Koirarotu BICHON FRISE, mitä kokemuksia?
Kommentit (50)
Käy ap tutustumassa rotuihin, kasvattajat esittelevät koiriaan mielellään! Katso rotuyhdistyksen sivuilta, missä on lähimmät kasvattajat.
Ostimme juuri lahjaksi äidille ja on aivan ihana. Harkitsimme myös friseetä, mutta sillä hankalampi turkki ja havannaison suloisempi. Luonne on kiltti ja lapsiystävällinen ja lenkilläkin jaksaa käydä. Hyvin seurallinen, haluaa tulla mukaan kaikkialle.
Ystäväperheellä oli frise, mutta joutuivat lopulta palauttamaan koiran kasvattajalle. Koira nylkytti aivan jatkuvasti (siis TODELLA koko ajan) perheen nuorimmaista 3-vuotiasta tyttöä. Koiraa ja tyttöä ei voinut jättää hetkeäkään valvomatta samaan tilaan, koira oli heti tytön kimpussa.
Kasvattajan kanssa päätyivät yhdessä koiran palauttamiseen, koska kasvattajaan ei enää löytänyt keinoja karsia koiran ERITTÄIN epämiellyttävää käytöstä pois.
Kiitos muuten kaikille keskutelijoille, hyviä ohjeita ja vinkkejä olen saanut!
mutta siihenhän on sitten tietty nämä leikkaustoimenpiteetkin mahdollisia apukeinoja. Tai ottaa sitten tyttökoiran.
Vierailija:
Ystäväperheellä oli frise, mutta joutuivat lopulta palauttamaan koiran kasvattajalle. Koira nylkytti aivan jatkuvasti (siis TODELLA koko ajan) perheen nuorimmaista 3-vuotiasta tyttöä. Koiraa ja tyttöä ei voinut jättää hetkeäkään valvomatta samaan tilaan, koira oli heti tytön kimpussa.Kasvattajan kanssa päätyivät yhdessä koiran palauttamiseen, koska kasvattajaan ei enää löytänyt keinoja karsia koiran ERITTÄIN epämiellyttävää käytöstä pois.
Se oli tosiaan inhottavaa. Mutta koska me ei haluttu teettää sillä pentuja, niin vietiin kastroitavaksi. Se oli sitten siinä. Loppui kuin seinään. Sitä ennen oltiin kokeiltu kaikki muut konstit.
Ihme että kasvattaja ei ole maininnut sitä seikkaa kaverillesi, että koiran voi kastroida, joka sitten auttaa tohon nylkyttämiseen.
Meillä oli maltankoira, joka nukkui pois viime vuonna. Sekin on muuten ihan kiva rotu.
Vierailija:
Katsokaapa puudeleita ulkoiluttavia miehiä kadulla... Ulkonäön perusteella ainakin kovasti tossun alla... :)nimim. saku, hoffi ja laivakoira
Kerro nyt kuitenkin minkä näköinen on mies joka on tossun alla? Saa sitten taas nauraa.
Vierailija:
Se oli tosiaan inhottavaa. Mutta koska me ei haluttu teettää sillä pentuja, niin vietiin kastroitavaksi. Se oli sitten siinä. Loppui kuin seinään. Sitä ennen oltiin kokeiltu kaikki muut konstit.
Ihme että kasvattaja ei ole maininnut sitä seikkaa kaverillesi, että koiran voi kastroida, joka sitten auttaa tohon nylkyttämiseen.
Meillä oli maltankoira, joka nukkui pois viime vuonna. Sekin on muuten ihan kiva rotu.
Onko koirilla joku ikä milloin vasta saa leikata? En tunne näitä juttuja, kun itellä vaan kissoja (leikattuja poikia :)). Kyse oli hyvin nuoresta koirasta, tuli perheeseen luovutusiässä ja vähän kun kasvoi, niin rupesi sitten " miesten puuhiin" . Asiaan piti löytää nopea ratkaisu, kun koiran jatkuva kyttääminen teki elämän todella vaikeaksi.
Meille sanottiin että se pitää tehdä mahdollisimman pian. Ja meidän koiran oli alle vuoden. Eläinlääkäri sanoi, että muuten voi olla niin, että kastroiminenkaan ei auta, vaan koira jatkaa nylkyttämistään, koska siitä on tullut sille jo niin piintynyt tapa. Joten nopeasti pallienpoistoon.
Uskomattomia juttuja sitä kuuleekin. Huh huh. Jos nämä ei olleet provoja niin mä kyllä oksennan kohta.
myös koiralle kurakeleillä puvun päälle ja pestä sekä kuivata lähes joka ulkoilun jälkeen tassut ja mahanalusen. Lisäksi trimmaaminen pitää tehdä noi 5-8 vko:n välein, eikä se ole ilmaista. Lisäksi vielä Bichonilla on kimeä haukku jos sattuu haukkuvainen yksilö. Itse valitsisin pikkukoirista sileäkarvaisen kettuterrierin, joka on iloinen, reipas ja todella helppohoitoinen turkkinsa puolesta. Mopsikin on kiva pikku koira =)
katsoo tarpeelliseks tunkea väliin asiallisiin keskusteluihin. Jos on lusikalla annettu, niin eihän sitä tietty voi kauhalla ottaa. Vai mitä nro 14/44?
Vierailija:
katsoo tarpeelliseks tunkea väliin asiallisiin keskusteluihin. Jos on lusikalla annettu, niin eihän sitä tietty voi kauhalla ottaa. Vai mitä nro 14/44?
Vierailija:
sellainen karvapallo, jolle voisi tyntää kepin takamukseen ja moppi valmis.
ei tarvita mitään leikkausta ja koirakin on operaation jälkeen erittäin tyytyväisen oloinen. suosittelen unohtamaan ennakkoasenteet ja kokeilemaan vaan rohkeasti!
Mä en itse pidä sitä työläänä, mutta joku toinen ihan varmasti. Ja jos koiran turkkia ei karstaa säännöllisesti, niin siihen tulee takkuja. Ne ei ole kivan näköisiä, mutta se ei ole suurin syy miksi takkuja ei saa tulla, vaan se että ne tekee koiralle kipeää. Ne kiristävät ihoa ja se on sitten jo tuskallista.
Sen verran vielä että, toisaalta ei kannata säikähtää sitä turkin hoitoa. Säännöllistä karstausta ja trimmausta. Trimmauksen voi tehdä itsekin, joten näin säästää rahaa. Ja kukaan ei ole seppä syntyessään, sitä pitää harjoitella. Karva kyllä kasvaa takaisin, vaikka se alkuun ei ihan niin menisi kuin olisi ollut tarkoitus.
Vierailija:
ei tarvita mitään leikkausta ja koirakin on operaation jälkeen erittäin tyytyväisen oloinen. suosittelen unohtamaan ennakkoasenteet ja kokeilemaan vaan rohkeasti!
Suht helppohoitoinen (turkki), helposti koulutettava, sopeutuu lapsiin, ei vaadi älyttömästi liikuntaa?
Katsokaapa puudeleita ulkoiluttavia miehiä kadulla... Ulkonäön perusteella ainakin kovasti tossun alla... :)
nimim. saku, hoffi ja laivakoira