Onko jollain ollut tilanne, että lapsen on pitänyt lopettaa mieluinen harrastus, koska ei ole ollut rahaa harrastusmaksuihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan hyvä vanhempi ei lopeta lapsen harrastusta. Ei ole lapsen vika, että vanhempi on hoitanut talouden huonosti. Ei pidä lapsen siitä kärsiä ja traumatisoitua. Vanhemman raha-asiat on vanhemman ongelma ja vanhemman ratkaistava niin, että lapsi ei siitä syyllisty.

Olen samaa mieltä. Harrastuksissa on myös se, että jos jatkuvasti tulee taukoja niin jää jälkeen. Ei ole mahdollisuutta kehittyä hyväksi missään lajissa.

Harrastuksen ensisijainen tavoite ei pitäisi olla kehittyminen hyväksi, vaan ilo harrastuksesta. Nykyisin mennään ihan liikaa suorituskeskeisesti ja jo 10-vuotiasta pyritään leipomaan tulevia ammattilaisia. Siihen loppuu monen harrastustoiminta pysyvästä, kun ei saa harrastaa vain harrastamisen ilosta. 

t. eri

Olen eri mieltä. Sain harrastaa itse 6-vuotiaasta aina aikuisuuteen asti vaativaa lajia. Ensin viikoittain ja sitten monta kertaa viikossa. Se oli ja on edelleen suuri ilo ja intohimo elämässä näin kolmikymppisenä. ( Ja voisi olla toinen ammatti)

Ymmärrän, että kaikilla ei ole varaa kalliisiin lajeihin, mutta jos on niin antakaa lasten harrastaa. Harmittaa eräänkin tutun lapsen puolesta, jolle mieluisa harrastus on löytynyt, mutta vanhemmat eivät viitsi panostaa asiaan yhtään.

Et nyt ollenkaan hahmottanut, mistä tuossa puhuttiin. Totta kai intohimolla lajiin suhtautuvat nauttivat ammattimaisesta tekemisestä. Mutta nyt ei puhuttu heistä, vaan siitä suuresta osasta lapsia, joka lopettaa harrastuksen viimeistään yläkouluiässä, kun se 7-10 kertaa viikossa treenaaminen ei maistu. Jos treenejä olisi vähemmän ja tekeminen nimenomaan HARRASTAMISTA, ei niin suuri osa lapsista lopettaisi harrastusta. Tämä on oikeasti iso ongelma, kun lapset muutenkin liikkuvat keskimäärin aivan liian vähän. Sitä trendiä ei ainakaan vähennä se, että liikunnan ilo viedään pakottamalla jo lapsena ammattilaistyyppiseen tekemiseen. 

t. sama

Apuja voi pyytää: Hope ry, Payback, paikalliset Rotaryt ja Lionsit, kirkon diakonia-apu ja kunnan sosiaalitoimi. Seuroilta voi anoa vapaamaksukautta. Jotkut firmat sponsoroivat mielellään nuorisoliikuntaa, monilla on budjetissa summakin valmiina. Aloittakaa kyselyt omista työnantajista.

Ennenvanhaan pelattiin futista kesäisin ja lätkää talvisin ulkona, nykyään harrastukset on eri tasolla.

Tsemppiä kaikille harrastajien huoltajille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan hyvä vanhempi ei lopeta lapsen harrastusta. Ei ole lapsen vika, että vanhempi on hoitanut talouden huonosti. Ei pidä lapsen siitä kärsiä ja traumatisoitua. Vanhemman raha-asiat on vanhemman ongelma ja vanhemman ratkaistava niin, että lapsi ei siitä syyllisty.

Olen samaa mieltä. Harrastuksissa on myös se, että jos jatkuvasti tulee taukoja niin jää jälkeen. Ei ole mahdollisuutta kehittyä hyväksi missään lajissa.

Harrastuksen ensisijainen tavoite ei pitäisi olla kehittyminen hyväksi, vaan ilo harrastuksesta. Nykyisin mennään ihan liikaa suorituskeskeisesti ja jo 10-vuotiasta pyritään leipomaan tulevia ammattilaisia. Siihen loppuu monen harrastustoiminta pysyvästä, kun ei saa harrastaa vain harrastamisen ilosta. 

t. eri

Olen eri mieltä. Sain harrastaa itse 6-vuotiaasta aina aikuisuuteen asti vaativaa lajia. Ensin viikoittain ja sitten monta kertaa viikossa. Se oli ja on edelleen suuri ilo ja intohimo elämässä näin kolmikymppisenä. ( Ja voisi olla toinen ammatti)

Ymmärrän, että kaikilla ei ole varaa kalliisiin lajeihin, mutta jos on niin antakaa lasten harrastaa. Harmittaa eräänkin tutun lapsen puolesta, jolle mieluisa harrastus on löytynyt, mutta vanhemmat eivät viitsi panostaa asiaan yhtään.

Kultalusikka peräsuolessa syntyneen on ymmärrettävästi vaikea hahmottaa, että kaikilla ei ole resursseja panostaa kalliisiin harrastuksiin. Ennemmin minä ainakin lapsille ostan ruokaa ja vaatteita kuin ilmoitan heidät golf-tunneille, vaikka miten golfia rakastaisivat. Rahavarat eivät riitä sekä ruuan ja vaatteiden että golf-harrastuksen kustantamiseen. Tervetuloa reaalimaailmaan!

t. eri

Vierailija kirjoitti:

Apuja voi pyytää: Hope ry, Payback, paikalliset Rotaryt ja Lionsit, kirkon diakonia-apu ja kunnan sosiaalitoimi. Seuroilta voi anoa vapaamaksukautta. Jotkut firmat sponsoroivat mielellään nuorisoliikuntaa, monilla on budjetissa summakin valmiina. Aloittakaa kyselyt omista työnantajista.

Ennenvanhaan pelattiin futista kesäisin ja lätkää talvisin ulkona, nykyään harrastukset on eri tasolla.

Tsemppiä kaikille harrastajien huoltajille!

Ehkä kuitenkin kerjäämisen sijaan vastuullisuus ja ennakointi.

Ennen kuin ihan suoriltaan vaan lopettaa, kannattaa kysyä seuralta, olisko mahdollista saada joihinkin maksuihin alennusta. Ite seuratoiminnassa mukana olleena muistan että meillä oli vähävaraisille tarjolla tukea. Toki kyse oli myös pienestä sisälajista, jolle jokainen harrastaja oli tärkeä ja jossa ei ole jäämaksuja, mutta kysyminen ei maksa mitään. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apuja voi pyytää: Hope ry, Payback, paikalliset Rotaryt ja Lionsit, kirkon diakonia-apu ja kunnan sosiaalitoimi. Seuroilta voi anoa vapaamaksukautta. Jotkut firmat sponsoroivat mielellään nuorisoliikuntaa, monilla on budjetissa summakin valmiina. Aloittakaa kyselyt omista työnantajista.

Ennenvanhaan pelattiin futista kesäisin ja lätkää talvisin ulkona, nykyään harrastukset on eri tasolla.

Tsemppiä kaikille harrastajien huoltajille!

Ehkä kuitenkin kerjäämisen sijaan vastuullisuus ja ennakointi.

Harmi vaan, että rahaa ei tule tilille yhtään enempää, vaikka olisi miten vastuullinen. Kaikilla ei ole huippupalkka. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apuja voi pyytää: Hope ry, Payback, paikalliset Rotaryt ja Lionsit, kirkon diakonia-apu ja kunnan sosiaalitoimi. Seuroilta voi anoa vapaamaksukautta. Jotkut firmat sponsoroivat mielellään nuorisoliikuntaa, monilla on budjetissa summakin valmiina. Aloittakaa kyselyt omista työnantajista.

Ennenvanhaan pelattiin futista kesäisin ja lätkää talvisin ulkona, nykyään harrastukset on eri tasolla.

Tsemppiä kaikille harrastajien huoltajille!

Ehkä kuitenkin kerjäämisen sijaan vastuullisuus ja ennakointi.

Hyväntekeväisyys ei ole kerjäämistä

Jokainen vanhempi, joka on lapsena/nuorena saanut harrastaa aktiivisesti ymmärtää sen arvon elämään. Sen takia näiden ihmisten lapset harrastavat.

Ihminen, jolle ei ole annettu mahdollista harrastuksiin nuorena ei ymmärrä tai edes ajattele asiaa samalla tavalla. Sen takia monesti näiden ihmisten lapset saavat käydä kesällä poniratsastuksessa tai kerran talvessa jäällä luistelemassa.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan hyvä vanhempi ei lopeta lapsen harrastusta. Ei ole lapsen vika, että vanhempi on hoitanut talouden huonosti. Ei pidä lapsen siitä kärsiä ja traumatisoitua. Vanhemman raha-asiat on vanhemman ongelma ja vanhemman ratkaistava niin, että lapsi ei siitä syyllisty.

Uskomatonta lässytystä taas sinulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apuja voi pyytää: Hope ry, Payback, paikalliset Rotaryt ja Lionsit, kirkon diakonia-apu ja kunnan sosiaalitoimi. Seuroilta voi anoa vapaamaksukautta. Jotkut firmat sponsoroivat mielellään nuorisoliikuntaa, monilla on budjetissa summakin valmiina. Aloittakaa kyselyt omista työnantajista.

Ennenvanhaan pelattiin futista kesäisin ja lätkää talvisin ulkona, nykyään harrastukset on eri tasolla.

Tsemppiä kaikille harrastajien huoltajille!

Ehkä kuitenkin kerjäämisen sijaan vastuullisuus ja ennakointi.

Hyväntekeväisyys ei ole kerjäämistä

No suomessa suurimmaksi osaksi on.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen vanhempi, joka on lapsena/nuorena saanut harrastaa aktiivisesti ymmärtää sen arvon elämään. Sen takia näiden ihmisten lapset harrastavat.

Ihminen, jolle ei ole annettu mahdollista harrastuksiin nuorena ei ymmärrä tai edes ajattele asiaa samalla tavalla. Sen takia monesti näiden ihmisten lapset saavat käydä kesällä poniratsastuksessa tai kerran talvessa jäällä luistelemassa.

Itse olin ikionnellinen, kun kasvoin niin isoksi, että uskalsin lyödä viulun naulaan ja lopettaa harrastukseni. Ei se harrastaminen aina ole mitään onnea ja autuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni harrasti ratsastusta ja hän sai käydä ratsastustunneilla, kunnes jäimme molemmat vanhemmat työttömiksi 1990-luvun laman aikaan. Saimme juuri ja juuri kokoon yhden ratsastuskerran viikossa. Tytär hankki lisätunnin tai pari hoitamalla hevosia koulun jälkeen.

Samalla taktiikalla hoidettiin veljeni jääkiekkoharrastus, kun isältä meni työkyky onnettomuuden takia (ennakoinnista lässyttäjille tiedoksi, että kaikkeen nyt vaan ei voi varautua). Veli teki hommia joukkueelle ja sai vastineeksi varusteita ja pelipaikan treeneissä. En tiedä, miten hyvin tällainen onnistuu nykyisessä minäminä-yhteiskunnassa. 

Yleisellä tasolla kommentoisin tähän että jos onnettomuus vie ihmisen työkyvyn, niin vakuutus korvaa ansionmenetykset.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen vanhempi, joka on lapsena/nuorena saanut harrastaa aktiivisesti ymmärtää sen arvon elämään. Sen takia näiden ihmisten lapset harrastavat.

Ihminen, jolle ei ole annettu mahdollista harrastuksiin nuorena ei ymmärrä tai edes ajattele asiaa samalla tavalla. Sen takia monesti näiden ihmisten lapset saavat käydä kesällä poniratsastuksessa tai kerran talvessa jäällä luistelemassa.

Jos tilillä ei ole rahaa, sitä ei ole. Persettäkö pitää myydä, jos ei ole varaa kalliiseen harrastukseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan hyvä vanhempi ei lopeta lapsen harrastusta. Ei ole lapsen vika, että vanhempi on hoitanut talouden huonosti. Ei pidä lapsen siitä kärsiä ja traumatisoitua. Vanhemman raha-asiat on vanhemman ongelma ja vanhemman ratkaistava niin, että lapsi ei siitä syyllisty.

Uskomatonta lässytystä taas sinulta.

En tiedä keneksi minua luulet, mutta se voi tosiaan tuntua karulta kun joku laukoo faktat päin näköö. Ja sitten joutuu kohtamaan oman syyllisyytensä ja häpeän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni harrasti ratsastusta ja hän sai käydä ratsastustunneilla, kunnes jäimme molemmat vanhemmat työttömiksi 1990-luvun laman aikaan. Saimme juuri ja juuri kokoon yhden ratsastuskerran viikossa. Tytär hankki lisätunnin tai pari hoitamalla hevosia koulun jälkeen.

Samalla taktiikalla hoidettiin veljeni jääkiekkoharrastus, kun isältä meni työkyky onnettomuuden takia (ennakoinnista lässyttäjille tiedoksi, että kaikkeen nyt vaan ei voi varautua). Veli teki hommia joukkueelle ja sai vastineeksi varusteita ja pelipaikan treeneissä. En tiedä, miten hyvin tällainen onnistuu nykyisessä minäminä-yhteiskunnassa. 

Yleisellä tasolla kommentoisin tähän että jos onnettomuus vie ihmisen työkyvyn, niin vakuutus korvaa ansionmenetykset.

Ei kannata kommentoida asiaa, josta ei mitään tiedä. Ei todellakaan ole edes yleisellä tasolla tuollainen käytäntönä. En ole ikinä kuullut tapauksesta, jossa vakuutusyhtiö maksaisi ihmiselle useiden vuosien palkan, jos onnettomuuden takia tulee työkyvyttömäksi. Kela, jonka pitäisi maksaa työkyvyttömyyseläke, suhtautuu myös hyvin nihkeästi korvauksiin eikä varsinkaan mitään ansiomenetyksiä maksele. Eikä kuntoutus, lääkkeet jne. ole ilmaisia. 

t. eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni harrasti ratsastusta ja hän sai käydä ratsastustunneilla, kunnes jäimme molemmat vanhemmat työttömiksi 1990-luvun laman aikaan. Saimme juuri ja juuri kokoon yhden ratsastuskerran viikossa. Tytär hankki lisätunnin tai pari hoitamalla hevosia koulun jälkeen.

Samalla taktiikalla hoidettiin veljeni jääkiekkoharrastus, kun isältä meni työkyky onnettomuuden takia (ennakoinnista lässyttäjille tiedoksi, että kaikkeen nyt vaan ei voi varautua). Veli teki hommia joukkueelle ja sai vastineeksi varusteita ja pelipaikan treeneissä. En tiedä, miten hyvin tällainen onnistuu nykyisessä minäminä-yhteiskunnassa. 

Yleisellä tasolla kommentoisin tähän että jos onnettomuus vie ihmisen työkyvyn, niin vakuutus korvaa ansionmenetykset.

Missähän todellisuudessa tällaista tapahtuu?

t. työkyvytön vuodesta 1999

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan hyvä vanhempi ei lopeta lapsen harrastusta. Ei ole lapsen vika, että vanhempi on hoitanut talouden huonosti. Ei pidä lapsen siitä kärsiä ja traumatisoitua. Vanhemman raha-asiat on vanhemman ongelma ja vanhemman ratkaistava niin, että lapsi ei siitä syyllisty.

Uskomatonta lässytystä taas sinulta.

En tiedä keneksi minua luulet, mutta se voi tosiaan tuntua karulta kun joku laukoo faktat päin näköö. Ja sitten joutuu kohtamaan oman syyllisyytensä ja häpeän.

Lapsi yrittää päteä asialla, josta ei mitään ymmärrä. Söpöä <3

t. eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan hyvä vanhempi ei lopeta lapsen harrastusta. Ei ole lapsen vika, että vanhempi on hoitanut talouden huonosti. Ei pidä lapsen siitä kärsiä ja traumatisoitua. Vanhemman raha-asiat on vanhemman ongelma ja vanhemman ratkaistava niin, että lapsi ei siitä syyllisty.

Olen samaa mieltä. Harrastuksissa on myös se, että jos jatkuvasti tulee taukoja niin jää jälkeen. Ei ole mahdollisuutta kehittyä hyväksi missään lajissa.

Harrastuksen ensisijainen tavoite ei pitäisi olla kehittyminen hyväksi, vaan ilo harrastuksesta. Nykyisin mennään ihan liikaa suorituskeskeisesti ja jo 10-vuotiasta pyritään leipomaan tulevia ammattilaisia. Siihen loppuu monen harrastustoiminta pysyvästä, kun ei saa harrastaa vain harrastamisen ilosta. 

t. eri

Olen eri mieltä. Sain harrastaa itse 6-vuotiaasta aina aikuisuuteen asti vaativaa lajia. Ensin viikoittain ja sitten monta kertaa viikossa. Se oli ja on edelleen suuri ilo ja intohimo elämässä näin kolmikymppisenä. ( Ja voisi olla toinen ammatti)

Ymmärrän, että kaikilla ei ole varaa kalliisiin lajeihin, mutta jos on niin antakaa lasten harrastaa. Harmittaa eräänkin tutun lapsen puolesta, jolle mieluisa harrastus on löytynyt, mutta vanhemmat eivät viitsi panostaa asiaan yhtään.

Et nyt ollenkaan hahmottanut, mistä tuossa puhuttiin. Totta kai intohimolla lajiin suhtautuvat nauttivat ammattimaisesta tekemisestä. Mutta nyt ei puhuttu heistä, vaan siitä suuresta osasta lapsia, joka lopettaa harrastuksen viimeistään yläkouluiässä, kun se 7-10 kertaa viikossa treenaaminen ei maistu. Jos treenejä olisi vähemmän ja tekeminen nimenomaan HARRASTAMISTA, ei niin suuri osa lapsista lopettaisi harrastusta. Tämä on oikeasti iso ongelma, kun lapset muutenkin liikkuvat keskimäärin aivan liian vähän. Sitä trendiä ei ainakaan vähennä se, että liikunnan ilo viedään pakottamalla jo lapsena ammattilaistyyppiseen tekemiseen. 

t. sama

Jos lapsi on saanut itse kehittyessään testata ja valita harrastuksensa niin ei tuollaista ole. Silloin ei tarvitse pakottaa.

Suurella osalla ei ole edes varaa aloittaa harrastusta... rutiköyhä kehitysmaa nimeltä Suomi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan hyvä vanhempi ei lopeta lapsen harrastusta. Ei ole lapsen vika, että vanhempi on hoitanut talouden huonosti. Ei pidä lapsen siitä kärsiä ja traumatisoitua. Vanhemman raha-asiat on vanhemman ongelma ja vanhemman ratkaistava niin, että lapsi ei siitä syyllisty.

Olen samaa mieltä. Harrastuksissa on myös se, että jos jatkuvasti tulee taukoja niin jää jälkeen. Ei ole mahdollisuutta kehittyä hyväksi missään lajissa.

Harrastuksen ensisijainen tavoite ei pitäisi olla kehittyminen hyväksi, vaan ilo harrastuksesta. Nykyisin mennään ihan liikaa suorituskeskeisesti ja jo 10-vuotiasta pyritään leipomaan tulevia ammattilaisia. Siihen loppuu monen harrastustoiminta pysyvästä, kun ei saa harrastaa vain harrastamisen ilosta. 

t. eri

Olen eri mieltä. Sain harrastaa itse 6-vuotiaasta aina aikuisuuteen asti vaativaa lajia. Ensin viikoittain ja sitten monta kertaa viikossa. Se oli ja on edelleen suuri ilo ja intohimo elämässä näin kolmikymppisenä. ( Ja voisi olla toinen ammatti)

Ymmärrän, että kaikilla ei ole varaa kalliisiin lajeihin, mutta jos on niin antakaa lasten harrastaa. Harmittaa eräänkin tutun lapsen puolesta, jolle mieluisa harrastus on löytynyt, mutta vanhemmat eivät viitsi panostaa asiaan yhtään.

Et nyt ollenkaan hahmottanut, mistä tuossa puhuttiin. Totta kai intohimolla lajiin suhtautuvat nauttivat ammattimaisesta tekemisestä. Mutta nyt ei puhuttu heistä, vaan siitä suuresta osasta lapsia, joka lopettaa harrastuksen viimeistään yläkouluiässä, kun se 7-10 kertaa viikossa treenaaminen ei maistu. Jos treenejä olisi vähemmän ja tekeminen nimenomaan HARRASTAMISTA, ei niin suuri osa lapsista lopettaisi harrastusta. Tämä on oikeasti iso ongelma, kun lapset muutenkin liikkuvat keskimäärin aivan liian vähän. Sitä trendiä ei ainakaan vähennä se, että liikunnan ilo viedään pakottamalla jo lapsena ammattilaistyyppiseen tekemiseen. 

t. sama

Jos lapsi on saanut itse kehittyessään testata ja valita harrastuksensa niin ei tuollaista ole. Silloin ei tarvitse pakottaa.

Kyllä vaan on. Se kivalta tuntunut ja itse valittu harrastus ei enää tunnukaan kivalta, kun harrastus muuttuu liian ammattimaiseksi. Siksi lasten harrastusten ensisijainen tarkoitus pitäisi olla ilo ja leikillisyys. Kyllä ne ammattilaiseksi haluavat kehittyvät ammattilaisiksi ilman, että kaikki pistetään treenaamaan 7-10 kertaa viikossa. Niinhän ne ennenkin kehittyivät. Esimerkiksi moni huippujääkiekkoilija on sanonut parhaiden oppien tulleen pihalätkässä, ei niinkään ohjatussa seuratoimissa raatamalla. 

t. sama