Kuinka suuri osa ihmisten nykyajan ahdistuksesta ja uupumuksesta johtuu suuresta ruutuajasta? Kun palautumisen, liikkumisen ja tapaamisten tilalla on ruutuja
Katsotaan ja vertaillaan. Ruutuaika saattaa monilla olla jopa 6-10 tuntia päivässä ja se on väistämättä pois jostain.
Mistä? Tavataanko yhtä paljon kasvokkain? Jaksetaanko lähteä ulkoilemaan? Tarvitseeko mennä enää paikan päälle hoitamaan asioita, kun kaiken voi hoitaa verkossa. Kohdataanko edes samassa tilassa olevaa, kun puhelimessa on jotain kiinnostavaa?
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Uskon näin. Meillä on kesämökki jossa myös teineille niin paljon mielenkiintoista puuhaa, että koko perhe unohdetaan älylaitteet täysin (vaikka kotona niillä ollaan jatkuvasti jokainen). Aina mökiltä lähtiessä jokainen on ihan eri ihminen kun sinne mentäessä.
Huomasin saman yhden tuttavan sukulaislapsesta, tuli maalle lomalle ilman älylaitteitaan kerrostalo-ja kaupunkiympäristöstä, jossa päivät ilmeisesti kuluneet pitkälti sisällä ja laitteilla, viikon kun oli päivät juoksennellut maalla lumessa, piirtänyt ja kasaillut legoja ja palapelejä niin oli kuin toinen lapsi, eikä todellakaan huonossa mielessä vaan se tylsistyttäminen ja itse tekemisen keksiminen oli rauhoittamut lasta ja kehittänyt hänen keskittymiskykyään!
Ennen katsoin enemmän televisiota. Nyt katson alle tunnin. Ruutuajasta on itselle enemmän hyötyä kuin passiivisesta tv:n tuijottelusta.
Suomalaiset sekä aikuiset että lapset liikkuvat liian vähän.
Ja vähemmän kuin aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka 8 h päivässä menee ruutuihin niin ennen ruutujen olemassaoloa on täytynyt täyttää se aika jollain muulla. Mitä silloin on tehty?
Niinpä, tuskinpa se juuri sen sosiaalisempaa ja rakentavampaa useimmilla on ollut. Telkkarin töllötystä ja vastaavaa paljolti.
Entä ennen telkkaria.

Ennen telkkaria taisi ihmisillä olla niin paljon ihan vaan kotitöitä, kun kodinkoneita ei ollut tai ne olivat alkeellisia, että vapaa-aika meni kotitöiden parissa.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Sama tuli mieleen ihan ysäriltä tosin, ei ne telkkarit missään pääroolissa silloinkaan olleet, kodinkoneita ja valmiita eineksiä oli vähemmän, tehtiin puita ja lämmitettiin taloa. Käytiin kalalla ja marjastettiin, lähes kaikki asioita joita ei nykyään arkisesti eikä aktiivisesti enää tehdä