Kukaan ei pidä enää yhteyttä

Voit sinä tehdä muutakin kuin tuijotella kännykkää. 

Hanki lemmikki, mene johonkin harrastukseen, ala kaveritoimintaan? 

Huomaan saman. Nyt, kun ei tule edes soiteltua kuin harvoin ja yleensä itse silloinkin olen soittanut.

Itse asiassa kukaan ei pidä yhteyttä muuten kuin netissä. Kukaan ei soita edes.

Kylässä ei käydä enää koskaan. Sairastuttuani en ole kyennyt enää harrastamaan ja ne samaa lajia harrastavat tuntuvat vaihtuneen nuorempiin.

Siis silloin kyllä riitti juttua ja yhteistä tekemistä jne.

Eikä niihin sen aikuisiinkaan kehtaa ottaa yhteyttä. Kait tässä jotain täytyy alkaa keksiä.

Samaa olen ihmetellyt. Viime vuoden lopun ja alkuvuoden se olin aina minä, joka ehdotteli menoja tai tapaamista. Näin, että viestini oli luettu, niihin vastattiin pitkällä viiveellä. Ystävät kyllä sitten useimmiten lähtivät mukaan. (Ei aina tarvi lähteäkään, mutta vastata voisi, en ole mikään viesteillä spämmääjä.)

Nyt kun minä kyllästyin olemaan aina se, joka ottaa yhteyttä, on ollut täysi hiljaisuus. Ei näin aikaisemmin ollut.

Sama kokemus. 

Älypuhelin on hyvä renki mutta huono isäntä.

Nauttikaa, ihmisistä on vain harmia

Ei vaan kiinnosta muiden jutut ja valitukset. 

Minun isä ei ole pitänyt yhteyttä 40 vuoteen. Lähti kun olin 5 vuotias. Lähetti kyllä rahaa kerran eka 5000 euroa ja sitten 200000 euroa koska halusi korvata kun hylkäsi. Muuten ei ole käynyt tai soitellut.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt. Viime vuoden lopun ja alkuvuoden se olin aina minä, joka ehdotteli menoja tai tapaamista. Näin, että viestini oli luettu, niihin vastattiin pitkällä viiveellä. Ystävät kyllä sitten useimmiten lähtivät mukaan. (Ei aina tarvi lähteäkään, mutta vastata voisi, en ole mikään viesteillä spämmääjä.)

Nyt kun minä kyllästyin olemaan aina se, joka ottaa yhteyttä, on ollut täysi hiljaisuus. Ei näin aikaisemmin ollut.

Joidenkin kanssa en halua olla tekemisissä.

Yhden kanssa haluaisin nähdä useammin mutta elää menevämpää elämää joten en halua tunkeilla. Enkä ole muutenkaan ihan varma mitä minusta on mieltä. Suhde pysyy siis jotenkin melko muodollisena. 

En jaksaisi jos töissä en näkisi ihmisiä. Hirveän työläältä tuntuu ajatus tutustua, olen liian tottunut jo olemaan yksin. Kaikenlainen vertailu oksettaa myös.

Aivan mahtavaa, kun ei tarvitse enää muka pitää yhteyttä. 

En ennenkään olisi halunnut pitää yhteyttä, mutta oli joku sosiaalinen painostus, että edes jonkin verran on sitä yhteyttä pidettävä. Nyt en välitä enää mistään mitään. 

Muuten vain soittelu on tuntunut kokonaan jäävän. Aina pitäisi olla jotain asiaa, ja mieluiten sotilaallisen tärkeää asiaa, että hyväksytään soittamisen aiheellisuus. Nykyään jos soittelee tai viestittelee ihan muuten vain, niin pidetään jotenkin outona. Viestitellessäkin on tuntunut lyhyessä ajassa tulevan jonkinlainen vastaamattomuuden kulttuuri. 

Kyllä. Juuri noin. Joillakin tuo alkaa jo nuorena. Ihmiset hieman passiivisia ja heillä omat piirit muualla. Ehkä autismi kasvoi piikitysten myötä? Ei ole enää aloitekykyä, kukaan ei uskalla lähestyä toista, jos tulee vaikka erimielisyyksiä. Ellei ala toimia hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen ihmetellyt. Viime vuoden lopun ja alkuvuoden se olin aina minä, joka ehdotteli menoja tai tapaamista. Näin, että viestini oli luettu, niihin vastattiin pitkällä viiveellä. Ystävät kyllä sitten useimmiten lähtivät mukaan. (Ei aina tarvi lähteäkään, mutta vastata voisi, en ole mikään viesteillä spämmääjä.)

Nyt kun minä kyllästyin olemaan aina se, joka ottaa yhteyttä, on ollut täysi hiljaisuus. Ei näin aikaisemmin ollut.

No ei ketään kiinnosta. Kohteliaisudesta osallistuivat aikasemminkin vaikka ei yhtään kiinnostanut. 

Juu. Yritin pitää sukulaisiin, sain tylyjä vastauksia tai en mitään. He puuttuivat asioihini rajattomasti. Suhtautuivat negatiivisesti. Hirveä juoruilu ja negatiivinen spekulaatio selän takana. Toimivat asiattomasti mutta pilluasiat kiinnostelivat kun sain lapsen. Yhteydenotot luokkaa, että valitetaan kun joku kuolee kohta, wää wää. Moneen vuoteen jutellut mitään ja sitten soittaa tuollaisia traumadumppauspuheluita. Ei pelkästään narsismia vaan ihan oikeaa kiusaamista ja henkistä väkivaltaa siis.

Yhden tutun kanssa oli mukaviakin keskusteluja, mutta tämä alkoi sitten matkimaan minua ja kertomaan minun juttujani hänen ansioinaan. Lisäksi myös käyttäytynyt joissakin tilanteissa tosi asiattomasti.

MIKSI ylläpitää ihmissuhteita, jos niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä ja iloa? 

Minä kasvoin 1980-luvulla kyläilykulttuuriin. Aikustuttuani petyin, kun havaitsin, että se ei toiminut ainakaan minun kohdallani muuten kuin yksisuuntaisesti: minun luokse kyllä tultiin ja jopa omasta ehdotuksesta, mutta vastakutsuja ei tippunut. Kyllästyin ja suljin oven vierailuilta, jotka alkoivat tuntua hyväksikäytöltä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Juuri noin. Joillakin tuo alkaa jo nuorena. Ihmiset hieman passiivisia ja heillä omat piirit muualla. Ehkä autismi kasvoi piikitysten myötä? Ei ole enää aloitekykyä, kukaan ei uskalla lähestyä toista, jos tulee vaikka erimielisyyksiä. Ellei ala toimia hyvin.

Ei ole vaan tarvetta olla sellaisten ihmisten kanssa, joista ei oikeastaan pidä. Pidetään sitä yhteyttä vain läheisimpien ystävien kanssa. Muuten vaan tutut ja kaverit jää ulkopuolelle. 

Jotenkin ei ole voimavaroja yhtään. Kohta tulossa vieraiita yökylään pitkästä aikaa ja verenpaine on pompannut pilviin. Ne kolme päivää tuntuvat jo nyt ylivoimaisen vaikeilta.

Enää ei ole sellaista häpeää, että pitäisi käyttäytyä tietyllä tavalla. Ennen sanottin, että mitä ne naapuritkin ajattelisi. Nykyään ketään ei kiinnosta sinun tai naapurisi ajatukset vaan eletään miten ihan itse haluaa.