Mies ei välitä perheestään
Olemme kolmen lapsen vanhemmat ja olleet yhdessä jo 13 vuotta.Tällä hetkellä olen kotona hoitamassa pienintä lastamme ja pyöritän arkea melkeinpä yksikseni. Mieheni käy töissä ja ilmeisesti se on ainoa asia mitä hän kokee velvollisuudekseen perhettämme kohtaan. Hän ei ole millään tavalla kiinnostunut lasten kanssa olemisesta vaan keskittyy omiin juttuihinsa.Hän ei koskaan esim.pelaa lasten kanssa tai käy heidän kanssaan keskenään missään.Kaikki perheen yhteiset jutut suunnittelen minä ja mies osallistuu niihin vastahakoisesti.Hän ei myöskään sano lapsille mitään positiivista, vaan aukaisee suunsa moittiakseen.Mieheni on myös äkkipikainen ja saattaa sanoa lapsille rumastikin hermostuessaan.
Tämä saattaa kuulostaa kärjistetyltä ,mutta tällaista meidän perheemme arki on.Kateellisena kuuntelen miehiä,jotka haluavat touhuta lastensa kanssa ja saavat siitä itsekin iloa.Onko kenelläkään muulla samanlaista miestä vai olenko ainoa???
Kommentit (50)
Ei kuulosta ollenkaan kärjistetyltä, hyvin tutulta. Erotuksena vain että meillä on kaksi lasta, nuorempi 5v ja esikoinen ekaluokkalainen. Yhdessä oltu yli 12v. Mies osallistuu hyvin vähän mihinkään, minä laitan ruuan,pesen pyykit, nousen lasten kanssa-mies nukkuu sujuvasti vkl kymmeneen -yhteentoista, huolehdin läksyistä,hoidan neuvolat,vanhempainillat(mies ei halua läteä kun siellä" ei puhuta kuin p...aa" ), vien uimakouluun,harrastuksiin, lohdutan kun on paha mieli...
Mies myös äkkkipikainen,pahentunut vain vuosien kuluessa ja huutaa todella rumia asioita lapsille suuttuuessaan.Siis todella rumia.Eikä aina ole jäänyt pelkkään huutoon.
Vuosia olen yrittänyt saada miestä osallistumaan arkeen hyvällä ja pahalla, jutella kauniisti,perustella ja vaatia vähemmän kauniisti- tuloksetta. Jos olen tehnyt " ruokalakon" -mies antaa lapsille voileipiä, jos olen (vuosia sitten) vaatinut nousemaan lasten kanssa aamulla hän kyllä nousi-mennäkseen nukkumaan sohvalle.Käymme molemmat töissä,teemme molemmat täyttä työpäivää-ja minä sitten kotona toisen mokoman.
Lasten ollessa pienempiä katsoin kadehtien tuttuja leikkipuistosta: äidit siellä lasten kanssa päivällä mutta illalla ja viikonloppuisin moni tuttu lapsi isän kanssa puistossa, kirjastossa jne. Meidän perheessä minä olin aina lasten kanssa. Rakastan lapsiani ja mielelläni olen heidän kanssaan mutta missään ei näy se että perheessä on kaksi aikuista.
Mitta on nyt tullut täyteen, ero on vireillä (ja toteutuu) ja olemme muuttamassa erilleen. Kuvaavaa on että kun kävimme lastenvalvojan luona, mies-en siis minä-halusi lasten yksinhuoltajuutta MINULLE. Olin kuvitellut että lapsista ennemminkin kiistellään-meillä ei. Kyllä siinä valvojallakin oli hetken suu auki... No, tilanne vielä siltä osin auki,käymme vielä uudelleen sopimassa asiat virallisesti,nimet papereihin jne.
Pari vuotta ehdin ehdotella perheneuvolaan menoa, mutta mies kieltäytyi ehdottomasti. (hän ei lähde kuuntelemaan kuinka joku " täti" sanoo mitä hänen pitää tehdä..)Joten tässä ollaan.
Ei tämä nyt varmaan lohduttanut enkä mitään neuvoja osaa antaa mutta tiedät ainakin että et ole ainoa.
Av-palstalle tätä äiti-tyyppiä nimitetään yha-äidiksi
eli yksinhuoltaja- avio- tai avoliitossa.
---
AP- onko miehesi ollut nuorempien lasten aikana samanlainen vai onko hän kuopuksen aikana muuttunut (sohvaperunaksi) ?
--
AP- mitä vaadit mieheltäsi-
viekö hän lapsia päiväkotiin,
tuoko ruuat autolla kaupasta,
maksaako laskuja???
Miten hän osallistuu???
---
Pienikin osallistuminen miehen isyyteen tuo voimia SINULLE!
--
Ero ei ole aina ainoa vaihtoehto...
Mieti MITÄ SINÄ VAADIT ja
LAITA MIEHELLE KORTIT PÖYTÄÄN:
toimii, usko pois-!
Motto:
" Älä alistu lattiamatoksi."
( Tommy Hellstenin aforismi).
Meillä aivan sama homma!
Erona vain se että yhteistä taivalta takana vasta 3 vuotta, mutta tänään päivällä viimeksi mietin että tämä kolme vuotta on ollut kyllä rankkaa...
Kaksi pientä lasta, joista toisella vielä tunne- & käytöshäiriöitä ja yksin taistelen lasten kanssa niin arjessa kuin juhlassakin.
Nytkin on tiedossa ettei mies aio lähteä joulun-viettoon meidän mukaan kun siellä on kuulemma niin tylsää...
Onko tylsää katsoa omien lasten iloa joululahjoja avatessaan?!
Entäs se kun meidän villikko-poikakin on hiljaista kaveria kun joulupukki astuu huoneeseen?!
En vain saa alulle edes puhetta erosta!
Ei ole ollut montaa päivää tässä kolmessa vuodessa jolloin en olisi ajatellut eroa...
Parisuhde-terapiaa ja erilaisia perheneuvontoja on yritetty mutta mitäs teet kun toista ei kiinnosta!
Mies haluaa olla yhdessä perheenä, mutta tämä alkaa käydä jo liian rankaksi!
Pahimmalta tuntuu että poika ja isä riitelevät koko ajan eivätkä tule ollenkaan toimeen keskenään...
Pitäisi varmasti lähteä tästä suhteesta jo ihan lastenkin takia...
Mutta miten...?
Kolme lasta kaikki alle kouluikäisiä, mies yrittäjä ja AINA poissa. Myös paljon parisuhdeongelmia ollut, pettämistä puolin ja toisin, luottamuspulaa ja järkyttäviä riitoja. Nyt asumme väliaikaisesti erillään mutta riidat ovat vaan pahentuneet. Pakotin miehen hoitamaan lapsia kun olen yövuorossa, mutta usein hän vie lapset äidilleen eikä jaksa tosiaan tikkua ristiin laittaa lasten vuoksi!!Suututtaa todella...Ruokaa hakee ehkä n 2 kertaa kuussa kaupasta, on kuulemma niin vaikea tietää mitä tarvitsee. Lastenvalvojalle hän esitti ylimielistä loukattua siippaa, jonka oikeuksia yritetään plkea. Huoh. Haluaa tavata lapsia, mutta ei sitten itse ole heidän kanssaan. Suuttuessaan huutaa inhottavia asioita lapsille ja mulle, on myös käynyt käsiksi vanhimpaan poikaamme.
En osaa lohduttaa, sillä meillä myös ikävä tilanne perheessä. Et siis ole ainut onneton.
Kaikkea on yritetty, nätisti puhumista, vaatimista,mykkäkoulua.Mies vaan on sitä mieltä,että minä nyt oon tämmönen,eläkää sen kanssa.Ensimmäisen lapsen kanssa osallistui enemmän,kävin esim.lenkillä ja mies jäi suosiolla kotiin lasta hoitamaan.Nyt jos menen(edes hetkeksi) jonnekin saan kyllä kuulla siitä.Ollessani töissä (tein 3-vuorotyötä) miehen oli pakko välillä hoitaa lapsia,mutta koki sen raskaaksi ja minä tein sitten töiden jälkeen kaikki kotityöt ja kuljettelin lapsia harrastuksiin jne.
Vinkkejä kaipaan minäkin.Onko joku perhe selvinnyt tällaisesta tilanteesta ilman eroa?Miten saisi laitettua miehelle " luun kurkkuun" ?Eroakaan en haluaisi...
ollaan oltu 11v yhdessä, kolme alle kouluikäistä lasta huushollissa.
Mies on paljon poissa kotoa harrastustensa vuoksi ja minä mammalomalla pienimmän kanssa..tunnen olevani itsestäänselvyys, lapsenvahti, ruoanlaittaja ja pyykinpesijä, en muuta.
Meillä mies pärjää hyvin lasten kanssa sillon kun " joutuu" yksin olemaan, pelaa ja rakentlee lasten kanssa kotona ollessaan, saa ruokaa pöytään jne. mutta ongelma on se, ettei ole kotona paljoakaan. Ja kun nuo sen menot ei ole PAKOLLISIA vaan ihan itse järjestettyjä. on alkanut tuntumaan että haluaa syystä tai toisesta olla mahdollisimman paljon poissa kotoa, pettämisestä ei ole kyse, koska tiedän aina missä on ollut ja kenen kanssa (uistelemassa, luistelemassa, rakentamassa jne.)
Mutta mies ei selvästikään viihdy MINUN kanssani. HArmittaa nytkin kun on viikonloppu ja mies on tänään kaverin kanssa rakentamassa, huomenna toisen kanssa uistelemassa ja sunnuntaina täytyy lähteä jääkiekkoon. eihän nuo menot tietysti koko päivää vie, mutta poissa kotoa joka tapauksessa ja näistä menoista vain ilmotetaan, niistä ei keskustella vaan pidetään itsestään selvyytenä että totakai minä olen lasten kanssa kotona, tottakai hän voi mennä. Tuntuu ettei meillä ole muuta yhteistä kuin lapset, ei tässä olla mikään aviopari Vaikka pappi on aamenet sanonukin 5v sitten, kavereita vaan.
Kysyi tänään mitä haluan joululahjaksi, taidan haluta vapaa-aikaa, vaikka yön poissa kotoa. Mieluiten yhdessä.
En tiedä, miten saisin kiinnostumaan kotona olemisesta, koko perheen kanssa touhuamisesta tai lähtemisestä minun kanssani jonnekin. Keskustelut ei paljon auta, ei suostu näkemään kuinka paljon on poissa kotoa tai ottaa " mitäs sitten? Kai tässä saa sentään jotain harrastaa??" Tai " no helevetti lopetetaan sitten töissäkin käynti niin ollaan kotona vaan" - asenteen.
Olen lannistunut. Totaalisen. Odotan vaan että kuppi tulee täyteen tai lapset kasvaa isoiks, sillon tällä menolla viimestään erotaan.
M
Yrittäjän vaimona ajattelen, että miehellä on oma haastava työnsä ja minulla omani.
Arvostan omaa rooliani- en ole " vain" lastenhoitaja, vaikka olenkin sitä enemmän kuin mieheni.
Ei ainakaan kannata verrata, koska joka perheellä on omat haasteensa.
---
Keinoja laittaa " ukko kuriin" ... mitähän ne ovat...
Ennen varmaan naiset tekivät seksilakon,
nykyään ruuanlaittolakon, siivouslakon, mykkäkoulun, mutta ne ovat KAIKKI negatiivisia keinoja.
----
Naiset OVELUUS siis peliin-
eli " kumpikin voittaa menetelmä" olisi varmaan tehokkain
(- ainakin jos ja kun haluaa jatkaa parisuhdetta...)
Meillä olen vaatinut, että uraputkimies tuo ruuat autolla kotiin, ostaa siis ruuat ja lääkkeet ja kodin tarvikkeet. Minä maksan kaikki muut laskut.
Naistuttavallani krakasi selkä, kun hoiti lastenhoidon ohella ostoksetkin ja jopa maksoi ne (vähistä rahoistaan).
---------
Kun yhdessä asutaan, niin yhdessä asioista sovitaan.
Sen oppii, kun harjoittelee. Ei saa päästtää miestä lipsumaan vastuusta- sen HE osaavat.
--------
" Pääsin" jopa jumpaankin, kun HUUSIN itselleni aikaa ( ei ole vitsi- siskot- tiedätte sen)!
PS: Meillä uraisi vie myös lapset päiväkotiin ja minä haen päiväkodista.
Hänellä alkaa myöhemmin työt- niin kyllä onnistuu
( vaikka on ollut KOVAN työn takana- uskokaa pois- kerran meni lapset yöpuvussa päiväkotiin jne- juhlat ja retket unohtuvat joka kerta- mutta MITÄ siitä- ei ne lapset sellaisiat asioista STRESSAA...) ( toisin kuin pk:n opet...)
IDEOIDAAN lisää!
Minuakin surettaa ihan älyttömästi että mieheni ei koskaan vapaaehtoisesti ole lasten kanssa; kun tulee töistä haluaa vain lukea lehteä ja ottaa nokoset ja illalla sitten töllätä telkkaria. Hän on minusta tyyppinä ihana (hauskaa on yhdessä jutella jne), mutta isänä varsin surkea!! Eiväthän kaikki naisetkaan ole äitityyppiä että jaksaisivat jäädä kotiin lasten kanssa kun biletys kutsuu...
Mäkin olen kihisevän kateellinen kun näen puistossa isiä jotka peuhaa lasten kanssa siellä ilta toisensa jälkeen, vie uimahalliin,pyöräilemään jne...Meillä se olen aina minä ja se alkaa todella puuduttaa. Kun saa vaikka puolen tunnin levähdystauon jaksaa taas vähän paremmin.Olen lisäksi osa-aikatyössä joka vaatii kotonakin työtä ja lapset pieniä...
Olen " väkisin " mennyt omiin menoihini tyyliin topakasti ilmoittanut että työkaverit pyysivät ulos ja haluaisin mennä, merkkaa kalenteriisi että pysyt kotona sen illan.Se on toiminut ihan hyvin että ilmoittaa ajoissa ja korostaa miten tärkeää se itselle on. Ja tekstaan sille aina mitä kaupasta voisi tuoda työmatkalla. Jos alkaa illalla kinuta että ulkoiluta sä noita että mä saan jotain kotihommia tehtyä, alkaa marina eikä se lopulta menekään...Joskus kun haluaisi hetken omaa aikaa kotonakin. Vanhemman polven mielestä tämä on tietysti itsekkäiden nykyäitien turhaa ruikutusta...Anoppikin kuulemma teki kaiken yksin kuin suuri sankari kun appi tienasi leivän taloon...Mutta hitto kun lapsella on toinenkin vanhempi, saisi se joskus näykyäkin!! En haluaisi elää mitään 1910-luvun naisen elämää....
Adina- hyviä ideoita!
Ei kannata verrata miten muilla- jokaisella on omat " soppansa" - he eivät vaan kerro välttämättä huolistaan...
---
Hyvä idea tuo ostoslistan tekstaaminen- käytän niksiä itsekin sitä, koska miehellä on auto ja hän maksaa ruokalaskumme.
--
Olen myös käyttänyt tuota " ilmoitusluontoinen asia" -menetelmää kerran vuodessa pikkujouluista ilmoittamisessa...
Juuri muita OMIA menoja minulla ei ole ( mikä kertoo ASIAMME vakavuudesta...)
---
Otit myös hyvän asian esille- nykyään moni VANHEMPI NAINEN olettaa, että uhrautuvan äidin myyttin tulisi elää edelleen-
- 1910-luvulta jäännös siis-
ainakin, jos lukee ilmaislehtien tekstaripalstoja, aika katkera sävy siellä on joillakin NAISILLA pienten lasten äitejä kohtaan.
MKSIKÖHÄN jotkut naiset ajattelevat näin negatiivisesti? Ovatko He kateellisia kotihoidontuesta, maailman parhaasta lasten päivähoidosta vai mistä on kysymys? Ovatko he jopa omille tyttärilleen kateellisia???
'
Vaikka 2000-luvulla perheillä on henkiset paineet kovemmat kuin koskaan...
Suomessa on esim. maapallon korkeimpia avioeroprosentteja USA:n kanssa- 50% aviopareista eroaa...
---
Niksit on siis itse keksittävä...
Olen itse ideoinut vielä seuraavaa:
- hankin oman auton ( etten ole riippuvainen)
- jumpan jo aloitin oman kunnon ja jaksamisen ylläpitämiseksi
- lastenhoitoapuun pyydän myös kummeja- ja TOSI ystäviä.
VOIMIA SISKOT! Ieoidaan vielä!:)
Ehdottoman tärkeää on maksullisen lastenhoitoavun palkkaaminen silloin tällöin- MLL ja Väestöliitto esim.
Oikeastaan tämä on ainoa varma keino lapsiparkkien ja tosi ystävien ja mahdollisesti auttavien sukulaisten avun lisäksi miten saa " omaa aikaa" , jos ei mies ehdi hoitaa, syystä tai toisesta, lapsia.
Ja vertaistuki auttaa!
No nyt täytyy heti myöntää että mieheni tekee juttuja lasten kanssa esim. käy uimassa, luistelemassa yms. mutta on asiat ollet joskus toisinkin.
Jotenkin olemme tulleet tyttökavereiden kanssa siihen tulokseen että hiehet ovat hiemna eri puusta veistettyjä kuin me naiset (tosin poikkeuksiakin on) eli meneminen on miehillä verissä.
Huomaan keskusteluista että osalla mies tosiaan kuulostaa täysin kuolleelta parisuhteessa ja siihe en kyllä osaa sanoa mitään apuja mutta vinkkejä on hieman lievempiin tapauksiin.
Pääsääntö on - Aseta mies samaan asemaan kun olet itse ollut niin tietää kuinka rankkaa lasten, työn, kodinhoito on.
Eli meillä asiaa avitti kun sain miehen jäämään 4 kk hoitovapaalle (tosin anoppi hälyytettiin aika pian hätiin) mutta kuitenkin sai maistaa miten " helppoa se päivisin sohvalla makoilu on" .
No toi hoitovapaa nyt oni han äärilaita mutta suosittelen keksimään " pakollisia" menoja ja saamaan mies jäämänn kotiin ihan yksin lasten kanssa. Yötä pois on aivan loistava keino (joutuu hoitamaan koko rumban aamupalasta iltaan).
Toinen pääsääntö on - Jos ei suutu niin mikään ei muutu! Eli älkää antako niiden miesten kävellä ylitsenne! Ei saa pelätä miestää vaan tuo halusi yms selvästi esille. Esim meillä tuntuu yhteisten tekemisten puute olevan ongelma eli emme tee juuri mitään vain me kaksi yhdessä. Esim olin viime keväänä jutellut miehelleni että kun nyt olen hoitovapaalal ja paljon kotona lasten kanssa niin olisi ihanaa lähteä Eurooppaan loamlle viikonlopuksi. No arvaatte varmaan että pääsiäinen lähestyi eikä mitään ollut tapahtunut. Päätin että lähden siis yksin kaverini luo Espanjaan noin 4 päivän reissulle ja rupesin varailemaan lentoja. No siitähän paniikki iski ja sitten tuli yhteistä matkaa Roomaan synttärilahjaksi.
Mutta tuota suuttumis sääntöä ei pidä " tuhlata" eli ei pidä naputtaa ihan joka pikku jutusta ja kiljua vaan ladata sitten ihan kunnon nyrkki pöytään jos asia niin vaatii.
Tuo kauppalsiat tekstarilla on meillä ainoa keino millä saan miehen kauppaan(tai saan hänet tuomaan sieltä muuta kuin 1 maidon ja leivän)
mulla tulee ihan tippa linssiin kun luen näitä juttuja.
tää kaikki on ihan suoraan mun elämästä.
ainoo asia on se että olen suoraan kertonut miehelleni miltä musta tuntuu, mutta välillä tulee sellanen olo että sitä ei kiinnosta.
yhtenä päivänä meidän kaikki ongelmat kasaantu mun päälle niin pahasti, että kun olin vienyt pojan tarhaan ja olin tulossa kotiin, sain niin hirveen ahdistus kohtauksen että itkin koko matkan kotiin asti.
kotona sain just riisuttua nuorimmaisen ja sit eikun vessaan itkeen ettei lapsi näe mun ahdistusta.
ikävintä tässä on että suunnittelemme kovasti häitä.
oon joskus miettinyt että miksi oon niin heikko että en saa jätettyä miestäni vaikka en todellisuudessa edes rakasta häntä enään.
välillä tuntuu että olen hänen kanssaa vain lasten takia.
vanhin lapseni on edellisestä suhteestani josta hän jaksaa aina muistuttaa. hän kaivelee vanhoja asioita ja saa minulle pahan mielen.
nää päivät on ainoa aika jolloin uskallan käydä näillä keskustelupalstoilla, koska sit olisi helvetti irti jos hän saisi tietää.
menetin kaikki ystäväni kun aloimme seurusteleen.
hän ei koskaan päästä minua mihinkään, mutta itse hän juoksee joka viikonloppu baareissa.
vuosi takaperin olin vanhemmillani yötä ja kun tulin aamulla kotiin löysin parhaan ystäväni sängystämme.
mitään ei ollut kuulema tapahtunut.
en tiedä tänäpäivänä mitä silloin tapahtui, enkä oikeesti ymmärrä miksi en jättänyt miestäni silloin.
kaipaan itselleni ystäviä, mut mistä saan niitä kun en mihinkään pääse.
Tiedän, että ette varmaan jaksa tällaista kuunnella, mutta ihmettelen miten olette tuohon tilanteeseen joutuneet! Eikö ensimmäisen lap´sen jälkeen ole ollut jo nähtävissä miten mies isyytensä ottaa?
Meillä on kolme lasta ja se on täysin siitä syystä, että mies on osoittautunut mahtavaksi isäksi ja kaveriksi. En ole koskaan kokenut, että vain minä hoitelen asioita ja lapsia, vaikka mies on reissutöissäkin. Ja vaikka mies on tosiaan se hyvä tyyppi myös, niin se ei tässä elämäntilanteessa riittäisi. Jos lasteni isä olisi törppö ja itsekäs juntti, niin jättäisin hänet mieluummin kuin että joka päivä kiroaisin elämääni ja olisin onneton. Koska kyllä perheonni syntyy just siitä tasapainosta, että molemmat puhaltaa yhteen hiilee.
Meillä ei tosin ole asiat noin, onneksi! Mies kyllä touhuaakin juttuja poikamme kanssa, mutta aika rajallisesti vielä kun lapsi kuitenkin on vasta vajaan vuoden... Mutta kuitenkin touhuu! Vaikka minä se olen, ketä sen vastuun viimekädessä kantaakin.
Eräässä tuttavaperheessä asiat on juuri näiden esimerkkienne kaltaisella tavalla. Tai oli. Hakevat nyt eroa...
Mies ei tehnyt kotona mitään! Hänelläkin ilmeisesti on se käsitys, että hänen ainoa tehtävänsä on käydä töissä ja sen jälkeen vaan maata sohvalla kaljaa juoden. Nainen hoiti pyykit, ruuan, lapset, siivoukset, pihahommat, KAIKKI! Nyt sitten kun ero on vireillä, muutti mies pois kotoa eikä edelleenkään vietä aikaa lastensa kanssa. Jokatoinen viikonloppu kun nainen lapset isälle vie, isä vie heidät vanhemmilleen hoitoon. Eli ei vietä aikaa senkään vertaa heidän kanssaan kun ennen!
Halveksin tätä miestä todella ja tuntuu uskomattomalta, että muuten mukava ihminen käyttäytyy noin...
Kai se vaan paljolti johtuu siitäkin, miten miehen omassa lapsuudenkodissa on isä käyttäytynyt. Sieltähän se esimerkki tulee!!
Ei millään pahalla, mutta MITÄ IHMETTÄ TEET VIELÄ SEN MIEHEN KANSSA??? Ja MIKSI/MITEN voit suunnitella häitä tuollaisen ihmisen kanssa?!
Löydät parhaan ystäväsi sängystä miehesi kanssa... Onko sillä edes merkitystä, ovatko he harrastaneet seksiä?!
Sinä taidat olla niitä ihmisiä, joilla vaan on pakko olla mies. Aivan sama millainen, mutta kunhan mies on. Et välitä siitä, millaisen tulevaisuuden ja mallin lapsillesi annat, kunhan itse säälittävästi roikut huonossa suhteessa. Älä vaan kuvittele, että miehesi siitä johonkin muuttuisi, ainakaan parempaan suuntaan! Pilaat omasi ja lastesi elämän olemalla hänen kanssaan. Lopeta typerä ruikutus ja itsesäälissä rypeminen, ota lapsesi ja lähde.
Parempaa palvelusta et lapsillesi voisi tehdä!
On hienoa HANNA-MAMMA, että uskallat avata vyyhteä...
Naisten tulee tukea toisiaan- olen 100% sitä mieltä.
Perheterapiaakin on saatavissa- voit myös yksin lähteä terapiaan avaamaan vyyhtiä- eikä siitä tarvitse kertoa miehellesi.
Toivottavasti sinulla olisi edes yksi luottoystävä- on tärkeää, että saa purkaa ajatuksiaan.
Katso vaikka ma-pe iltaisin klo 17.30 Tv 4- sieltä löytyy hyviä parisuhdevinkkejä- myös Dr Philin kirjat ovat loistavia!
Päiväkirjakin voi auttaa- olisi hyvä olla joku positiivinen purkukanava- ja sinulla on purettavaa.
Vertaistukea on saatavilla ainakin Yksinhuoltajaliitossa- ja esimerkiksi seurakunnan perhekerhoissa (jos olet kotiäiti).
----------------------------------------------------------------------
PS: SISKOT- EI LYÖDÄ LYÖTYÄ- VAAN TUETAAN TOISIAMME!
Kannattaa olla nöyrä-
elämä opettaa meitä jokaista- jokaista omalla tavallaan!
Mikään niistä ei poista sitä ongelmaa, ettei perheissä olla tasa-arvoisia. Meillä tilanne on parempi kuin aiemmissa tapauksisa, mutta on silti selvää, että jos miehellä on meno, hän menee. Minun menot eivät ole niin tärkeitä. Oli itsestäänselvää että minä jään hoitovapaalle, koska mies on pollut yrittäjä, mutta nyt se a<jetaan alas, koska ei kannata, ja mies jää freeksi. Mutta hoitovapaalle jääminen on tietysti poissuljettu juttu. OK, ei sekään mikään ongelma. Minusta niidenkin miesten ongelma, jotka joskus pyydettäessä jotain tekevät, on tämä: mies ei näe naista tasavertaisena kumppanina ja täten vanhempana. Jos nainen pyytää miestä tekemään jotain, aloite on naisen.
Meidän naisten pitää sanoa miehillemme: meidän panoksemme on suuri ja sitä pitää arvostaa nhiin, että jakaa sitä taakkaa! Ruusut tai kehut miesten kesken kaljalla eivät riitä! Ja se taakan jakamisen pitää tulla sydämestä. Töiden jälkeen väsyttää, juu. Niin äitejäkin (kotiäitejäkin, jotka ovat kuunnelleen lapsen vonkunaa ehkä jopa 12 tuntia putkeen...).
Viivottimella tai taskulaskimella jakaminen kuulostaa pahalta, ja tiedän että mieheni vetäisi pulti jos niin tekisin. Silti olisi kiva joskus listata kaikki se, mitä huushollin pyörittämiseen vaaditaan ja kuinka paljon niihin menee aikaa. Pitäisiköhän meidän tehdä malli tähän... :)
Olisipa faktaa mitä näyttää. Ja sen perusteella kysyä, mihin toimenpiteisiin mies on valmis.
Ties vaikka kauhistuisi ja ottaisi eron. Saisi mennäkin silloin. (minun mieheni ei kauhistuisi, vaan tekisi kaksi päivää huusholausta ja palaisi samaan.) Mutta jos silti kokeilisi.
miestä ei kiinnosta mikään perheeseen liittyvä ( neljä lasta) , vain oma napa. Eilenkin aattona lähti haudalle ja oli viisi tuntia pois. Pukki ehti käydä jne. Olen sanonut ja yrittänyt puhua, että se loukkaa mua... 12 vuotta aina ollut sama juttu. Nyt jo sanoin, että mitä vit... teen tällaisessa liitossa. Olin niin kiukkuinen. Mutta rakas mieheni ei kommentoi mitään. Se ärsyttää... Muuten hyvä mies, ei juo, ei polta, hyvä toimeentulo jne. Onko minulla aihetta marista? En voi sille mitään, että suututtaa. Jospa hän on tämän tavan oppinut kotoaan. Hänen isänsä ei osallistunut edes perheen juhliin.
siis jatkan...
On isiä, joille voi heti jättää vauvan hoidettavaksi ja on isiä,
jotka eivät kerta kaikkiaan syystä tai toisesta hoida lasta-
on vaimojen vastuulla katsoa onko mies kelvollinen vauvan hoitoon- tiedän caseja, joissa isi katoaa tai hoitaa muuten vaan huonosti- esim. nukahtaa vauvan hoitovuorollaan...
Sorry- näin vaan on.
Ps. tämä palsta on tosi asiallinen- aiheen vakavuudesta huolimatta
-kiitos siitä siskot!