Mies ei välitä perheestään

tsemppiä synnytykseen!

Annella, suosittelisin että rupeat nostamaan palkkaa työstäsi tästä päivästä lähtien. Maksetaanhan siivoojille ja apulaisillekkin, lastehoitajille ja kodinhoitajille. Jos et uskalla laittaa rahoja pankkitilille (näkyy tiliotteissa), koita löytää käteiselle turvallinen kätköpaikka talon ulkopuolelta, ehkä jonkun luotettavan kaverin taikka sukulaisen luota. Eli laitat esim osan lapsilisästä, talousrahoista, tai miehen antamasta käteisestä piiloon, sanoithan hoitavasi kaikki perheen raha-asiat. Sillä tavalla saat vähän kerättyä taloudellista tukea ja nostat palkan jonka todellakin ansaitset.



Olet kaivanut itsellesi hirveän kuopan, olet kotiorja, piika, taloudenhoitaja mitä talon herran käyttää hyväkseen ja vielä haukkuu päälle.



Kuulostaa siltä että sadistimiehesi tietää tasantarkkaan mitä tekee, ja tuskin suostuu naimisiin menemään, pitää sinua vain kodinhoitajana ja ilmaisena työvoimana. Tuhlaat elämäsi parhaat vuodet ja lapsesi saavat hirveän esikuvan miehen ja naisen rooleista. Tee mitä hyvänsä että saat nyt säästettyä rahaa mahdollisimman paljon, ja hae nyt jo kunnalta asuntoa, laita paperit vetämään. Onpahan sitten asunto vaikka vuodenkin päästä odottamassa kun olet saanut kerättyä rahaa ja rohkeutta. Tee listaa kodin tavaroista jotka sinä olet ostanut, tai kaikesta omaisuudesta jonka hankintaan sinä olet jotenkin osallistunut. Kysy lakiavusta että millainen asema avopuolisolla on yhteisen omaisuuden suhteen!!! Eipähän pääse sitten miehesi uhkailemaan tai kusettamaan sinua. Ota kopioita yhteisistä papereista, vakuutuksista, sopimuksista, laskuista, yhteisen tilin tiliotteesta ym ym että sinulla sitten on todisteita teidän yhteisestä pitkästä taipaleesta, että olette asuneet samankaton alla kuten aviopari vuosikausia.



Puhu lastenvalvojan kanssa, soita kelaan ja kysy tuista, kysy neuvolasta ym puhu ihmisten kanssa niin saat neuvoja ja vinkkejä. Sano suoraan että kotona on niin paha tilanne että haluaisit erota mutta et tiedä mitä teet. Soita vaikka tyyliin: " haluaisin neuvoa mahdollisen eron suhteen, minulla on kolme lasta, nuorin on x vuotta, olen hoitovapaalla ja ei ole omia tuloja. Miten saan esim. asunnon, mitä tukia saisin, mitä tukea lapseni saisivat?"



Kelan nettisivut ovat mitä mainioimmat.



Tsemppiä!

Jos nyt hakee lapselle hoitopaikkaa, sen voi vaikka saada elokuusta alkaen.

Tuohon asunnon hakuun voisin antaa neuvoja. Vuokra-asuntoa kannattaa kysellä myös yleishyödyllisiltä yhteisöiltä esim. sato, yh-rakennuttajat, vvo. Takuuvuokrat vaihtelee. Kaverini sai mielestäni kaksion vvo:lta 250 euron takuuta vastaan. Lisäksi kannattaa esim. sossulta kysyä saako takauksen takuu vuokraan. Usein se on vain kuukauden vuokran suuruinen. Lisäksi jos rahasta on pulaa niin monella kyllä vanhemmatkin tulevat hätiin tai siskot, että saa rahat lainattua.



Myös kunnalta kannattaa vuokra-asuntoa hakea ja miksei katsella myös vaikka yksityiseltä puolelta.



Eikä tuota jonon määrää kannata pelästyä, jos sanovat että 8 kk jonot. Yleishyödylliset asunnot jaetaan vähävaraisille ja kiireen mukaan. Eli mitä vähempi tuloja niin sen parempi.Lisäksi kannattaa hakemukseen perustella hyvin miksi tarvitsee asunnon. Kirjoittaa vaikka jokin sepustus rasti ruutuun laiton lisäksi. Esim. avoerolla hyppää jo monen hakijan edelle jonossa. Voi olla että asuntoa tarjotaan nopsaankin. Tärkeää on että luottotiedot on kunnossa niin ei pitäisinongelmia olla.



Niin ja hakemus kannattaa täyttää hyvin liitteineen päivineen, niin asunnon tarjoajan työ helpottuu. Esim. jos kaksi hakijaa on samalla viivalla ja toisella kaikki liitteet ok niin kyllä helpompi on kallistua sen puolelle jolla kaikki on kunnossa. Monilta yritysten nettisivuilta saa helposti asuntohakemuksen tulostettua ja tarjontaakin pääsee kivasti katselemaan.



Kyllä asioilla on tapana järjestyä. Tsemppiä ja rohkeutta suuriin päätöksiin.

Ajattelin vaan sen verran laittaa että jos on lasten kanssa muuttamassa pois saa aika varmasti ja nopeastikkin asunnon. Itse olen muuttanut pois kotoa ollessani raskaana ja samantien sain asunnon hoasilta, koska opiskelin. Opiskeluni jatkuivat enää puoli vuotta, joten laitoin kaupungille asunto hakemuksen ja parin kuukauden jälkeen, siinä vaiheessa kun asunto oli lähdössä alta sain uuden asunnon.(espoossa jonoja oli tuolloin paljon, mutta lapselliset tai raskaana olevat ovat etusijalla) Kunnalla on jonkin asteinen velvollisuus osoittaa jokin asunto jos olet jäämässä asunnottomaksi tai olet asunnoton. Etenkin jos on lapsia pääsee jonojen ohi helpostikkin. Kannattaa hakea monipuolisesti asuntoja muualtakin kun kunnalta. Aina jotakin löytyy!

Olen myös muuttanut yllättäen toiselle paikkakunnalle ja silloinkin asunto järjestyi vvo:lta 2viikossa. Pitää olla vaan tarkka eikä liian nirso, silloin on mahdollisuus saada asunto. Eikä siis olla koskaan asuttu missään läävässä tai jotenkin huono maineisessa paikassa. Rohkeasti vaan hakemaan ja muuttamaan omaa elämää kaikki järjestyy kun vaan laittaa rattaat pyörimään.



Itse olin todella ahdistunut asuessani vanhempieni luona. Isäni on hieman juuri täällä kuvailtujen miesten tyyppinen. lisäksi hän on hyvin dominoiva, agressiivinen yms. Mutta silti minulle oli iso päätös muuttaa pois kesken lukion, koska rahaa ei ollut ja tuet olivat minimaalliset eikä töitäkään oikeen ehtinyt ajatella kun opiskeli pitkiä päiviä ja kirjoitukset oli edessä eikä ammatista tietoa. Raskaus oli viimeinen tikki silloin päätin etten voi asiasta vanhemmilleni kertoa ennen kuin olen pois muuttanut. Soitto hoasille ja kerrottuani että vanhemmat heittävät minut ulos ja tarvitsen asunnon edes puoleksi vuodeksi sain sen heti. viikon päästä muutin tyhjän päälle.

Kaikesta selviää, diakonia laitokselta on mahdollista hakea akuuttia apua jos on raha ongelmia sieltä saa myös ruoka apua jos on oikein paha tilanne. Myös pelastusarmeija auttaa.



Aina on vaihtoehtoja! Pitää vain osata etsiä niitä ja kysellä niin saa tietoa ja apua asioihin ja ongelmiin. Tsemppiä kaikille ja rohkeasti vaan eteen päin jos ahdistaa kannattaa asioille tehdä jotain!



sori jos on hieman sekava teksti :)



murmeliitta

Pyydän anteeksi, jos loukkaan jotakuta, mutta vaikka vilpittömästi yritän, en ymmärrä.. Miksi, oi miksi nainen, joka toteaa miehensä olevan kelpaamaton isäksi, tekee tämän kanssa liudan lapsia? Jos mies ei hoida hommiaan asiallisesti ensimmäisen lapsen kanssa, miksi ihmeessä hän muuttuisi (ainakaan itsestään) toisen tai kolmannen myötä? Naiset, ottakaa elämä omiin käsiinne! Lapsia ei saa tehdä vain, koska ei keksi mitä muutakaan tekisi. Jokainen lapsi ansaitsee parempaa. Elämme 2000-luvulla, ehkäisymahdollisuudet ovat jokaisen ulottuvilla.

Oikeasti monet tässä ketjussa kirjoittaneista naisista tarvitsisivat pika-apua.



Lisäksi tuli mieleen, että monella miehellä taitaa myös olla jonkinsortin mielenterveys tai addiktio-ongelmia. Esim. se äijä joka lusmuili tietokoneella päivät pitkät!! Uskomatonta!!! Tollaselta ukolta pitäs kyllä kone nakata pihalle ja äkkiä.



Älkää hyvät naiset suostuko tuollaisiin suhteisiin. Kun niitä hyviäkin miehiä ja isiä on OIKEASTI tässä Suomen maassa olemassa!!! Itselläni on sellainen ja isänikin oli minulle sellainen. Hyvä ja kiltti mies ja isä, sellainen jota tyttö tarvitsee.



Pahinta on että siirrätte vinoutuneet mallit edelleen omille lapsillenne. Älkää tehkö sitä! Muuttakaa pois ja yrittäkää kiteyttää lapsiinne miten vääränlaista tuollainen käytös on.



Tsemppiä!

" Poissaoleva isyys" -ilmiö on tavallisempi kuin tästä ketjusta ilmenee---



Suomalainen työkeskeisyys jopa ruokkii uraputkivanhemmutta--- vaalit ovat tulossa- Suomeen siis samanlaisia lapsiystävällisempiä perhevapaamalleja kuin Ruotsiin- siis.



---------

Kysymys ei ole pelkästään miesten valinnasta- vaan myös laajemmasta- yhteskuntapolitiittisesta seikasta.



Esim. suomalaiset pienten lasten isät tekevät Europpan eniten ylitöitä tutkittua tietoa!!!



--------

Senorita- nauti miehestäsi-

valitettavasti et voi tietää tämän ketjun naisten todellisuudesta juuri paljoakaan.



Älä tuomitse- elämä opettaa meitä jokaista.

Kannattaa olla nöyrä elämää kohtaan.

Tiedän tuosta nuorten miesten yleisestä ongelmasta. Ura vetää, mutta perhe ei. Toki yhteiskuntaa voi varmasti myös syyttää, mutta mielestäni useassa vastauksessa tässäkin ketjussa ilmeni, ettei se mies töiden takia poissaoleva ole. Hän on vain poissaoleva, piste. Myös kotona ollessaan! Eikä tunnu välittävän lapsistaankaan.



Oma isäni teki myös paljon töitä ollessani pieni. Silti en koe että hän olisi ollut poissaoleva koskaan! Heti kun hän tuli kotiin, sain mennä syliin ja usein hän kertoili minulle päivän tapahtumistaan tai kertoi jotain satuja. Usein hän myös pelasi jotain kanssani. Hän jos kuka oli läsnäoleva isä vaikka olikin usein töissä (oli yrittäjä).



Mutta sellaiselle isälle, joka ei välitä lapsistaan minulta ei heru ymmärrystä. Jos nainen haluaa olla hyväksikäytetty ja LÄHEISRIIPPUVAINEN niin olkoot sitten - mutta älkää vetäkö lapsia siihen.



Tiedän, ettei suhteesta ole helppo lähteä. Miten olisikaan kun on useita yhteisiä lapsia, yhteinen talous? Vaikuttaa myös siltä, että monet naiset tarvitsevat miehen lähelleen, oli se mies sitten täysp*ska, siitä ei niin väliä.

on todellakin miesten Täysin Oma VALINTA rötköttää sohvalla, pelata tuntikaupalla tietokoneella, käydä bissella poikien kanssa, ja harrastaa!!!! tollasta on aivan TURHA yrittää sälyttää pitkien työpäivien syyksi, kyllä naisetkin tekee pitkää päivää, mutta kotona sitten ollaan lapsien kanssa, tehdään kotitöitä ja laitettaan ruokaa, kun muuten nämä asiat eivät tulisi tehtyä.



näillä lusmumiehillä ja heidän käytöksellään josta usein täällä valitetaan ja mietitään miten miesten lusmuilusta taikka koko miehestä pääsisi eroon, ole mitään tekemisä pitkien päivien kanssa, vaan asenteen kanssa! pitkää päivää, lyhyttä päivää, toimistotyötä, vuorotyötä ym ym, mitään väliä, vaan sillä ajalla mitä ne tekee kun nämä PERHEELLISET miehet EIVäT ole töissä.

On helppoa tarjota ENSIMMÄISENÄ keinona EROA uraputkesta tai muuten poissaolevasta miehestä...



---

Se ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa eli

sitä, miten MITEN MIESSUKUKUNNAN saisi paremin SITOUTUMAAN perhe-elämään!!!



---

Parisuhde vaatii kompromisseja eli molemmat tulevat vastaan.



Jos erotaan suin päin pohtimatta miksi miehen on vaikeaa sitoutua perhe-elämään- niin MIES helposti vie saman vanhan mallin seuraavaan parisuhteeseensa-

ja taas UUSI vaimo jää yksin huolineen...



---

Eroaminen ei ole AINOA ratkaisu perheen työnjaon pulmiin-



- vaan ensin perhepalaveri-

kuten täällä on jo aikaisemmin ehdotettu ja mikä yleensä tehoaa erinomaisesti-

siellä sovitaan äidin vapaailta ja isin vapaailta-

ja palkataan vaikka lastenhoitapua (isin maksamana!!!)

- että äitiKIN pääsee vapaalle-



- ja/ tai vaikkapa parisuhdeterapia-



HUOM!

lasten tulevaisuus on ensisijainen-

ei lasten etu välttämättä parane miestä tai vaimoa vaihtamalla-

voidaan vaan mennä ojasta allikkoon---



olen nähnyt NIIN monta uusperhettä, joilla on sitten TAAS uudet haasteet...pulmat... kriisit ( toisin kuin naistenlehdet antavat ymmärtää...)



---

Ps. esim. perheväkivaltaan ja päihdeongelmaan on yleensä ainoa ratkaisu eroaminen-

mutta niistähän ei jokainen perhe kärsi...



---

Ps. TUETAAN NAISET TOISIAMME!!!

vaihtoehdoksi kun joku kertoo parisuhdepulmistaan. Silti eroaminen on oikeasti suuri elämänmuutos, joka ainakin minun mielestäni pitäisi tehdä vasta vakavan harkinnan jälkeen. Jokaisen pinna tietysti kestää mitä kestää, eikä tietysti esim. väkivaltaa kenenkään kuulu kestääkään.

Olen OIKEASTI kuitenkin sitä mieltä, että monessa perheessä arjen pyöritys vaan kaatuu yhä edelleen pitkälti äidin harteille. Siitä vaan ei puhuta esim. juuri naistenlehtien haastatteluissa kun halutaan antaa omasta perheestä se paras mahdollinen kuva. Yksin esim. kotitöistä vastaava äiti ei kehtaa asiasta paljon puhua kun ihanne on tasa-arvo ja kotitöiden tasapuolinen jakaminen.

En kuitenkaan jaksa uskoa että parissa sukupolvessa olisi tapahtunut niin totaalinen muutos, että edes valtaosa Suomen miehistä olisi ryhtynyt mukisematta tekemään ns. " Naisten töitä" . Sehän olisi hienoa, mutta valitettavasti en usko, että se totta.

Eli jos sinulla on osallistuva, kotitöitä tekevä ja lasten kanssa puuhasteleva mies, ole onnellinen ja kiitä ukkoasi usein.

Jos ei oma ukko näitä kriteerejä täysin täytä, niin et suinkaan ole ainoa äiti ko.tilanteessa! Itse tunnen monia, joiden miehet eivät ole ns.

pehmoisä-tyyppejä ja hihathan siinä välillä palaa! Tuntuu turhauttavalta vääntää asioista, joiden PITÄISI olla itsestään selviä. Oma mieheni kuuluu myös niihin " äijiin" jotka eivät kyllä pyytämättä tajua esim. järjestää äidille hengähdystaukoja. Itse olen välillä tilanteeseen hyvinkin kypsä, koska miehelle myös kaveripiiri tärkeä (valitin asiasta omassa viestissä joku aika sitten).

Eli mitään patenttiratkaisua en osaa tarjota, vain hiukan vertaistukea ;)

Siis huudatteko? Yritättekö aikuismaista keskustelua? Pidätte täyttä mykkäkoulua viikkoja?



Mä huomasin lapsen ollessa pieni (2kk), että yksinkertaisesti jätän lapsen miehen hoitoon. Kun mies astui kotiovesta sisään töistä tullessaan, vedin takin päälle ja painuin ovesta ulos. Huikkasin vielä ovenraosta että soita jos tulee ongelmia. Eka kerralla hän oli kauhusta kankea ja soitti minulle 5 kertaa tunnin aikana. Kyseli esim. mistä tietää mikä hätä lapsella on kun se vaan itkee. Vaihdoitko vaipan, annoitko tutin, annoitko ruokaa, ota syliin jne. neuvoja annoin. Sitten soitti että mistä tietää onko korvike oikean lämpöistä ettei pala suu, ja siihenki annoin neuvon.



Näin pakotin hänet ottamaan sen vastuun, en antanut vaihtoehtoa. Alkuun sanoi joka kerta että kun sinä osaat niin paljon paremmin yms. Periksi en kuitenkaan antanut. Monesti me naiset ollaan sellaisia että jos ei heti tapahdu, niin tehdään sitten itse. Ja oikeesti kuka mies on niin tyhmä että tekis kun kerran nainen tekee kuitenki.



Laittakaa hänet tälläisen tilanteen eteen jossa miehellä ei ole vaihtoehtoa. Jos edelleen tämän jälkeen mielessä on jatkuvasti muuta niin sitten kyllä kannattaa miettiä kannattaako koko yhdessäoloa jatkaa. Ja hei parisuhteen tasa-arvon mitta ei todellakaan näy jossain ihme tiski- tai lapsenhoitovuoroissa, vaan ihan muissa asioissa.

Kuulostaa uskomattomalta mihin naiset itsensä laittavat ja vielä kestävät vuodesta toiseen. Oma tarinani on onnellinen, mutta voisi olla toisinkin. Seurustelin vuosia miehen kanssa, joka oli tavallinen " duunari" , harrasti myös paljon, kaverit tärkeitä, veti lärvit vähintään 2 viikon välein yms. Pidin hänestä paljon, mutta tiesin kauan, että hänestä on päästävä eroon enkä halua lapselle tuollaista isää, koska ilmeisesti olin sen verran fiksu että tajusin ettei mies muutu vaikka lapsi tulisikin. Luojalle kiitos, sain irrottauduttua suhteesta. Muutama vuosi eron jälkeen tapasin ihanaakin ihanamman miehen (35 v), korkeasti koulutettu, FIKSU, kohtelee naisia hyvin (myös minua), ymmärtää parisuhteen arvot. Nyt perheessä on lapsi, joka on vienyt myös hänen sydämensä täysin. Perhe on aina etusijalla. Niin hän on aina sanonut ja se myös näkyy. Vaativa työ voisi viedä mennessään mutta ei vie kun hän ei niin halua. Tietokoneella istutaan, mutta vasta kun lapsi nukkumassa (joskus tietysti poikkeus) yms. Heti hänet tavatessaan näin että arvot ovat kohdallaan. Vaikea vauva-aika koetteli meilläkin hermoja, mutta missään vaiheessa ei syytelty toista (ei kuulu hänen luonteelleen) ja vain todettiin, että eiköhän tästä selvitä.



Meillä on ystäviä, lähinnä miehen opiskelukavereita vuosien takaa, joiden kanssa tapaamme silloin tällöin. Lähes kaikilla on perhettä. Kaikilla on se yhteinen hieno piirre, että kohtelevat vaimojaan / tyttöystäviään tosi hienosti. Koskaan en kuule kenenkään riitelevän (ainakaan julkisesti...). Osallistuvat lastenhoitoon minkä pystyvät, vaikka kaikki ovat vaativassa työssä ja voisivat " asua" työpaikallaan. Keskinäinen kunnioitus näkyy.



Nyt kun summaan omaa nykyistä suhdettani ja mennyttä niin en voi olla ajattelematta, että taitaa pitää paikkansa, että jos mies on vähän kouluttautuneempi, on hän todennäköisesti myös sen verran fiksumpi, että korvien välissä on muutakin kuin läpiveto ja osaa todella arvostaa myös naista. Sehän näyttää olevan ongelma lähes kaikilla tähän ketjuun kirjoittaneilla, siis arvostuksen puute. Miehet lynttäävät naisen aivan 6-0. Arvelisin, että suurin osa miehistä on 25 vuoden molemmin puolin, eivät vanhempia. Jos olisin jatkanut ex:ni kanssa niin 100 % varmuudella olisin samassa jamassa. Katastrofi olisi tullut jos lapsi olisi siihen suhteeseen syntynyt. Avatkaa siis hyvät naiset silmänne ennenkuin ryhdytte tekemään lapsia tuollaisen kanssa, jonka kiinnostuksen kohteet ovat jo aiemmin olleet jossain muualla kuin omassa perheessä tai parisuhteessa. Jos mies on kovin riippuvainen kavereistaan, ei kannata kuvitella, että lapsen tulo muuttaisi sitä. Vauva-arki kun on rankkaa, on entistä helpompi paeta kavereiden luokse ja siitä se sitten alkaa....



Tsemppiä kuitenkin kaikille!

tuulia69:n kirjoituksessa oli hyviä pointteja, mutta itse olen eri mieltä tuosta miehen koulutuksen suhteesta hyvään isyyteen.



itse olin aiemmin vakavassa suhteessa erittäin fiksuun ja koulunsa hyvin käyneeseen mieheen. hänestä näki myös päälle sen kunnollisuuden, oli aina hyvin korrekti, hyvin pukeutunut ja kaikinpuolin hommat hanskassa. omalla alallaan hän on luullakseni vieläkin yksi suomen johtavista asiantuntijoista. vaan eipä näillä eväillä (+tietysti minun mukanani tuomat emmeet) saatu kasaan edes kovin hääppöistä suhdetta, mistään perheestä puhumattakaan. miehellä oli taustallaan onneton lapsuun ja ilmeisesti niitä peruja kova suorittamisen pakko ja pelko perhe-elämää kohtaan. älysin minäkin erota kun oma vauvakuume alkoi nostaa päätään.



ja tapasin nykyisen mieheni. tavatessamme hän oli (kuten minäkin) opiskelija, sittemmin duunari. tavallinen metallimies. hetki ennen tapaamistamme olin nähnyt telkkaridokumentin perheestä, jolla omia ja sijaislapsia. joku siinä dokumentissa sytytti, ja etenkin ko. perheen isä teki vaikutuksen. kyseessä oli todellakin tavallisista tavallisimman oloinen, lökäpöksyinen, TAKATUKKAINEN junttipulla, ja ainakin ko. ohjelman perusteella maailman ihanin isä. tajusin siinä että mäkin ehkä tarviin oman junttipullan kun ei pukumiehen kanssa tuntunut onnistuvan.



ja kas, suunnitelma toimi ihan prikulleen! ihan itseänikin hämmästyttää. naimisiin mennessämme mies (kuten minäkin) oli kiinnostunut lähinnä kavereiden kanssa vipottamisesta, baarissa hengailusta, krapulassa möllöttelystä jne. ja nyt ensimmäisen lapsemme lähestyessä 2v ikää ja toisen tehdessä tuloaan on mies (kuten minäkin) todella omistautunut vanhempi, tiedostava kasvattaja ja puoliso.



meni ot, pahoittelen kovasti. oli vaan pakko päästä sanomaan kun hiukan provosoiduin edellisen kirjoittajan yleistävästä kannasta.

Nimittäin syy, miksi kirjoitukseni oli noin yksipuolinen oli se, että kuten kaikki lukijat huomaavat, niin kaikissa kirjoituksissa (joita on paljon...) parjatut miehet olivat hyvin samantyyppisiä ja samat " viat" jokaisella. Luojan kiitos, poikkeuksia on. Ei tarvitse kun katsoa omaa duunari-veljeä niin voin todeta, että siinä on hyvä tyyppi ja käsittääkseni myös kelpo isä ja aviomies. Kirjoituksissa parjatut miehet olivat kuin ex:ni, ja siitä syystä kirjoitukseni oli mikä oli. En ole enää ihan teinityttö, ja nähnyt paljon tuttavien ja sukulaisten parisuhteita, joten olen edelleen sitä mieltä, että tietynlainen arvostus, kunnioitus ja kielenkäyttö toista kohtaan tulee myös koulutuksen kautta. Toki kaikenlaiset ihmiset riitelee, eroaa yms. joten siinä mielessä kaikki samalla viivalla. Mutta se on sitten toinen juttu.



Monet ehkä pelkäävät jäädä yksin ja sen takia roikkuvat onnettomissa miehissä. Onneksi itse osasin myös nauttia yksinolosta eikä ollut mitään pakonomaista tarvetta löytää vain joku mies. Tuollaiset suhteet kuluttavat aivan tajuttomasti ja itsetunto nollassa. Ainakin oma itsetunto oli aivan pohjalla. Luojan kiitos, tie oli vain ylöspäin ja lopulta silmät aukesivat ja omakin olo parani.

Mutta silti aivan ihana isä lapsilleen ja hyvä mies minulle! Ehdottomasti lapset ja minä menemme kaikessa edelle. Näin ei mielestäni kuitenkaan ollut ihan lasten (kaksoset) synnyttyä, mutta mieheni on kypsynyt isyyteen todella mahtavasti! Nykyään hän hoitaa lapsia siinä missä minäkin, hän hoitaa mm. heitä sillä aikaa kun itse teen töitä tässä koneella. Ja nyt mm. korjaa keittiötä ruokailun jäljiltä;-).



Minusta tällä ei ole ehkä tekemistä koulutuksella, mutta ehkä sivistyksellä? Mieheni on hyvin sivistynyt vaikkei olekaan käynyt lukiota kummempaa koulua ja on nyt yrittäjä. Hän on myös kovin empaattinen ja kiltti henkilö. Hän ei ole kiinnostunut mistään ryyppäämisestä eikä baarielämästä (=inhoaa sitä). Mutta hänen kiinnostuksen kohteensa ovatkin hyvin erilaiset mitä monilla täällä maalla asuvilla ja meidän ikäisillä miehillä on. Tuntuu, että monessa tuttavaperheessä miehiä kiinnostaa vain metsästäminen ja mökkeily (=ryyppääminen joka viikonloppu).

Ei omakohtaista kokemusta, mutta edellisen sukupolven edustajista voin kertoa jotain. Duunari-isä, käynyt ainoastaan lukion -> elättää perheensä, on hyvä ja osallistuva isä (joskin kahden ensimmäisen lapsen ollessa alle kouluikäisiä teki sellaista työtä, että oli sen vuoksi paljon pois kotoa, mutta kotona ollessaan lasten- ja kodinhoito oli yhtälailla hänen kuin vaimon hommia), välittää lapsistaan ja on kiinnostunut heidän tekemisistään, tarvittaessa tukee niin henkisesti kuin taloudellisestikin jo pesästä lentäneitä(-kin) lapsiaan, hyväksyy lapsensa sellaisena kuin he ovat ja vaimoaan kunnioittaa ja rakastaa.



Lääketieteen tohtori-isä -> on käynyt lapsiinsa käsiksi, yrittää saada lapset taipumaan tiettyyn hänen imagoonsa sopivaan muottiin (eli lapsuusiässä kunnolliset harrastukset ja myöhemmällä iällä kunnollinen koulutus), ei hyväksy lastensa omia valintoja (koulutuksen, maailmankatsomuksen, kumppaninvalintojen yms. suhteen), on enemmän omistautunut työlleen kuin perheelleen..... Ei hän täysin huono kuitenkaan ole, sisimmässään haluaa tietysti vain hyvää lapsilleen, mutta täysin väärin keinoin.



Mutta nämä vain ääriesimerkkejä (kuitenkin ihan todellisesta elämästä), eivätkä edes liity alkuperäiseen aiheeseen. Kyllä niitä " huonoja" löytyy kaikista sosiaaliluokista; varakkuudella, koulutuksella, " hyvillä krisitillisillä elämänarvoilla" tai muilla ei merkitystä.

en usko koulutuksen korreloivan millään tavalla hyvän isyyden kanssa. sen sijaan uskon hyvinkin että sivistyksen tasolla ja yleisellä kiinnostuksella, avoimuudella ja uteliaisuudella on paljonkin tekemistä asian kanssa. nämähän eivät ole sama asia.



mun otos tässä tutkimuksessa on tosiaan suppea, mutta vertaisin vielä keskenään näitä elämäni kahta miestä, toinen maisteri, toinen amiksen käynyt:



koulutetulla miehellä oli minusta suppeahkot kiinnostuksen kohteet, oma alansa käsitti oikeastaan yhden ilmiön ja asiat sen ympärillä, ja kun siihen keskittyi kovasti niin muu jäi sitten vähemmälle huomiolle. luki ainoastaan oman alansa tietopuolista kirjallisuutta, ei muuta.



kouluttamaton mies on kiinnostunut milloin mistäkin, toki omasta työstään jossa on hyvä, ja lisäksi vaikka mistä. lukee historiaa, romaaneja, vauva-lehtiä, nippelitietoa, filosofiaa, erilaisia oppaita, feminististä kirjallisuutta jne.



kolutettu mies vaati itseltään paljon, ja saavuttikin sen mitä vaati. vaati myös toisilta paljon, ja halveksui niitä jotka eivät yltäneet hänen tasolleen (mm. amikset ja ammattikorkean käyneet). muistan yhden kuvaavan hetken kun itse käytännön ammattia opiskellessani kysyin että miten mahtaa hänen tyylikkääseen maailmaansa istua hikinen haalariasuinen vaimoke, ja hän vastasi että " no, toivottavasti sä olet ehtinyt peseytyä ja vaihtaa vaatteet ennen kuin mä tulen töistä" . odotin hiukan toisenlaista vastausta.



kouluttamaton mies (edelleen siis kyse minun miehestäni, ei koske kaikkia maailman koulutettuja ja kouluttamattomia miehiä) on varsin salliva ja suvaitsevainen, joskaan ei hyväksy rasisteja, sovinisteja tms. tony halmeita. suhtautuu rauhallisesti ihmisten erilaisiin koulutaustoihin, ei naureskele lukeneemmille eikä tunne itseään tyhmäksi heidän seurassaan. toisinaan hermostuu ihmisten hölmöyden edessä (esimerkkinä nuoruudenkaverinsa jotka joukolla tekevät seksimatkoja thaimaahan, IHAN HUOLIMATTA SIITÄ että mieheni on selkeästi huomauttanut heidän toimintansa olevan typerää), mutta ei naureskele muiden ihmisten elämälle, vaikka se olisikin erilaista kuin meillä.



toisin kuin koulutettu mies, tämä amiksen käynyt ei koskaan huomauttele ulkonäöstäni negatiivisesti, ei yritä painostaa minua tiettyyn muottiin, ei osoita halveksuvansa ystäviäni tai perhettäni. tiedän hänen rakastavan minua, ei jotain mielikuvitusnaista, jonka roolia minä saan tehdä kunhan mahdun rooliini ja pidän pääni muuten kiinni.



mietin tuossa että mistä sitten tunnistin tämän miehen omakseni, miten uskalsin ottaa hänet itselleni ja lasteni isäksi. me olemme alusta asti viihtyneet kahdestaan. nuoruuden baariseikkailut ajautuivat yleensä siihen että istuimme päät yhdessä nurkkapöydässä kiihkeän keskustelun ja tupakoinnin syövereissä. seuraan sai toki liittyä, mutta meillä oli kova tarve jutella keskenämme. on edelleen vaikka emme enää baareissa niin käykään. meillä on samanlainen suht järkevä, mutta rennohko suhtautuminen arjen asioihin. omaamme samanlaisen maailmankatsomuksen ja arvostamme samoja asioita. leffamakukin täsmää. musiikkimaku ei sitten todellakaan, mutta saa kai sitä jotain särmää olla.

Riipuu miehestä voiko tehdä niinkuin teit... en suosittele todellakaan kaikkien miesten kohdalla...