Lue keskustelun säännöt.
Lomamatka anoppilaan
Kisse
12.03.2023 |
Onko ihan normaalia, että puolisoni käsitys lomamatkasta on viikko hänen vanhemmillaan? Meillä siis aina kaikki lomat näin, koskaan ei käydä missään muualla reissussa, koska puolio haluaa vaan vanhemmilleen. Meillä on myös yksi 4-vuotias lapsi joka toki viihtyy taatalassa, mutta haluaisin tehdä myös ihan omalla perheellä jotain ja vaikka reissata enkä vaan tuijotella lomalla anoppilan keittiötä ja istua niiden parvekkeella kahvilla.
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää kuulostaa niin tyypilliseltä.
Törmään tähän tilanteeseen jatkuvasti niin omassa kuin ystävienikin elämässä:
- mies ei irrottaudu oikeasti vanhemmista, napanuora ei katkea
- vaikka on muutettu kumppanin kanssa yhteen, ehkä toiseen kaupunkiinkin, niin miehen säännöllinen usein toistuva yhteydenpitö erityisesti äitiin säilyy.
- joku vetää miestä jatkuvasti takaisin sinne kotikonnuille. Esim juuri lomilla ja juhlapyhinä.
- jos tulee ero niin miehet saattaa jopa palata äitin luo takaisin kotiin toisin kuin tytöt.Tämä varmaan korreloi juuri siihen tutkimukseen että pojat jäävät kotikonnuille tai käyvät lähikaupungissa koulun mutta palaavat kotipaikkakunnalle, tytöt lähtee suurinpiirtein heti kun mahdollista ns maailmalle. Maaseutu tyhjenee nuorista naisista ja jäljelle jää naimattomat peräkammarin pojat jotka ei löydä kumppania.
Eli miehet ovat keskiverrosti paikkasidonnaisempia ja turvallisuushakuisempia kuin naiset tai ainakaan heillä ei ole sellaista muutostarvetta kuin naisilla.Ei pidä paikkaansa, miehet palaavat lapsuuden kotiin, koska siellä palvelu pelaa ja saa olla taas lapsi. Mamma hommaa murua pöytään ja pesee pyykit. Monille ei tule edes mieleen tarjoutua apuun tai maksamaan oman osansa.
Kävin todella harvoin synnyinkodissani äidin luona. Joka kerralla vein reilusti ruokaa mennessäni. Jostain syystä paikalla oli aina joku veljistä. Ne söi minun ruuat aina kyselemättä, voiko ottaa. Ikikuunapäivänä nuo pojat ei ole tarjonnut edes kahvia minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolisosi pelkää vieraita paikkoja esim. koska pelkää eksymistä tai joutumista ennenkokemattomiin tilanteisiin ja pelkää sen paljastumista että pelkää ja lamaantuu eikä pysty toimimaan. Siksi suosii tuttua ja turvallista. Ei halua tunnustaa tällaista vajavuutta itsessään ja siksi sanoo vain että tykkää vanhemmillaan käymisestä. Lamaantuminen vieraissa ympäristöissä pahenee iän myötä jos itseään ei altista niihin yhtään, ja koska puolisosi on valinnut arkuuden tien, ongelma tulee pahenemaan. Mikä pahinta, lapsenne saattaa mallioppia sen. Tee jotain, vie lapsi oikeille matkoille vaikka toiseen Suomen kaupunkiin hotellilomalle.
Hui, kuulostaa kamalalta olla aina lomat miehen vanhemmilla vaikka mukavia ehkä olisivatkin. En voisi kuvitella, alkaa kurkkua kuristaa heti pelkkä ajatuskin.
Oletko kysynyt MIKSI hänen täytyy päästä äitinsä tykö joka lomalla?
MIKSI hän ei halua muunlaista lomaa oman perheen kesken?
Passaako anoppisi teitä lomalla, tapahtuuko silloin se että miehesi ei tsrvitse tehdä mitään kotitöitä tai edes laittaa ruokaa tai hoitaa lasta kun olette anoppilassa? Eli onko kyse siitä että hän pääsee helpolla kun joku muu passaa teitä. Jos lähtisitte jonnekin omalla perheellä, hän joutuisi huolehtimaan jostain tekemisistä, lapsesta tms järjestelyistä? Olisiko tässä 1 syy - haluaa päästä helpolla.
Vierailija kirjoitti:
Tää kuulostaa niin tyypilliseltä.
Törmään tähän tilanteeseen jatkuvasti niin omassa kuin ystävienikin elämässä:
- mies ei irrottaudu oikeasti vanhemmista, napanuora ei katkea
- vaikka on muutettu kumppanin kanssa yhteen, ehkä toiseen kaupunkiinkin, niin miehen säännöllinen usein toistuva yhteydenpitö erityisesti äitiin säilyy.
- joku vetää miestä jatkuvasti takaisin sinne kotikonnuille. Esim juuri lomilla ja juhlapyhinä.
- jos tulee ero niin miehet saattaa jopa palata äitin luo takaisin kotiin toisin kuin tytöt.Tämä varmaan korreloi juuri siihen tutkimukseen että pojat jäävät kotikonnuille tai käyvät lähikaupungissa koulun mutta palaavat kotipaikkakunnalle, tytöt lähtee suurinpiirtein heti kun mahdollista ns maailmalle. Maaseutu tyhjenee nuorista naisista ja jäljelle jää naimattomat peräkammarin pojat jotka ei löydä kumppania.
Eli miehet ovat keskiverrosti paikkasidonnaisempia ja turvallisuushakuisempia kuin naiset tai ainakaan heillä ei ole sellaista muutostarvetta kuin naisilla.
Oma kokemus on, että maalla asuu itsenäisiä ja omia ratkaisujaan tekeviä naisia. Ne massatapaukset on kaupungeissa tai siellä jossain liepeillä ihmettelemässä, että tätäkö tää nyt on. Naisten muutoshalu tyssää tasan tarkkaan siihen, kun saadaan ns. omannäköinen elämä eli joku maksamaan kaikki. Maalla naiset tuntuvat itse järjestävän elämästään omanlaista, naapurin emäntä (täältä lähtöisin) on toista kuukautta Kanadassa opintomatkalla ja perhe (insinöörimies ja alle kouluikäiset lapset) kotimaassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jut tää. Mies haaveilee muutosta takaisin vanhempien paikkakunnalle pieneen itä Siomrn pitäjään
Eikö se ole miehen kotipaikkakunta? Voi kai sinne olla muitakin syitä palata kuin isä ja äiti, esim. työpaikka. Ei kaikilla ole ollut sellainen lapsuus, että kaikki siteet pitää katkaista. Myös isovanhemmat ja suhteet heihin ovat lapsille tärkeitä. Asutteko lähellä sinun vanhempiasi tai kotipaikkakuntaasi? Eivät kaikki halua myöskään asua Ruuhka-Suomessa.936
No miksi sitten ei palaa mutta majoittuu ja lomailee muualla kuin siellä äidin luona?
Minäkin ostamalla ostin mökin lapsuuden maisemistani, mutta en minä siellä äitini helmoissa lomaile.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet alunperinkään suostunut tuohon? Ei olisi itselleni tullut mieleenkään. Anoppilaa ei ole, kun puolison vanhemmat ovat kuolleet, mutta tein alusta alkaen selväksi, että en myöskään lähde hänen sisaruksilleen yökylään. Ja yksi tärkeä asia oli heti alussa se, että myös puolisoni pitää matkustamisesta ja haluaa viettää lomansa matkustellen. En usko, että muuten edes yhdessä olisimme, tai vähintäänkin hänen olisi pitänyt hyväksyä se, että minä matkustan vapaillani.
Eihän kyläilyt sukulaisissa ole mitään lomaa tai varsinkaan lomamatka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla mies ja kohta aikuinen poika samanlaisia kotihiiriä, minnekään ei lähdetä kotikylältä vaikka rahaa olisi.
Mies ei suostunut aikoinaan 90 luvulla muuttamaan edes lähikaupunkiin, halusi pysyä kotikylällä, on ollut aina äitinsä tukena ja äitinsä käynyt meillä hoitamassa lapsia kun minä kävin joskus pidennetyn vk lopun jossain.
Lomat oltiin hänen vanhemmillaan, jota vihasin loppujen lopuksi.
Edelleen äitinsä (anoppini) juoksuttaa miestäni mielensä mukaan ja hän menee usein minunkin edelle tärkeysjärjestyksessä.Poikamme on ihan samanlainen, haluaa olla lomat aina mummolassa tai kotona. Kun väkisin raahaan heidät joskus sukulaisiini muualle niin 1 yön jälkeen alkaa kitinä "lähdetään jo kotiin".
Minä haluaisin nähdä maailmaa enkä aina kuunnella niitä ikä-ihmisten 100x kuultuja samoja höpinöitä.
Happi loppuu....
Mene ja näe maailmaa, anna heidän jumittaa kotinurkissaan ja lähde yksin tai ystävien kanssa. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Eihän kyläilyt sukulaisissa ole mitään lomaa tai varsinkaan lomamatka.
Täysin keksitty avaushan tämä taas on, mutta enpä tosiaan itse viettäisi viikkoa anoppilassa, vaikka silti jäisi viisi viikkoa muuhun lomailuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolisosi pelkää vieraita paikkoja esim. koska pelkää eksymistä tai joutumista ennenkokemattomiin tilanteisiin ja pelkää sen paljastumista että pelkää ja lamaantuu eikä pysty toimimaan. Siksi suosii tuttua ja turvallista. Ei halua tunnustaa tällaista vajavuutta itsessään ja siksi sanoo vain että tykkää vanhemmillaan käymisestä. Lamaantuminen vieraissa ympäristöissä pahenee iän myötä jos itseään ei altista niihin yhtään, ja koska puolisosi on valinnut arkuuden tien, ongelma tulee pahenemaan. Mikä pahinta, lapsenne saattaa mallioppia sen. Tee jotain, vie lapsi oikeille matkoille vaikka toiseen Suomen kaupunkiin hotellilomalle.
Tässä kirjotuksrssa oli pointtia.
Tämä korreloi suoraan tuohon turvallisuushakuisuuteen.
Miehesi voi kokea, että on turvallisempaa ja helpompaa lähteä tuttuun paikkaan jossa niin hän kuin muukin perhe on turvassa.
Voi olla että pelkää joutuvansa tilanteeseen jossa ei osaa toimia ja "olla perheen pää" ja siksi ei uskalla lähteä.
Ja eteenkin jos kyse ulkomaille lähdöstä ja on ehkä vähän huono kielitaito, niin ei vaan uskalla lähteä.
Harva mies tunnustaa että pelkää tällaisia asioita..... ei ehkä ede itse tiedosta tätä taustatekijää, vaan hakeutuu tuttuun ja turvalliseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisosi pelkää vieraita paikkoja esim. koska pelkää eksymistä tai joutumista ennenkokemattomiin tilanteisiin ja pelkää sen paljastumista että pelkää ja lamaantuu eikä pysty toimimaan. Siksi suosii tuttua ja turvallista. Ei halua tunnustaa tällaista vajavuutta itsessään ja siksi sanoo vain että tykkää vanhemmillaan käymisestä. Lamaantuminen vieraissa ympäristöissä pahenee iän myötä jos itseään ei altista niihin yhtään, ja koska puolisosi on valinnut arkuuden tien, ongelma tulee pahenemaan. Mikä pahinta, lapsenne saattaa mallioppia sen. Tee jotain, vie lapsi oikeille matkoille vaikka toiseen Suomen kaupunkiin hotellilomalle.
Tässä kirjotuksrssa oli pointtia.
Tämä korreloi suoraan tuohon turvallisuushakuisuuteen.Miehesi voi kokea, että on turvallisempaa ja helpompaa lähteä tuttuun paikkaan jossa niin hän kuin muukin perhe on turvassa.
Voi olla että pelkää joutuvansa tilanteeseen jossa ei osaa toimia ja "olla perheen pää" ja siksi ei uskalla lähteä.
Ja eteenkin jos kyse ulkomaille lähdöstä ja on ehkä vähän huono kielitaito, niin ei vaan uskalla lähteä.
Harva mies tunnustaa että pelkää tällaisia asioita..... ei ehkä ede itse tiedosta tätä taustatekijää, vaan hakeutuu tuttuun ja turvalliseen.
Paikkaan, jossa tipahtaan lapsen tasolle. Aikuistumisen on vastuunottoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se normaalia, jos tapaavat vaan tuon kerran vuoteen ja asuvat jossain aivan toisella puolen maata.
Lukion koulukaverini isoveli oli muuttanut kolmekymppisenä takaisin äitinsä luo. Aina kun olin siellä kaverini luona käymässä, isoveli oli omassa lapsuuden huoneessaan verkkareissa, löhösi sängyllä ja katseli telkkaria tai oli koneella. Kerran heidän äiti oli leiponut pullaa. Oli iltapäivä ja olin koulun jälkeen heillä käymässä. Isoveli huusi huoneestaan "Mamma! Tuo maitoa ja pullaa!" Äiti alkoi heti kasata tarjottimelle maitolasia ja tuoreita pullia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää kuulostaa niin tyypilliseltä.
Törmään tähän tilanteeseen jatkuvasti niin omassa kuin ystävienikin elämässä:
- mies ei irrottaudu oikeasti vanhemmista, napanuora ei katkea
- vaikka on muutettu kumppanin kanssa yhteen, ehkä toiseen kaupunkiinkin, niin miehen säännöllinen usein toistuva yhteydenpitö erityisesti äitiin säilyy.
- joku vetää miestä jatkuvasti takaisin sinne kotikonnuille. Esim juuri lomilla ja juhlapyhinä.
- jos tulee ero niin miehet saattaa jopa palata äitin luo takaisin kotiin toisin kuin tytöt.Tämä varmaan korreloi juuri siihen tutkimukseen että pojat jäävät kotikonnuille tai käyvät lähikaupungissa koulun mutta palaavat kotipaikkakunnalle, tytöt lähtee suurinpiirtein heti kun mahdollista ns maailmalle. Maaseutu tyhjenee nuorista naisista ja jäljelle jää naimattomat peräkammarin pojat jotka ei löydä kumppania.
Eli miehet ovat keskiverrosti paikkasidonnaisempia ja turvallisuushakuisempia kuin naiset tai ainakaan heillä ei ole sellaista muutostarvetta kuin naisilla.Oma kokemus on, että maalla asuu itsenäisiä ja omia ratkaisujaan tekeviä naisia. Ne massatapaukset on kaupungeissa tai siellä jossain liepeillä ihmettelemässä, että tätäkö tää nyt on. Naisten muutoshalu tyssää tasan tarkkaan siihen, kun saadaan ns. omannäköinen elämä eli joku maksamaan kaikki. Maalla naiset tuntuvat itse järjestävän elämästään omanlaista, naapurin emäntä (täältä lähtöisin) on toista kuukautta Kanadassa opintomatkalla ja perhe (insinöörimies ja alle kouluikäiset lapset) kotimaassa.
Hih, maalla naiset tekee omannäköisen elämän, just joo
EI, se on just se elämä mihin joudutaan ja eletään muiden ihmisten elämää ja muiden tahtotilaa, kun ei välttämättä ole mahdollista lähteä pois.
Ja miten ajattelet että joku muu maksaa, itsenäiset naiset jotka lähtee ovat just niitä jotka ei tarvii elättäjää ja maksajaa, paapojaa ja auttajaa, vaan tekevät elämästään oman näköisen itseellisesti ja itsenäisesti.
Ne kouluttamattomat tai vähäisellä koulutustaustalla olevat jäävät sinne nurkkakuntiin miesten elätettäviksi liudan kakaroita punkemaan koska heillä ei ole taloudellista varaa omaan elämään.
Sulla hyvin 1 esimerkki maailmalle lähteneestä emännästä. Niin just!!!! emäntä oli just se joka lähti! Insinöörimies möllöttää kotitorpassa :-)
Jos anoppi maksaa ruuat ja hoitaa pyykit, niin tuohan on luksusta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla mies ja kohta aikuinen poika samanlaisia kotihiiriä, minnekään ei lähdetä kotikylältä vaikka rahaa olisi.
Mies ei suostunut aikoinaan 90 luvulla muuttamaan edes lähikaupunkiin, halusi pysyä kotikylällä, on ollut aina äitinsä tukena ja äitinsä käynyt meillä hoitamassa lapsia kun minä kävin joskus pidennetyn vk lopun jossain.
Lomat oltiin hänen vanhemmillaan, jota vihasin loppujen lopuksi.
Edelleen äitinsä (anoppini) juoksuttaa miestäni mielensä mukaan ja hän menee usein minunkin edelle tärkeysjärjestyksessä.Poikamme on ihan samanlainen, haluaa olla lomat aina mummolassa tai kotona. Kun väkisin raahaan heidät joskus sukulaisiini muualle niin 1 yön jälkeen alkaa kitinä "lähdetään jo kotiin".
Minä haluaisin nähdä maailmaa enkä aina kuunnella niitä ikä-ihmisten 100x kuultuja samoja höpinöitä.
Happi loppuu....Mene ja näe maailmaa, anna heidän jumittaa kotinurkissaan ja lähde yksin tai ystävien kanssa. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi.
Tälleen ne erot alkaa.
Taatala. Ikinä kuullut moisesta 😅
Jos kuuntelisin puolison toiveita ei me juurikaan lomailtaisi... ei edes siellä anoppilassa. Miksi kuuntelisin?
Olen jo elämää nähnyt -88 kotikunnasta, ihan heti kun vaan mahdollista, pois lähtenyt nainen.
Seurustelin saman paikkakunnan pojan kanssa ja kyllä oli työ ja tuska saada hänet mukaan läheiseen Suomen mittakaavassa keskikokoiseen kaupunkiin, välimatkaa 80km. No, hän muutti perässäni ja sai hyvän työpaikan, mutta joka hiton vk loppu palattiin hänen harrastuksen takia tai muutenkin lähtöpisteeseen. Minä olisin halunnut repiä itseni vaikka kokonaan sieltä irti, hän roikkui pitkään henkisesti lapsuuden kodissaan.
Kun erosimme, hän oli kuullemma palannut kotiin äitinsä luo ja meinasi jopa alkoholisoitua. Vaikka löysi uuden daamin, niin roikkui vuosikausia edelleen äitinsä nurkissa kaikki vapaa-ajat, varmaankin passattavana (ja äitihän passasi) koska ei tehnyt meilläkään kotona koskaan kotitöitä, odotti valmista puhdasta ja siistiä. Itse vaan kävi töissä ja harrasti omaa joukkuelajiaan.
Eikö se ole miehen kotipaikkakunta? Voi kai sinne olla muitakin syitä palata kuin isä ja äiti, esim. työpaikka. Ei kaikilla ole ollut sellainen lapsuus, että kaikki siteet pitää katkaista. Myös isovanhemmat ja suhteet heihin ovat lapsille tärkeitä. Asutteko lähellä sinun vanhempiasi tai kotipaikkakuntaasi? Eivät kaikki halua myöskään asua Ruuhka-Suomessa.936