Mitä tehdä, kun kaveri käyttäytyy asiattomasti?

Vierailija kirjoitti:

Traumatausta ei oikeuta yhtään mihinkään huonoon käytökseen tai muiden huonoon kohteluun. Itsellänikin on vaikea tausta ja lapsuus. Silti en ikinä kohtelisi muita noin. Mutta olen tavannut tuollaisia ihmisiä. Entinen työkaveri oli menettänyt äitinsä lapsena. Jaksoi aina jeesustella millainen tytär olisi, jos äiti vielä eläisi. Samaan aikaan toisella työkaverilla oli alkoholistiäiti, joka aiheutti kaikenlaista murhetta. Tämä jeesustelija jaksoi aina huokailla, kuinka pitäisi olla vaan onnellinen, että on saanut pitää äitinsä, vaikka tämä olisikin alkoholisti ja ongelmatapaus.

Yhh, tuollaiset ihmiset käytöksineen on niin raskaita. Heillä maailma pyörii vain oman navan ympärillä ja he kuvittelevat kaikkien vanhempien olevan ihania vain siksi koska omansakin joskus oli. Sitten jankkaavat sitä että pitäisi olla kiitollinen kaikille muille. Kuvottavan lapsellinen ajatusmalli.

Saako se tukiverkoton purskahtaa itkuun muiden nähden ja sanoa, että tuntuu tosi pahalta että ei ole omia vanhempia elämässä mukana?

Vierailija kirjoitti:

Saako se tukiverkoton purskahtaa itkuun muiden nähden ja sanoa, että tuntuu tosi pahalta että ei ole omia vanhempia elämässä mukana?

Miksei saisi?

Vierailija kirjoitti:

Traumatausta ei oikeuta yhtään mihinkään huonoon käytökseen tai muiden huonoon kohteluun. Itsellänikin on vaikea tausta ja lapsuus. Silti en ikinä kohtelisi muita noin. Mutta olen tavannut tuollaisia ihmisiä. Entinen työkaveri oli menettänyt äitinsä lapsena. Jaksoi aina jeesustella millainen tytär olisi, jos äiti vielä eläisi. Samaan aikaan toisella työkaverilla oli alkoholistiäiti, joka aiheutti kaikenlaista murhetta. Tämä jeesustelija jaksoi aina huokailla, kuinka pitäisi olla vaan onnellinen, että on saanut pitää äitinsä, vaikka tämä olisikin alkoholisti ja ongelmatapaus.

Olet asian ytimessä. On raskasta, jos joku vie huomion koko ajan itseensä ja omaan traumaansa ja pahimmillaan satuttaa muita siinä ohella. On ymmärrettävä, että todella monella on taakkansa kannettavana ja aina ei voi itse olla traumoineen kaiken keskiössä. Yhtään vähättelemättä sitä, mitä tuollainen aiheuttaa ihmiselle, mutta hänen kannattaisi mennä hoitoon käsittelemään asioitaan sen sijaan että tekee omastaan ja muiden arjesta traumashowta.

Vierailija kirjoitti:

Traumatausta ei oikeuta yhtään mihinkään huonoon käytökseen tai muiden huonoon kohteluun. Itsellänikin on vaikea tausta ja lapsuus. Silti en ikinä kohtelisi muita noin. Mutta olen tavannut tuollaisia ihmisiä. Entinen työkaveri oli menettänyt äitinsä lapsena. Jaksoi aina jeesustella millainen tytär olisi, jos äiti vielä eläisi. Samaan aikaan toisella työkaverilla oli alkoholistiäiti, joka aiheutti kaikenlaista murhetta. Tämä jeesustelija jaksoi aina huokailla, kuinka pitäisi olla vaan onnellinen, että on saanut pitää äitinsä, vaikka tämä olisikin alkoholisti ja ongelmatapaus.

Tiedän ihmistyypin. Raskasta, etenkin kanssaeläville. Nämä kuvittelee, että maailma on yksisarvisia ja hattaraa, jos vanhemmat sattuu olemaan olemassa.

Hitto että tämä palsta on täynnä ilkeitä ihmisiä ja pahaa oloa.

Vierailija kirjoitti:

Traumatausta ei oikeuta yhtään mihinkään huonoon käytökseen tai muiden huonoon kohteluun. Itsellänikin on vaikea tausta ja lapsuus. Silti en ikinä kohtelisi muita noin. Mutta olen tavannut tuollaisia ihmisiä. Entinen työkaveri oli menettänyt äitinsä lapsena. Jaksoi aina jeesustella millainen tytär olisi, jos äiti vielä eläisi. Samaan aikaan toisella työkaverilla oli alkoholistiäiti, joka aiheutti kaikenlaista murhetta. Tämä jeesustelija jaksoi aina huokailla, kuinka pitäisi olla vaan onnellinen, että on saanut pitää äitinsä, vaikka tämä olisikin alkoholisti ja ongelmatapaus.

Biologinen isäni oli itsekeskeinen, mielenterveysongelmainen ja väkivaltainen ihminen joka väärinkäytti lääkkeitä vuosikymmeniä. Käytökseltään tämä oli hyvin arvaamaton ja riitaantui kaikkien ihmistenkanssa, minkä vuoksi en pitänyt tähän mitään yhteyttä enkä edes kutsunut isäksi.

Kaveripiirissäni oli yksi henkilö, jonka isä oli kuollut tämän ollessa ala-asteella. Oi apua niitä saarnoja siitä miten pitäisi olla kiitollinen ja onnellinen siitä että on vielä isä. Tämä ei millään voinut ymmärtää, että kaikki eivät ole kuin hänen ihana isänsä. Eikä voinut myöskään ymmärtää, että minulla ei isää oikeastaan koskaan ollutkaan, hänellä sentään oli ollut hyvä isä. Hän ei millään voinut tulla pois sieltä omasta kuplastaan ja esimerkiksi miettiä, miltä minusta tämä kaikki tuntui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumatausta ei oikeuta yhtään mihinkään huonoon käytökseen tai muiden huonoon kohteluun. Itsellänikin on vaikea tausta ja lapsuus. Silti en ikinä kohtelisi muita noin. Mutta olen tavannut tuollaisia ihmisiä. Entinen työkaveri oli menettänyt äitinsä lapsena. Jaksoi aina jeesustella millainen tytär olisi, jos äiti vielä eläisi. Samaan aikaan toisella työkaverilla oli alkoholistiäiti, joka aiheutti kaikenlaista murhetta. Tämä jeesustelija jaksoi aina huokailla, kuinka pitäisi olla vaan onnellinen, että on saanut pitää äitinsä, vaikka tämä olisikin alkoholisti ja ongelmatapaus.

Olet asian ytimessä. On raskasta, jos joku vie huomion koko ajan itseensä ja omaan traumaansa ja pahimmillaan satuttaa muita siinä ohella. On ymmärrettävä, että todella monella on taakkansa kannettavana ja aina ei voi itse olla traumoineen kaiken keskiössä. Yhtään vähättelemättä sitä, mitä tuollainen aiheuttaa ihmiselle, mutta hänen kannattaisi mennä hoitoon käsittelemään asioitaan sen sijaan että tekee omastaan ja muiden arjesta traumashowta.

Niinpä.

Ei kaverisuhteisiin kuulu se, että joku aina kääntää kaiken itseensä ja siten framilla on aina hänen traumansa ja hänen asiansa.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa, että minä en pitänyt siitä miten minun läsnäollessa valitettiin siitä että joku ei päässyt hoitamaan lasta juuri silloin kun oli pyydetty, tai että ei olisi millään jaksanut tiistaina odottaa viikonloppua jolloin oli se aika kuusta kun isovanhemmat ottaa lapset to-su hoitoon (joka kuukausi).

Jokainen valittaja tiesi, että olin tukiverkoton. Yritin kyllä myötäelää ja jutella ja olla normaali, mutta sisimmissäni itkin omaa väsymystä ja osattomuutta ja sitä, että ei ollut äitiä tai isää, jolle soittaa ja kertoa kuulumisia ja kysyä apua.

En kieltänyt ketään valittamasta, vaan vetäydyin itse tästä äitiporukasta pois. Vaikka sain omaa aikaa kiitettävästi oman puolison kanssa vuorotellen ja vaikka riivin kaksi kertaa vuodessa rahat kasaan kotisiivoukseen ja lastenhoitoon, niin se tieto että on _yksin_ ei lähde pois.

Pahalta tuntui, että niiden "hyvien perheiden" ihmisten ei tarvinnut ottaa huomioon minua koskaan, missään tilanteessa. Muuta en olisi toivonut, kuin että olisivat valittaneet silloin kun minä en ollut paikalla nielemässä kyyneleitä.

Mietipä, että aika moni ei varmaan pidä siitä, että sinä nyt valitat tässä olevasi "yksin", vaikka sinulla on puoliso.

Et siis itsekään toimi kuten muiden tässä nyt olisit halunnut toimivan.

Kyllä sä usein vaikuttaa olevan niin että mistään ei saa valittaa, koska aina on joku jonka asiat ovat huonommin. Minä olen yksi niistä joka ei koskaan tule saamaan mitään sympatiaa osakseen vaikka kuinka kertoisin olevani surullinen. Mun miehen poika kuoli äkillisesti sairaskohtaukseen parikymppisenä. Pahinta mitä vanhemmalle voi tapahtua on oman lapsen kuolema. Minä olin aina ollut hyvissä väleissä pojan äidin kanssa ja tiesin hyvin että hän ja mieheni ymmärtävät että suren poikaa kovasti. Poika oli mulle tosi läheinen, tunsin hänet ihan pienestä asti.

Mun surua pojasta ei kukaan ymmärtänyt, ei edes oma äitini. Kukaan jolle olen kertonut asiasta ei ymmärrä miten voin surra niin kovasti mieheni lasta. Tuo ihana ja empaattinen nuorimies joka valaisi kaikkien elämää. Vain mieheni ja pojan äiti tietävät tasan tarkkaan miten rakastin poikaa. Muille hän on lapsipuoli ja minä äitipuoli joka ei tunne mitään. Ainoa mitä multa ikinä kysyttiin oli se että olenko nyt varmasti jaksanut tukea miestäni ja pojan äitiä riittävästi.

Minulla on tämmöinen miniä, hänkin menetti äitinsä teini-ikäisenä, nyt on jo yli kolmekymppinen perheenäiti itsekin. Varasin itselleni ja omille tyttärilleni teatteri-illan ja kerroin siitä miniälle, että vietämme äiti-tytär laatuaikaa tyttärien kanssa seuraavana viikonloppuna. Tästäkös miniä sydämistyi, lähti itku silmässä eikä puhunut mulle kuukauteen. Kyllä aikuinen ihminen pääsee menetyksistään yli halutessaan, kaikillehan niitä tulee. Tosin itselleni menetys tulee olemaan kova paikka, kun liki 100 vuotias äitini on vielä elossa.

Isänikin on menettänyt äitinsä 8-vuotiaana hyvin äkillisesti ja traagisesti, mutta ei isällä ole mitään katkeruutta siitä, että meillä omilla lapsillaan tai muilla ihmisillä on äidit.

Samoin mummoni menetti äitinsä 7-vuotiaana, kaiken lisäksi hän menetti myös pikkuveljensä. Ei mummolassa koskaan tehnyt asiasta mitään draamaa tai kostonkierrettä, vaikka muilla olikin äitejä. Hän oli oikein hyvä äiti omille lapsilleen, ja mummo lastenlapsilleen.

Ehkä näissä asioissa merkitsee eniten elämänkatsomus ja asenne, olettaen ettei taustalla ole mitään sellaista ongelmaa, mihin tarvittaisiin ammattiapua.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tämmöinen miniä, hänkin menetti äitinsä teini-ikäisenä, nyt on jo yli kolmekymppinen perheenäiti itsekin. Varasin itselleni ja omille tyttärilleni teatteri-illan ja kerroin siitä miniälle, että vietämme äiti-tytär laatuaikaa tyttärien kanssa seuraavana viikonloppuna. Tästäkös miniä sydämistyi, lähti itku silmässä eikä puhunut mulle kuukauteen. Kyllä aikuinen ihminen pääsee menetyksistään yli halutessaan, kaikillehan niitä tulee. Tosin itselleni menetys tulee olemaan kova paikka, kun liki 100 vuotias äitini on vielä elossa.

Ehkä hän koki olevansa niin läheinen perheenne kanssa että toivoi kutsua mukaanne. Tai sitten sanoit sen herkällä hetkellä jolloin se tuntui veitsen vääntämiseltä haavassa?

Hei. Sitä toivoo, että ystävä iloitsee kun on vanhemmat. Monet olettavat, että asiaton kaveri on menettänyt vanhempansa.

Sinusta tuntuu tosi pahalta. Mutta ehkä haluaa kertoa, että sinulla ja omilla lapsillasi on vanhemmat. Kaikilla ei ole. Voit ilmaista kiitollisuuden ääneen ja oman ilosi siitä ääneen. Jos ilkeily jatkuu, etäänny.