälkeen menevät töihin, siellä on rehuvarastossa 8v ja 10v tekijälle parin tunnin työrupeama varattuna.

Arvostan vanhempia, jotka vievät lapsensa tavoitteellisen harrastuksen piiriin, mutta toisaalta tiedostan sen, että ryhmäytyminen, muiden huomioonottaminen ja omilla aivoilla ajattelu eivät edellytä sitä, että tähtäimessä on NHL.

Nyt täytyy kysyä, mihin perustuu väite korkeakoulutetuista nuorista maanviljelijöistä? Entä niiden vähänkouluttautuneitten yli 45-vuotiaitten lapset?

Sen olen kyllä huomannut, että jos vuosikymmeniä sitten kaikki vanhemmat eivät halunneet laittaa lapsiaan sellaiseen harrastukseen tai edes lasten juhlaan, jossa ei ollut ohjattua ohjelmaa. Nyt kun samat lapset ovat aikuisia, ne itseohjautuneet ovat niitä, jotka ovat järjestämässä vastuuhenkilöinä ohjelmaa muillekin

Ihan tilastoihin tuon tiedon perustan, Ruokavirasto, OPH jne., sieltä voit itsekin katsoa ja yhdistellä asioita. Vähänkouluttautuneiden yli 45v ikäisten maanviljelijöiden alakouluikäiset lapset ovat yhtä harvinaisia kuin varuskunnan komentajan lapset.

Ok. Tässä sitä sitten ollaan harvinaisuus.

Heikommin koulutetut tekee lapsensa yleensä nuorempana kuin akateemiset. Neli-viisikymppiset pikkulasten vanhemmat ovat yleensä aina akateemisia.

Tämä pitää paikkansa. Meillä lapset hankittiin vanhempi kesken yliopisto-opintojeni ja nuorempi heti valmistumisen jälkeen alle kolmekymppisenä, mies tosin on minua vanhempi ja silloin tukevasti työelämässä. Terveydellisistä syistä ei haluttu jäädä odottelemaan ja jo tuolloin kävimme lapsettomuushoidoissa. Nyt kun omat lapset alkavat olla teinejä, suurimmalla osalla opiskelukavereista on vasta pienet lapset tai vauva tulossa. Tässä iässä olisi varmasti ollut paremmat taloudelliset puitteet lapsille, mutta vaikka olisin voinut muuten odotella, toisaalta en ehkä enää jaksaisi valvoa vauvan kanssa. Uraakin on ollut helpompi rakentaa ilman äitiysvapaita.

Ja kyllä, meillä lapset harrastavat tavoitteellisesti musiikkia musiikkiopistossa, tanssia ym., mutta myös lukemista ja muuta vapaampaa. Oma havaintoni on, että harrastuksissa tukemisessa on iso ero eri yhteiskuntaluokkien välillä. Duunaritaustaisen kaverini lapset lopettivat aika nopeasti soittoharrastuksen kun ei huvittanut harjoitella ja siirtyivät hakkaamaan pelikonsolia, meillä taas patistetaan harjoittelemaan, motivoidaan lapselle sopivalla tavalla ja tuodaan esille harrastukseen sitoutumisen hyötyjä pitkällä aikavälillä keskustelemalla ja omalla esimerkillä. Harrastuksen voi totta kai lopettaa jos oikeasti haluaa, mutta aina tähän saakka ovat halunneet jatkaa vaikkei esim. soittoharjoittelu joka päivä niin kauheasti kiinnostakaan. En todellakaan tiedä kumpi todellisuudessa on parempi tai oikeampi tapa lapsen kannalta, mutta koska koen omista lapsuuden harrastuksista saaneeni hyviä eväitä elämään, jatkan samalla tavalla omien lasten kanssa.

Työväenluokassa on lasten harrastuksiin sama suhtautuminen kuin lasten kouluihinkin. Lapsi itse hoitaa ja tekee asiassa päätökset. Vanhemmat eivät suuremmin ohjaa tai motivoi. Joillain lapsilla ja nuorilla tämä vapaus toimii, vielä useammalla ei ja elämä jää sinne pelikoneeseen. Keskiluokassa lapsia aktiivisesti motivoidaan ja kannustetaan jatkamaan vaikka välillä väsyttäisikin tai ei kiinnostusta riittäisi. Samoin alle kouluikäisillä keskiluokassa lapsia aktiivisesti kuljetellaan muskareissa ja museoissa. Työväenluokassa uskotaan vapaaseen leikkiin ja siihen, että aikuiset eivät paljoa puutu lasten tekemisiin muuta kuin katsovat perään, että pysytään hengissä ja suht ehjinä.

Tämä on täyttä asiaa ja voin vahvistaa omien kokemusteni perusteella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jääkiakko on ihan helvetin proleharrastus.

Kyllä. Lätkää harrastavat yleensä duunari/alemman keskiluokan lapset ja uusrikkaat. Ylemmässä keskiluokassa harrastukset painottuvat kulttuuriin. Omassa lapsuudenkodissa liikuntaharrastukset olivat ratsastusta, murtomaahiihtoa ja luontoretkeilyä, jääkiekkoa ja jalkapalloa pidettiin junttien harrastuksena.

Lapsuuteni Itä-Helsingissä jalkapallo oli tavallinen harrastus kaikenlaisille lapsille. Sillä ei ollut mitään keskiluokkaista leimaa kuten nykyään.

Itä-Helsinki on varmaan tässä se määrittävä tekijä, tai sitten olemme aivan eri yhteiskuntaluokista. Minun lapsuudessani Länsi-Helsingissä jalkapalloa harrastettiin vain duunariperheissä. Vanhempana kavereina oli myös itähelsinkiläisiä kulttuuri- ja musiikkiperheiden lapsia, enkä muista heistä kenenkään harrastaneen jalkapalloa.

Olen eri keskustelija, lääkäriperheen lapsi Pohjois-Suomesta. Minä ja kaikki sisarukseni pelasimme jalkapalloa, samoin monet kaverini jotka olivat kaikenlaisista taustoista. Sisko pelaa nykyään Helsingissä ykkösdivaria ja kuulemma monet lääkisläiset ovat samassa joukkueessa. Ellet ole ihan yläluokkaa, voisiko kyseessä olla sattuma? Tiedän että kaikilla duunareiden lapsilla ei ollut varaa harrastaa jalkapalloa joukkueessa.

Oman kokemukseni mukaan Helsingissä myös ylempi keskiluokka on jakaantunut. Ylemmän keskiluokan sisällä on kulttuurikupla, joka pitää futista junttina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jääkiakko on ihan helvetin proleharrastus.

Kyllä. Lätkää harrastavat yleensä duunari/alemman keskiluokan lapset ja uusrikkaat. Ylemmässä keskiluokassa harrastukset painottuvat kulttuuriin. Omassa lapsuudenkodissa liikuntaharrastukset olivat ratsastusta, murtomaahiihtoa ja luontoretkeilyä, jääkiekkoa ja jalkapalloa pidettiin junttien harrastuksena.

Lapsuuteni Itä-Helsingissä jalkapallo oli tavallinen harrastus kaikenlaisille lapsille. Sillä ei ollut mitään keskiluokkaista leimaa kuten nykyään.

Itä-Helsinki on varmaan tässä se määrittävä tekijä, tai sitten olemme aivan eri yhteiskuntaluokista. Minun lapsuudessani Länsi-Helsingissä jalkapalloa harrastettiin vain duunariperheissä. Vanhempana kavereina oli myös itähelsinkiläisiä kulttuuri- ja musiikkiperheiden lapsia, enkä muista heistä kenenkään harrastaneen jalkapalloa.

Olen eri keskustelija, lääkäriperheen lapsi Pohjois-Suomesta. Minä ja kaikki sisarukseni pelasimme jalkapalloa, samoin monet kaverini jotka olivat kaikenlaisista taustoista. Sisko pelaa nykyään Helsingissä ykkösdivaria ja kuulemma monet lääkisläiset ovat samassa joukkueessa. Ellet ole ihan yläluokkaa, voisiko kyseessä olla sattuma? Tiedän että kaikilla duunareiden lapsilla ei ollut varaa harrastaa jalkapalloa joukkueessa.

Oman kokemukseni mukaan Helsingissä myös ylempi keskiluokka on jakaantunut. Ylemmän keskiluokan sisällä on kulttuurikupla, joka pitää futista junttina.

Missä se sellainen kulttuurikupla on? Minun kulttuurinuplassani jalkapallo näyttää yleiseltä lasten harrastukselta. Kuplaan kuuluu mm. kustannustoimittajia, graafisen alan ammattilaisia, valokuvaajia, näyttämötaiteen ja muiden luovien alojen väkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jääkiakko on ihan helvetin proleharrastus.

Kyllä. Lätkää harrastavat yleensä duunari/alemman keskiluokan lapset ja uusrikkaat. Ylemmässä keskiluokassa harrastukset painottuvat kulttuuriin. Omassa lapsuudenkodissa liikuntaharrastukset olivat ratsastusta, murtomaahiihtoa ja luontoretkeilyä, jääkiekkoa ja jalkapalloa pidettiin junttien harrastuksena.

Lapsuuteni Itä-Helsingissä jalkapallo oli tavallinen harrastus kaikenlaisille lapsille. Sillä ei ollut mitään keskiluokkaista leimaa kuten nykyään.

Itä-Helsinki on varmaan tässä se määrittävä tekijä, tai sitten olemme aivan eri yhteiskuntaluokista. Minun lapsuudessani Länsi-Helsingissä jalkapalloa harrastettiin vain duunariperheissä. Vanhempana kavereina oli myös itähelsinkiläisiä kulttuuri- ja musiikkiperheiden lapsia, enkä muista heistä kenenkään harrastaneen jalkapalloa.

Olen eri keskustelija, lääkäriperheen lapsi Pohjois-Suomesta. Minä ja kaikki sisarukseni pelasimme jalkapalloa, samoin monet kaverini jotka olivat kaikenlaisista taustoista. Sisko pelaa nykyään Helsingissä ykkösdivaria ja kuulemma monet lääkisläiset ovat samassa joukkueessa. Ellet ole ihan yläluokkaa, voisiko kyseessä olla sattuma? Tiedän että kaikilla duunareiden lapsilla ei ollut varaa harrastaa jalkapalloa joukkueessa.

Oman kokemukseni mukaan Helsingissä myös ylempi keskiluokka on jakaantunut. Ylemmän keskiluokan sisällä on kulttuurikupla, joka pitää futista junttina.

Missä se sellainen kulttuurikupla on? Minun kulttuurinuplassani jalkapallo näyttää yleiseltä lasten harrastukselta. Kuplaan kuuluu mm. kustannustoimittajia, graafisen alan ammattilaisia, valokuvaajia, näyttämötaiteen ja muiden luovien alojen väkeä.

Kuplasi ei kuulosta ylemmältä keskiluokalta. Puhun enemmänkin näiden ihmisten johtajista.

Vierailija kirjoitti:

"Varhaiskasvatus" on vaan byrokratiaa missä hoitaja istuu toimistossa paperien ääressä sen sijaan, että huolehtisi lapsesta.

Mitä harrastuksiin tulee, niin on ihan älytöntä, että lapsi ei saa rauhassa harrastaa mitään, vaan kaikkeen lasten harrastamiseen pitää tunkea mukaan se kilpailukeskeisyys ja valmennus. Esim. jos lapsi tykkää uimisesta niin miksi lapsi ei voi vaan käydä uimassa, vaan uintiharrastuksen pitää olla sitä, että kauhotaan veren maku suussa valmentajan pillinvihellysten mukaan?

Oma lapseni harrastaa uintia. Ei ole valmentajalla pilliä, eikä lapsella verenmakua suussa :). Uimataito on 9-vuotiaana jo todella hyvä ja vapari, rintauinti ja selkä sujuu. Kummasti niitä vaan uimassa käyviä lapsia ei näy siellä uimaratojen puolella. He lähinnä leikkivät muissa altaissa, mikä on tietenkin ihan ok, mutta varsinaista uimataitoa ei tule. Oman lapseni lempilaji on muualla, mutta tuo uintiharrastus on ihan vain siksi, että oppii oikeasti uimaan, koska uinti on mahtava kokonaisvaltainen ja kuntouttava laji. Itse olen opetellut vasta aikuisena vaparia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jääkiakko on ihan helvetin proleharrastus.

Kyllä. Lätkää harrastavat yleensä duunari/alemman keskiluokan lapset ja uusrikkaat. Ylemmässä keskiluokassa harrastukset painottuvat kulttuuriin. Omassa lapsuudenkodissa liikuntaharrastukset olivat ratsastusta, murtomaahiihtoa ja luontoretkeilyä, jääkiekkoa ja jalkapalloa pidettiin junttien harrastuksena.

Lapsuuteni Itä-Helsingissä jalkapallo oli tavallinen harrastus kaikenlaisille lapsille. Sillä ei ollut mitään keskiluokkaista leimaa kuten nykyään.

Itä-Helsinki on varmaan tässä se määrittävä tekijä, tai sitten olemme aivan eri yhteiskuntaluokista. Minun lapsuudessani Länsi-Helsingissä jalkapalloa harrastettiin vain duunariperheissä. Vanhempana kavereina oli myös itähelsinkiläisiä kulttuuri- ja musiikkiperheiden lapsia, enkä muista heistä kenenkään harrastaneen jalkapalloa.

Olen eri keskustelija, lääkäriperheen lapsi Pohjois-Suomesta. Minä ja kaikki sisarukseni pelasimme jalkapalloa, samoin monet kaverini jotka olivat kaikenlaisista taustoista. Sisko pelaa nykyään Helsingissä ykkösdivaria ja kuulemma monet lääkisläiset ovat samassa joukkueessa. Ellet ole ihan yläluokkaa, voisiko kyseessä olla sattuma? Tiedän että kaikilla duunareiden lapsilla ei ollut varaa harrastaa jalkapalloa joukkueessa.

En ole ihan varsinaista yläluokkaa, mutta sen verran vanhasta sivistyssuvusta, että varmaan kuulun tuon toisen keskustelijan mainitsemaan kulttuurikuplaan. Tunnen kyllä nykyään parikin kulttuurialalla työskentelevää perhettä, joiden lapset harrastavat jalkapalloa, mutta vanhempien perhetausta on aika erilainen kuin itsellä. Sinänsä futis on oikein hyvä liikuntalaji, mutta häpeäkseni on pakko myöntää, että olin salaa helpottunut kun oma lapsi ei lyhyen kokeilun jälkeen halunnut jatkaa seurassa pelaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jääkiakko on ihan helvetin proleharrastus.

Kyllä. Lätkää harrastavat yleensä duunari/alemman keskiluokan lapset ja uusrikkaat. Ylemmässä keskiluokassa harrastukset painottuvat kulttuuriin. Omassa lapsuudenkodissa liikuntaharrastukset olivat ratsastusta, murtomaahiihtoa ja luontoretkeilyä, jääkiekkoa ja jalkapalloa pidettiin junttien harrastuksena.

Lapsuuteni Itä-Helsingissä jalkapallo oli tavallinen harrastus kaikenlaisille lapsille. Sillä ei ollut mitään keskiluokkaista leimaa kuten nykyään.

Itä-Helsinki on varmaan tässä se määrittävä tekijä, tai sitten olemme aivan eri yhteiskuntaluokista. Minun lapsuudessani Länsi-Helsingissä jalkapalloa harrastettiin vain duunariperheissä. Vanhempana kavereina oli myös itähelsinkiläisiä kulttuuri- ja musiikkiperheiden lapsia, enkä muista heistä kenenkään harrastaneen jalkapalloa.

Olen eri keskustelija, lääkäriperheen lapsi Pohjois-Suomesta. Minä ja kaikki sisarukseni pelasimme jalkapalloa, samoin monet kaverini jotka olivat kaikenlaisista taustoista. Sisko pelaa nykyään Helsingissä ykkösdivaria ja kuulemma monet lääkisläiset ovat samassa joukkueessa. Ellet ole ihan yläluokkaa, voisiko kyseessä olla sattuma? Tiedän että kaikilla duunareiden lapsilla ei ollut varaa harrastaa jalkapalloa joukkueessa.

En ole ihan varsinaista yläluokkaa, mutta sen verran vanhasta sivistyssuvusta, että varmaan kuulun tuon toisen keskustelijan mainitsemaan kulttuurikuplaan. Tunnen kyllä nykyään parikin kulttuurialalla työskentelevää perhettä, joiden lapset harrastavat jalkapalloa, mutta vanhempien perhetausta on aika erilainen kuin itsellä. Sinänsä futis on oikein hyvä liikuntalaji, mutta häpeäkseni on pakko myöntää, että olin salaa helpottunut kun oma lapsi ei lyhyen kokeilun jälkeen halunnut jatkaa seurassa pelaamista.

Ymmärrän hyvin eikä siinä ole mitään hävettävää. Pohjois-Suomessa ollaan aika paljon rennompia näissä asioissa eikä olla niin luokkauskollisia. Lääkärit ja juristit ovat arvostettuja, mutta eivät aina niin ymmärrä taiteen ja kulttuurin päälle, ovat omalla tavallaan usein hieman juntteja.

Ajattelisin varmasti itse samoin jos olisin samasta taustasta kotoisin. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jääkiakko on ihan helvetin proleharrastus.

Kyllä. Lätkää harrastavat yleensä duunari/alemman keskiluokan lapset ja uusrikkaat. Ylemmässä keskiluokassa harrastukset painottuvat kulttuuriin. Omassa lapsuudenkodissa liikuntaharrastukset olivat ratsastusta, murtomaahiihtoa ja luontoretkeilyä, jääkiekkoa ja jalkapalloa pidettiin junttien harrastuksena.

Lapsuuteni Itä-Helsingissä jalkapallo oli tavallinen harrastus kaikenlaisille lapsille. Sillä ei ollut mitään keskiluokkaista leimaa kuten nykyään.

Itä-Helsinki on varmaan tässä se määrittävä tekijä, tai sitten olemme aivan eri yhteiskuntaluokista. Minun lapsuudessani Länsi-Helsingissä jalkapalloa harrastettiin vain duunariperheissä. Vanhempana kavereina oli myös itähelsinkiläisiä kulttuuri- ja musiikkiperheiden lapsia, enkä muista heistä kenenkään harrastaneen jalkapalloa.

Olen eri keskustelija, lääkäriperheen lapsi Pohjois-Suomesta. Minä ja kaikki sisarukseni pelasimme jalkapalloa, samoin monet kaverini jotka olivat kaikenlaisista taustoista. Sisko pelaa nykyään Helsingissä ykkösdivaria ja kuulemma monet lääkisläiset ovat samassa joukkueessa. Ellet ole ihan yläluokkaa, voisiko kyseessä olla sattuma? Tiedän että kaikilla duunareiden lapsilla ei ollut varaa harrastaa jalkapalloa joukkueessa.

Oman kokemukseni mukaan Helsingissä myös ylempi keskiluokka on jakaantunut. Ylemmän keskiluokan sisällä on kulttuurikupla, joka pitää futista junttina.

Missä se sellainen kulttuurikupla on? Minun kulttuurinuplassani jalkapallo näyttää yleiseltä lasten harrastukselta. Kuplaan kuuluu mm. kustannustoimittajia, graafisen alan ammattilaisia, valokuvaajia, näyttämötaiteen ja muiden luovien alojen väkeä.

Minun kulttuurikuplassani aikuiset ovat (yli)lääkäreitä, teknisten tai talousalan johtajia ja päälliköitä, yliopistolla uraa tehneitä ym, jotka vapaa-ajalla harrastavat klassista musiikkia, museoissa käymistä ja taiteen keräämistä. Tässä porukassa jalkapalloa voi ehkä juuri ja juuri katsoa TV:stä, mutta sitä ei missään tapauksessa itse harrasteta.

En nyt halua liikaa kääntää puhetta jalkapalloon, mutta olen itse kulttuuri-ihmisiä ja päätin aikuisena aloittaa jonkun joukkueurheilun terveyssyistä. Tällä hetkellä kokeilussa on jalkapallo. Joukkue on kiva mutta jotenkin hyvin eri aaltopituudella kanssani ja siksi harkitsen lopettamista. Toisaalta tämä on myös kiinnostavaa ja minulle eräänlainen matka toiseen maailmaan. Joukkueessa pelaa paljon duunareita, mutta enimmäkseen noita aiemmin mainittuja juristeja ja lääkäreitä ja tämän ajattelen johtuvan kilpailuhenkisyydestä.

Ilmapiriin puolesta minulle luontevampi urheiluharrastus olisi kenties tanssi.

Minun kokemusteni mukaan "tavoitteellinen harrastaminen" on lähinnä duunarisuvuista tulevien vanhempien tapa päteä lastensa kautta ja piiskata heitä suorittamiseen aina uupumiseeen asti. Aidosti pitkän linjan akateemisissa suvuissa arvostetaan rauhallista luovuutta ja kuullaan herkästi lasten rajoja, joiden yli ei kävellä rymistellen ja vaatien. Lapset saavat kasvaa itsekseen ilman vanhempien pakottamista, joka lähtee usein vanhempien omista tarpeista eikä lasten.

Laudan luokkayhteiskuntahullu on palannut. Elää vielä menneisyydessä duunari- ja keskiluokkajaotteluineen. Kohta tulee vanha vakiolaulu siitä miten kaikki yliopistossa olivat sikarikkaita aatelisia ja miten hän oli ainoa joka oli aivan pihalla ja koki toiseutta kun kotona ei oltu neuvottu miten väitöstilaisuudessa pidetään puhe, kaikille muille oli neuvottu jo lastentarhassa.

Vieläkö lapsia muuten opetetaan pukkaamaan jalkapalloa päällään?

Vai meneekö niin, että valmentaja kieltää mutta joku muu kannustaa?

Jossain lukemassani kirjassa puhuttiin tuosta. Olikohan se joku Gladwellin kirja.