Lue keskustelun säännöt.
Mummi suosii vanhinta lastenlasta
11.03.2023 |
Joo, aiheesta on varmaan jo sata keskustelua. Toivoisin kokemuksia, miten päästä yli tästä, varsinkin kokemuksia niiltä, joille asian hyväksyminen oli hyvin vaikeaa. Äidilläni on 4 lastenlasta, joista suosii ja rakastaa vanhinta vaikka kaikki ovat siis syntyneet 2,5 vuoden sisällä eli ikäeroa ei lapsilla juurikaan ole. Lienee sanomattakin selvää, että oma lapseni ei ole suosimisen kohde. En vain pääse asian yli, vaikka yritän kuinka sitä käsitellä.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Mummi saa ihan itse päättää suosiiko jotakin lapsenlasta vai. Kukaan ei tykkää tuollaisista ruikuttajista.
Kukaan ei tykkää näin vittumaisesti vastaavista.
Mummi on törkeä ja tuollaisesta on hyvin vaikeaa olla katkeroitumatta. Omissa serkuissanikin oli se yksi ylitse muiden, joka ihan loppuun saakka hyödynsi erityisasemaansa. Niin paljon tämä aina paapottu serkku isovanhempia rakasti, että ei ole isovanhempien kuoleman jälkeen halunnut esimerkiksi haudan ylläpitoon osallistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko äitisi suosinut myös omaa esikoislastaan? Ainakin ennen esikoislapsen asema on ollut hyvin vahva, muut sisarukset ovat jääneet esikoislapsen varjoon.
Äitsi saattaa huomaamattaan toistaa tuota perinnettä.
En osaa sanoa, mikäli on niin ei ainakaan yhtä räikeästi kuin tätä esikoisensa ensimmäistä lasta 🤔 Kyllä useasti on muistellut, kuinka kärsivät isäni kanssa lapsettomuudesta ja ensimmäisen lapsen syntymä oli heille ihme.
Tuli mieleen tästä, että äitini suorastaan painosti meitä lapsia "hankkimaan hänelle lapsenlapsia". Syyllisti, kuinka väärin on, että suurimmalla osalla hänen ystävistään on jo lapsenlapsia ja hänellä ei! Itsehän sai vanhemmalla iällä lapset (lapsettomuudesta johtuen), joka selittää ainakin osittain, me olimme liian nuoria lisääntymään kun hänen ystävänsä lapset olivat jo aikuisia. Joten kun isoveljeni sai lapsen, oli se jotain aivan maagista, mikä mullisti äitini koko elämän.
Ketään muita lapsenlapsistaan ei ole ikinä(!) suostunut hoitamaan. Veljeni lapsi oli vuoden ajan hänellä ns päivähoidossa, koska mummin kultaa ei saanut laittaa niin nuorena päiväkotiin. Edelleen lähes viikoittain mummi käy hakemassa hänet hoitoon. Tälle lapselle on myös nimetty oma huone mummilassa, mihin tietenkin sisältää oma nimetty sänky ja ruokapöydän ääressä oma tuoli. Muut lapset saavat varastosta varatuolin, jos ovat kylässä. Hulluinta kaikesta: muille lapsille ei myöskään ole ruokatarjoilua ikinä mummilassa ja tuomme itse mukanamme eväät, mikäli vierailulla käymme, kun mummi häärää ruokaa ja tarjottavaa itselleen ja silmäterälleen! Ja huom, asumme kaikki noin 15km säteellä toisistamme, välimatka tai harvemmat tapaamisvälit eivät ole syynä.
Olen joskus ottanut tämän käytöksen puheeksi, mutta se ei johda mihinkään. Mummi ei ääneen kehtaa myöntää mutta ei myöskään pysty kieltämään törkeää eriarvoistamista. Plääh, pääsisinpä tästä yli.
Ap
No en kyllä katselisi tuommoista. Kyllä lapsetkin melko nuorena älyää eriarvoisen kohtelun ja en tietoisesti altistaisi tommoiseen. Mielummin ilman mummoa eläisi, kuin tuollaisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Meidänkin lapset olivat ensimmäisiä lapsenlapsia kummankin vanhemmille. Suuri juttu! Kun lapset olivat 7v ja 9v, syntyi sisaruksille lyhyessä ajassa kolme vauvaa. Vanhemmat sanoivat suoraan, etteivät jaksa samalla tavalla hoitaa ja huomioida noita nuorempia.
Tämä nyt on ihan eri asia. Jos oma jaksaminen on heikentynyt eikä jaksa enää nuorempien kanssa, niin silloin ei ole kyse suosimisesta. Ja hyvä, että sanoivat että eivät jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko äitisi suosinut myös omaa esikoislastaan? Ainakin ennen esikoislapsen asema on ollut hyvin vahva, muut sisarukset ovat jääneet esikoislapsen varjoon.
Äitsi saattaa huomaamattaan toistaa tuota perinnettä.
En osaa sanoa, mikäli on niin ei ainakaan yhtä räikeästi kuin tätä esikoisensa ensimmäistä lasta 🤔 Kyllä useasti on muistellut, kuinka kärsivät isäni kanssa lapsettomuudesta ja ensimmäisen lapsen syntymä oli heille ihme.
Tuli mieleen tästä, että äitini suorastaan painosti meitä lapsia "hankkimaan hänelle lapsenlapsia". Syyllisti, kuinka väärin on, että suurimmalla osalla hänen ystävistään on jo lapsenlapsia ja hänellä ei! Itsehän sai vanhemmalla iällä lapset (lapsettomuudesta johtuen), joka selittää ainakin osittain, me olimme liian nuoria lisääntymään kun hänen ystävänsä lapset olivat jo aikuisia. Joten kun isoveljeni sai lapsen, oli se jotain aivan maagista, mikä mullisti äitini koko elämän.
Ketään muita lapsenlapsistaan ei ole ikinä(!) suostunut hoitamaan. Veljeni lapsi oli vuoden ajan hänellä ns päivähoidossa, koska mummin kultaa ei saanut laittaa niin nuorena päiväkotiin. Edelleen lähes viikoittain mummi käy hakemassa hänet hoitoon. Tälle lapselle on myös nimetty oma huone mummilassa, mihin tietenkin sisältää oma nimetty sänky ja ruokapöydän ääressä oma tuoli. Muut lapset saavat varastosta varatuolin, jos ovat kylässä. Hulluinta kaikesta: muille lapsille ei myöskään ole ruokatarjoilua ikinä mummilassa ja tuomme itse mukanamme eväät, mikäli vierailulla käymme, kun mummi häärää ruokaa ja tarjottavaa itselleen ja silmäterälleen! Ja huom, asumme kaikki noin 15km säteellä toisistamme, välimatka tai harvemmat tapaamisvälit eivät ole syynä.
Olen joskus ottanut tämän käytöksen puheeksi, mutta se ei johda mihinkään. Mummi ei ääneen kehtaa myöntää mutta ei myöskään pysty kieltämään törkeää eriarvoistamista. Plääh, pääsisinpä tästä yli.
Ap
No en kyllä katselisi tuommoista. Kyllä lapsetkin melko nuorena älyää eriarvoisen kohtelun ja en tietoisesti altistaisi tommoiseen. Mielummin ilman mummoa eläisi, kuin tuollaisen kanssa.
Luultavasti ap sekä lapset voisivat paremmin ilman tuota mummua. Kun tuota myrkyllistä käytöstä ei tarvitse jatkuvasti olla todistamassa, ehkä sen kanssa oppisi elämään.
Mun äidillä on mun lapsista selkeä suosikki. Kohtelee heitä silti tasapuolisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun omat vanhemmat kuolivat jo kauan sitten, joten lapsillani on vain yksi mummo, anoppi. Hän suosi miehen siskon eli tyttärensä lapsia aluksi erittäin räikeästi, he olivat siellä hoidossa jopa koko kesän putkeen, mutta meidän lapset eivät päässeet edes yökylään, koskaan. Sitten kun miehen siskon perhe muutti kauemmas, alkoi anoppi suosia meidän kuopusta. Esikoinen ei edelleenkään pääse kylään, kuopus kyllä ja usein. Omasta mielestään on tietenkin tosi tasapuolinen ja vaan loukkaantuu verisesti, jos asian ottaa puheeksi. En halua rikkoa välejä lasten ainoaan isovanhempaan. Kyllä tämä on todella surullista ja ahdistavaa.
Kyllä naisen osa on kova. Jaksaa, jaksaa... ensin äitinä, sitten anoppina, mummina, lopuksi hoivaavana tyttärenä.
Missä ovat miehet? Vapaamatkustajia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä vaari on samanlainen.
Omia lapsiaan kohteli eriarvoisesti. Sitten kun oli lastenlasten aika, suuttui kun väärän lapsen perheeseen tuli ensimmäinen lapsenlapsi. Tämä lapsi oli alkuun paras, jolle ostettiin tuhansien arvoisia lahjoja, olivat ihan pienelle lapselle järjettömiä, joillaisia ei kerrostalossa tarvita tai voi säilyttää eli ei ne oikeasti lapselle olleet vaan vaarille itselleen. Tilanne muuttui, kun paremman lapsen perheessä kävi haikara vieraisilla. Sen jälkeen nimellisellä hinnalla koko omaisuus siirtyi suosikkilapselle.
No, tulipa silloin selväksi asema. Asiaa vielä selvennettiin sanomalla, että muut kuin esikoinen ja hänen lapsensa eivät merkitse mitään hänelle. Tämän jälkeen emme avanneet niitä ovia. Aikaa kului ja kuulemma alkoi katumaan näitä höpinöitään. Itse olimme niin epäkristillisiä ettemme kääntäneet enää toista poskea (tai ehkä ei enää ollut lyömätöntä). Vaariin emme viimeisinä vuosinaan olleet yhteydessä.
Sellaista se on, joskus pitää vaan kovettaa luontonsa, jotta oma pää kestää.
Isoäitini aikoinaan antoi elämänohjeen: ei tupata jossei tykätä.
Julmalta voi kuulostaa, mutta ei edes kaduta välien katkeaminen. Tässä pelissä oli arvatenkin paljon muutakin kuin mitä tässä kirjoitin...
Mä olen meistä serkuksista vanhin, isovanhempien esikoisen ainoa lapsi. Ja se jota on vähiten huomioitu, toki meillä oli hieman enemmän välimatkaa (n.100km) kun muut serkut asui samassa kaupungissa, mutta mä en esimerkiksi ikinä saanut mitään lahjoja lapsenakaan toisin kuin serkut. Eniten lahjottiin ja hoivattiin niitä serkkuja joiden isä oli varakkain, pikkukaupungin kermaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ensimmäinen lapsenlapsi ja mummini ikuinen suosikki. Vuosi ennen syntymääni mummini poika kuoli tapaturmaisesti ja minusta tuli ilmeisesti hänelle tärkeä lohtu. Mummini on minulle hyvin tärkeä tuki ja olemme läheisiä ystäviä toisillemme. Joku voi kokea jääneensä vähemmälle??
Olet siis itsekäs paska
Oletpa typerä 💩.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mummi, en suosi ketään. Mutta jos toisen lapsenlapsen perhe pitää minuun yhteyttä ja toinen ei-niin minkäs teet. En tuppaudu väkisin. Ja aina menen ilolla kun kutsutaan kummankin luokse.
Oletko huomannut, että toista mummia suositaan enemmän?Meillä sama. Vanhemman pojan perhe vierailee meillä paljon koko perheenä, ihan vain käväisevät eivätkä odota mitään erityistä huomiota. Vanhemmat kulkevat lapsensa perässä koko ajan, ei tule tunnetta, että lapsi olisi vastuullani eikä tarvitse erikseen nostella tavaroita sivuun, koska "kyllä me tästä huolehditaan". Tarjoiluksi riittää kahvi ja tee, ei odoteta mitään erityisherkkuja lapselle (tyyliin maissinaksut tai tietty hedelmäsose), tälle on omat eväät.
Sitten on nuoremman pojan perhe, jossa miniä linnoittautuu sohvalle ja huokaisee, että ihana hetki levätä ja saada omaa aikaa, puhelin käteen ja uppoutuminen omaan maailmaan. Poika kulkee lapsen perässä tai sanoo minulle, että katso sitä hetki, me mennään isän kanssa katsomaan autoa/kelkkaa/suksia mitä milloinkin, mistä on sovittu. Tai sanoo saman isälle, jos se "yhteinen juttu" liittyy minuun. Siinä minä säntäilen lapsen perässä ja samalla laitan kahvipöytää tai oikeastaan yritän olla laittamatta, koska lapsi yrittää sabotoida tekosiani.
Vanhemman pojan perheelle me olemme yhteistä aikaa, nuoremman pojan perheelle omaa aikaa. Ei liene vaikea arvata, kumman perheen kanssa on luontevampaa olla?
Isoäitinä olen pyrkinyt antamaan nuorille vanhemmille sitä, mitä he ovat eniten tarvinneet, jopa pyytäneet. Olen halunnut tukea heidän vanhemmuuttaan sillä tavoin. Ihmiset tarpeineen ovat erilaisia. Vauva-aika ja pikkulapsiaika rasittaa eri tavoin eri ihmisiä. Jokainen lapsistani ja heidän puolisoistaan on ilomielin ottanut vastaan mahdollisuuden esim. nukkua joskus kunnolla. :D
Kun lapset ovat olleet parhaassa taapero-meno-moodissa, olemme isoisän kanssa olleet perässä ja leikittäneet heitä, että vanhempi/vanhemmat todellakin saavat hetken vain lojua sohvalla tai jopa ottaa päikkärit meillä ollessaan.
Kahvinjuontimme ei ole niin muodollista, että vaatisi hillitöntä kattausta - usein joku pikkuisen vanhempi iloisesti keittää ne kahvit siinä rentoutumishetkensä lomassa. Tavallisesti laitan ruuan, kun lapsiperhe tulee käymään. - Eipä ole tullut mieleenkään arvostella tai vertailla lasten puolisoita - saati, että vähättelisin heidän väsymystään ja lepohetkien tarvettaan. Olen onnellinen, kun lapseni ovat löytäneet ihanat elämäntoverit rinnalleen.
Jos miniä tarvitsee lepohetken, niin miksi hän ei jää kotiin lepäämään, miksi pitää tulla ottamaan omaa aikaa anoppilan sohvalle? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Tullaan käymään ja sanotaan, että älkää häiritkö. Mitä tuumaisi nuori perhe, jos mummi heille tullessaan tekisi samoin, istuisi sohvalle ja sanoisi, että pitäkää lapsi poissa täältä, menkää vaikka ulos, minä tarvitsen omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko äitisi suosinut myös omaa esikoislastaan? Ainakin ennen esikoislapsen asema on ollut hyvin vahva, muut sisarukset ovat jääneet esikoislapsen varjoon.
Äitsi saattaa huomaamattaan toistaa tuota perinnettä.
Esikoislapsena olo on lähinnä taakka. Vanhinta vastuutetaan tai yritetään vastuuttaa asioista, jotka eivät hänelle edes kuulu yhtään sen enempää kuin muutaman vuoden nuoremmille aikuisille sisaruksille.
Mieheni isä on suosinut mieheni veljeä aina kaikessa, hän oli oikea kultapoika. Sitten vielä kultapojalle syntyi poika, joka oli aivan ihmeellinen. Myöhemmin syntynyt tyttö ei ollut juuri mitään, toki parempi kuin meidän ikinä tulivat olemaan. Sitten meidän perheeseen syntyi kaksi tyttöä ja heitä ei juuri huomioitu. Sitten kultapoika sössi elämänsä, mutta hänen tukemistaan jatkettiin, mm. Ostettiin uusi auto kännissä rutatun tilalle. Viimeksi kävi ilmi, että kultapojan molemmille lapsille oli annettu huomattava summa rahaa, useita tuhansia euroja. Ja tämä kerrottiin meille sivulauseessa kun meidän lapset oli paikalla. Ja kaikki lapset nyt siis 16-22 vuotiaita eli ei edes ikäero selitä tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun omat vanhemmat kuolivat jo kauan sitten, joten lapsillani on vain yksi mummo, anoppi. Hän suosi miehen siskon eli tyttärensä lapsia aluksi erittäin räikeästi, he olivat siellä hoidossa jopa koko kesän putkeen, mutta meidän lapset eivät päässeet edes yökylään, koskaan. Sitten kun miehen siskon perhe muutti kauemmas, alkoi anoppi suosia meidän kuopusta. Esikoinen ei edelleenkään pääse kylään, kuopus kyllä ja usein. Omasta mielestään on tietenkin tosi tasapuolinen ja vaan loukkaantuu verisesti, jos asian ottaa puheeksi. En halua rikkoa välejä lasten ainoaan isovanhempaan. Kyllä tämä on todella surullista ja ahdistavaa.
Vuoden vanhempi on tässä... miksi ihmeessä hyväksyt tuon kohtelun esikoisellesi? Itse sanoisin, ettei kumpikaan tule, jos tuollein syrjitään. Parempi ilman isovanhempaa, kuin tuollaisen kanssa elää.
Kiitos kaikille vastanneille! Todella paljon herätitte ajatuksia ja tuntuu, että olen ainakin hieman saanut kiinni, mistä mahdollisesti johtuu suosiminen meidän suvussa. Muun muassa tuo, että kaikki on niin uutta ensimmäisen lapsen(lapsen) kohdalla ja äidilläni on muutaman vuoden ollut alkavaa muistisairautta, mitä ei suostu myöntämään ja lääkäriin ei asian suhteen suostu...
Oman lapsen kohdalla harmittaa se, että hänen elämässään ei ole sellaista ihanaa, halailevaa, kannustavaa isovanhempia. Mieheni isä on alkoholisti, emme tiedä onko hän edes elossa. Mieheni äiti taas ei ole kiinnostunut olemaan juuri yhteyksissä, hänellä on uusi miesystävä ja uusi elämä alkanut. Ja sitten tämä mummi meidän puolelta on tämmöinen
Pikkuveljeni puolesta harmittaa, että mummi paljasti jopa minulle, ettei ole kiintynyt hänen lapseensa, koska "se ei näytä meidän suvulta". Inhottavaa...
Olen päättänyt, että mahdollisuuksien mukaan minimoin lapseni joutumisen tilanteisiin, missä pääsisi todistamaan tällaista eriarvoistamista. Tapaamme erikseen äitiäni ja erikseen veljeni perhettä.
Miksi ihmeessä viette lapsenne sellaiseen paikkaan, jossa he saavat kokea eriarvoistamista ihan pienestä saakka? Miten vahingollista se heille onkaan. Olkaa te aikuisia ja arvostakaa omia lapsianne ja kertokaa heille että he ovat tärkeitä.
Lisäehdotuksia jo aiemmin mainittujen lisäksi:
Voisiko mummi siksi suosia vanhinta lastenlasta, että on hänen kanssaan viettänyt eniten aikaa? Mummi voi kokea, että on tuon vanhimman lapsen kanssa muodostanut syvimmän siteen, koska hänen kanssaan on viettänyt aikaa pisimpään. Myöhemmin syntyneet lapset eivät ole saaneet samanlaista jakamatonta huomiota kuin esikoinen aikoinaan. Jos mummilla on ikää, niin voi jopa kokea, ettei enää ole jaksamista samalla tavalla tutustua muihin lapsenlapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Olen mummi, en suosi ketään. Mutta jos toisen lapsenlapsen perhe pitää minuun yhteyttä ja toinen ei-niin minkäs teet. En tuppaudu väkisin. Ja aina menen ilolla kun kutsutaan kummankin luokse.
Oletko huomannut, että toista mummia suositaan enemmän?
Meillä sama homma. Veljeni ei ole äitini pitänyt paljoa yhteyttä. Toki hoisi heidän lapsiaan paljon, kun olivat pieniä. Mutta äitini olikin silloin 60 v ja jaksoi. Lapsenlapsia on 13 nykyään. Minä taas olen äitiä autellut ja kuskannut ja paljon lasten kanssa ollut äitini luona. Äitini oli 75v kun minun esikoinen syntyi, joten en edes odottanut, että jaksaisi hoitaa lapsiani.
Joten äidilleni on minun lapset eri tavalla tärkeitä, kuin veljeni ja muiden sisarusteni. Koska olen pitänyt äidistä huolta hänen jäätyään leskeksi.
Isoäitinä olen pyrkinyt antamaan nuorille vanhemmille sitä, mitä he ovat eniten tarvinneet, jopa pyytäneet. Olen halunnut tukea heidän vanhemmuuttaan sillä tavoin. Ihmiset tarpeineen ovat erilaisia. Vauva-aika ja pikkulapsiaika rasittaa eri tavoin eri ihmisiä. Jokainen lapsistani ja heidän puolisoistaan on ilomielin ottanut vastaan mahdollisuuden esim. nukkua joskus kunnolla. :D
Kun lapset ovat olleet parhaassa taapero-meno-moodissa, olemme isoisän kanssa olleet perässä ja leikittäneet heitä, että vanhempi/vanhemmat todellakin saavat hetken vain lojua sohvalla tai jopa ottaa päikkärit meillä ollessaan.
Kahvinjuontimme ei ole niin muodollista, että vaatisi hillitöntä kattausta - usein joku pikkuisen vanhempi iloisesti keittää ne kahvit siinä rentoutumishetkensä lomassa. Tavallisesti laitan ruuan, kun lapsiperhe tulee käymään. - Eipä ole tullut mieleenkään arvostella tai vertailla lasten puolisoita - saati, että vähättelisin heidän väsymystään ja lepohetkien tarvettaan. Olen onnellinen, kun lapseni ovat löytäneet ihanat elämäntoverit rinnalleen.